Miten suhtaudutte tuttavien/ystävien kyselyihin muististanne, esim: etkö sä nyt muista, miten sä nyt et tota muista, etkö ihan oikeesti muista. Pystyttekö ohittamaan ne ihan olan kohautuksella vai pääseekö itku niinkuin minulla. Olen selittänyt niin monet kerrat muistiani ihmisille ja tällaiset kommentit satuttaa niin kamalasti. Miten saisi voimia ohittaa ne tai olla ottamatta ne liian henkilökohtaisesti? Taustalla mulla siis aivotulehduksen jälkeinen epilepsia, joka vaikutti eniten uudenoppimiseen, ennen sairastumistani tapahtuneet asiat muistan kyllä.
Muisti
15
519
Vastaukset
- Maritsuu
Niin se vaan on ettei kohtausta edeltäviä asioita ja kohtauksen aikaisia asioita muista. En minä ainakaan. Ite aattelen, että ehkä muiden on vaikea ymmärtää, että näin tosiaan on. Kun asiasta tulee osa arkea, niin ei sitä enää itketä tai suhtaudu muiden kysymyksiin ehkä niin tunteella kuin silloin, kun asia saa vielä itsensäkkin hämilleen. Jaksamista!!
- Vastaan samoin
Toiselle osapuolelle vastaan aivan samalla systeemillä. Äidin mielestä kuuluu muistaa ensimmäisten seitsemän vuoden asiat yhtä hyvin kuin eilispäivän asiat. Kehityspsykologian mukaan on normaalia, ettei muista kaikkia ensimmäisten vuosien asioita.
Olen testannut esim. äidin muistia, kun on tullut kognitiivisen psykologian tilanteita. Hän ei ole muistanut esim. keskikoulun laskuoppeja eikä kielioppitermejä keskikoulun ajoilta. Kannattaa teettää vastapuolelle samanlaisia tilanteita, niin hänen kognitiiviset taidot kehittyvät. Samalla hän tuntee, miltä sinusta on tuntunut, kun hän on valitellut muistiasi. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan!
Koulu- ja työkaverit eivät ole koskaan valittaneet muistiani epilepsiasta huolimatta. Joidenkin mielestä on ollut jopa liian hyvä muisti, mikäli he ovat sanoneet suoraan todelliset ajatuksensa. - epilepsia on ihanaa
Mulla on epilepsian/lääkkeiden takia muistissa häikkää, mutta aika lievästi kuitenkin. Eli suurin osa ihmisistä ei huomaa asiaa mitenkään. Lähinnä läheisimmät ihmiset. Poikaystävä heitti joskus vitsinä "kultakalan muisti", johon suhtauduin huumorilla. Ennen minulla oli omasta mielestä hyvä muisti, joten en ehkä poikkea "normaalista" paljoa tällä hetkellä. Tavalliset ihmisetkin unohtelevat asioita paljon kuitenkin.
Eniten minua ahdistaa ja vituttaa aina, kun huomaan ITSE, etten taas saa päähän jotain asiaa tai opiskelijana huomaan, etten millään muista tentissä mitään. :( - Peeth.
Lähinnä töissä minua nolottaa kun en muista tehtäviä tai projekteja joista minulta kysytään (vaikka olen 99% kerroista ne hoitanut jo kauan sitten), mutta onneksi työkaverinikin tietävät mistä on kyse kun toljotan hetken pää raksuttaen ennen kuin muistan mikä homma on kyseessä. Otan asian itse lähinnä huumorilla, koska huono muistini ei ole koskaan (opiskeluja lukuunottamatta) koitunut ongelmaksi. Niin huono muistini ei kuitenkaan ole että työskentely olisi mahdotonta.
Ja mitä kavereihini tulee, niin he eivät yhtään ihmettele jos kerron samaa tarinaa useamman kerran tai en muista ollenkaan jotain juttuja mistä he ovat puhuneet tai mitä on tapahtunut. Minun kohdalla on vain oltava kärsivällisyyttä, eikä ketään ole koskaan näyttänyt huono muistini ärsyttävän. On sitä huonoa muistia nähty "terveilläkin" kavereilla.
