tsidid

Joudun myöntämään että rakastan edelleen häntä ja ikävöin häntä. En ole päässyt ajatuksen tasolla eroon vaikka ei ollakaan nähty tai puhuttu ja tiedän ja muistan mikä mun ja hänen välinen tilanne on. En haluaisi loukata häntä enempää kuin olen jo loukannut mutta toisaalta ajattelen, että mulla on oikeus elää elämääni ja tehdä valintojani omasta näkökulmastani. Valinta on ollut hänen ja hän on sulkenut mut pois.
Pidän susta paljon, viihdyn sun seurassa ja tunnen suhun vetoa, olkoon sitten vaikka kemiaa, ajattelen että se on sitä. Muista että tunnen sut paljon huonommin kuin hänet joten on ymmärrettävääkin etten voi vielä sanoa että rakastan tai muuta voimallista. Monesti olen toivonut, että olisitte toisillenne täysin vieraita. Loukkaus ja kaikki hässäkkä tähän liittyen olisi pienempi ja olisin varmempi sun suhteen. Haluaisin panostaa täysillä mutta joku jarruttaa. Toisaalta pitäisi ajatella, että pitkässä juoksussa alkuhässäkällä ja joidenkin mielten pahoittamisella ei ole merkitystä jos vaikka oltaisiin yhdessä seuraavat 50 vuotta niin kohuvuosi tai puoli vuotta sinne tänne. Olispa hienoa tosiaan, jos oltaisiin yhdessä 50 vuotta!! Tarvitsisin yhteistä aikaa sun kanssa ja oikeassa elämässä merkkiä siitä että pidät musta vakavissasi mutta toisaalta jos se yhteinen aika on se mikä häntä loukkaa niin... Ehkä tästä sepustuksesta pitäisi päätellä, että tarvisin hänen hyväksynnän tai jonkun 'lisäniitin' että vihdoin ja viimein pääsisin irti ja uskoisin että voin jatkaa elämääni ja siten kuin itse haluan.