Umpisuoliko?

Olen 19-vuotias nainen ja minua on vaivannut kipu oikealla alavatsan kohdalla. Kipu on lievää, mutta voi alkaa yht'äkkiä. Viime kerralla kipua tuntui muutaman päivän ja nyt ei ole tuntunut mitään muutamaan viikkoon. Eilen ja tänään alkoi taas kuitenkin koskea juuri samaan kohtaan oikealla puolella. Pystyn kävelemään normaalisti, enkä ole toistaiseksi vielä oksentanut. Mitä tämä voisi olla? Voiko umpilisäkkeen tulehdus alkaa vähitellen?
263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on ollut sama juttu on/off muutaman kuukauden ajan. Pääosin oireetonta, mutta tosiaan alkaa varoittamatta, kestää jonkin aikaa ja loppuu myöskin melkein kerralla. Syytä en ole keksinyt ruokavaliosta tms. joten odottelen seuraavaa oiretta ja katson sitten pääsisikö kysymään lääkäriltä.

Äänestä

Itellä umppari alkoi oireilla kuumeella , kovalla kivulla ja ripulilla. Voitko hyppiä? Umpparikipu on kuulema tärinäherkkä, ettei kärsi hyppiä. Kun kipu on välillä kauan poissa niin ehkä se ei ole umppari. Suolessakin on mutkia, jotka voi kipuilla kun kaasu tai ruoka siellä kulkee. Oikealla on kait maksa ja sappi. Jos vaiva jatkuu niin ne voidaan kuvata ultra äänellä. Voit soittaa tk:n terveydenhoitajalle tai neuvontaan et pitäskö sun käydä lekurissa. Yksityiselle voit soittaa ja varata ajan tutkimuksiin vaikka heti mutta ne sitten maksaa enempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


19 v. kirjoitti:

Olen 19-vuotias nainen ja minua on vaivannut kipu oikealla alavatsan kohdalla. Kipu on lievää, mutta voi alkaa yht'äkkiä. Viime kerralla kipua tuntui muutaman päivän ja nyt ei ole tuntunut mitään muutamaan viikkoon. Eilen ja tänään alkoi taas kuitenkin koskea juuri samaan kohtaan oikealla puolella. Pystyn kävelemään normaalisti, enkä ole toistaiseksi vielä oksentanut. Mitä tämä voisi olla? Voiko umpilisäkkeen tulehdus alkaa vähitellen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu