Arvostan

oukkidoukki'

Laulajantyötä voi tehdä monella tapaa: edetä valmiiksi koluttuja polkuja tai raivata itse reittinsä ja luoda itse jotain uutta ja erillaista. Tapani on valinnut jälkimmäisen vaihtoehdon. Eipä ole Markku Aro, Paula Koivuniemi, Reijo Taipale, Matti ja Teppo, Frederik, Lea Laven, Marion Rung, Vicky Rosti, Eino Grön, edesmennyt Topi Sorsakoski, jne, jne... juurikaan poluiltaan poikenneet, vaan ovat edenneet samoja tuttuja ja turvallisiksi katsomiaan polkuja oikeastaan koko uransa ajan.
Pidän Tapanista sillä hänelllä on kykyä ja rohkeutta välttää helppoja ratkaisuja. Tapani on hoksannut sen ,että ei välttämättä helpoin, mutta paras keino kehittyä laulajana on hankkia itselleen kokemusta monipuolisesti musiikin eri tyylilajeista.
Hän on laulanut ja levyttänyt sota-ajan lauluja, käännösiskelmiä, Mikis Theodorakista, liedejä, argenttiinalaisia tangoja, Tapio Rautavaaran tunnettuja laulelmia, joululauluja, musikaalisävelmiä, Lauri Viidan runoja, Eino Leinoa, Oskar Merikantoa, suuria romanssisävelmiä, argenttiinalaisia tangoja, rockenrollia,Malmstenia, popahtavaa iskelmää, kansanlauluja, elokuvasävelmiä, tanssimusiikkia, omia sävellyksiään ja sanoituksiaan...
Ei ihan äkkiä tule mieleen toista yhtä monipuolisen skaalan omaavaa viihdelaulajaa.

17

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Annu.

      Mitähän tarkoitat tuolla ettei mainitsemasi artistit ole "poikenneet poluiltaan"? "Tuttuja ja turvallisia.." plaa plaa... Jokainen noista artisteista(vaikka en heistä artisteina suurimmasta osasta pidäkään), on tehneet oman uransa omalla työllään ja raivanneet tiensä kansan suosioon ja se tie on ollut pitkä. Omalla persoonallisella tyylillään. Kuinka perustelet että he ovat "edenneet valmiiksi koluttuja polkuja"? Sinun lauseesi jo pelkästään ovat naurettavia, saati niiden sisältö. Helpoin tie... ohhoijaa. Yleisö pitää heistä sellaisina kuin ovat ja se riittää faneille.
      Ei tarvita joka paikan hölösuuna esiintymistä, sirkuspellenä esiintymistä yleisön joukossa/lavalla ja lain kanssa napit vastakkain olemista ja huomion hakemista muilla vastaavanlaisilla kyseenalaisilla keinoilla. Tätäkö pidät rohkeutena? :D
      Jos tarkoitat että Tapsukka on esittänyt eri musiikin lajeja niin olen sitä mieltä että tulos on ollut jotakuinkin se että olisi saanut jäädä tekemättä. Kehittyminen on todella jäänyt muutamaan ensimmäiseen vuoteen artistina.
      Saahan sitä kaikkea räpeltää ja kai siitä joku tykkää mutta...

      • Mestari märisijä Annu taas lempipuuhassaan kun saa Tapsaa mollata. Ehkei sun kannattais lukea ihan noin vaikeaa tekstiä heti aamutuimaan kun selvästikkään sun pikkuriikkiset harvat aivosolusi eivät ole valmistautuneet käsittelemään näin "vaikeita " asioita ;) Ehkä joskus tuossa iltapäivällä alkais olemaan järjenjuoksusi jo vähän virkeämpää. Tässä tullaan taas siihen, että tekeepä Tapsa mitä hyvänsä niin teille Tapsan inhoajien mielestä se tekee aina väärin. Jos Tapsa laulais vaan iskelmiä niin se ei olis hyvä, kun sitten se ei osaa muuntautua. Mutta kun Tapsa laulaa lauluja monista eri musiikin lajeista, niin sitten se on taas teidän mielestä joku joka paikan häslääjä joka ei hallitse mitään.
        Eikä Tapsa mitään huomiota noilla kaahauksillaan tms. hae. Kyllä hän mieluusti olis pois lööpeistä semmosten takia.
        Työ tekijäänsä kehittää niinkuin sanotaan ja kun tekee niitä hommiaan laaja-alaisesti eikä fakkiudu johonkin tiettyyn muottiin niin saa laulajan työstä kokemusta vähän laajemmallakin perspektiivillä.

