Lueskelin tuossa läpi het ja met ja rasistiaprikoinnin.
Varmaan useimmat meistä eivät ole syntyneet varautuneina, jos ei isä ihan ruma ole ollut, äitiähän tuijotettiin vain tisseihin?
Lapsosena on sitä yritetty halia niin Perhosta kuin Ampiaistakin.
Samaa sukua kun ovat: Lentäen liikehtivät, nätisti värikkäät.
Varttuessamme on sitten suhtautumisemme muuttunut.
Ihan kaikkia ei enää halita.
Minä kopioin tähän, taas, yhden kommenttini toisessa aloituksessa, sen joka sai minut miettimään vähän syvemmin. Demeterin ei tarvitse kehua, ettei tule murhetta, minä ymmärrän kyllä.:)
"Mörkö se lähti piiriin, me, ne, te, ja heh heh he!
YLE.fi uutisoi isoilla kirjaimilla että Ranskassa räjähti ydinvoimala ja säteilystä on riski päällä.
Yksi ihminen kuoli.
Pienemmällä kirjainkoolla on siellä myös maininta että Keniassa räjähti Bensaa.
Putki vuoti tai ihmiset olivat sitä vähän raottaneet, perinteisesti.
Sata kuoli.
Noinhan ne lehdet kirjoittelevat, me, te ja heh heh he!
Riippuen siitä mikä on toimituksen rasismin taso.
Ollaanko sitä bensankäyttövastainen tai ydinvoimavastainen.
Ja joo, ei se ollut ydinvoimalaitoskaan, vaan ydinjätteenkäsittelylaitos."
Jokuhan se aina lapsiaan opettaa, mutta joku opettaa myös vanhempiaan.
Voiko oppimiseen vetää enää mitään rajaa jos Skandinaavikin joutuu ulkomailla poliisilaitokselle kun jättää lapsen vaunuihin ja poikkeaa kaupassa?
Opetetaankohan meitä tässäkin kansojenvastaisuuteen?
H.
Varmaan useimmat meistä eivät ole syntyneet varautuneina, jos ei isä ihan ruma ole ollut, äitiähän tuijotettiin vain tisseihin?
Lapsosena on sitä yritetty halia niin Perhosta kuin Ampiaistakin.
Samaa sukua kun ovat: Lentäen liikehtivät, nätisti värikkäät.
Varttuessamme on sitten suhtautumisemme muuttunut.
Ihan kaikkia ei enää halita.
Minä kopioin tähän, taas, yhden kommenttini toisessa aloituksessa, sen joka sai minut miettimään vähän syvemmin. Demeterin ei tarvitse kehua, ettei tule murhetta, minä ymmärrän kyllä.:)
"Mörkö se lähti piiriin, me, ne, te, ja heh heh he!
YLE.fi uutisoi isoilla kirjaimilla että Ranskassa räjähti ydinvoimala ja säteilystä on riski päällä.
Yksi ihminen kuoli.
Pienemmällä kirjainkoolla on siellä myös maininta että Keniassa räjähti Bensaa.
Putki vuoti tai ihmiset olivat sitä vähän raottaneet, perinteisesti.
Sata kuoli.
Noinhan ne lehdet kirjoittelevat, me, te ja heh heh he!
Riippuen siitä mikä on toimituksen rasismin taso.
Ollaanko sitä bensankäyttövastainen tai ydinvoimavastainen.
Ja joo, ei se ollut ydinvoimalaitoskaan, vaan ydinjätteenkäsittelylaitos."
Jokuhan se aina lapsiaan opettaa, mutta joku opettaa myös vanhempiaan.
Voiko oppimiseen vetää enää mitään rajaa jos Skandinaavikin joutuu ulkomailla poliisilaitokselle kun jättää lapsen vaunuihin ja poikkeaa kaupassa?
Opetetaankohan meitä tässäkin kansojenvastaisuuteen?
H.
Vastaukset 87
Vanhimmat
Pitäiskiö vastustaa kaivoksiakin, antavat leivän kuitenkin.
Ihmisissä on paljon hurskastelijoita.
Mutta kun on kyse omasta masusta, unohtuu vihreä aate, ydinvoiman vastaisuus, luonnon pilaaminen.
Kuinka ironista on että kun on nälkä, luonto saa mennä.
"bibimbab"
Oma masu on saanut aikaan kaikenlaista outoa.
Suomalainen ei tietenkään ihmettele jos joku syö kaveriaan kun nälkä on.
Niinhän tekevät eläimetkin.
