Oli tuossa oulun asiantuntija sivuilla..
"Heidän sisäinen tyhjyytensä ja kyvyttömyytensä fantasiaan tekee heidät riippuvaisiksi ulkopuolisista ärsykkeistä.
Yksin oleminen on ahdistava kokemus, koska he eivät pysty täyttämään näin syntynyttä tyhjiötä luovalla toiminnalla, eivätkä kehittämään omaehtoisia virikkeitä omien mielikuviensa avulla."
Jopa on tylyä tekstiä, mutta kokemuksesta voin allekirjoittaa tämän.
Tästä siis on johtunut kasa käsittämättömiä ongelmia vaikka kaikki asiat ovat olleet hyvin, mutta muuten hiljaista ja rauhallista. Tai piti olla mutta narsu nousi silloin barrikaadeille ja aiheena oli että ei ole mitään tekemistä seinät kaatuu kohta päälle ja sinä vain istut siinä etkä keksi mitään tekemistä. Sitten kun ehdotin jotain, niin mikään ei kelvannut :/
"Heidän sisäinen tyhjyytensä ja kyvyttömyytensä fantasiaan tekee heidät riippuvaisiksi ulkopuolisista ärsykkeistä.
Yksin oleminen on ahdistava kokemus, koska he eivät pysty täyttämään näin syntynyttä tyhjiötä luovalla toiminnalla, eivätkä kehittämään omaehtoisia virikkeitä omien mielikuviensa avulla."
Jopa on tylyä tekstiä, mutta kokemuksesta voin allekirjoittaa tämän.
Tästä siis on johtunut kasa käsittämättömiä ongelmia vaikka kaikki asiat ovat olleet hyvin, mutta muuten hiljaista ja rauhallista. Tai piti olla mutta narsu nousi silloin barrikaadeille ja aiheena oli että ei ole mitään tekemistä seinät kaatuu kohta päälle ja sinä vain istut siinä etkä keksi mitään tekemistä. Sitten kun ehdotin jotain, niin mikään ei kelvannut :/
Vastaukset 6
Vanhimmat
Totta.
Yleisin sananparsi mistä narsistin nuorena jo tunnistaa:
"Mullon tylsää."
Tämä tarina on ihan totta, ja vieläkin se naurattaa (silloin ei naurattanut kyllä). Häiriö-exä suuttui minulle kun sanoin että minulla ei ole koskaan tylsää, mutta toi suuttumuksen (tapansa mukaan, näitä pommeja aina tipahteli) esiin vasta parin viikon päästä (ja kovalla äänellä).
Olen erakko-tyyppiä, siis super-introvertti, mutta en arka enkä ujo ihmisten seurassa. Viihdyn vaan niin hyvin itsekseni enkä TARVITSE seuraa, päinvastoin kuin exä. Ja olen siis nainen. Menin typeryyttäni sanomaan tämän exälle, sanoin vaan että jaa-a, mulla ei kyllä ole koskaan tylsää itsekseni, päinvastoin, tekemistä ja lukemista piisaa. Näin jo siinä miten hänen ilmeensä musteni. Myöhemmin se sitten kaivettiinkin esiin sopivassa tilanteessa. Huomasin sen vaikuttavan itseeni niin että siinä missä ennen oletin miesystävän kykenevän keksimään itselleen tekemistä (ja ikinä eivät valittaneet, päinvastoin) silloin kun haluan tehdä jotain, häiriöisen kanssa yritin hysteerisenä keksiä tekemistä ja viihdyttää häntä ettei vaan tulisi sanomista taas.
Nyt kun erosta on jo aikaa tajuan tuonkin tilanteen: hän oli minulle kateellinen. Hän sanoi monesti että yksin oleminen on hänelle helvettiä kun pitää olla omien ajatustensa kanssa. Yleensä hän turruttikin ne televisiolla yms. Hänen tv:n katsomisensa ei ollut aktiivista, kuten minun (katson vähän ja vain ohjelmat jotka todella haluan nähdä) vaan oli ihan sama mitä sieltä tulee, kunhan on kuva ja ääni johon kiinnittää huomionsa. Tottakai hän kadehti minun kykyäni olla yksin tyytyväinen. Yritin joskus sanoa että en minäkään ole aina ollut sellainen, vaan minun piti löytää se itsestäni. Olen aina halunnut olla vapaa sielu, ja ihminen joka ei kykene olemaan yksin ei ole koskaan vapaa vaan aina riippuvainen muista. Sen eteen olen ollut valmis käymään kaikenlaisia ikäviä ajatuksia ja tunteita ja käsitellyt ne. Seinille meni sekin puhe.
Kuulostaa niin tutulta. Mitenkäänpäin ei ollut hyvä. Mitään mahdollisuutta ei olisi ollut toimia oikein.
