Apua

Jatkan vielä että lähinnä mua rasittaa jatkuva ininä, kiukkuttelu ja itku. Lapsi on niin vieraskorea. Jos ollaan mummolassa, tutuilla niin lapsi on kuin enkeli mutta ootahan kotona niin mikään ei oo hyvin.

Jees, kuuluu ikään. Siis uhmaikään. Silloin lapsi kiukuttelee sille ihmiselle, johon luottaa ja tuo vieraskoreus kuuluu myös asiaan. Lue tietoa iästä ja asiasta, josko se auttaisi ymmärtämään lapsen käytöstä. Kenenkään ei ole pakko syödä. Kyllä lapsi syö, kun on nälkä. Nälkä ei vain aina ole juuri silloin, kun äiti niin haluaisi.

Muuten jätä lapsi silloin ilman ruokaa, sano se ihan normaalilla äänellä ja se että ruokaillaan sitten kun se sujuu. Kyllä nälkä opettaa, on turhaa pakkosyöttää.

Kun oikein riietelee nosta vähäksi aikaa vaikka tuolille istumaan ja sano, että vasta sitten saa tulla pois, kun haluaa pyytää anteeksi ja lopettaa riehumisen, mutta älä korota ääntäsi, toimi tehden töitäsi, eläkä anna lapsen ottaa tuota valtaa.

Kun tilanne rauhoittuua, otat hänet syliisi ja halaat ja pidät hyvänä sanot, että rakastat häntä.

Sinun itsesi pitää pysyä rauhallisena, lapsesi pian oppii, että teillä on rajoja, joita noudatetaan, niitä on elämässä jatkossakin.

Tätä samaa tarvitsisi moni aikuinenkin, joka rähjää ja vaatii jatkuvasti.
Voi olla erimielisyyttä, mutta se on osattava ratkaista, ilman hirveätä mekkalaa.

Ensimmäinen neuvoni on, että älä missään tapauksessa sorru minkäänlaiseen väkivaltaan lasta kohtaan. Tiukka ei sekä henkiselle että fyysiselle väkivallalle ja pakottamiselle. Jos tälle tielle lipsahdat niin rikot luottamuksen teidän välisestä suhteesta ja saat lisäksi todella kovat syyllisyyden tunnot. Fyysinen kurittaminen ja väkivalta lasta kohtaan ovat myös laissa kiellettyjä.

Toinen neuvoni on poistua tilanteesta jos oma tempperamentti ei tunnu olevan hallittavissa. Lapsi siis turvalliseen tilaan (esim. omassa kodissa) ja sitten todetaan että nyt vanhempi tarvitsee hengähdystauon yksin. Sitten menet makuuhuoneeseen/vessaan tai vaikka vaatekomeroon rauhoittamaan itsesi. Itse olen huonoimpina hetkinäni pidellyt ovea kiinni kun itkusta hysteerinen lapsi hakkaa ovea ja huutaa sydäntä särkevästi äitiä :( Mutta jos oikeasti tunnet lähestyväsi tilaa jossa satutat lastasi, niin on parempi yrittää saada oma kiukku ensin tasapainoon ja sitten vasta yrittää rauhoittaa lasta. Yritä kuitenkin selittää miksi suutut niin, että tarvitset omaa aikaa rauhoittua (siis silloin kun tilanne ei ole päällä) ja sano aina, että et mene kauas vaan rauhoittumaan vaan mutta YKSIN. Meilä nykyään nelivuotias neiti tietää, että joskus aikuinenkin suuttuu niin että tarvitsee rauhoittumishetken. Hetki ei ole onneksi koskaan kovin pitkä ja sitten yleensä sovitaan asiat, koska tämä äiti jaksaa taas toimia rauhanneuvottelijana.