Eläimillä on kyllä yksi ero, ne menevät sinne missä ruokaa on, ihminen jämähtää paikalleen ja odottaa poppareiden lentsikoita.
Aina siinä jokunen säkki osuu kohdalleen, kannattaa kyllä vähän väistää.
Hyvä kaivos saattaa antaa työtä naiiveille ihmisille, heille joka laittavat kilon Bonaa avustuksiin.
Mätänevä ihminen levittää tauteja luontoon siinä kun eläinkin, paitsi että ihmisen ruhoa suojellaan, DNA: ta kun tarvitaan.
Vihreää aatetta, eikä ydinvoimaa tarvittaisi, jos Paavi kaatuisi ja monet alkaisivat panemaan varovaisemmin.
Mutta silloin loppuisi kasvukin ja sen mukana rahan arvon kasvu.
Tulisi eteen savikippojen kauppa ja Sonnien kilpailutus.
H.
Jotensakin alkoi huvittamaan minua tuo että kopioit oman viestisi, joka sai Sinut ajattelemaan.
Eli ensin kirjoittelet tänne mitä sylki suuhun tuo ja sitten alat lueskelemaan niitä JA ajattelemaan.
Mutta nythän se nähtiin ettei ydinvoima ole hyväksi, kun jätteenkäsittelykin on jo vaarallista. Puhumattakaan mitä se saa aikaan kun tuonne jonnekin haudataan.
Se kaikki mitä nuo ydinvoimalat saa aikaiseksi, sitä ei meille kerrota. Mitäpä me taavalliset pulliaiset sillä tiedolla tekisimmakään, vastustus vaan lisääntyisi.
Eihän meille kerrota paljon muutakaan.
Minä katselen ja kuuntelen. Aika pitkälle olen "nähnyt" mitä tulevaisuus tuo tullessaan monessa suhteessa.
Siksi ehkä tavallaan on rauha olla tässä sekavassa maailmantilassa.
Lehdet tai kirjoittelut palstoilla eivät saa rauhaani järkkymään.
"tulisilla"
Kouluaineissakin aikoinaan, tuli sivunsivuun pukkeja ja rukseja, jotka antoivat ymmärtää että opettaja oli jostain erimieltä.
Usein kävi niin, että tuli kirjoitettua luovasti, mitä sylki suuhun toi ja syvempi ajattelu unohtui.
Minulla on nuo vihot tallessa.
Nykyaika on antanut mahdollisuuden korjata tai lisätä jotain.
Olen pahoillani.
Mielellään, saat sinäkin korjata jos huomaat ajatelleesi vähän sivuteille.
Aloitukseni kun koski sitä, miten ihmistä koulutetaan.
H.
Tulihan se aloituksen aihekin esiin,en kehrannu kysyä ja paljastaa tyhmyyttäni.
Nyt päästään miettimään asiaa ,ootkos huomannu et sinuu yritetään opettaa joka ehtoo.
palaillaan asiaan myöhemmin .
"K/K"
Minulle on suotu mummojen kasvatus.
Vuosia siitä jo on.
Ja hyvä niin, kymppikesäiselle teki hyvää kun kehuttiin kuinka on suloinen lapsi.
Nyt sitä sitten osaa ajatela kuinka suloisia mummot voivatkaan olla.
MUTTA, aloitus ei koskenut minua.
Ihmisiä vain.
H.
hunksi.
Jos huomasit kirjpitin sinne jotaain siihen suuntaan että katselen ja kuuntelen, kun meille ei kaikkea kerrota miten maa makaa missään suhteessa.
Minua ei kouluteta enään, niinkun olen meriläisenä monesti sinullekin kirjoittanut.
Elämä enää on se jonka sallin itseäni kouluttaa.
Mun opettajani aikoinaan koulussa, ainekirjoituksessa, luetti yhden mielikuvitus aineeni koko luokalle, ja erehtyi samalla sanomaan että jatka näiden kirjoittelua. Se oli hyvä ja sain kehuja luokkakavereiltanikin. Pohjautui kuitenkin ihan tosielämään jonka värjäsin omilla väreilläni.
Se oli viimeinen aine jonka kirjoitin mielikuvitus aiheesta. Sen jälkeen aina asia aiheita, joita en jostain syystä joutunut lukemaan. Kirjoitin nekin todella puisevasti.
Joten oikeastaan ei minua lapsenakaan kovin koulutettu, ainakaan tekemään mitään mitä en halunnut.
Raskas on osasi ja loppumaton työsarkasi.
Toivotan onnea valitsemallasi polulla, älä karota toivorikkauttasi.
