Outkummun mirjalla perhe pienetyny kovasti. ei taida olla oikeen riipeetä sakkia lähteä esim. verokirja työhönkään.
Ti iltalehti
Morat VEX.
6280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hän on ihminen ja kärsivä ihminen.
Lapsen menetys ei ole mikään pikkujuttu, olen sen itse kokenut.
Syitä ja seurauksia voi miettiä mielessään, en halua halua lisätä kaksi lastaan ja miehensä menettäneen äidin tuskaa.
No just, mietipä millainen perhe tällä "Mirjalla" on ollut. Kaikki siitä perheestä kriminaaleja, alkoholisoituneita, huumeen käyttäjiä. Murha ei ole sallittua missään muodossa, mutta turha sääliä tuollaista perhettä
Ei ihmiskunnan pohjasakka ole murhattavaksi tehty, vaan rangaistavaksi. Toisaalta nämä piirit ovat totutusti pyyhkineet kiitettävästi raakileet (vika aikaan vika paikassa) niin joukoistaan. Mitä sääliin tulee, , , on jokaisella oikeus, eikä Äitee pojistaan varmaankaan tarkoituksella tehnyt pahnan pohjimaiseksi.
En silti voi olla säälimättä.
Mikä on johtanut tähän?
Pitäisi olla ihmisen saappaissa edes hetken, sitten voisi sanoa miksi elämä on lähtenyt käsistä.
Myös alkoholismi on sairaus, en usko että kukaan tekee hidasta itsemurhaa viinalla jos pystyvät luonteen vahvuudella kontrolloimaan elämäänsä.
Moni ns. hyvä ihminenkin on luisunut viinan takia alas. On myös paljon sellaisia, joilla on ongelma mistä perhe kärsii kovasti, mutta pystytään se pitämään perheen sisällä.
Asioita ei voi enää korjata, se on myöhäistä. Murhaajallekin.
tota joo Mirjalla raskas suru ! mutta minkäslaiset eväät pojat saivat lapsena? taisi aikamoinen viinakauppa kotitanhuvilla pyöriä ....että silleen !!!! lapsuudessa ne eväät elämään opitaan ......
Olet oikeassa, mutta surra voi ja kärsiä kaikesta huolimatta.
Tiedän tapauksen, valitettavasti.