Nuoret äidit

Olen 21 v nuori aikuinen ja lastenhoito alalla töissä, mutta silti voin sanoa että en ole vielä pitkään aikaan valmis omaan lapseen.
Okei, on mulla vauvakuume ollu pitemmän aikaakin, mutta ajattelen järellä sitä. Mikä tätä nykynuorisoa vaivaa? tai en tiiä voinko sanoa noin, koska kuulun itsekin siihen.

Mutta lasta ei tehdä pelkästään sen takia että olisit jotain, joku olisi susta riippuvainen ja se ei ole mikään "kaikilla muillaki on"- asia. Se on totta "kaikilla muillaki" todellakin kaikilla on ja monet mun ikäiset ovat äitejä tai maha pystyssä -valitettavasti. Voin ihan suoriltaan sanoa, että monet tämän ikäiset joilla on lapsi joita tiedän, eivät ole vielä valmiita äideiksi, poikkeustapauksia on, mutta harvassa.

Lapsi ei ole vain ihanuutta, suloisuutta ja toisten huomiota. Lapsi on myös vastuuta, sitoutumista, rajoja, itkua ja mekastusta. Jos rahatilanne ei jostain syystä jossain vaiheessa ole kohdillaan, se ei muuta sitä tosiasiaa, että lapsen on pakko syödä joka päivä ja jopa vanhempienkin on syötävä. Ei auta kituutukset ja ajatukset "makaroonista ja tonnikalasta", lapsi tarvii ravitsevaa ruokaa kasvaakseen ja kehittyäkseen. Muutkin lapsen tarvitsemat asiat ovat kalliita esim. vaipat.

Entäpä sitten ku voimavarat eivät riitäkkään enää? Sitten laitetaan kenties mummulle, vaarille, kummille jne. Apua toki saa pyytää ja se on ihan sallittua, mutta jos lapsen kanssa ei onnistu ja ei jaksa ja lapsi on kokoajan mummin luona. Se on väärin isovanhempia ja lasta kohtaan. Saatan kuulostaa katkeralta vanhalta lapsettomalta ämmältä, mutta sitä en ole, enkä tule olemaan. Lasta ei voi joka asian takia työntää syrjään, kuten koiraa. Lapsi liikkuu melkein 18 vuotta elämässäsi, minne ikinä vain menetkin.

Ovatko isät varmasti valmiita? Ettei tule sitten pupupöksyyn, kun h-hetki lähestyy. Toivottavasti ovat, nimittäin monen tytön unelma särkyy kun idyylinen perhekuva "ollaan ikuisesti yhdessä" alkaa ahdistaan miestä, kun suhde ei välttämättä onnistukkaan niin hyvin, kun kummatkin ovat väsyneitä ja lapsi parkuu rattaissa. Isäksi ryhtyvienkin poikien/miehienki olisi ihan syytä tarkistaa, että oletko ihan valmis ryhtymään isäksi, eikä lähtö tulisi heti ensimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen.

Tämä on vain mun mielipide ja kärjistetty sellainen. Kommentteja saa käydä laittamassa ja laittakaa vaikka miinusta jos ei muuta. Ja mistä sitä tietää että vaikka itelläniki ois tuommonen kohtalo, että mies jättää ja idyylikuva hajoaa, mutta ainakin mietin jären kannalta tuon omalla kohallani ja harkitsen vielä pitkään lapsen tekoa, vaikka tosiaan ois vauvakuume. Eikä ole edes provo
289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiteytit asian erittäin hyvin.

Äänestä

Asiaa puhut mutta. :)

Kysehän on vain ja ainoastaan omasta asenteesta ja tavasta katsoa elämää. Olen itse 21-vuotias pienen pojan äiti. Lapsi oli vahinko ja isäänsä näkee muttemme alusta alkaenkaan olleet yhdessä. Jokainen, jolla on lapsi, tietää tuon kaiken mitä kirjoitit. Tekstistäsi kuitenkin puuttuu asian kääntöpuoli ja yksi lisä tuohon toiseen puoleen: Lapsi ei välttämättä aina kehity normaalisti. Kaikki ei näy ultrassa tai kokeissa. Siihen pitää aina varautua!

Mutta se toinen kääntöpuoli:

Ensimmäinen vuosi oli ranka. Tai ehkä ensimmäiset 8kk. Siitä eteenpäin helpotti. Äitinä saa kokea uskomattomia tunteita. Niin pahoja kuin hyviäkin. Itse olen oppinut hyväksymään itseni ja saanut malttia, oppinut järestelemään asioita eri tavalla ja oppinut ottamaan vastuuta. Kun yösyötöt loppuivat ja sai nukkua, kaikki näytti paljon valoisemmalta. Lapsen ollessa hoidossa, minä nautin, vanhempani nauttivat ja lapseni nauttii. Mitä nykyään teen?