"tulisilla"
Hauska kuulla.
Jatka samaa rataa.
Minä en usko tuohon viittaamaasi nimimerkkiin.
Lapseni...
H.
Älä sitten.
Mutta jos käväiset Meriläisen profiilissa niin huomaat ettei sitä enää ole.
Sähläsin sen pois, jonnekin bittiavaruuteen eilen joten otin toisen nikkini käyttöön.
M.
Hunksille.
Kiva, ettet yritä minua opettaa, kun en ole mummu.
Ja, opin ilman muiden ymppäämistäkin omiksi tarpeiksi. :))
Äkkiä ajatellen niin montakohan mummoa palstalta löytyy joita hunksi on saanu opetettua.
Oli muuten kauheest turhia sanoja siin alotukses joku mummo vois opettaa sitä tiivistämään asiaansa.
Sshhhh, hyi sua.
Ei saa sanoa noin.
Minoon niin kovakalloinen, etten anna kiusallanikaan kenenkään itseäni opettaa, kun olen jo nyt täydellinen.
Ei mahdu enempää aivoihini.
Ja, kenen oppi on paras, siitähän saa kukin tehdä omia kuvitteellisia mielikuviaan.
.
Koti-kiusattu se näkee sumuverhonkin läpi-
Ei ole mitään näyttää huksilla opetettujen naisten suhteen.
Muutenhan sillä olisi jo haaremillinen naisia nöyrästi tottelevia.
Mitä sillä oikeasti on ?
Kaksi tyhjää kättä ja hiiri
Runsaasti sanoja sisältävä aloitus saa tekijänsä kuvittelemaan, että se on kovinkin alykäs.
Palstan eimummot, jomummot ja me pian mummoiksi tulevat emme opi ellemme halua oppia.
Etenkään jos joku itseään yliluonnollisen älykkäänä pitävä tahtoo opetusta antaa.
Heh, heh. Hihitän kuin Rahikainen: "kaksi tyhjää kättä ja hiiri" ..))
Lirkutkin ovat käyneet aika vähiin. Ehkä hän säästää niitä kuuliaisimmille "oppilaille", bibimpap...
Sitä on mahdoton tietää , missä kasvaa se kukkanen jolle isi aurinkoinen valonsa suo.
Toivomme ettei saman kukan ylle lankea kaste myös.
Ilkeyksiä puhun, pitäisiköhän mennä jo maate ?
Tukistetaan kukin itseämme, ja antakaamme opellemme lämmin käsi ja ajatus, ainakin kauka, ainakin kuvitteellinen?
Minen mene tänään maate, olen sen verran ilkimys.
.
Tutkimattomat ovat herran tiet, sanotaan sanassakin. Ja sanan kuulollahan tässä pitäisi olla, ettei nuhteita tulisi, bibimpap.
Jos me ilkeyksiä puhumme, olemme sentään oppineet jotakin häneltä, joka meitä on niin pitkään ja antaumuksellisesti opettanut. Ei huonoa siis.
Opelle?
Jos joku yrittää opettaa 60 vielä jotain tässä elämässä, on se varmaan kuin puuvasaralla kantoa takoisi.Yhtä tuloksellista ?
Luulisi sen paljon kertovan miehen höpöydestä ?
Ettei kelmi yrittäisi vain penkoa meistä pohjamudat esiin.
Ehkä ei tuo ruoja usko mummojen hyvään sydämeen ja helliin tekoihin ?
Pipipampulle :)) Hih, naurattaa, loppuu loputkin ihrat mahasta ihan hörskyvän ilmaiseksi. Pian olen kuin Barbie, liiveihin laitan vaikka vessapaperia.
Puuvasaralla kantoa, nyt kyllä tulee jo hätä käteen, olet tosi välkky.
Höpsänkölppy olen välillä itsekin, seuraavassa sekunnissa totisista totisin torvensoittaja.
Minä en tarvitse kenenkään opettamista. Vastenmielistä on, jos joku niin kuvittelee.
*murnisteleejairvisteleejanäyttääkieltä*
.
Toisaalta ?
Huomenna voidaan istua kuin kiltit koulutytöt rivissä uljaan opettajamme edessä.
Laitankin hiukset jo aamulla saparoille ja teen eväät.
Annamme viisauden sataa yllemme kuin kultasateen.
Iltaan mennessä on sielumme ravittu.Olemme imeneet itseemme kaiken viisautensa ?
Kokeiltaisiinko, millainen olisi menestys ?
