Kerron siis vähän itsestäni. Olen vähän reilu parikymppinen nainen ja seurustelen mieheni kanssa ja minulla on pieni tytär. Asun Pk seudulla.
En siis tunne itseäni yksinäiseksi, koska minulla on kuitenkin mies ja tytär joita rakastan. Mutta pointti on se että mieheni on todella sosiaalinen, harrastaa urheilua jonka myötä näkee kavereitansa, käy töissä jossa näkee paljon ihmisiä, vapaa ajalla näkee paljon kavereitansa. Kun taas minä joka siis olen kotiäitinä, hoidan lasta ja kotia päivät pitkät ja en juurikaan näe ihmisiä kun ehkä kerran kahdessa viikossa näen jonkun kaverin jos sillonkaan :-O! Mieheni on monesti sanonut että miksen näe kavereitani millonkaan, onko sulla edes ylipäätään semmosia? Vaikka toki tietää ja on nähnytkin heitä, mutta ihmettelee vain kun olen tällänen erkakko ja pelkää minun puolestani ettei minulla kohta ole kavereita ollenkaan eikä juurikaan sosiaalista elämää mieheni lisäksi yhtään :/. Itse olen vähän epäsosiaalinen ja ujo/hiljanen välillä, mutta tietty mua kiinnostaisi nähdä ihmisiä jne.
Elikkä minulla on kyllä kavereita, mutta heitä on todella harvakseltaan ja jokainen asuu vähän siellä sun täällä. Toinen asuu keskisuomessa, toinen järvenpäässä, kolmas helsingissä, neljäs espoossa, viides vantaalla jne..Näen heitä siis aika harvoin ; a. pitkän tai no "pitkän" välimatkan takia, b. pidän itseäni niin tylsänä ihmisenä että oletan jo heti ettei kukaan halua edes viettää aikaa kanssani, koska aina minä olen se joka joutuu pyytämään ulos heitä tai sopimaan tapaamisesta tms. Ja onhan noita syitä vaikka kuinka monta ku niitä rupee miettimään.Mieheni on kysynyt että miksi en ole pyytänyt tänne kavaereitani ikinä saunomaan kanssani tai viettämään muuten vaan aikaa.. Siihen olen vastannut että asutaan niin perseessä eli toisin sanoen kaukana kaikista kavereistani etten viitsi heitä pyytää tänne kun tiedän ettei ne tänne asti kuitenkaan minun takiani jaksaisi tulla.. Pidän itseäni jo niin ei kiinnostavana ihmisenä että tuskin kukaan tänne asti jaksaisi tulla. Kaikilta kavereiltani kuitenki kestäisi tulla tänne meille melkeinpä tunti.
HUOH! Nojoo en tiiä tosiaankaa mitä tän asian kanssa teksin. En haluasi olla erakko jolla ei oo mitään sosiallista elämää kuin vain oma mies ja lapsi! Enkä halua että mieheni pitää minua jonain erakkona joka ei nää kavereitansa ikinä. Okei.. ehkä olen jo vähäön myöhässä sen suhteen nimittäin mieheni jo pitää minua sellaisena :D... Mutta mietin tässä vaan että voisinko mitenkään tehdä tälle asialle mitään :/...
En siis tunne itseäni yksinäiseksi, koska minulla on kuitenkin mies ja tytär joita rakastan. Mutta pointti on se että mieheni on todella sosiaalinen, harrastaa urheilua jonka myötä näkee kavereitansa, käy töissä jossa näkee paljon ihmisiä, vapaa ajalla näkee paljon kavereitansa. Kun taas minä joka siis olen kotiäitinä, hoidan lasta ja kotia päivät pitkät ja en juurikaan näe ihmisiä kun ehkä kerran kahdessa viikossa näen jonkun kaverin jos sillonkaan :-O! Mieheni on monesti sanonut että miksen näe kavereitani millonkaan, onko sulla edes ylipäätään semmosia? Vaikka toki tietää ja on nähnytkin heitä, mutta ihmettelee vain kun olen tällänen erkakko ja pelkää minun puolestani ettei minulla kohta ole kavereita ollenkaan eikä juurikaan sosiaalista elämää mieheni lisäksi yhtään :/. Itse olen vähän epäsosiaalinen ja ujo/hiljanen välillä, mutta tietty mua kiinnostaisi nähdä ihmisiä jne.
Elikkä minulla on kyllä kavereita, mutta heitä on todella harvakseltaan ja jokainen asuu vähän siellä sun täällä. Toinen asuu keskisuomessa, toinen järvenpäässä, kolmas helsingissä, neljäs espoossa, viides vantaalla jne..Näen heitä siis aika harvoin ; a. pitkän tai no "pitkän" välimatkan takia, b. pidän itseäni niin tylsänä ihmisenä että oletan jo heti ettei kukaan halua edes viettää aikaa kanssani, koska aina minä olen se joka joutuu pyytämään ulos heitä tai sopimaan tapaamisesta tms. Ja onhan noita syitä vaikka kuinka monta ku niitä rupee miettimään.Mieheni on kysynyt että miksi en ole pyytänyt tänne kavaereitani ikinä saunomaan kanssani tai viettämään muuten vaan aikaa.. Siihen olen vastannut että asutaan niin perseessä eli toisin sanoen kaukana kaikista kavereistani etten viitsi heitä pyytää tänne kun tiedän ettei ne tänne asti kuitenkaan minun takiani jaksaisi tulla.. Pidän itseäni jo niin ei kiinnostavana ihmisenä että tuskin kukaan tänne asti jaksaisi tulla. Kaikilta kavereiltani kuitenki kestäisi tulla tänne meille melkeinpä tunti.
HUOH! Nojoo en tiiä tosiaankaa mitä tän asian kanssa teksin. En haluasi olla erakko jolla ei oo mitään sosiallista elämää kuin vain oma mies ja lapsi! Enkä halua että mieheni pitää minua jonain erakkona joka ei nää kavereitansa ikinä. Okei.. ehkä olen jo vähäön myöhässä sen suhteen nimittäin mieheni jo pitää minua sellaisena :D... Mutta mietin tässä vaan että voisinko mitenkään tehdä tälle asialle mitään :/...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä valita pelle. Sinulla on kaikki hyvin. Minä olen myös vähän päälle 20. En ole koskaan seurustellut, ei yhtään kaveria, ei työkokemusta. Minä jos joku olen erakko.
Samanlainen elämäntilanne kyllä on kuin sulla vaikka lasta itselläni ei ole. Asun siis poikaystäväni kanssa, päivät käyn opiskelemassa ja illat istun kotona tai käyn tekemässä keikkatöitä. Samaan aikaan poikaystävä käy koulussa ja illat pyörii kavereidensa kanssa. Omat kaverini ovat levinneet ympäri Suomea ja nään heitä muutaman kerran vuodessa, muuten pidetään yhteyttä facebookissa. Koulussa en ole jostain syystä onnistunut tutustumaan keneenkään kunnolla, tuntuu että vuosikurssilaiseni ovat henkiseltä iältään pari vuotta itseäni jäljessä... Olisi kiva jos olisi sellaisiakin kavereita joita voisi nähdä ihan lyhyellä varoitusajalla eikä aina tarvitsisi tehdä suunnitelmia viikkoja etukäteen kun yritetään saada aikatauluja sopimaan että ehtii matkustaa toisen luo toiselle paikkakunnalle.