Selvitin kohdallani/kohdallamme sen mistä kaikki alkoi ja miksi se vei meidät sinne mistä muut ei tiedä, selvitin mistä rakkaus alkoi ja mitä rakkautemme on, mikä sen saa aikaan, se elää sieluissamme, siksi kaikki tapahtui niin voimalla..
Selvitin eilen...
Valaistusko?
27226
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Voiko voima olla niin suuri että se työntää toisistaan pois, se olisi suuri vääryys.
Voi olla, mutta silloin kun taas tapaa se alkaa roihuamaan, jos toista rakastaa eikä halua loukata/vahingoittaa, silloin voi joutua tekemään juuri niin että työntää toisen pois, mutta rakkaus ei saamu.
Näytän hänelle kaikki ajatelmani ja kirjoitukseni meistä..
Minulla on myös näytettävää, olen säästänyt kirjoituksiani, mitä voisin hänelle vielä joskus näyttää, niin että istutaan vierekkäin.
Se rakkaus estyi heti alkuun juuri siksi kun se oli liian voimakasta, eikä aika ollut lainkaan kypsä sille tunteelle, kumpikin tiesimme sen, mutta se tunne oli liian voimakas kummalakin...joten hänen oli pakko ottaa etäisyyttä, rakkaus sattuu jos sitä ei voi näyttää, eikä halua toista kutenkaan satuttaa...
Sielujen täydellistä tunteiden harmoniaa joka tuntui joka solussa kummallakin, olimme siinä niin yhtä kuin kaksi ihmistä voi olla, sielumme yhtyivät toisiinsa, me katsoimme toisiamme silmiin, emme olleet kokeneet koskaan kumpikaan mitään lähellekään sitä...
Vierekkäin minäkin istuin hänen kanssaan, ei se ollut itsensä pettämistä silloin joskus, eikä kun tapasin hänet, eikä ole edelleenkään..vaikka joku tuolla niin tuumaili.
Kylläp' oli löytö hänellä. Sielussamme elää kuule paljon muutakin, eikä se mikään selvittämisen arvoinen salaisuus ole, että rakkauskin sieltä lähtee. Mistä se "teidän" rakkautenne sitten oikeasti mahtoi alkaa, niin jostain ihan konkreettisesta teosta ja ajatuksesta. Ehkä tapasitte baarissa ja tanssitte hitaita, juttelitte ja päädyitte sänkyyn se voisi olla alku, joka ei lähde tyhjästä ihan niin kuin tuo sinun kovan onnen valaistumisen löytö :)
sä et tiedä, mitä siellä on, joten älä vedä johtopäätöksiä
Ei minun elämään ole kuulunut baareja sitten täysi-ikäiseksi tulon jälkeen, rakkaus alkoi teininä ja täyttyi aikuisina.
Se rakkaus alkoi kunnioiyuksesta, välittämisestä, ystävyydestä...
Niin tosiaan, kaikki alkoi kunnioituksesta toisiamme kohtaan, eikä päädytty sänkyyn, ei edes lähelle toisiamme kuin ystävinä.
Olet todella pinnallinen kun noin ajattelet asioita, rakkauteen ei itse asiassa edes kuulu seksi k,unh sitä tarkemmin ajattelee syvällisesti.
Et ole elänyt ja kokenut tarpeeksi tullaksesi tänne analysoimaan toisten kirjoituksia, pilkkaamaan niitä pinnallisuudellasi, ehkä joskus ymmärrät sinäkin kuka oletkin mistä puhut, siihen tarvitaan vain herkkä sielu joka sinulta puuttuu...
Sielut kun rakastaa, sitä ei estä kukaan, ja silmistä sen näkee..
Tämä kirjoitus selventää aloitusta jos osaa katsoa oikein asiaa..;)
Rakkauteen kuuluu sinun mielestäsi vain haaveilu ystävän kanssa ja istuminen kuutamolla lausumassa toisillenne runoja. Herää jo unimaailmastasi todellisuus on tarua ihmeellisempi ja ihmiset tosiaankin tapaavat tosiaan baareissa ja muuallakin kuin vain haavemaailmassa.