Tuntuu kovasti aloittaja innostavan kiinostaa sittenki
Ollakseni kuin kansakoulun ekoilla luokilla, pitäisi minun mennä singlattavaksi, laittaa rusetti päähän, ja essu eteen.
Oppikoulun ensimmäisillä luokilla piti mukaan ottaa omat eväät.
Äiti osti suolakurkkupurkin, ison, jotta leivän päällä olisi muutakin, kuin ylähuuli.
Joops, aletaan huomenna oppivaisiksi neidoiksi, joiden lyhdyistä ei öljy lopu.
Tänään vielä hurvittelen, koko rahan edestä.
Menestys lienee taattu, kun openamme on taatto. Taas naurattaa, että tyrä ryskyisi, jos se minulla olisi. Ei ole hupa asia, tyrä.
Miten se nyt taas tuohon tupsahti?
.
.
Meidän parhaaksi hän tietysti toimii, bibimpap, kuten jokainen, joka pitää itseään kasvattajana. Vaan me emme provosoidu, emmekä eksy hunksin sanaviidakkoon - kuten sanot, todellisuus on tuo: tyhjät kädet ja hiiri.
Eikä edes meidän runsas mielikuvituksemme ja lempeä luonteenlaatumme tee niistä yhtään enempää.
totta kai hunksi kiinnostaa, "siitä pula". Kuka muu täällä kestää itseensä kohdistuvaa herjaa ja suhtautuu siihen vielä hyväntahtoisesti ?
Tänä iltana päällystetään vihkot muovilla.
Täytetään lamput öljyllä ja valvotaan koko yö.antaa tuhmien nukkua.
Onko ope oikein Messias ?
Vaiko pukki kaalinpäiden paimenena
sitä selvittelemme huomenna
Ajattelin aivan, että meidän lempeydellämme olisi jalostava vaikutus vanhaankin lökäpöksyyn ?
Sellainen Hamelinin pillipiipari jonka huilu ei enää helise, kuivia pihahduksia vain
Te annatte juuri sitä mitä hän haluaa, huomioa,tyhmät naiset.
Nytkyllä alkoi jo pissattamaan, kun naurattaa, ihan mahdottomasti.
Kontaktimuovia kansiin.
Kukko kaalimaan, vai tunkion vartiona?
Kummin vai kammin.
Hips ja heijakkaa, en voinut estellä hulluuttani.
Antakee anteeksi, te nuljut!
.
Taas ratkesin hihittämään täällä "huilu ei helise.." Ei tosiaankaan kuulu edes niitä pihahduksia...Onneksi sankarillamme on se tapa, että hän menee aikaisin tutumaan niin että me muut saamme pitää hauskaa täällä. Muutenhan meillä olisikin jo totiset paikat...
No mitä tässä pihtaamaan, "siitä pula". Tule säkin vaan leikkiin mukaan. Hauskaa tää on. Keskenäänhän me täällä iloitellaan...
Kaalinpäitä taatan oomme kaikki, oomme kaikki
muista kerrata laulua yö mielessäsi, että osaat huomenne laulutunnilla kertosäkeet.
Menee aikaisin nukkumaan ?
Kas kummaa.Sittenpä alankin kirjoittelemaan tänne vain iltaisin
Suodaan poikapololle kauneusunet
Onkohan käytössään herculepoirotmainen viiksiside ja leukakääre öiseen aikaan.vaaleanpunainen yömyssy tupsuineen ?
Woihan Kerberos, laulukokeet olivat koulun kauheimpia.
Nyt laulan täyttänkaulaa, vihellan kuin Junkkarinen, mutta laulukoe sain housuuni harmin paikan. ;/
Näin hän täällä uskoutui, bibi, että aikasin nukkumaan ja aikaisin hereille.
Tuopa olikin hyvä idea, illalla kirjoittelu. Kerrassaan ihana rauha on nytkin laskeutunut palstan ylle, kun hänen ylhäisyytensä on vetäytynyt keskuudestamme. Kyllä me vielä asennamme valvontakameran hänen vuoteensa viereen, että saamme kaikki intiimit yksityiskohdat hänen yöllisestä olostaan...
Mutta muista sekin lejanna, että kenkään ei saa täällä paikkaa pysyvää (mainosti toistaitoinen suutari, joka ei tainnut pysyä lestissään)...
Hamelin pillipiipari vei rotat mennessään, Itse en rotaksi ilmottaudu.
Mua ei kukaan viettele, ei, kukaan, ei edes pajupillillä.
.
Valvontakamera on muutenkin hyvä ajatus.
Mutta WC jätetään sen ulkopuolelle.Istukoon pytyllään kaikessa rauhassa.