Käyn ehkä kerran puolessa vuodessa baarissa, riittää minulle. Opiskelen, rahaa on vähän mutta riittää, säästän uuden mieheni kanssa niin että pääsemme kerran pari vuodessa viikonlopuksi jonnekkin, toinen lapsen kanssa toinen kaksin. Näen ystäviäni, meillä istuu ihmisiä jne jne,

Teen ihan samoja asioita kuin ennenkin. Baari on ainoa paikka mihin en pääse. Ero on se, että minun pitää rytmittää menoni lapseni rytmin mukaan, mutta meillä ainakin poika on innokas käymään missä milloinkin käymme, tulee kaikkien uusien ihmisten kanssa hyvin toimeen jne. Joskus kiukuttaa joskus tulee hampaita joskus ollaan kipeitä, mutta koskaan minulla ei ole ollut enää tylsää, joskus on rankkaa, mutta useimmiten on oikein mukavaa. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ängst kirjoitti:

Olen 21 v nuori aikuinen ja lastenhoito alalla töissä, mutta silti voin sanoa että en ole vielä pitkään aikaan valmis omaan lapseen.
Okei, on mulla vauvakuume ollu pitemmän aikaakin, mutta ajattelen järellä sitä. Mikä tätä nykynuorisoa vaivaa? tai en tiiä voinko sanoa noin, koska kuulun itsekin siihen.

Mutta lasta ei tehdä pelkästään sen takia että olisit jotain, joku olisi susta riippuvainen ja se ei ole mikään "kaikilla muillaki on"- asia. Se on totta "kaikilla muillaki" todellakin kaikilla on ja monet mun ikäiset ovat äitejä tai maha pystyssä -valitettavasti. Voin ihan suoriltaan sanoa, että monet tämän ikäiset joilla on lapsi joita tiedän, eivät ole vielä valmiita äideiksi, poikkeustapauksia on, mutta harvassa.

Lapsi ei ole vain ihanuutta, suloisuutta ja toisten huomiota. Lapsi on myös vastuuta, sitoutumista, rajoja, itkua ja mekastusta. Jos rahatilanne ei jostain syystä jossain vaiheessa ole kohdillaan, se ei muuta sitä tosiasiaa, että lapsen on pakko syödä joka päivä ja jopa vanhempienkin on syötävä. Ei auta kituutukset ja ajatukset "makaroonista ja tonnikalasta", lapsi tarvii ravitsevaa ruokaa kasvaakseen ja kehittyäkseen. Muutkin lapsen tarvitsemat asiat ovat kalliita esim. vaipat.

Entäpä sitten ku voimavarat eivät riitäkkään enää? Sitten laitetaan kenties mummulle, vaarille, kummille jne. Apua toki saa pyytää ja se on ihan sallittua, mutta jos lapsen kanssa ei onnistu ja ei jaksa ja lapsi on kokoajan mummin luona. Se on väärin isovanhempia ja lasta kohtaan. Saatan kuulostaa katkeralta vanhalta lapsettomalta ämmältä, mutta sitä en ole, enkä tule olemaan. Lasta ei voi joka asian takia työntää syrjään, kuten koiraa. Lapsi liikkuu melkein 18 vuotta elämässäsi, minne ikinä vain menetkin.

Ovatko isät varmasti valmiita? Ettei tule sitten pupupöksyyn, kun h-hetki lähestyy. Toivottavasti ovat, nimittäin monen tytön unelma särkyy kun idyylinen perhekuva "ollaan ikuisesti yhdessä" alkaa ahdistaan miestä, kun suhde ei välttämättä onnistukkaan niin hyvin, kun kummatkin ovat väsyneitä ja lapsi parkuu rattaissa. Isäksi ryhtyvienkin poikien/miehienki olisi ihan syytä tarkistaa, että oletko ihan valmis ryhtymään isäksi, eikä lähtö tulisi heti ensimmäisen huonosti nukutun yön jälkeen.

Tämä on vain mun mielipide ja kärjistetty sellainen. Kommentteja saa käydä laittamassa ja laittakaa vaikka miinusta jos ei muuta. Ja mistä sitä tietää että vaikka itelläniki ois tuommonen kohtalo, että mies jättää ja idyylikuva hajoaa, mutta ainakin mietin jären kannalta tuon omalla kohallani ja harkitsen vielä pitkään lapsen tekoa, vaikka tosiaan ois vauvakuume. Eikä ole edes provo

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu