Lutherin opetuksia
Vuonna 1535 Lutherin opettaa, että sellaiset ihmemerkit ovat lakanneet ja sellaiset ruumista koskevat ihmeet ja merkit eivät ole ikuisia eivätkä yleisiäkään’ (Saarna Matt. 8:1- 13 johdosta, ST.L. XII,1181s.). Hän samalla sanoo: Ei pidä kysyä, miksi sellaiset ihmemerkit ovat lakanneet. Sillä miksi niitä pitäisi tapahtua, kun oppi on nyt varma ja vahvistettu?’ Tämän kantansa hän toistaa vielä myöhemminkin.
Raamattu ei opeta, että erityiset apostolisen ajan armolahjat kuuluvat kaikkina aikoina kirkon välttämättömään varustukseen. Niitä ei tarvita kirkon säännönmukaisessa työssä. Ne olivat poikkeuksellisia armolahjoja. Jumala yhä tekee ihmeitä kirkossa, mutta hän yksin ratkaisee annettavien lahjojen tarpeen ja määrän, 1 Kor. 12: 11 ( "niinkuin tahtoo" ). "Sen tähden missä on kristitty, siellä on vielä valta tehdä sellaisia merkkejä, jos siihen on tarvetta... Mutta koska evankeliumi on levinnyt kaikkeen maailmaan ja tullut tunnetuksi, ei ole tarpeen tehdä merkkejä kuten apostoleitten aikana." Luther, St.L. Xl, 957. (Ks. myös Kirkkopostilla Ill,s. 518.)
Irvingiläisten [tai nykyisin uushelluntailaisen liikkeen], pyhitysliikkeiden, jotka opettavat "Pyhän Hengen kastetta", joka ilmenee kielilläpuhumisena, parantamisina jne. ja muiden opetuksesta, että apostolisen ajan ihmelahjat kuuluvat kaikkina aikoina kirkon välttämättömään varustukseen tai että Jumala on luvannut palauttaa ne näinä viimeisinä aikoina, on tehtävä seuraavat huomiot: Kirkko omistaessaan armonvälineet ja niitä käyttäessään on täydellisesti varustettu työhönsä, Matt. 28:19s.; Room. 10: 17; 1 Kor. 11:26; Luuk. 16:29. Hurmahenkisyys, joka hylkää turhana ulkonaisen sanan (Schmalkaldenin uskonkohdat, III, rippi, 10: "Kaikki se, mistä ilman tätä sanaa ja sakramentteja Hengestä kerskaillaan, on perkeleestä." Ks. myös Puolustus XIII, 12 s. Yks. ohje, Täyd. selitys, II, 4, 80), on vain omaksunut toisen muodon julistaessaan, että pelkästään sana ja sakramentit eivät ole kykeneviä rakentamaan kirkkoa.
Raamattu varoittaa mieltymyksestä ihmeisiin, Joh. 4:48; 1 Kor. 1:22; 12:31.
1. Meidän asiamme ei ole määrätä Jumalalle, milloin ja missä määrin hänen täytyy antaa lahjojaan, 1 Kor. 12: 11 ( "niinkuin hän tahtoo" ).
2. Merkit annettiin puhtaan evankeliumin vahvistamiseksi; harhaoppisten tekemät merkit ovat saatanan työtä, 5 Moos. 13: 1-3; Matt. 24:24; 2 Tess. 2:9s. [Uushelluntailaista liikettä ajatellen katso myös Matt. 7:21-23.]
3. Ne kirkot, jotka väittävät apostolisen ajan erityisten ihmelahjojen vironneen keskuudessaan, ovat velvollisia osoittamaan kykenevänsä tekemään niitä kaikkia, kuten nauttimaan myrkkyä sen vahingoittamatta, Mark. 16:18, ja herättämään kuolleita, Matt. 10: 8. Mark. 16:7-20 ("Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia" jne.) ei tue puheena olevaa opetusta. Se todella opettaa, että uskovat, Kirkko, saatuaan Pyhän Hengen helluntaina, omistaa myös vallan tehdä ihmeitä. Missä siihen syntyy tarvetta Jumalan arvioinnin mukaan, hän tekee ihmeitä kenen tahansa uskovan välityksellä. Tarve esiintyi evankeliumin saaman alussa ja monilukuiset armolahjat tyydyttivät sen Kirkossa. Teksti ei kuitenkaan sano, että missä tahansa on uskovia, kaikkina aikoina, joka yhteisössä, siellä tulee esiintymään ihmeitä aikaansaavia voimia. Kaikkien niiden, jotka ymmärtävät sen missä tahansa sellaisessa ehdottomassa merkityksessä, tulisi soveltaa sitä jokaiseen yksityiseen ihmiseen, kaikkiin niistä, "jotka uskovat". Mutta ei edes apostolisena aikana kaikki, jotka uskoivat, puhuneet kielillä jne. Lisäksi, jos Jeesus olisi luvannut erityisten armolahjojen toistuvan Kirkon jokaisena aikana, hän olisi lausunut täyttymättömän ennustuksen. Jae 20 ei sano, että Herra "tulee vahvistamaan" sanansa merkeillä, jotka seuraavat Kirkon kaikkina aikoina. Se lausuu Herran "vahvistaneen" sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Hän vahvisti sen alkuajan ja jokaisen sitä seuraavan ajan hyödyksi.