Näin onkin mukavaa, voidaan hihitellä rauhassa.
Jos vaikka sukat kutoisimme isi aurinkoiselle jouluksi, mikähän olisi loposen koko ?
Juu, jotain rajaa sentään. Julistetaan hälle vessarauha. Ai sukat jouluksi ?
Vaan kun en osaa sitä kantapäätä. Mutta sisko vois auttaa. Se on sellainen käsityöihminen ja minä taas olen toimittaja (tyhjän-).
Uskon, että herra H on aika isokenkäinen se sopisi jotenkin hänen imagoonsa...
No en minäkään rotaksi sentään... Siili kyllä taidan vähän olla, joskus...
Paras v ertaus pitkään aikaan,meinaan painaa mieleeni ja käyttää sitä.
Olen aina pelännyt teräväkielisiä naisia ,ehkä hunksikin joskus oppii asian.
Parempi kun ei helistele huiluaan julkisesti
Tylsä mieli, terävä kieli - elämä yrittää jotenkin tasoittaa...
Minä en sitten ole niitä siilejä, jotka elää velaksi. Joku siili istui baaritiskillä koko illan ja kun tuli laskun maksun aika, siili sanoi baarimikolle: Pistä piikkiin...
Vanha vitsi, mutta ensi kertaa kuullessa vähän nauratti.
Eläinkin on erehtyväinen, sanoi siili, kun juuriharjan päältä tipahti.
Heh, heh...Mun tuttu kertoi eilen, että jonkun kotipihassa siilit ovat kesyyntyneet niin, että käyvät ruokakupilla syömässä kissanmuonaa. Kerran ruokakuppi oli tyhjä ja siili huomautti siitä kantamalla tyhjää ruokakuppia suussaan ruokkijaa kohti...
Meidän edellinen koira oli tätä nykyistä etevämpi. Laittoi aina ruokakuppiinsa tassun, kun halusi sen olevan paikallaan. Tämä nykyinen tytön tyllerö osaa vain kaataa vesikuppinsa ylösalaisin.
No, on hän pian 20-vuotiaskin, joten hän saakoon anteeksi.
Nytkin nukkuu jalkani vieressä, pikkukourulimme, rakas, rakkain.
Kuulehan k/k mummoja ei enää opeteta kuten jo moni "mummo" on sanonutkin,me osataan jo.
Eiköhän k/k oppineena sen varmasti tiedäkin. Fiksu veikko on hän.
Nauraa kuutamolla eräiden opittamiselle.
Eikä k/k korosta omaa fiksuuttaan kuten joidenkin on pakko lähes jatkuvasti tehdä.Tyhjät tynnyrit kolisevat koviten.
Koirat on tosiystäviä, viisaita ja empaattisia, lejanna. Niiltä voisimme oppia enemmän kuin häneltä, joka itseään opettajanamme pitää...
"demeter/feikkilejanna-"
Häntää hakevat Koirat, kuten tytöntyllerötkin.
Ympäri käydään, yhteen tullaan, on vanha viisaus.
Minullakin on ollut ilo ja kunnia törmätä elämän perusasiaan.
Ilman kakkaa ei olisi elämääkään.
Miksiköhän tosiystävät ovat niin harvassa? Jos ei elukoita lasketa?
H.
En mä nyt sentään ole mikään kehumisautomaatti, hunksi. Kehun vain sellaista, minkä ymmärrän ja/tai mikä on minusta hyvin sanottu/ajateltu.
Osallistujien vastaukset olivat sellaisia. Niistä irtosi jotain. K/K:n selvennyksen ja vastauksesi jälkeen ymmärsin minäkin mistä oli kyse. Että jokainen tahtoo opettaa ja sulla pitäis olla yksinoikeus siihen. Vai ?
Mutta kun se tahtoo olla niin, että kukaan meistä ei tahdo tulla opetetuksi ja siperia taitaa olla lopulta se paras opettaja. Jos sekään enää.
Mistäpä jäit paitsi tässä elämässä
Kasvattaminen ja opetus on kasvamaan saattamista, niin aikuisilla kuin lapsillakin.
Vaihtoehtoja ja valinnan merkitystä loppuelämän visioina - jonkinlaisina ikkunoina tulevaisuuteen ..
Työ tekijäänsä opettaa on minusta hyvä sanonta.
Omalla kohdallani se on merkinnyt pitkää kuntoutumisprosessia ja toipumista liikenteessa vammautumisessa.
Paitsi että koko entinen elo meni sirpaleiksi ja uusiin puihin, myös nykyelo on palikat aina uuteen järjestykseen panemista.
