Seuraako muutkin vanhoillislestadiolaiset BB:tä?

Jää yöunet vähiin kun istuu iltaisin ja katselee Big Brotheria.
Löytyykö täältä muita bb-faneja?

P.S Ben oli jo lähellä päästä hillopurkille.
12216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

En ole seurannut sen jälkeen kun Niko oli siellä.
Niko oli niin lutunen

Äänestä

BB-talon touhujen seuraaminen on minulle edellisvuosina ollut hyvä keino nollata aivot tyhjäkäynnille pitkien ja raskaiden iltavuorojen jälkeen.
Jotkut tämänvuotiset talon asukkaat käyttäytymisineen näyttävät kuitenkin niin vastenmielisiltä ja säälittäviltä, että yhtään jaksoa en ole jaksanut loppuun katsoa.
Tiedän talossa majailevan muslimin ja helluntailaispojan, mutta enpä heidänkään edesottamuksistaan ja puheistaan juuri tiedä, kun niin vähän olen jaksanut ohjelmasta kiinnostua.

Olisikin tosi mielenkiintoista, jos BB-taloon saataisiin edes muutamiksi päiviksi eri uskonsuuntien, poliittisten kantojen tai eri työalojen ja harrastusten edustajia. Ja saisivat luvan kanssa tällaiset fiksut ja ehkä vähemmän filmaattiset kansalaiset väitellä siellä talossa sydäntensä kyllyydestä.
Voisihan siitä tv-draamaakin tulla, kun jotkut hillitysti ja hallitusti normaalioloissa elävät ihmiset ns. polttaisivatkin päreensä ulkomaailmalta suljetussa BB-talossa ja taistelisivat aatteittensa puolesta vähintään pistävillä kielillä ja sanansäilillä. Ja entäs kun se viini virtaa, sauna on lämmin, ja pulju käytössä!
Mutta eihän sinne taloon saada haalituksi muita kuin vähän höynähtäneitä, julkisuuskipeitä nuoria edes kilon palasina.

No, onneksi muilla kanavilla on tuon BB-ohjelman aikana ollut mielenkiintoista katsottavaa. Tänäänkin tulee Teemalta Sillanpään romaanin pohjalta tehty vanha elokuva Miehen tie.

Äänestä
  • Riippuu missä porukoissa liikkuu.

    Äänestä

BB on vajaamielisten ohjelma, oli sitten vl tai ei. KUKAAN itseään fiksuna pitävä ei alennu moisen aivotoiminnan rapauttavan moskan katsomiseen. BB = idiotismin riemuvoitto.

Äänestä
  • "KUKAAN itseään fiksuna pitävä ei alennu moisen aivotoiminnan rapauttavan moskan katsomiseen"

    Olen vl mutta en ole missään vaiheessa väittänyt olevani fiksu. En itse asiassa usko että kukaan vl voi vakavalla naamalla sanoa itsensä fiksuksi. Tämä ihan vaan sivukommenttina.

    Äänestä

Vanhoillislestadiolaisten ajatuksen tasosta ja juoksusta kertoo jo se, että he mainostavansa katsovansa BB:a.

Kukaan selväjärkinen ei katso sitä vapaaehtoisesti. Hyvähän se on netistä katsoa kaikki mahdolliset ilmaisohjelmat ja tilata netistä maksullisia palveluita, että pääsee katsomaan BB:n suihku- ja vessakohtauksia.

Äänestä
  • Onko tämä ketju ohjelman markkinointia? En usko että kukaan uskovainen viittii katsoa BBtä.

    Äänestä

sä mikään vl ole jos tollasta saastaista paskaa haluat seurata..mieti ihan oikeasti oletko tosiaan, jopa piista huovinen puheessaan jotenkin tuomitsi sen.Kannatta mennä peilin eteen ja kysyä itseltään ihan kaikessa hiljaisuudessa mikä on sydämentilani ja miten ja millä arvoilla haluan elää ja mitä toimintaa olla kannattamassa

Äänestä

Meidän vl:en on helppo ja kiva elää, SRK määrittelee puolestamme myös sen mikä on hauskaa, ei ainoastaan sitä mikä on kiellettyä.

Äänestä

Pitäähän sitä katsoa että tietää mikä on syntiä, varsinkaan kun ei joudu kiinni katsomisesta.

Äänestä

no mitä sillä kiinnijoutumisella on merkitystä..ketä varten sä uskot jotain yhteistöä vai taivasta varten.Elämästä ja teostamme vastaamme Jumalalle muu on toissijaista..jos uskosi on todella noin olematonta ja arviointikykysi noin heikolla tolalla miksi ihmeessä roikutaan vl-piireissä.Ihan täydellistä itsepetosta josta seuraa vain katkeruuden ja vihan taakkaa itselle sitä sitten tarvitseekin terapisoida seuraavat vuosikymmenet.vl-uskovilla on oikeus pitää perinteensä ja uskonsa sellaisena kun yhteisössä oikealta tuntuu vai pitäisikö kaikkien ulkopuolisten todella saada määritellä vl- uskomisen rajat,ihmisten joita asia ei oikeasti edes kiinnosta.Sehän tiedetään et vääriäkin toimintatapoja on ollut ja on vieläkin toivottavasti ajallaan korjautuvat nämä kauheudet,osa asioista pikkuhiljaa jo muuttumassa.Liike on vain hidasta isossa joukossa.Neuvoksi teille hyvät ahdistuneet "vl" ihmiset joiden elämän keskiön näyttää täyttävän vl-palsta jos kuuluminen liikkeeseen kohtuuttomasti ahdistaa miksi ihmeessä jäätte roikkumaan siihen

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vl bb-fani kirjoitti:

Jää yöunet vähiin kun istuu iltaisin ja katselee Big Brotheria.
Löytyykö täältä muita bb-faneja?

P.S Ben oli jo lähellä päästä hillopurkille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu