Mä haluaisin kertoa sulle että rakastuin, pystyit koskettamaan mua tavalla johon ei ole kuin yksi toinen kyennyt, sen tiedätkin. En olisi halunnut niin käyvän ja salasinkin sen sulta, peitin sen koska halusit niin, sanattomasti kerroit mulle niin, ääneen lausuit toiveen siitä. Kuuliaisena ihmisenä toimin tahtosi mukaan, vieden itseni syvälle syvälle pimentoon omassa elämässäni.
Voi, kunpa olisin toiminut tuolloin toisin... kunpa sydän ei olisi ollut niin heikko.
Koko ajan tiesin tämän hiipuvan joskus, sitähän me toivoimme silloin, hassua. Miksi emme silloin pystyneet siihen kumpikaan, nyt on jo tapahtunut kaikkea, paljon, liikaa.
Jollakin lailla tulet olemaan osa elämääni ainakin vielä hetken, ehkä muutamankin mutta tiedän, että tulet katoamaan.Tunnen sua kohtaan vihaa koska kaikki meni näin. Koska hoidit asiat näin. En tiedä oletko itse sitten niin varma aina ja vahva, etteikö tämä sua koskettaisi ollenkaan. Ehkäpä. Musta on vain raukkamaista hoitaa asiat siten kuin sä hoidit. Mä luulin sun olevan tässä kohtaa paljon fiksumpi, jätit mut tavallaan aallokkoon, ajelehtimaan ja itse huomaamaan karun todellisuuden. Mitä tunteita vastaavanlainen tilanne saisikaan sunlaisessa miehessä aikaan..en uskalla edes ajatella. Mutta mullehan nyt noi tehdäkin niin.
Ole ystävällinen ja anna mun nyt sitten vain olla, mä parantelen avonaisia haavojani täällä, lähimmäisteni luona. En halua enää koskaan palata entiseen, se olisi liian rankkaa. Kiitos kun sekoitit elämäni ja sait minut epätasapainoon. Ja kiitos kun lopulta näytit mikä olet miehiäsi. Kiitos tästä elämänkoulusta, ehkä joskus jossakin huomaan tälläkin olleen jokin tarkoitus, en ainakaan enää ikinä uskalla luottaa enkä avautua.
Nämä ovat sanoja vain, paperille, teille, itselleni...

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos salaa tunteensa ja ei ole rehellinen niin käy noin. Ei tuossa vaiheessa voi toista syyttää että kävi huonosti. Mistä voit olla varma mitä hän tunsi ja mitenkä voit tuomita hänet tuolla tavoin? Luuetko ettei se toinen ihminen tunne tai ajattele kenties samoin mitä sinä ajattelet? Sanoiko tuo mies sinulle ikinä suoraan ettei halua sinua vai mihinkä viittaat tuolla asioiden hoidolla?
Eikö olisi parempi kirjoittaa noita asioita paperille ja lähettää ne hänelle kirjeitse niin tietäisit mitä hän ajattelee. Tänne voi kirjoitella mitä vain ja hakea myötätukea ihmisiltä jotka eivät tiedä teistä ja teidän suhteestanne mitään. Saat varmasti positiivista palautetta ja varmaan sitä kautta saa sitä mitä haluat.
Se että onko toi oikein tai järkevää saa päättää jokainen ihminen itse. Ei tuo ole minusta avautumista jos ei uskalla oikeasti tunteitaan näyttää ja pukea niitä sanoiksi. Tulee mieleen että mahtoikohan tuo mies ikinä tietää sitä mitä tarkoitit ja mitä tunnet/tunsit???
t:Mies
Komppaan.
Vikaa on aina molemmissa, ei vain toisessa.
Jos ei kerro, ei voi tietääkään.
kyllä sanoi suoraan minulle, ettei meillä ole yhteistä tulevaisuutta. Ja kyllä, hän tiesi ja tunsi tunteeni, pyysi minua hillitsemään itseäni. Ja sitten...hiljainen hiipuminen. Rakkaudesta en uskaltanut ikinä sanoa sanaaakaan kun jo suuresti tykkääminen sai hänessä aikaan tämän.
Koko aikana kuitenkin hän teki "taikojaan", sai pääni pyörälle, oli läsnä, otti yhteyttä ja piti yhteyttä yllä, antoi ymmärtää itse tuntevansa jotakin muutakin kuin vaan intohimoa, kiinnostusta, ihastusta. Ja kyllä, kysyin häneltä myös suoraan hänen tunteistaan tietysti. Kun mies ei vastaa kysymykseen, vaan hymyilee hiljaa pitkään...lopuksi pyysi etten ottaisi tätä liian vakavasti...mitä siitä voin päätellä? En ole ihan mikään märkäkorva enää, ymmärrän yskän jo tästäkin ilmiselvästä reaktiosta enkä jää roikkumaan löysään hirteen.
Jos vielä menisin itseni nolaamaan hänen silmissään ja tunnustaisin tunteeni, rakkauden tunteen, mitä se hyödyttäisi? Hän on jo ottanut askeleen kauemmas, lipunut pois, hän vain saisi tuntea olonsa erittäin hyväksi ja huomioiduksi, kukapa ei pitäisi ajatuksesta olla ihailtu ja rakastettu. Ei, pidän tämän asian salassa. Ylpeys se on minullakin, loppujen lopuksi.