Kauniisti, lempeästi, hiljaa... näin minua opetti elämä.
Hyväksy tai ole hyväksymättä, vaativissa olosuhteissa, kuten Siperiassa, vaaditaan hengissäselviytymiseksi vaativia taitoja, siitä olen samaa mieltä.
Joskus elämä koulii raskaalla kädellä ja niitäkin, jotka eivät näyttäisi mitään koulimista tarvitsevan. Vai onko se sitten niin, että kun tietty kiintiö kovia kohtaloita on jaossa, ne annetaan niille, jotka osaavat kantaa...
"talvea taas kohti"
Niin monien meidän on opittava uusi elämänasenne, kun mennyt on mennyttä, ja tämä päivä muuttaa kaiken.
Kellä se on kiinni omasta terveydestä, kellä läheisen menetys.
Tullaan toimeen omillamme, kukin laillamme. Ei siihen ole muilla sanan sijaa, kunhan arki taas sujuu, ja ilokin saa sijansa.
Ilman iloa, ei ole elämää, ja ilon saa pienestäkin asiasta.
Onkohan ilo (talvea kohti...) palkka siitä, että on osannut asennoitua oikein, ottaa nöyrästi vastaan sen, mitä "ylhäältä" on annettu... Siinäpä sitä oppimista olisi...
Kaunis on Kananlento, aikasti aina lyhyt.
Kauniimpi Sudenkorento.
Ruma monesta on Rupikonna,
monta kuitenkin syntyy siitä.
Veden virrassa kummankin lapset elää.
Runon sanoissa aatos lentää.
Ei toinen koskaan olla voi,
parempi jotain toista.
Veden virrassa tunneta ei,
aatetta moista.
Sudenkorennon lapsonen, tuosta vain,
Rupikonnalta kaappaa lapsen.
Mielihyvin sen syö, ja aikanaan,
nousee kortta, kohden taivasta.
Onko Taivas, kun kaikille antaa?
H.
Nonni!
Kiva keskusteluhan tästäkin syntyi.
Vähän taas poskelleen kuten aina, mutta sinnepäin...sinnepäin...
Lievästi oli ymmärretty kouluksenkin tavoitteita.
Tuo lastenvaunujuttu oli ihan totta, ulkomailla joutuu poliisilaitokselle ja hakemaan tenavan paikallisen sossun päivähoidosta, jos hyvin käy, jos huonosti käy, ei ihan heti pääsekään.
Siellä ei ymmärretä näitä Pohjoismaiden vapauksia ja Demokratioita.
Ja molempien maailmankuvien lehdistöt sitten repivät isoa uutista, kumpikin omalla tavallaan.
Siinä ne vihapuheet usein lentelevät.
Ydinvoimauutisessakin toimitus otti ja ilmaisi kantansa ydinvoiman vastaisella vihapuheella = asenteella.
Vanhemmat = Lehdistö
Lapset = Kansa
Joku = Valtiovalta
Eli ajatukseni oli: Joku meille kertoo kumpi on Ampiainen ja kumpi Perhonen.
Ketä halitaan ja ketä ei saa halia.
Kansankasvatuksessa on medialla uskomaton voima.
Ja joo... kaikilla on tainnut olla kaunis isä, ja riittävästi Maitoa?
Kukaan ei ole joutunut suhtautumaan varauksella kasvattajiinsa?
Heevetti...tulipahan turhan paljon selkotekstiä..:)
Kiitoksia henkilööni kohdistuvista viesteistä, luulisin..
H.
Olisit tuon kaiken heti sanonut hunksi niin olisin voinut kehuakin..))
"Se on myöhästä ny" sanoo tamperelainen.
Enköhän tohon sun mediajuttuus vastannut ihan ekassa viestissäni näin:
"Minä katselen ja kuuntelen. Aika pitkälle olen "nähnyt" mitä tulevaisuus tuo tullessaan monessa suhteessa.
Siksi ehkä tavallaan on rauha olla tässä sekavassa maailmantilassa.
Lehdet tai kirjoittelut palstoilla eivät saa rauhaani järkkymään"
Mutta se ei sulle kelvannut.
Eihän sulle kelpaa mikään:)
Ja vanhempieni kasvatusta en enää tuo tänne, koska joskus siitä kirjoittaneena sain sen väärin silmilleni.
Kas kun täällä jokainen lukee oman kokemuksensa pohjalta ja usein tulee väärin ymmärretyksi vaikka selittää ihan selvästi.