Popular Symbolics (Engelder, Arndt, Graebner and Mayer, CPH 1934, ss.103-104.
Vuonna 1535 Lutherin opettaa, että sellaiset ihmemerkit ovat lakanneet ja sellaiset ruumista koskevat ihmeet ja merkit eivät ole ikuisia eivätkä yleisiäkään’ (Saarna Matt. 8:1- 13 johdosta, ST.L. XII,1181s.). Hän samalla sanoo: Ei pidä kysyä, miksi sellaiset ihmemerkit ovat lakanneet. Sillä miksi niitä pitäisi tapahtua, kun oppi on nyt varma ja vahvistettu?’ Tämän kantansa hän toistaa vielä myöhemminkin.
Raamattu ei opeta, että erityiset apostolisen ajan armolahjat kuuluvat kaikkina aikoina kirkon välttämättömään varustukseen. Niitä ei tarvita kirkon säännönmukaisessa työssä. Ne olivat poikkeuksellisia armolahjoja. Jumala yhä tekee ihmeitä kirkossa, mutta hän yksin ratkaisee annettavien lahjojen tarpeen ja määrän, 1 Kor. 12: 11 ( "niinkuin tahtoo" ). "Sen tähden missä on kristitty, siellä on vielä valta tehdä sellaisia merkkejä, jos siihen on tarvetta... Mutta koska evankeliumi on levinnyt kaikkeen maailmaan ja tullut tunnetuksi, ei ole tarpeen tehdä merkkejä kuten apostoleitten aikana." Luther, St.L. Xl, 957. (Ks. myös Kirkkopostilla Ill,s. 518.)
Irvingiläisten [tai nykyisin uushelluntailaisen liikkeen], pyhitysliikkeiden, jotka opettavat "Pyhän Hengen kastetta", joka ilmenee kielilläpuhumisena, parantamisina jne. ja muiden opetuksesta, että apostolisen ajan ihmelahjat kuuluvat kaikkina aikoina kirkon välttämättömään varustukseen tai että Jumala on luvannut palauttaa ne näinä viimeisinä aikoina, on tehtävä seuraavat huomiot: Kirkko omistaessaan armonvälineet ja niitä käyttäessään on täydellisesti varustettu työhönsä, Matt. 28:19s.; Room. 10: 17; 1 Kor. 11:26; Luuk. 16:29. Hurmahenkisyys, joka hylkää turhana ulkonaisen sanan (Schmalkaldenin uskonkohdat, III, rippi, 10: "Kaikki se, mistä ilman tätä sanaa ja sakramentteja Hengestä kerskaillaan, on perkeleestä." Ks. myös Puolustus XIII, 12 s. Yks. ohje, Täyd. selitys, II, 4, 80), on vain omaksunut toisen muodon julistaessaan, että pelkästään sana ja sakramentit eivät ole kykeneviä rakentamaan kirkkoa.
Raamattu varoittaa mieltymyksestä ihmeisiin, Joh. 4:48; 1 Kor. 1:22; 12:31.
1. Meidän asiamme ei ole määrätä Jumalalle, milloin ja missä määrin hänen täytyy antaa lahjojaan, 1 Kor. 12: 11 ( "niinkuin hän tahtoo" ).
2. Merkit annettiin puhtaan evankeliumin vahvistamiseksi; harhaoppisten tekemät merkit ovat saatanan työtä, 5 Moos. 13: 1-3; Matt. 24:24; 2 Tess. 2:9s. [Uushelluntailaista liikettä ajatellen katso myös Matt. 7:21-23.]