Olen sosiaalinen ja positiivinen ihminen, mutta minussa on myös se introvertti puoli joka haluaa olla omissa oloissaan, varsinkin kun työn puolesta olen jatkuvasti ihmisten kanssa. Pidin exäni perheestä ja olin heidän kanssaan todella luonteva ja aina oli kivaa. Sitten kun jostain exäni päätti hermostua, sain aina syyt niskoilleni siitä, että olen tekopyhä ja epäsosiaalinen. Vedän kuulemma iloisen ja positiivisen ihmisen kulissia, mutta oikeasti olen negatiivinen. Hän kuulemma oli kertonut perheelleen, mikä oli totuus. Hän oli siis kateellinen minun laajalle sosiaaliselle verkostolle ja sille, että olen luonteva ihmisten seurassa.
Sitten oli niitäkin hetkiä joskus, jolloin olin väsynyt ja minulla oli paha olla. Sitähän ei saanut olla. Tai minun pahat olot laitettiin muistiin ja riitojen aikaan niillä puukotettiin. ' Katso nyt, olet negatiivinen, ainainen valittaja'. ' en jaksa sinun ainaista valittamista'. Olin kertonut hänelle pahan oloni syyt ja pahoittelin sitä. Ei käynyt. Veikkaampa, että hän ei kestänyt nähdä samoja piirteitään, mitä itsessään oli. Ja aina kuulin sen, että hänen paha olo oli lähtöisin minusta. Koskaan se ei voinut olla lähtöisin minusta riippumattomista syistä.
Kun yritin puhua järjellä jostain, tosiaan seinille meni. Mitään ei ymmärretty. Kaikki paha oli minusta lähtöisin. Riidat ja tuhannet erot toistivat samaa kaavaa. Riita alkoi käsittämättömistä syistä, milloin mistäkin järjettömästä. Sitten hän vetäytyi töihin, treeniin tai vanhempiensa luokse. Yksin ei voinut olla. Lopulta alkoi ihanien sanojen ja ymmärryksen viljely. Siinä vaiheessa minä aina heikkona sorruin...Kunnes tajusin, että mitään ei ollut opittu, kaikki oli pelkkiä tyhjiä sanoja ilman tekoja.
Ihminen joka ei kykene olemaan yksi on huono parisuhteessa koska tulee helposti väärällä tavalla riippuvaiseksi toisesta.
" Myöhemmin se sitten kaivettiinkin esiin sopivassa tilanteessa"
Tuon aika tyypillistä, narsu saattaa joskus siinä tilanteessa nauraa, mutta muutaman päivän kuluttua tuleekin kunnolla ryöpytystä.
Ei kerro mistä on kyse yleisiä syytöksiä vain.
Jotenkin tää tilanne meni meillä lopulta ihan päälaelleen. Exäni sai minut ihan suunnattoman riippuvaiseksi hänestä.
Jos tein kotona jotain itsekseni, luin kirjaa, olin koneella tai siivosin, piti hänen levottomasti koko ajan 'härnätä' tekemisiäni. Hän ei voinut keskittyä omiin juttuihin. En hänen kanssaan saanut mitään aikaiseksi. Yhteinen aika oli jotenkin sellasta ajantappoa, mutta mitään järkevää ei tehty (en tarkoita, että aina olisi pitänyt tehdä jotain erikoista). Yhteinen oleminen oli sellaista sähellystä, että aina jokin tavara tai avaimet jäi sitten kotiin ja tehtiin turhia reissuja ympäriinsä. Aina kun minulla oli omia vapaapäiviä, sain tehtyä kaikki asiat, mitä jäi tekemättä (siivoaminen, kirjanpito, laskujen maksut jne.).
Tilanne meni hieman toisinpäin siten, että minä olisin halunnut aurinkoisina kesäpäivinä lähteä vaikka fillaroimaan tai vaan kävelemään hiukan, niin se ei käynytkään. Oltiin kotona neljän seinän sisässä. Järkihän sanoo, että mun olis pitänyt lähteä tekemään omia juttujani, mutta kun siitäkin tuli sitten sanomista. Pari hienoa vapaapäivää meni lopulta suurinpiirtein niin, että makasin sängyllä ja näpräsin puhelinta (sekin oli lopulta väärin). Kun sitten hieman kiukustuin siitä, että olimme vain kotosalla, sain valtavaln ryöpyn, ettei mikään kelpaa minulle.
Eli nyt järjellä katsottuna jälkeenpäin. Exäni sai tavallaan minut luopumaan omista jutuistani ja antamaan aikani hänelle. Sitten ei hänen tarvinnutkaan enää 'viihdyttää' minua, vaan jätti minut ihan vaille huomiota ja omaa aikaansa. Kaikki itseäistymis pyrkimykset tai se, että minulla oli omaa tekemistä, oli saatava nujerrettua..