Kun sanoit että sinulle sanotaan "etkö sä muista?" jne, niin sitä sanotaan ihan kaikille kun joku jää miettimään, eikä sitä pidä ottaa mitenkään henkilökohtaisesti tai loukkaavana kommenttina. Naura itsellesi ja myönnä ettet sillä hetkellä muista. Ei se ole noloa! - äärirajoilla taas
Mä olen ottanut muistini huonontumisen hyvin raskaasti, raskaammin kuin koko epilepsian. Aina kun muistini huonontuminen tulee jossain esiin, joko vain itselleni tai jos joku kysyy että "etkö sä todellakaan muista?", niin vaivun yhä syvemmälle. En varmaan koskaan hyväksy sitä. Tosin, tämä voi olla myös kehä: kun masentuu asiasta, se alkaa toistaa itseään ja masentuminen itsessäänkin huonontaa muistia.
Olen kysynyt sieltä täältä, lääkäreiltäkin, mutta en ole saanut vieläkään selville: johtuuko muistin huononeminen pääasiassa kohtauksista vai onko se suurimmaksi osaksi lääkkeiden sivuvaikutus? Oletettavasti molempia? Kumpi olennaisempi vaikuttaja?- Vaikea sanoa
Saattaa olla yhtä "kinkkinen" kysymys kuin kasvatus- ja kehityspsykologian "Geenit vai kasvatus: kumpi tekee ihmisen". Tähänastiset tilastot kertovat, että 50-50-suhde olisi totuus.
Luulisin, että olisi suurimmaksi osaksi lääkkeiden sivuvaikutus. Tarkista asia Lääkeinfon kotisivuilta valmistajan ohjeista. - Peeth.
Vaikea sanoa kirjoitti:
Saattaa olla yhtä "kinkkinen" kysymys kuin kasvatus- ja kehityspsykologian "Geenit vai kasvatus: kumpi tekee ihmisen". Tähänastiset tilastot kertovat, että 50-50-suhde olisi totuus.
Luulisin, että olisi suurimmaksi osaksi lääkkeiden sivuvaikutus. Tarkista asia Lääkeinfon kotisivuilta valmistajan ohjeista.Mä uskon että myös kohtaukset vaikuttavat paljon, sillä itselläni on kohtauksen jälkeinen päivä aina kotipäivä, lähinnä väsymyksen takia, ja siksi ettei pää toimi kovin hyvin. Jo itsestään selvyyksien ja päivittäisten asioiden muistaminen on hankalaa. Huomaan seuraavienkin parin päivän aikana etten ihan niin skarppina ole kuin normaalisti. MUTTA.. lääkkeet ovat myös vaikuttaneet. Eli sanoisin että kummatkin vaikuttavat. Ikävä kyllä.
- Epi76
Joo, mä olen kans miettinyt, että kummasta tämä muistin heikkeneminen mulla johtuu. Lääkkeitä on vaihdeltu nyt parin vuoden aikana ja sen aikana on alkanut tulla näitä muistin heikkenemisiä. Ne esiintyy lähinnä sillä, että jotain tiettyä perushelppoa nimeä/sanaa tms. joutuu joskus hakemaan aika kauan, että se tulee päähän. Nehän tietenkin ennen tulivat normaalisti nopeasti. Muut sitä ei tosiaan huomaa sen kummemmin, mutta pirullisinta tässä on, kun itse huomaa tän parhaiten, kun joutuu hakemaan jotain sanaa, et "ööööh.... se oli se.... perhana ihan kielen päällä...." jne.
- ....................
