Olen reilu parikymppinen jätkä. viimeset n. 5 vuotta elämässäni elänyt tylsyydessä, mikään ei kiinnosta, olen opiskellut 3 vuotta valmistuin 2009. opiskelemani ala ei ole minua kiinnostavaa puuhaa eikä mikään muukaan kiinnosta (kaikki mahdollisuudet olen käynyt läpi monta kertaa) minulla ei vielä ole ollut yhtään oikeaa parisuhdetta, naamassa ei pitäisi olla suurempaa vikaa, naiset ei ole kiinnostuneetm minusta, olenko ehkä ujo en tiedä, on joskus nuorempana ollut muutama joka on sit ollu kiinnostunu mut sillon nyt ei vielä kiinostanut mikään seurustelu, ja kaikkihan sen tietää mitä siinä iässä nyt seurustelusta tulee ja blaa blaa ... kuiteski nii elämä vaa ei nappaa yhtään, en juo enkä polta enkä käytä huumausaineita, mut joo ... :S kavereitakaan ei ole sillein "Muille jakaa" mutta on kuitenkin jonkun verran, osa parempii ja osa taas sellasii joita en nää aina. Oon monesti miettinyt itsemurhaa ja vaikka mitä muuta. :(
Elämä on tylsää päivästä toiseen
awecc
20620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
et sellasta sitten itselläkin on elämä vähän niin jäin. tällästä oravan pyörää koko ajan: aamulla töihin ja illalla kotiin. yö välissä ja taas sama rumba, joskus nään yhtä ainutta hyvää frendiä , jonka kanssa tuntuu et elämässä on jotain järkeä. mut sit jos tappais itsensä, niin kai joku jäis kaipaa et aattele sit nitteen surua menetyksen tunteita.
oon miettinyt et pitäs olla sellasten syrjäytyneiden nuorten kerho, jossa porukka vois chillata ja tutustua ja hommata itselleen uuden elämän. mietin et menin väärään kouluun ja siksi mustakin tuli tällänen outcast tyyppi, lukiosta ois varmaan tullut löydettyä jokin sosiaalinen frendi porukka. no ei munkaan mesta oo mikään kovin pieni kunta, et se ei siitä kiinni..
mut elämä on vielä edessä kaikkea voi tapahtua, kunhan jaksaa vai odottaa ja uskoa..!!
niin no enpä tiedä, itse asun myös suhteellisen isossa kaupungissa, alaa jota opiskelin 3 vuoden ajan ei ollut ollenkaan sellaista mistä pidän... eikä jaksa alkaa mitään uuttakaan opiskelemaan eikä löydy mitään sopivaa tai mielenkiintoista. eikä sillä ei mun arvosanoilla edes mihinkäåän erityiseen pääsiskään.. olikohan 7 luokkaa keskiarvo yläasteella.
Voit ainakin ottaa lohtua siitä että saat sitten joskus nelikymppisenä jonkun yh-jämät.
Joo Eli kannattaa iha mennä psykiatrin luo iha juttelema, jos ei saa mitää piristysä sun elämään voit ehkä saada piritys pillereitä jne. Ei kannata yksin murehtia asiosta itellä Nääs oli sama fliilis pari vuotta sitte ja hukkaan meni elämästä aikaa kun sitä itsaria nii ajattelin mutta en mitää sitte saanu aikaa.Eli mene psykiatrilta varaamaa aika ja iha varmasti saat jotain apuja! Yritä pärjäillä:)
Se pitää vaan päättää haluavansa elämäänsä sisältöä..rupeee urheilemaan. Juoksemaan käy salilla..ehkä sieltä löytyis joku kaveri joka pyytäis sua esimerkiks baariin tai jotaan viettää iltaa yms..tutustuisit sen kavereihin ja saisit isomman porukan ympärilles :) Itellä on toi sama ongelma..mut koulu vie vaan kaiken ajan ettei pääse koskaan mihinkään hengailee ja tuntuu et jumitan vaan himassa kokoajan....Haluisin niin lähtee jonnekki jammailemaan ja nauttimaan elämästä...mut täytynee viel sitte venailla. EN tykkää YHTÄÄN!! :DD
"ehkä sieltä löytyis joku kaveri joka pyytäis sua esimerkiks baariin tai jotaan viettää iltaa"
Oman kokemuksen pohjalta korjaisin tekstiä muotoon "jota sä pyytäisit esimerkiks". Usein voi päästä mukaan kunhan pyytää, mutta harvemmin tulee mukaanpyydetyksi ellei ole erityisen hyvä tyyppi ja ilmoita ettei ole tekemistä.
