MITÄ IHMETTÄ , IHAN VIRALLISESTI PURNATAAN RAMIN MATSIN TIEDOISSA TUOMARITAPPIOSTA
LIITON SIVUILLA LUKEE - TUOMARITAPPIO
5
173
Vastaukset
- siätätäsä
Luottavat siihen, etteivät Filassa osaa suomea. Mutta positiivista on, että uskaltavat sanoa, jos noin on käynyt. mielenkiintoista nähdä matsi myöhemmin
- mitäs tuosta
ihmisiä ovat myös tuomarit ja tekevät virheitä
- Mutta miksi jotkut
Tekevät niitä enemmän kuin toiset?
Suomessakin on selkeästi havaittavissa että alkomittarit saisi olla ehtona tuomareille matolle menoon.
Jopa lasten kisoissa.
- tuomarilinjaushenkil
Tuomarointilinjaa olisi valmentajien tutkittava ottelun/ottelujen aikana. Nyt Ramia ei ohjeistettu mattopuollustuksessa oikein valmennuksen taholta, Tuomarilinja näytti olevan ettei alla oleva saa pyrkiä ulospäin matolta vaikka pysyisi painialueella. Oikeat ohjeet Ramille jakson tauolla olisivat tuoneet finaalipaikan. Vaikkapa MM-mestaruuden. Rami paini mahtavasti mutta valmentajat ryssi finaalipaikan.
- näin on on näin
näin on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad731279- 42911
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että360748- 118696
- 53683
- 51648
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116646Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38615- 76602
- 56584