Kolmas neuvo on rangaista ja palkita itseään. Minä saan lapsen lisäksi tarran kalenteriin jokaisesta päivästä jolloin en ole huutanut yhtään. Kun tarroja on tarpeeksi saadaan joku kiva palkinto. Koska olen itse todella äkkipikainen ja suutahdan helposti ennen kuin ehdin ajatella, niin minulla oli myös yhteen aikaan kuminauha ranteen ympärillä. Kun avasin suuni kiukutakseni, niin aina muistaessani näpäytin kuminauhaa ihoa vasten muistuttaakseni itseäni siitä että en oikeasti halua olla räyhäävä äiti. Tätä lapseni ei tiedä enkä siitä ole muutenkaan kauheasti muille ihmisille huudellut. Mieheni tietää ja perheneuvolan ihmiset pitivät tätä toimivana minulle.

Neljäs neuvoni on sisäiset mantrat, toistelen nimittäin itselleni tiettyjä kannustaviksi kokemiani hokemia. Joskus toki ihan ääneenkin. Näitä ovat mm. "Kyllä tähän maailmaan huutoa mahtuu" (Toimii erityisen hyvin kaupassa huutavan lapsen kanssa), "Tämä raivoaminen on rakkauden osoitus", "Minä jaksan ottaa vastaan kaiken tämän, en petä luottamusta enkä hylkää" ja "This too shall pass" ;)

Viides neuvoni sylissä paikallaan pitäminen, johon kuluu lapsen raivotessa/yrittäessä purra ja raapia/potkiessa/lyödessä/jne. niin paljon energiaa, että oma kiukku kyllä jää nousematta. Joskus kun sekä minusta itsestäni että lapsesta tuntuu avuttomalta/surkealta/toivottomalta niin minä laulan kiinni pitäessäni omasta lapsuudesta tuttuja lastenlauluja. Niihin lapsikin lopulta useimmiten rauhoittuu.

Ja tämän kirjoituksen perusteella voisi luulla, että meillä on ihan hirveätä joka päivä. Ei suinkaan ole. Onneksi :D Suurin osa päivistä sujuu ihan hyvin, mutta meillä asuu tempperamenttinen äiti ja erittäin haastavan luonteen omaava lapsi. On hetkiä jolloin on todella hankalaa, mutta suurimmaksi osaksi on ihanaa ihan tavallista arkea. Riidat tulevat ja menevät, ne voi onneksi sopia. Lempisanontani perheessämme onkin: "En aina pidä siitä mitä teet, mutta pidän silti aina sinusta."

Turhaan kiristelet.
Meillä tehtiin niin, että kun ei ruokamaistunut sai lähteä pöydästä, mutta ruokaa ei annettu kuin seuraavalla ruokakerralla, kyllä maistui ilman mitään kiukuttelua.
Lapsella ei saata olla nälkä, kestää kyllä seuraavaan ruokailuun odottaa, kunhan saa juotavaa, mutta ei pakolla.

Lapsella pitää olla selkeät rajat, jos kiukutttelu on turhasta, laita lapsi hetkeksi vaikka johonkin huoneeseen tai näkyvälle paikalleen istumaan pariksi minuutiksi. Tietenkin pitää katsoa että lapsella on turvallinen paikka, sitten kyselet, joko voi lopettaa kiukuttelun, lupaat tulla pois ja lapsi pyytää anteeksi ja halaat häntä ja sanot rakstavasi omaa kullannuppuasi.

Muista kuunneella lapsesi asioita, älä koskaan ole niin kiireinen, että heität hänet sivummalle, juuri tästä lapsi saattaa kiukutella, et ole lähellä vaikka seisoisit hänen viereeään.

Itsllesi tekee myös hyvää istahtaa muutamaksi minuutuksi ja hiljentää ajtuksesi pois kiireistäsi, jotta ymmärtäisit itse olevasi kireä ja hyvin monesti aivan turhasta.

Olen itse jo osannut tuon kiireen ja mhadottomien asioiden pähkäilyn jättää, jos en voi mitään turhaan rasitan sillä itseäni, pystyn ajattelemaan, että kun teen parhaani, muuta en voi. Jos joku villakoira juokse pystyn jo sitä katsomaan hymyillen, en jahtaa mitään.
On muuten paljon helpompi olla, min'ä joka ennen hammastikulla kaivelin varmasti kaikki vuorilautojen väkitkin puhtaaksi, silitin joka ainoan lapsenkin vaatteen. Vaaterkaappi oli järjestyksessä pinot suorassa.
Itsestä on kiinni moni asia.