Kokenut tai en, mutta jalat maassa aion tästä eteenpäinkin tallustaa ja tavata ihan oikeita ihmisiä vaikka sitten niitä pinnallisiakin ovat sentään aitoja eivätkä mitään omia haavekuvia tai jotain menneisyyden saavuttamattomia unelmia.
Löydä ensin se sielu, ihminen ja katso häntä oikeasti silmiin, jospa näet hänessä muutakin kuin vain oman mielikuvituksen tuotteesi...
Bravo!
Hyvää matkaa sinulle...
Minä olen jo pitkän matkan taivaltanut ja kaiken oleellisen kokenut mistä kirjoitukseni kumpuaa, tietäisitpä miten TYPERÄLTÄ kirjoituksesi unelmista tai haavemaailmoista tuntuu...ei ne minulle ole sitä...ne on elettyä elämää, tulevaisuutta, menneisyyttä, nykyisyyttä...kaikkea yhdessä, koko elämän varrelta, en katso vain yhteen päivään vaan koko elämäni sisältöön, en yhteen tunteeseen, vaan kaikkiin joita olen kokenut..
Hyvää jatkoa sulle..
Tuo vain helposti kuulostaa itsepetokselta, kun toinen ei vastaakaan tunteisiin. Sitten liidetäänkin syvällä sillä tavalla, ettei kohdata toista ja kuvitellaan vaan rauhassa ;-)
Sydän tietää, mutta mitäköhän se toinen sydän tietää - sitä et taida sanoa.
Tästä on itsepetos kaukana kuin avaruus...
Varmasti tietää hänenkin sydämensä, onhan hän sen minulle kertonut oikeassa elämässä, silloin kun vastasi tunteisiini koko sielullaan....
Mitä sinä luulet tietäväsi kun et tunne tapausta, et minua, et elämääni, et yhtään mitään..
En jaksa kirjoittaa satuja, siksi kirjoitan vain omista kokemuksistani, vain siitä mistä olen täysin varman tietoinen, vihaan valheita, vihaan sitä ettei ihmiset osaa kunnioittaa toisiaan...tuntuu ettei enää missään asiassa..
Silmät näkee, korvat kuulee, sydän tuntee, se tallentaa kaiken tuntemansa ja kokemansa sieluun, sielu on minuus, silmät sielun peili...sydän on tunteiden muisti, sydän on sielun elossa pitäjä, sielu on minuus...
Kun katson peiliin, katson itseäni, kun katson itseäni silmiin, katson sieluuni jossa on koko elämäni tallentuneena kuin elokuva tuntemuksineen..
Tunnen sieluni perusteellisesti...
Nämä nälvimiset täällä on lapsellista, jokaisella on kaikki tunteet sisällään, kaikkia ei vaan ole vielä tuntenut jokainen...elämä joskus yllättää..
Anteeksi olet oikeassa, sinulla oikeus omiin tunteisiisi eikä ollut tarkoitus loukata sinua. Uskon, että tunnet siten kuin tunnet. Olet arvokas ja rakas varmasti sille ihmiselle, jota ikävöit. Olen pahoillani,,,halaus sinulle.
Kiitos, ei minullakaan ole tarkoitus loukata ketään tai vähätellä kenenkään tuntemuksia, kokemuksia tai näkemyksiä, uskon että elämä antaa nuo salatut tunteet kaikille kunhan ihminen valmis ne vastaan ottamaan.
Halaan takaisin..
Toisten kauniille kokemuksille voi vapaasti nauraa,etenkään jos ei ole tietoa ja kokemusta mistään paremmasta. Mikään noista edellä esitetyistä ei pidä paikkaansa, joten arviot valuvat kuin vesi hanhen selätä.
Elämä on paljon moninaisempaa ja voi sanoa niin uskomatonta, että villeinkään mielikuvitus ei sitä riitä kertomaan. Rakkaus on aina kaunis kokemus, kun sen lahjaksi kohdalleen saa.
millä tavalla selvitit? Kävit asioita läpi päässäsi?
Sinä et ole aloittaja, aloitus on minulta...
Ymmärrät kuitenkin paremmin asian kuin tämä joka naputtaa pinnallisuuden silmillään täällä,.