      • Annu.
        Justiinax kirjoitti:

        Mestari märisijä Annu taas lempipuuhassaan kun saa Tapsaa mollata. Ehkei sun kannattais lukea ihan noin vaikeaa tekstiä heti aamutuimaan kun selvästikkään sun pikkuriikkiset harvat aivosolusi eivät ole valmistautuneet käsittelemään näin "vaikeita " asioita ;) Ehkä joskus tuossa iltapäivällä alkais olemaan järjenjuoksusi jo vähän virkeämpää. Tässä tullaan taas siihen, että tekeepä Tapsa mitä hyvänsä niin teille Tapsan inhoajien mielestä se tekee aina väärin. Jos Tapsa laulais vaan iskelmiä niin se ei olis hyvä, kun sitten se ei osaa muuntautua. Mutta kun Tapsa laulaa lauluja monista eri musiikin lajeista, niin sitten se on taas teidän mielestä joku joka paikan häslääjä joka ei hallitse mitään.
        Eikä Tapsa mitään huomiota noilla kaahauksillaan tms. hae. Kyllä hän mieluusti olis pois lööpeistä semmosten takia.
        Työ tekijäänsä kehittää niinkuin sanotaan ja kun tekee niitä hommiaan laaja-alaisesti eikä fakkiudu johonkin tiettyyn muottiin niin saa laulajan työstä kokemusta vähän laajemmallakin perspektiivillä.

        Hahhaa, ja mitähän "vaikeaa" tuossa sun pikku aivoillasi ajateltuna oli... vaikeaa tässä ei ole muu kuin se että sun älysi ei riitä kuin vastaamaan ääliömäisä sepustuksiasi joka ainoaan viestiin jossa Tapsukasta kirjoitetaan muuta kuin ylistystä. Olen herännyt kello kuusi aamulla ja aivosoluni jo sitä ennen koska olen erittäin aamuvirkku joten ei osu piikkisi. Enkä itsesi kannattaisi pysyä pois täältä iltapäivään kyttäämästä mihin voisi vastata kiukkuisesti, koska ilmiselvästi olet aamuäreä tyyppi. Tai no... äreä olet mihin aikaan päivästä tahansa...
        Sinun tajuntaasi ei mene että tuossa kyselen sen perään että mitä ALOITTAJA tarkoittaa kirjoituksellaan. Tai ehkä sinä sitten oletkin se aloittaja "oukkidoukki"(mikä idioottimainen nikki).
        Toki on niin että työ tekijäänsä kehittää mutta olen kuullut sen kyllä niin että työ tekijäänsä kiittää... laaja-alaisesti :D eli kun räpeltää kaikkea niin se on mielestäsi hyvä vaikka tulos olisi jotain surkuhupaisasta ja säälittävään. Mutta mitä siitä, kunhan tehdään asioita "laajalla perspektiivillä" :DDD
        Ja sanotaan muuten että kaikki julkisuus on hyvä kunhan pysyy lööpeissä eikä pääse unohtumaan ja idolisi on varmaan ymmärtänyt tämän kirjaimellisesti.

      • ********************
        Annu. kirjoitti:

        Eikö sua Annu todellakaan yhtään häiritse se ,että tuntuu jotta esim. Markku Arolle ja Matille ja Tepolle on jäänyt sama levy päälle soimaan jo vuosikymmeniksi ? Sitä samaa "renkutus-säveltä" kaikki biisinsä melkein järjestäen. Matin ja Tepon biiseistä varmaan 85% käsittelee kesää ja biletystä. Minä ainakin olen niin kurkkuani myöden täynnä niiden "Tuo tyttö pöytä täyteen- Näin se kesäloma toimii- Pohjanpoika" renkutuksiaan. Vaan kohdeyleisölleen eli kaljakuppiloiden väelle se ilmeisesti toimii.

      • puumainen
        ******************** kirjoitti:

        Hyvä "*rivi", kuunteletpa musiikkia hyvin yksipuolisesti.

        Markku Aro esim. on painanut duunia monta vuosikymmentä, hän ei ole pelkästään tehnyt levyjä vaan halunnut koko uransa ajan PALVELLA kuulijakuntaansa lavoilla ja tanssitaloilla. Hän ottaa illan aikana huomioon yleisönsä mielipiteet ja toiveet ja myös toteuttaa niitä niin paljon kuin ajan puitteissa on mahdollista. Se on sitä asiakaspalvelua johon tupsuliini ei ole milloinkaan pystynyt. Markku antaa joka ilta yleisölleen sitä mitä yleisö odottaa, pettyä ei ole tarvinnut kertaakaan.

        Matti ja teppo taas, heiltä on kyllä tullut muutakin kuin "kesärenkutusta". Itseäni miellyttävät etenkin ne kaikki aivan ihanat valssit, niitä on laidasta laitaan, iloisia, surullisia, haikeita....sanalla sanoen....kauniita ja tanssittavia.

        Kaljakuppiloissa en käy koska olen alkoholin suhteen absolutisti, siksi en osaa sanoa heidän mieltymyksistään mitään, sinulla "*rivi" taitaa se puoli olla hyvin hallussa.

        Tupsuliini on todellakin uransa aikana yrittänyt räpeltää vähän kaikkea mutta räpellykseksi se on jäänytkin. Kaksi asiaa hän osaa hyvin, nimittäin itsensä kehumisen ja toisten mollaamisen.