No tässä yhtenä päivänä kävi näitä. Kyselin veljeltä joitain kuulumisia ja veli sanoi, että sähän kysyit tota aikaisemmin ja miten sä et muista?!? Ootsä joku dementikko? Leikilläänhän hän tuon heitti, eikä tiedä mun tilannetta kokonaan, mutta vähän masentavalta tuntui :(
- Pääkoppa sekasin
Itsellä on opiskelu kärsinyt aika paljon muistin huonontumisen vuoksi, mutta johtuuko se lääkkeistä vai ei on vähän mysteeri. Lääkäri ei hirveenä välittäny, kun viimeksi tarkistuksessa kävin, kun kohtauksen saaneena olin kesällä iskenyt ... hmmm... hentoisesti? asvalttiin pääni. Silloin puhui vaan pienestä tärähdyksestä.
Yleisintä on että saatan keskustelussa unohtaa asian aiheen tai helppoja sanoja ja korvata ne ehkä mahdollisesti jonkun toisen kielen sanoilla, jos millään ei saa päähän sitä kyseistä sanaa.
Kaverit tietää asian et on vähä vaikeeta välillä ja saattaa täydentää lauseitani ja vitsailevat kun unohdan tavaroiden, kuten silmälasieni ja avaimieni olinpaikkoja, mutta ahdistaahan tuo kun yrittää asioida muualla.
Unenlahjat eivät olleet lääkitystä ennenkään hirveän suuret, mutta sen kyllä huomasi että huononivathan ne. En usein saa nukuttua ennen aamuyötä.
Toivoen nyt tosin että kaikesta huolimatta saisin vihdoin 5. vuotta käyvänä lukion opiskelijana lakin päähän keväällä ;) - ....................
Mulla muistiongelmat on otettu tosissaan neurolla, tai siis uskottu, että niitä on. Jatkuvasti tuntuu kuitenkin tulevan samaa lässytystä, kuin epilääkkeet voi väsyttää ja väsyneenä muisti toimii huonommin ja blaa blaa. Vaikka olen moneen kertaan neurolla painottanut, että mulla tämä nykyinen Trileptal EI väsytä. Eli ei ne muistiongelmat siitä johdu.
Viime keväänä kävin neuropsykologisissa testeissä, muistiin liittyen siis. Tulos oli, että muistissa on sitä sun tätä häikkää, minkä mä siis tiesinkin, mutta edelleen sen syihin ei otettu mitään kantaa. Että onko se lääkkeistä vai itse epilepsiasta johtuvaa. Noita testejä voi itse yrittää pyytää/vaatia, ainakin on edes sitten joku vertailukohta, jos esim. muistiongelmat pahenee. Mulla on tosin erityisesti ongelmia pitkäkestoisessa muistissa, jonka toiminta ei noissa testeissä oikein tullut esiin. Lähinnä työmuisti, jossa kyllä siinäkin oli pientä häikkää. - Varhaisdementikko
Itseäni ainakin pelottaa ihan suunnattomasti muistini raju huonontuminen. Jo pelkästään puheen tuottamisessa on vaikeuksia, kun en enää edes muista miten joku asia ilmaistiin sanallisesti. Samalla olen alkanut hyväksymään myöskin sen tosiasian, että näköni on pysyvästi vaurioitunut.
Mukavaa syksyä teille muille! - kotona koko kesä
Onko teillä vinkkejä, mitä näille muistiongelmille voisi tehdä? Minulla on ollut pitkään ongelmia tapahtumamuistissa ja nyt ihan viime aikoina olen alkanut unohtaa sanoja. Ongelma huononee vain. Epilepsia on ollut noin kymmenen vuotta, ja paikallisalkuisia kohtauksia viikottain. Muistiongelmani masentaa minua niin, että ei juuri huvita esimerkiksi lähteä reissuun kun en muista siitä jonkin ajan kuluttua juuri mitään.