3. Ne kirkot, jotka väittävät apostolisen ajan erityisten ihmelahjojen vironneen keskuudessaan, ovat velvollisia osoittamaan kykenevänsä tekemään niitä kaikkia, kuten nauttimaan myrkkyä sen vahingoittamatta, Mark. 16:18, ja herättämään kuolleita, Matt. 10: 8. Mark. 16:7-20 ("Nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: Minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia" jne.) ei tue puheena olevaa opetusta. Se todella opettaa, että uskovat, Kirkko, saatuaan Pyhän Hengen helluntaina, omistaa myös vallan tehdä ihmeitä. Missä siihen syntyy tarvetta Jumalan arvioinnin mukaan, hän tekee ihmeitä kenen tahansa uskovan välityksellä. Tarve esiintyi evankeliumin saaman alussa ja monilukuiset armolahjat tyydyttivät sen Kirkossa. Teksti ei kuitenkaan sano, että missä tahansa on uskovia, kaikkina aikoina, joka yhteisössä, siellä tulee esiintymään ihmeitä aikaansaavia voimia. Kaikkien niiden, jotka ymmärtävät sen missä tahansa sellaisessa ehdottomassa merkityksessä, tulisi soveltaa sitä jokaiseen yksityiseen ihmiseen, kaikkiin niistä, "jotka uskovat". Mutta ei edes apostolisena aikana kaikki, jotka uskoivat, puhuneet kielillä jne. Lisäksi, jos Jeesus olisi luvannut erityisten armolahjojen toistuvan Kirkon jokaisena aikana, hän olisi lausunut täyttymättömän ennustuksen. Jae 20 ei sano, että Herra "tulee vahvistamaan" sanansa merkeillä, jotka seuraavat Kirkon kaikkina aikoina. Se lausuu Herran "vahvistaneen" sanan sitä seuraavien merkkien kautta. Hän vahvisti sen alkuajan ja jokaisen sitä seuraavan ajan hyödyksi.
Popular Symbolics (Engelder, Arndt, Graebner and Mayer, CPH 1934, ss.103-104.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luther oli Jumalan armosta armoitettu uskonpuhdistaja. Ei tosiaankaan ollut muita uskonpuhdistajia, sillä esim. Zvingli ja Calvin olivat todellisuudessa uskonpuhdistuksen rikkojia.
Luther ei todellakaan ollut mikään laiska mies, sillä hän käänsi Raamatun, Paavin pimityksestä kansankielelle. Cd –rompulla on 300 hänen opetus kirjaansa.
C.F.V . Walther sanoo: ”Jotta saataisiin halua ja rakkautta Lutherin kirjoitusten lukemiseen ja tutkimiseen, on ennen muuta välttämätöntä tiedostaa elävästi, ettei Lutheria tule lukea tavallisten puhtaiden teologien joukkoon, vaan että hän on itsensä Jumalan valitsema uskonpuhdistaja, sekä antikristuksen paljastaja ja kukistaja (2Tes.2:8; Ilm.14:6-7). Lutherin kautta Jumala on avannut, tuhansien ja miljoonien sellaisten silmät, jotka aiemmin sokeuttaan kunnioittivat paavia Pietarin seuraajana ja Kristuksen sijaisena. Lutherilla ei ole vertaistaan apostolien ja profeettain jälkeisenä aikana”.
BrenZ lausui Lutherista seuraavan todistuksen: "Luther yksin elää kirjoituksissaan, me kaikki olemme häneen verrattuna kuin kuollut kirjain".
Kirkkomme vihollinen Calvin kirjoittaa: "Tämän pyydän teitä painamaan mieliinne: ensinnäkin millainen suuri mies Luther on ja millaisilla suurilla lahjoilla hän eroittuu muista, millä rohkeudella, millä kestävyydellä, millä taitavuudella ja millä läpitunkevalla voimalla hän on ahkeroinut antikristuksen valtakunnan kukistamiseksi ja samalla pelastuksen opin levittämiseksi. Tapaan usein sanoa: Vaikka hän nimittäis minua perkkeleeksikin, niin minä osoittaisin hänelle niinpaljon kunnioitusta, että tunnustaisin hänet erinomaiseksi Jumalan palveliaksi".
Calvin sanoo toisessa Jes.57:1, kohdasta: "sellaiset kohdat pitäisi uudemmille luterilaisille, jotka kummastelevat sitä, että me nimitämme Lutheria toiseksi Moosekseksi tai toiseksi Eliaaksi".
Beza reformoitu opettaja kirjoittaa seuraavasti: "Luther oli totisesti ihailun arvoinen mies, ja se, joka ei huomaa hänessä Jumalan Henkeä, ei huomaa yhtään mitään".
John Bynyan, tunnettu englantilainen babtisti kirjoittaa: "Minusta tuntuu, että minun täytyy tuoda se julki, että minun täytyy asettaa tämä Lutherin kirja Galatalaisepistolan selitys, kaikkien kirjojen yläpuolelle (lukuunottamatta pyhää Raamattua), joita koskaan olen nähnyt, koska se on niin ihana haavoitetuille omilletunnoille".
Vieläpä Erasmus Rotterdamilainenkin yhtyy tähän Lutherin ylistämiseen: "Luther on liian suuri, että minä voisin kirjoittaa häntä vastaan. Luther on liian suuri, että minä voisin ymmärtää häntä...ei ole ketään toista taitavampaa ja parempaa selittäjää niiden kaikkien joukossa, joiden kirjoitukset meillä on tallella apostolisen ajan jälkeen".