Kerron ne hänelle, en halua tänne kirjoittaa mitään kaikkien kopioitavaksi ja muunneltavaksi, en en enää ikinä...
Kyllä haluan sen kirjoituksen näyttää vielä vaikka koko maailmalle, mutta en täällä jätä kirjoituksiani pinnallisten ihmisten raiskaamaksi...
Kirjoituksistani saisi niin paljon aikaan jotain niin kaunista, vain sellainen ihminen puuttuu joka on samalla aaltopituudella ja ymmärtää mistä puhun, sellainen jonka kanssa voitaisiin istua nuotiolla vaikka soittaen kitaraa ja tehden yhdessä biisejä tunteista sekä asioista joita monikaan ei voi ymmärtää, elämästäni löytyy sanat lauluun kuin lauluun...
hah, hah,..vai pinnallisuuden silmillä? Millähän silmillä sinä maailmaa katselet? Jokainen haluaisi istua nuotion äärellä ja kuunnella Johnny Deppin kitaran ja lalulun luikutusta, mutta kun on se arki.. laskut, kaupassa käynti, elämisen sietämätön tuska kaikkine vääntämiseen, niin romantikonkin sydän siinä nuotion ääressä pikkuhiljaa kylmenee.
Tämän palstan tarkoitus on elättää turhaa pinnallisuutta, juuri sitä mistä minua kritisoit.
Minä katselen maailmaa omilla sieluni silmillä, katso sinäkin omaasi äläkä tule selittämään mitä pitäisi tuntea ja miten elää...
On se arki koko ajan tässä ympärillä, juuri siitä arjesta jota olen elänyt koostuu kaikki kirjoitukseni, ja arki tuo niihin aina vain lisää sisältöä.
Jos sinä et halua istua nuotiolla, minä haluan ja varmaan moni muukin, se ei lie sinua haitanne... Etkä ilmeisesti jälleen ymmärtänyt lukemaasi, ei siellä nuotiolla soittelisi valmiita kappaleita, vaan luotaisiin uusia...
Vielä' sen verran että olet varmaan oikea romantikko joka on istunut nuotion äärellä ja kylmettänyt itsensä...minulle ei niin käynyt vaikka en ole romantikko, puen vain ajatuksiani sanoiksi..olkoon sitten välillä vaikka romanttisiakin...
laskut, kaupassa käynti ja kaiken maailman vääntämiset kuuluukin siihen yhteiseen eloon, kaikki sen ymmärtää jopa aloittajamme romantikko uskoakseni. On arki ja sen keskellä romanttisia hetkiä, mistä kukakin sen ammentaa, pienistä ja suuremmista asioista. Kuulostat kuin arki, kaupassa käynti, laskut, olisi joku suuri paha, itsestäänselvyyksiä arjen kera ettei niitä edes mieti näissä. Tekeekö tiukkaa käydä kaupassa, se voi olla ihan mukavaa ja jopa romanttistakin. En ota kantaa mikä kenelläkin on näiden tarkoitus.
Kaikille elämä ei ole pelkkää romantiikkaa ja haaveita ja nuotion äärellä istumista se on totta, mutta haaveet siitä että se voisi sitä parhaimmillaan olla, saa meidät jaksamaan. Joskus siihen haaveiluunkin vaan kyllästyy ja toteaa, että elämä on elämää ja haaveet ovat vain meidän sisällämme oleva epätodellisuus, johon yritämme paeta ja jonne emme koskaan pääse :(
Toisilla on vaikeaa näiden rakkaus asioiden kanssa, toiset antaa vaan tunteen viedä ilman, että sitä pitää sen kummemmin tuntemattomien kanssa pohtia suomi24 sivustoilla. Jollain se vaatii sitä, nähtävästi, eikä se väärin tietenkään ole.
Eipä tuossa lie mitään pahaa tuoda maailmaan ja vaikka palstoille eri näkemyksiä elämästä ja tunteista.
Jokaisella elämänsä elettävänä, ja minäkin sitä elän koko ajan...välillä näin kun jokin ajatus sisälläni saa viimein selkeän näkemyksen..
Vielä sen verran...
Tämä oli minun selvitys rakkaudesta, tehkää jokainen omanne niin siitä tulee teidän omanlainen ja todellinen.