"demeter"
Tästä puuttuu enää yhden toisen "idiootin" anteeksipyytävät kyyneleet, niin minä sulan palleilleni pelkästä mielihyvästä.
Ehkä Ancelilla on kiireitä vielä? :)
H.
Taas jouduit vääntämään rautalangasta, ei sua vaan kukaan ymmärrä.
"feikkimeriläinen"
Kyllä tuo ajatuksesi peilaa sinne päin, missä minäkin olen.
Mutta aloituksessani hain ihmisten ajatuksia sinne, missä heillä on ajatus rasismista ja vihapuheista, ja niiden oikeutuksesta.
Eli: Saako ihminen olla rasisti vain siihen suuntaan mitä yleinen mielipide vaatii?
Ja saako muu olla rangaistavaa?
Love
H.
"nääsnääsnääs"
Eipä se haittaa...ehkä huomasit että luokka on luvannut jo kokoontua?
H.
Anceli lienee puolukkareissussa vielä. Minä sain jo tämän päivän tinkini täyteen 10 litraa vesisateessa... Sitkeä minä.
hunksi.
Feikki olis jotain leikkii tai muuta.
Kyllä tässä nyt avaa ihan oikea meriläinen suuta tai jotain muuta.
Tohon ikuiseen ja jatkuvaan etten sanois kyllästyttävään keskusteluun rasismista ja luvasta siihen ym, samoin kun vihapuhekirjoitteluun.
Ihminen on ihminen mutta oikeinhan ei ole arvostella toisia ihmisiä ei rasistisesti eikä muuten vihapuhein.
Itse olen hiljennyt näissä keskusteluissa sen jälkeen kun huomasin itsessäni ikävän puolen ja se on kaksinaismoralismi.
Aikoinaan väitin etten missään nimessä ole rasisti.... kunnes, huomasin että ajatukseni sisältävät jonkin asteisen mutta tai toisaalta kannan.
Ja silloin en voi puhtaasti sanoa ettenkö olisi rasisti jossain suhteessa.....ikävä kyllä.
Ja yleisellä mielipiteellä ei tämän asian kanssa ole mitään tekemistä vaan henk. kohtaisilla kokemuksilla.
Yleensä olen mielellänikin vastaan yleistä mielipidettä, jos nyt se ei satu olemaan myöskin minun mielipiteeni.
Meriläinen
"demeter"
Mitä enemmän sataa, sitä nopeammin sanko täyttyy, sanoo Siirakki.
Mutta saat Papukaijamerkin vahvoista käsivarsistasi. (vai yksikkö?)
10 litraa vettä on noin kymmenen kiloakin.
Mihin lie tuon kaadat? Saunanpataan? :)
H.
Tällä idiootilla ei ole mitään anteeksipyydettävää, kyyneleitä ei sinulle riitä.
Sula vaikka "kultalammikoksi", ei kiinnosta.
"tulisilla"
Eli, aitomeriläinen, aitokotkalainen, aitosuomalainen, korkkareiden kuningatar jne.
Kultsu, multsu sopukkaisen sulolutuiseni...
"Eli: Saako ihminen olla rasisti vain siihen suuntaan mitä yleinen mielipide vaatii?
ja saako muu olla rangaistavaa?"
Henkilökohtaisesti odotin sinulta jotain rakkaudentunnustusta.
Mutta en tähän aloitukseen.
Vastaa tuohon lainausmerkeillä merkittyyn kysymykseeni ensin.
Toinen on vapaaehtoinen, odotettu sekin.
H
Demeter kuule, en ole ollut puolukassa, kieritin jättikurpitsaa kasvimaalta tai kyllä mie kannoin sen, painava kaveri kuitenkin.
Puolukkamäärä lienee jo täyttynyt, vettä sataa täälläkin, taidan mennä pihalle alastomana pomppimaan. :)
Sitkeyttä sekin vaatii.
"Anceli, Demeter"
Kaksintaistelulta tuntuu.
Voimia kehutaan, ja toinen märällä T-paidalla ja toinen alastomana.
Minä joudun ihan taistelemaan ettei sitkeyteni lisäänny, ihan turhaan. ;)
H.
Ai jaa. Anceli, sinä se kerkeet joka paikkaan. Minä paloittelin vain yhden kesäkurpitsan pakastimeen kun on niin paljon muuta. Sieniäkin tulee joka puolella. Kuivuri jauhoi monta päivää kun tatteja kuivasin. Nyt tuli haaparouskuja, vaikka niitä en ole ennen näissä maisemissa kohdannut kuin muutaman.