Voi olla hyvä harkita hieman mihin tarjoutuu, eli ettei ole "finninaama nörtti" menossa "cheerleadereiden" viikonloppubileisiin.
Jos on tylsää aloita autoiluharrastus :)
Suomesta löytyy paljon pikkuteitä ja on myös sorateitäkin paikoin
Mä ajattelin lähteä autolla Lappiin sitten kun on sopivat säät
Tiedän tunteen.. itse nuorena koin samoja tunteita.. Aina kun parisuhde päättyi niin tuntui kun elämällä ei olisi merkitystä. Nykyään 37 eikä vakituista parisuhdetta.. Mutta olen kuitenkin oppinut ,että siihen itsesääliin on turha mennä koska se satuttaa muita paljon enemmän kuin itseäni. Nykyään kaksi ihanaa lasta vaikkakin molemmat eri äideiltä ..ja yhä yksin... Kyllä se oikea sieltä löytyy jossain vaiheessa vaikka kaupan kassalta... Nykyään yksin mutta toivoa rikkaana,että ehkä jokinpäivä se oikea tulee vastaan..
Nyt elän niille lapsille ja odotan törmääväni siihen jonka kanssa viettää kuukauden/vuodet... ei pidä lannistua!!! eikä etsiä se tulee kun on tullakseen vaikka veisi 8 vuotta tai 20 vuotta.. pakko vaan käydä töissä ja olla kotona mutta olen varma siitä että kyllä se ns. rakkaus tulee viel tässäkiniässä!!! ja on vieläkin ulkonäköä!! ;)
Odottele vaan rauhassa 20-vuotta ja toivo äläkä tee mitään muuta kuin elät lapsillesi ja käyt töissä. Varmasti sinutkin joku tulee huomaamaan ja hakee sieltä kotoa. Ei pidä lannistu ei :)
"odotan ihmettä" :)
Sarkasmiako?
Itse uskon että vielä jossakin elämänvaiheessa löytyy joku joka haluaisi jutella (tai tehdä jotakin) minun kanssani muustakin kuin vain työasioista.
Ehkä sinun uskosi palkitaan tai sitten joudut sen eteen itsekin tekemään kenties jotain :)
Lopulta kaikki suhteet päätyvät siihen, että illalla sängyssä nainen kysyy mieheltä "mitä mietit"? ja mies siihen hajamielisenä vastaa, että työasioita" :D Niin, usko pois, näin se rajuinkin rakastuminen arjen myötä muuttuu ja taas huomaa, että ahaa...arki on astunut meidänkin vaaleanpunaisen pilvihattaran päälle ja tuonut mukanaan harmaan ukkospilven :)
"en enää odota ihmettä, elämä on ihme,- ihmeellinen on elämä ja ihminen".
>>Ehkä sinun uskosi palkitaan tai sitten joudut sen eteen itsekin tekemään kenties jotain :)
Sulkevatko nuo pois toisensa? Usko on optimismia.
Tekemiset eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta (minun kohdallani), ja aiemmat saavutukset ovat hiipuneet pois elämäntilanteiden muututtua.
Kun uskosta puhutaan niin en usko että täältä S24:stä löytyy ketään samanhenkistä kaveria (ei seksisuhde), eli kemioiden pitää vaan kohdata jossakin muualla...
ITSEMURHAT EIVÄT RATKAISE MITÄÄN.Ala liikkua ja mene lääkäriin kertoo mikä on tilanne.Kyllä kaikkia joku jää kaipaamaan.
Luuleeksää et suomes lääkärit auttaa jos menet puhelee itsemurha ajatuksia sille. Ne käskee painua vit.tuun
Enpä usko että käskisivät. Luulisin että aloittajan tapauksessa voisi tulla masennusdiagnoosi, ja pilleriresepti.
