Miedän pojan kastraatiosta on kulunut viisi päivää. Koira on todella masentuneen ja väsyneen oloinen vieläkin. Miten muilla on leikkausen jälkeen sujunut?
Syö ja juo normaalisti, jopa hiukan normaalia paremmin. Kotona makaa suurimmaksi osaksi, innostuu kyllä leikkimään, muttei leikinkään aika juurikaan suostu juoksemaan.Lenkille sen saa raahata, ja pitkälle lenkille ei suostu lähtemään, pissat ja kakkaamiset hoitaa - ja kotiin.
Eläinlääkärillä olemme käyttäneet kertaalleen kastraation jälkeen, koska ei leikkauksen jälkeen suostunut pissaamaan melkein vuorokauteen. EL tarkisti, kaikki oli normaalisti. pientä turvotussa kivesten alueella, mutta sekin normaalia. Haava on parantunut hyvin. Kertoi, että masennusta ja alavireisyyttä koiralla saattaa olla viikonkin verran jo hormonien heittelynkin takia. Kehotti kuitenkin koiran kanssa tekemään mahdollisimman "koiramaisia" asioita.
Varmasti vaikuttaa, että koira vielä hiukan kipeä, kipulääkettä kuitenkin menee vielä päivittäin. Mutta yllättävän vähän mielestäni kuitenkin liikkuu! Oikeastaan ei juurikaan oma-alotteisesti.
Kokemuksia, onko muilla ollut näin? kuinka nopeasti toipuu?
kastraatio ja masennus
5
4656
Vastaukset
- ökly
Minulla koira oli sellaisen viikon verran melko rauhallinen, ennenkuin tasottui ja normalisoitui. Mitään pysyvää muutosta ei tullut persoonaan, kiloja kertyi vähän herkemmin varsinkin sitten vanhemmiten. Haava on varmasti kipeä ja särkee vaikka onkin lääkitys, uskoisin koirasi normalisoituvan muutamassa päivässä :)
Erikoisin piirre minkä huomasin koirassani kastraation jälkeen, oli että se haukkui kimeämmällä äänellä. :D En tiennyt niin käyvän. Sekin kyllä ajan kanssa meni ohi, mutta ensimmäiset päivät varsinkin, yllätyin aina kun koira haukahti. Oletko huomannut samaa? - muikkutus
Kiitos vastauksesta. Koiruus on jo hiukan pirteämpi ollut tänään, mutta edelleen välttelee kävelemistä. Kipulääke annoksen puolitin tänään, jos se hieman siitä piristyisi.
Olipas jännä havainto teillä tuo kimeämpi ääni.. :) En itse ole huomannut että koiran ääni olisi kimeämpi kuin ennen. Koira kyllä on haukkunut hieman normaalia herkemmin, varsinkin ulkona. - pallitar
Meidän koira kastroitiin viime torstaina, toinen oli piilokives. Leikkaus hidasti koiraa sen torstain, sen jälkeen on menty kaasu pohjassa koko aika, niinkuin normaalistikin... Ei tietoakaan siitä että pitäisi olla kipeä, tai että jotain olisi "otettu pois".
Toivon, että koiran miehisyys hieman vähenee leikkauksen ansiosta ja narttujen perään vouhottaminen loppuisi. Mutta kuinka kauan tähän menee??
Kuinka nopeasti ne hormoonit häviää elimistöstä ja koira alkaa käyttäytyä "hormoonittomasti"??
Vielä ei ainakaan mitää muutosta mihinkään suuntaan, ja voihan se olla ettei mitään suuria tapahdukaan. Haluaisin vaan tietää että koska niitä voi lakata odottamasta jos niitä ei tulekaan :)
KOira on vasta 1½vuotias, eli kovin opituiksi nuo tavat ei ole voineet vielä tulla. - tulehdus
Saiko koira antibioottikuurin? Mulla yksi uros joka leikattiin oli pari päivää kuin ei mitään ja sitten yhtäkkiä tulikin tulehdus, oli suuremmat pallit kuin ennne leikkausta, ja voitte kuvitella ettei poika todellakaan halunnut kävellä.. Ja tilanne tosiaan muuttui 4-5tunnin aikana.
Nykyinen uroksemme joka leikattiin kun ikää oli 8kk, koira nyt 2.5v.. ei ollut leikkauksesta moksiskaan..
Ja se on noutaja, ja kaikille jotka odottaa kauheasti koiran viettien vaimenemista, tuo ainakin astuu nartut joka juoksuun :( joten se siitä, pentuja ei tietenkään tule, ja ei joka nartun perään juokse, mut meidän pari narttua yhä saa sen pää sekaisin jonkin verran. - muikkutus
Meillä narttujen hajujen perään vouhotus väheni lähes välittömästi. Lenkillä ei pissaile enää jatkuvasti eikä mene "sekaisin" hajuista. Aikaisemmin meni kaikki ojan pientareet läpi ja jäi nuolemaan hajujälkiä kiihkoissaan. Eli tähän vaivaan saimme me onneksi nopeasti helpotuksen! Itse olen lukenut, että hormonien väheneminen elimistössä voi viedä koirilla puolikin vuotta aikaa. Tasoittuminen kesti tosiaan tuolla meidän herralla hieman yli viikon, mutta onneksi on jo täysin oma touhukas itsensä. :) virta ei ole yhtään vähentynyt, ruokahalu on hieman kasvanut.
Me saimme leikkauksen jälkeen pitkäkestoisen antibioottikuurin injektiona, joten tulehduksesta ei ainakaan vaikuttanut olleen kysymys. Eläinlääkäri sanoi, että koirat ovat todella yksilöllisiä kivulle. Toiset ovat herkempiä kuin toiset. Selvästi tuo meidän koiruus on herkkä tapaus..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Moikka rakas
Oon miettinyt meidän välistä yhteyttä viime aikoina. En ihan osaa pukea sanoiksi, mitä kaikkea tunnen, mutta halusin vaa6315920Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?304020HS: Kuka vielä uskaltaa mennä sairaalan ensiapuun?
https://www.hs.fi/mielipide/art-2000011212025.html Tässä on hyvin ajankohtainen mielipidekirjoitus koskien Malmin sairaa2962525- 1311816
Ökyrikas Kurkilahti mussuttaa veroistaan
Pakeni aikoinaan veroja Portugaliin mutta joutui palaamaan takaisin kun Suomi teki verotussopimuksen Portugalin kanssa.1311513Yhdysvalloissa työllisyys paranee, Suomessa työttömyys kasvaa, missä vika?
Miten tämä on mahdollista että 177 000 uutta työllistä tuli USAssa yhdessä kuukaudessa, vaikka Trump on ruorissa? Orpon3841454Jos tämän vaan sulkee ja avaa 5 vuoden päästä
Täällä on luultavasti edelleen näitä ihan samoja juttuja. On kuin kauniit ja rohkeat samat jutut junnaa. Heips. 👋🏻 E101233- 131233
Onko PS kaaoksessa?
Kuinka pahasti kulissit heiluu? Tulenarka aihe? Kyllähän vaalitappio toisensa jälkeen on vakava paikka, mutta jospa P76962- 115935