Sataa, sataa ja huomiseksi on luvattu kunnon myrskyä...
Hunksi
Mikä minä olen kaikenmaailman ihmisten saamisia määräämään tai lupaamaan.
Varmaan huomasit jos osaat lukea etten hyväksy rasismia, vaikka sitä itsestänikin löydän, ikävä kyllä.
Yleinen mielipide on usein per****tä, en allekirjoita useinkaan enkä monessakaan asiassa sitä.
Ihmisen pitäisi ajatella itse.
Niin ja mikä muu? Siis ne vihapuheetko, vai lapsen seksuaalinen väärinkäyttö vai mikä muu? Tai jos edellen tarkoitat tuolla muulla jotain rasismiin viittaavaa, niin edelleenkään en sitä hyväksy.
Nuo vihapuheetkin on melko usein juuri rasistisia.
Pläääh en jaksa pohtia tätä eikä kiinnosta.
Ei koskaan korkkareita meriläinen.
Hetken oli täällä kuivaa, lähdin postilaatikolle. Kuinka ollakaan jo rappusilla alkoi satamaan vettä. Mutta kävin postin hakemassa, urheasti :))
Sieniä on aivan valtavasti, kuka vaan jaksaa kerätä.
Oikeastaan ei tarvitse muuta kuin seisoa paikoillaan ja odottaa, että sieni pompsahtaa näkyviin, sitten poimii pois.
Huomiseksi tosiaan luvattiin myrskyä, mulla on keikka keskussairaalaan, eiköhän tiet ole kuitenkin auki. :)
Voi että sie olet urhea, mie ihailen sinuu ihan valtavasti. :)
Juuri nyt ei sada ollenkaan, väliaikaista varmaan.
Mene lieruamaan muille, minen jaksa en sitten yhtään noita sun typeriä juttujasi.
"tulisilla"
Olisi riittänyt että olisit sanonut:
Kannatan epäilystäsi. Yleistä mielipidettä pitää noudattaa ja vastaanpanijat pitää laittaa vankilaan.
Sananvapaudellakin on rajansa. Ja se raja on valtiovalta.
Puss
H.
Eikös hunksi nyt huomaa, että me ollaan Ancelin kanssa sellaisia mallioppijoita, ollaan opittu kenumaan itseämme. Se kun tuntuu jotenkin luontevalta näissä H:n ketjuissa... Ja meillä on katsos jotakin näyttöä pätevyydestä: puolukkaämpäri ja kesäkurpita. Sulla on vaan "kaksi tyhjää kättä ja hiiri" (lainaus bibibompilta).
Hunksi
No nyt on joku hermostunut jolle et ole antanut huomiota riittävästi kun kaikki aloituksesi ylös haluaa :))
En useinkaan kannata sinun epäilyksiäsi tai muutakaan, joskus vaa hyvin harvoin.
Eikä yleinen mielipide ole aina oikea mielipide.
Sen sanan minkä minä sanon voi kyllä sanoa harvoin se on valtiovaltaa vastaan, joskin voi olla yleistä mielipidettä vastaan.
Meriläinen
Toivottavasti ei mitään vakavaa, Anceli. Pidän peukkuja varmuuden vuoksi...
Ei mitään huolta, menemme pojan kanssa Kehitysvammapoliklikalle.
"demeter"
bibimbop on sellainen rakastettava ihminen.
Ja varmaan on hänelläkin, ehkä jo harmaa?
Ancelin ja sinun kenumisenne ei saa minua ihan syttymään.
Mutta totta se on, aloitukseni eivät koskaan ohjaa tylsiin lyhytkommentteihin.
Niihin on nautinto avartaa sitä mitä aivo nenästä tuo.
Egyptissä jo palsamoijat ymmärsivät asian.
Vetistelkää ämpäreihinne, olkaat hyvät.
H.
"tulisilla"
Kultamertsin ei enää tarvitse allekirjoittaa, jos ei halua.
Minua on aina helppo viedä/vedättää kulkiessaan.
Anceli siellä taas tunnustaa rakkauttaan tai sit joku muu.
Luulenpa että joku muu.
Tavallaan, tuntuu se kivalta.
Tulee tunne että olisi ainutlaatuinen :)
H.
Voit olla satavarma, että kyseessä on joku muu.
Jokainen on tavallaan ainutlaatuinen, sinä hieman poikkeavalla tavalla.
Mie olen paljon enemmän ainutlaatuinen kuin sie. :)
Älähän syyttele viattomia stadin friidu on taas liikenteessä. Olet sää melkonen epeli hamesankari.