Juuripa noin, lääkäri antaa pillerireseptin, kun menet ja valitat esim. työttömyyden aiheuttamia seurauksia rahapulinesi ja ystävien puutteinesi ym.ym.
Sitten vaan serotiinin laukaisupillereitä syömään, ja kappas, elämä ei kuitenkaan muutu miksikään, mitä nyt ihminen pannaan pillereiden voimin jatkamaan elämäänsä tekovirne naamallasi, ja mikään ei ole silti muuttunut, ei ne lapsuuden käymät traumatkaan. Terapeutille on kuulema vaikeeta päästä, ja jos pääsetkin, niin ensin määrätään noita em.pillereitä sivuoireineen.
Kaikkein parasta lääkettä olisi ihmisille työ tai mielekäs opiskelu, ja ennen kaikkea muiden ihmisten kanssa seurustelu tai jokin mielekäs harrastus.
Ketään ei saisi jättää syrjään ja yksin. Moni vaan ei enää jaksa ypöyksin lähteä mihinkään, pitäisi olla joku ihminen, joka tulisi vetoavuksi ihmiselle, jolla ei ole enä ä voimia nousta YLÖS, ULOS ja LENKILLE.
http://www.redcross.fi/apuajatukea/ystavapalvelut/fi_FI/
Serotoniinilääkityksen tarkoitus, muuten, on nimenomaan palauttaa toimintakyky niin että saa lähdettyä liikkeelle. Ja TE-toimiston kautta pääsee työllistymistä edistävään toimintaan (työvoimakoulutus, työharjoittelu, työpaja tai muu ratkaisu).
Mutta jos ei huvita tehdä muuta kuin roikkua netissä ja pelata niin siihen ei auta mikään.
"Äiti,mullei oo mitään tekemistä" - taas yksi pullamössösukupolven edustaja.
Kun ajattelen sinua ja yritän samastua elämääsi. Itse ajattelisin ja tuntisin varmaan samoin jos en olisi löytänyt ihmiselämän sisintä tarkoitusta Jumalan yhteydessä. Tunnen uskovaisiakin joilla on yskinäistä ja tylsää ja he eivät ole löytäneet sitä omaa kutsumustansa ja tehtävää, muttta kuitenkin usko antaa heille syyn ja tarkoituksen olla täällä. Heitä auttaa, että ei tässä sittenkään olla kuin lastu lainehilla ja kaikki on sittenkin Korkeimman kämmenellä. Vakumus antaa sittenkin toivoa ja perspektiiviä jatkaa eteenpäin vaikka on tylsää.
Jos olisin ateisti niin varmastin en näkisi mitään tässä kaikessa, mutta nyt olen onnellinen. Minulla on todellla elämä ja tarkoitus.
En tiedä sinun vakaumustasi, mutta näin minun nyt vain pitää kirjoittaa. Ja ei se parisuhdekkaan välttämtää sitä onnea tuo ja elämän tyhjyyttä poista, vaikka tottakai se on tärkeä asia.
"Ei se parisuhdekaan välttämättä sitä onnea tuo ja elämäntyhyyttä poista"
Onni on monimutkainen juttu ja hyvin henkilökohtainen asia jokaisen kokea.
Vaikka parisuhde ei toisikaan lopullista onnea se on kuitenkin jotain konkreettista ja näkyvää ja tuntuvaa. Sellaista, joka on osoitus minulle Jumalan rakkaudesta ja hyvyydestä. Siitä, että hän on lähettänyt minulle ihmisen, joka osaa minua rakastaa sillä rakkaudella kuin millä Jumala haluaa minua rakastaa, mutta jotta minä sen uskoisin on hän tullut ihmisen muodossa sen minulle näyttämään. Ja sen ihmisen ei tarvitse uskoa Jumalaan riittää, kun hän osaa rakastaa sillä rakkaudella, joka tulee suoraan sydämestä ja johon minä osaan vastata, koska tunnistan sen tulevan ylhäältä Jumalan tyköä.