Siis onko muka oikeasti olemassa valjaita, joissa kissa viihtyisi? Mistä edes tiedän, ovatko valjaat sopivat (ei liian isot/pienet)?
Sisätiloissa ollaan valjaiden käyttöä harjoiteltu, mutta mitkään valjaat ei tunnu sopivan. Aikuisten kissojen valjaat ovat 6kk:n ikäiselle tyttökissalleni aivan liian isot, kissa luikertelee niistä huomaamatta pois juostessaan jonkun kiinnostavan asian perässä. Juuri ostamani pentuvaljaat näyttäisivät istuvan ja pysyvän päällä, mutta kissa "kellistyy" aina kun puen valjaat sille, eli heittäytyy selälleen ja alkaa kehrätä. Tämän jälkeen kissa kävelee hassusti maata pitkin, eli ei varmaankaan viihdy näissäkään valjaissa. Olisivatko ehkä kuitenkin liian pienet? Kun valjaissa kävely alkoi näyttää jo hyvältä, talutushihna menikin vatsan puolelle, ja kissa tietenkin kiinnostui remmistä ja alkoi leikkimään sen kanssa.
Asumme kerrostalossa, joten ainoa ulkoilumahdollisuus kissalle olisi toistaiseksi valjaissa kävely läheisesä metsässä. Tämä taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi, kun ei se valjaissa kävely näytä luonnistuvan. Eli kissamme varmaan pitää odottaa ulkoilua ensi kesään, kun pääsee mökille. Harmittaa, kun kissallani näyttää juuri heränneen halu päästä nuuskimaan ulkomaailmaa (tulee nykyisin rappukäytävään asti, kun ovi avataan).
Valjaisiin totuttelu
5
116
Vastaukset
- ToHaKe
Alku on juuri tuollaista. Kissasi oppii valjaisiin, mutta siinä menee aikaa. Kissa jos mikä tarvii toistoja oppiakseen jonkun asian. Sitkeästi vaan puet kissallesi valjaat ja käytät ulkona, vaikka kissasi makoilisi ja kävelisi vatsa kiinni maassa. Pikkuhiljaa asia alkaa luonnistua.
Kissa pysyy virkeämpänä, kun saa käydä ulkona. Onhan siellä sentäs monin verroin jännittävämpää kuin pelkästään sisätiloissa.
Onnea vaan ulkoiluun, sitkeydellä siitä hyvä tulee. - abaradabra
Siinä menee aikaa hieman ennenkuin se kissa alkaa "viihtyä valjaissa", eli ei enää välitä niistä päällään. Ei se heti kun on pukenut valjaat, ole että joko se onnistuu tai sitten ei. Toki se tuntuu kissan päällä vieraalta kun ei ole tottunut semmoisiin ja äkkiä jotakin ihmeellisiä reppejä laitellaan päälle. Meillä puettiin kissanpennuille valjaat sisätiloissa ensin melkeinpä joka päivä joksikin aikaa, vaikka tunniksi päälle niin ne eivät enää lopulta niistä välittäneet. Sitten kun ne olivat tottuneet niihin eivätkä siis tuntuneet välittävän niistä, vietiin ulos takapihalle tutustumaan ulkomaailmaan... ehkä olet hieman liian hätäinen niiden valjaiden kanssa? anna kissan totutella rauhassa aina joitakin aikoja ne päällään... meillä ei kissat ole ikinä karanneet valjaista vaikka ne ei mitkään ihmeelliset valjaat ole, tavalliset missä menee massun ympäri ja kaulan ympäri remmit. Kunhan menee muutama sormi hyvin valjaiden ja kissan väliin niin on sopivan tiukalla.
- Karkkikisut
Sitkeyttä vaan!
Hommaa valjaat, joissa menee pitkittäisremmi sekä selän päällä että vatsan alla. (Itse lisäsin yksiin valjaisiin vatsanalusremmin samettinauhasta, kun sitä ei elunperin ollut). Ja sitten tietenkin vielä remmi kaulan ja vatsan ympäri. Kissa on nimittäin niin notkea, että helposti luikertelee pois valjaista,ellei niissä ole tarpeeksi hihnoja. Ja napakasti saavat olla vielä kiinni.
Kissan ulkoilutushan sujuu sitten niin, että kissa määrää, minne mennään :) Älä koskaan riuhdo kissaa itseäsi kohti, vaan jos se menee ei-toivottuun suuntaan, pysähdy. Kissa pian älyää, että sen on tultava takaisin sinua kohti. - ap
Onko kuitenkaan ihan normaalia, että kissani on selvästi myös kömpelömpi valjaat päällä? Ihan kuin sen tasapainoaisti huononisi välittömästi valjaiden pukemisen jälkeen, kissa ei pääse ketterästi kiipeämään edes sohvalle. Lisäksi se ikään kuin "kaatuilee" kävellessään, ja lopulta päättää sitten ryömiä maata pitkin, mieluummin jää kuitenkin maahan makaamaan. Aluksi luulin, että johtuu liian pienistä valjaista, mutta sama homma toistuu aikuisten kissojen valjailla. Eikä auta, vaikka olisivat kuinka löysällä.Sen takia ihmettelen, kun kaverini kissa tottui omiin valjaisiinsa välittömästi eikä mitään ongelmia liikkumisessa ollut.
Ja kissa on taas oma normaali itsensä _heti_ kun otan valjaat pois. Jotenkin on vaan vaikea uskoa, että se näihin ikinä tottuisi..
Tuli kanssa mieleen, että kun ja jos kissani nyt ikinä oppii valjaisiin, niin miten kannattaa toimia jos vastaan tulee koira/muu eläin. Kissani ei ole tottunut muihin eläimiin, eikä mulla ole aavistustakaan miten se näihin reagoisi (puhumattakaan siitä miten esimerkiksi koira suhtautuisi hihnan päässä olevaan kissaan)- Karkkikisut
Kyllä meilläkin on joskus alussa valjaiden kanssa kuljettu vatsa maata hipoen, ei kuitenkaan kaatuillen. Kissasi varmaan jotenkin yrittää saada valjaita pois päältään noilla tempuillaan. Minkä malliset valjaat sinulla on käytössä?
Meillä kissat reagoivat vastaantulevaan koiraan eri tavoin: Toinen käy maahan makaamaan ja on ihan hiljaa paikallaan, kunnes koira on mennyt ohi. Toinen ottaa uhitteluasennon (selkä ylös kaarelle ja häntä ja niskakarvat pörrölleen).
Jos tilanne näyttää pahalta tai koira alkaa riehua, olen ottanut kissan syliin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä913070Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991747Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461607- 881431
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4051427Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4031333Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21179Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat391093Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun339930Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden270918