- pätkä muisti
mulla pätkii välillä muisti... nimet varsinkin ja jos on jotain tehty esim. viikko sitten. pitää välillä ihan pysähtyä miettimään, että mitäs me tehtiin viime viikonloppuna.
olen alkanut kirjottaa päiväkirjaa. varsinkin jos on tullut kohtauksia tai outoja oloja. ja välillä ihan tapahtumista, mitä on tehty. sitten sitä lukee, niin alkaa muistaa pikkuhiljaa asioita.
ja muistilaput olen ottanut käyttöön jos on jotain tärkeää muistettavaa ja tietty kalenteri.
mua ärsyttää kun olen nyt ollut reilut puolitoista vuotta ydessä työpaikassa ja en vieläkään muista kaikkien vakkari työntekijöiden nimiä. nimilaput kyllä on mutta kun ei tajua niitäkään välillä katsoa. :) pitää aina työkaverilta kysyä että mikäs se tän ja tän nimi olikaan.
epilepsia mulla on ollut vuodesta 2010 lähtien. tämäkin piti käydä papereista kattomassa etten kirjota tänne mitä sattuu :D
nyt on sitten mahdollista tuo leikkaus mulle. viime viikolla sain sen tietoon.
mutta tuo muisti on niin ärsyttävää, kun mieskin välillä sanoo että etkö muista.... siinä sitten itsellä alkaa hermo palamaan kun miehen äänen sävy on välillä vähän mitä on. tottahan hän ymmärtää tilanteen, mutta itsellä tässä alkaa hermo välillä palamaan kun ei todellakaan muista. välillä joutuu tosi pitkään miettimään ja pähkäilemään, jotta jos vaikka muistais. mies kyllä aina sitten auttaa ja kertoo mitä kaikkea silloin ja silloin oli.
mietityttää että mitenköhän tuo leikkaus sitten vaikuttaa tuohon muistamiseen... - parani ...
pätkä muisti kirjoitti:
mulla pätkii välillä muisti... nimet varsinkin ja jos on jotain tehty esim. viikko sitten. pitää välillä ihan pysähtyä miettimään, että mitäs me tehtiin viime viikonloppuna.
olen alkanut kirjottaa päiväkirjaa. varsinkin jos on tullut kohtauksia tai outoja oloja. ja välillä ihan tapahtumista, mitä on tehty. sitten sitä lukee, niin alkaa muistaa pikkuhiljaa asioita.
ja muistilaput olen ottanut käyttöön jos on jotain tärkeää muistettavaa ja tietty kalenteri.
mua ärsyttää kun olen nyt ollut reilut puolitoista vuotta ydessä työpaikassa ja en vieläkään muista kaikkien vakkari työntekijöiden nimiä. nimilaput kyllä on mutta kun ei tajua niitäkään välillä katsoa. :) pitää aina työkaverilta kysyä että mikäs se tän ja tän nimi olikaan.
epilepsia mulla on ollut vuodesta 2010 lähtien. tämäkin piti käydä papereista kattomassa etten kirjota tänne mitä sattuu :D
nyt on sitten mahdollista tuo leikkaus mulle. viime viikolla sain sen tietoon.
mutta tuo muisti on niin ärsyttävää, kun mieskin välillä sanoo että etkö muista.... siinä sitten itsellä alkaa hermo palamaan kun miehen äänen sävy on välillä vähän mitä on. tottahan hän ymmärtää tilanteen, mutta itsellä tässä alkaa hermo välillä palamaan kun ei todellakaan muista. välillä joutuu tosi pitkään miettimään ja pähkäilemään, jotta jos vaikka muistais. mies kyllä aina sitten auttaa ja kertoo mitä kaikkea silloin ja silloin oli.
mietityttää että mitenköhän tuo leikkaus sitten vaikuttaa tuohon muistamiseen...Minulla muisti parani kirurgian jälkeen. Otsalohkossa ja limbisessä järjestelmässä on oppimisstrategian osat aistikeskusten lisäksi, joten riippuu häiriöpesäkkeen sijainnista kohdallasi, miten kirurgia vaikuttaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1155965Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324067- 823352
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182986Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522054Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882004- 1431795
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui431787Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569