kuusankosklla hylättyjä koiria!

Tarkkailkaa kuusankosken kettukujan (ent.rinnekuja) talon pihaa. laihoja koiria nähty talon ikkunassa hyppivän. eilen pihaan tuotu omistajan edellisestä asunnosta tavarat häätömääräyksen vuoksi. ihmiset pihan ympärillä kertoivat nähneensä koirat talossa jo monta päivää eikä kukaan ole tänä aikana käynyt talossa katsomassa koiria.Voidaan siis olettaa että koirat on hylätty sinne.

poliisille ja eläinlääkärille pitää asiasta soittaa ja on jo soitettukkin, mutta yhden koiran kunto näytti olevan niin huonossa kunnossa jo että voi menehtyä koska vain.
5198
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos tuo pitää paikkansa,pitäkää,te ilmoittajat,huolta; etttä viranomaiset myös käyvät tarkastamassa tilanteen!

Äänestä
  • Jep, huoli pidetään ja silmät tarkkailuasemissa.

    Äänestä

Lenkkeilen siitä useita kertoja päivässä ohi, mutta en ole koskaan koiria siellä nähnyt, ja jos ne neljästään vain asuvat kai ne haukkuisivat kaikkia mahdollisia ääniä. Ja se kuva kouvolan sanomissa, siinä koira ainakin ihan hyvä kuntoisen näköinen. Voihan se olla, että asia on niin paha kuin puhutaan, mutta aika hiljaa osaa neljä isoa koiraa asua...

Äänestä

Yhteys uudelleen eläinlääkäriin ja poliisiin niin kyllä ne koirat saa pois omistajalta.Eläinsuojeluvalvojalla kun noita velvollisuuksia kyllä on mutta oikeuksia ei lainkaan.Ja ainahan asiasta voi vinkata vaikka Iltalehdelle yms niin eiköhän ala tapahtua.Ruusu niille ihmisille jotka pitävät näiden koirien puolta j yrittävät auttaa! Tsemppiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarkkailijax kirjoitti:

Tarkkailkaa kuusankosken kettukujan (ent.rinnekuja) talon pihaa. laihoja koiria nähty talon ikkunassa hyppivän. eilen pihaan tuotu omistajan edellisestä asunnosta tavarat häätömääräyksen vuoksi. ihmiset pihan ympärillä kertoivat nähneensä koirat talossa jo monta päivää eikä kukaan ole tänä aikana käynyt talossa katsomassa koiria.Voidaan siis olettaa että koirat on hylätty sinne.

poliisille ja eläinlääkärille pitää asiasta soittaa ja on jo soitettukkin, mutta yhden koiran kunto näytti olevan niin huonossa kunnossa jo että voi menehtyä koska vain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu