toivon asiallisia kommentteja! mielellään sellaisilta joilla on ollut tai on samanlaisia tuntemuksia.olen kahden lapsen yksinhuoltaja, ollut jo lähes alusta alkaen. lapset eivät ole vielä parivuotiaitakaan. arki on ajoittain hyvin raskasta ja molemmat lapset ovat melko hankalassa iässä. saan paljon apua, mikä tekee uupumuksestani tilanteeseen vielä mietityttävämpää.. oikeastaan jos lapset ovat olleet vaikka pari päivää peräkkäin päivähoidossa, päivä ilman hoitopaikan apua tuntuu ylitsepääsemättömältä, ikään kuin kaikkeen pitäisi taas tottua uudestaan. suurin ongelmani lienee se, että en ajattele lapsistani tyyliin kuten pitäisi. että he ovat maailman tärkein asia elämässäni. tietysti he ovat rakkaita mutta mitään kovin suuria tunteita ei vieläkään ole herännyt. voikohan se olla jo myöhäistä? tilanne hieman pelottaa minua kun ajattelen lähes koko ajan haluavani olla jossain muualla kuin lasten kanssa kotona. toisin sanoen tahtoisin "elää" ja minusta tuntuu kuin olisin jotenkin nalkissa.. en silti haluaisi luopua lapsista. myös yksinhuoltajuus ahdistaa, kun en saanut kokea normaalia perhe-elämää. tuntuu kuin lapseni olisivat este pyrkimykselleni muodostaa edes parisuhdetta:( mikä minua vaivaa?
tunteet eivät herää
epätoivoinen123
3128
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taaperoikäisten lasten hoito voi olla todella uuvuttavaa. Uskon että kun sulla lapset hiukan kasvavat, alat löytää enemmän iloa äitiydestä. Alatte tehdä kaikenlaisia yhteisiä juttuja ja lapsetkaan eivät vaadi/tarvitse äidiltä jatkuvaa 100% läsnäoloa.
Voi voi! Ei sinua mikään vaivaa. Olen yhden lapsen kanssa yksin ja saan lapsen välillä hoitoon. Olen käynyt poikaani kohtaan varmaan kaikki tunteiden kirjot. Vihaa, surua, pettymystä, rakkautta jne. Ymmärrän kuitenkin etteivät tunteeni liity lapseen vaan itseeni. Pettymykseen itseeni. Niin suuria asioita lapsi muuttaa että vaikea luopua entisestä. Nyt kun lapsi jo kävelee ja leikkii keskenään enemmän, nuo negatiivistet tunteet ovat kaikonneet. Ja lapsikin on iloisempi kun minä olen.
Usko pois. Helpottaa kun lapsi kasvaa. Luulin että elämäni on ohi, mutta nyt huomaankin, että saan siitä enemmän irti lapseni kanssa. Ja kyllä miehiä maailmassa on, mutta he haluavat ihmisen joka pitää elämästään. Niinkuin sinäkin haluat miehen joka pitää omasta ja sinun elämästäsi. Kaikki menee vielä hyvin! Kliseisesti, asenteesta kiinni ! (Vaikka asennetta onkin hankala löytää niinä pitkinä päivinä ja pitkinä öinä. Jaksamista!!)
Ihana viesti,kiitos siitä! se antoi minullekin voimaa, vaikka en ihan samanlaisessa tilanteessa olekaan. Tunteet heittelee myös laidasta laitaan,mutta uskon, että helpottaa kunhan lapset kasvaa. Positiivista syksyä kaikille!! Pisti todellakin miettimään tämä lause itseensä pettymisestä, en osannut aiemmin ajatella sitä niin. Nyt jotenkin helpottaa käsitellä omiakin tunteita.