      • Annu.
        ******************** kirjoitti:

        Eikö sua Annu todellakaan yhtään häiritse se ,että tuntuu jotta esim. Markku Arolle ja Matille ja Tepolle on jäänyt sama levy päälle soimaan jo vuosikymmeniksi ? Sitä samaa "renkutus-säveltä" kaikki biisinsä melkein järjestäen. Matin ja Tepon biiseistä varmaan 85% käsittelee kesää ja biletystä. Minä ainakin olen niin kurkkuani myöden täynnä niiden "Tuo tyttö pöytä täyteen- Näin se kesäloma toimii- Pohjanpoika" renkutuksiaan. Vaan kohdeyleisölleen eli kaljakuppiloiden väelle se ilmeisesti toimii.

        En ole missään kohdassa sanonut että Matti ja Teppo kuuluisivat niihin artisteihin keitä erityisemmin fanitan, toki kuuntelen. Heillä on tuo kerran yleisöön kolahtanut ja hyväksi havaittu renkutus jäänyt päälle vähän liian moniin biiseihin mutta esim. biisi Näin se kesäloma toimii, kuuluu niihin joista tykkään koska se liittyy asiaan ja kesään joka on minulle tärkeä. Heillä on näitä ylilyöntibiisejä kuten on myös Tapsukalla. Kammottavat Äidin pikkupoika, R.A.K.A.S., Rokkivaari Hotanen, Päättyneet on päivät... muutama mainitakseni mutta itse en löydä hänen tekeleistään yhtikäs mitään hyvää biisiä. Myös Delilah tuntuu irvokkaalta kun on kuullut Tom Jonesin alkuperäisen tulkinnan.
        Markku Arosta itse en pidä enkä hänen biiseistään sen kummemmin. Kuten sanoin aiemmin, nuo mainitut artistit eivät kuulu niihin joista henk.koht. pidän joten se siitä.
        Sensijaan Matilla ja Tepolla on todella monta kaunista biisiä ja heidän äänensävystään pidän, sellainen lämmin ja pehmeä ääni, tunnistettava. Biiseistä Lähtöhetki, Ensimmäinen, Kuulut aikaan parhaimpaan, Et voi tulla rajan taa, Hänelle ja nuoruuden muistot mieleen tuova Caramia, ovat heidän kauneimpia biisejään. Myös heidän tulkintansa biisistä Täällä pohjantähden alla on mielestäni eräs kauneimmista.
        Kerro minulle mikä noista on sitä renkutusta mielestäsi?

        Tässä eräs esimerkki Matin ja Tepon kauniista musiikista.
        http://www.youtube.com/watch?v=-kK01X8uFFg&feature=related
        http://www.youtube.com/watch?v=--Z2yBqXfGc&feature=related

      • ********************
        Annu. kirjoitti:

        En ole missään kohdassa sanonut että Matti ja Teppo kuuluisivat niihin artisteihin keitä erityisemmin fanitan, toki kuuntelen. Heillä on tuo kerran yleisöön kolahtanut ja hyväksi havaittu renkutus jäänyt päälle vähän liian moniin biiseihin mutta esim. biisi Näin se kesäloma toimii, kuuluu niihin joista tykkään koska se liittyy asiaan ja kesään joka on minulle tärkeä. Heillä on näitä ylilyöntibiisejä kuten on myös Tapsukalla. Kammottavat Äidin pikkupoika, R.A.K.A.S., Rokkivaari Hotanen, Päättyneet on päivät... muutama mainitakseni mutta itse en löydä hänen tekeleistään yhtikäs mitään hyvää biisiä. Myös Delilah tuntuu irvokkaalta kun on kuullut Tom Jonesin alkuperäisen tulkinnan.
        Markku Arosta itse en pidä enkä hänen biiseistään sen kummemmin. Kuten sanoin aiemmin, nuo mainitut artistit eivät kuulu niihin joista henk.koht. pidän joten se siitä.
        Sensijaan Matilla ja Tepolla on todella monta kaunista biisiä ja heidän äänensävystään pidän, sellainen lämmin ja pehmeä ääni, tunnistettava. Biiseistä Lähtöhetki, Ensimmäinen, Kuulut aikaan parhaimpaan, Et voi tulla rajan taa, Hänelle ja nuoruuden muistot mieleen tuova Caramia, ovat heidän kauneimpia biisejään. Myös heidän tulkintansa biisistä Täällä pohjantähden alla on mielestäni eräs kauneimmista.
        Kerro minulle mikä noista on sitä renkutusta mielestäsi?

        Kyllähän minäkin tykkään noista mainitsemistasi Matin ja Tepon KAUNIISTA lauluista, mutta tarkoitinkin sitä että nykyisin heidän kaikki uudet laulunsa tuppaavat olemaan sellaista kapakkamusaa. Ainakaan radiosoitossa en ole kuullut heiltä yhtäkään UUTTA kaunista, hempeää ja herkkää laulua tai mitään uutta valssiakaan vaan ne kaikki ovat olleet sellaisia renkutuksia. Ehkä heidän uusilla levyillään on kauniitakin lauluja. En tiedä kun en ole niitä levyjä ostanut enkä kuunnellut, mutta ainakaan ne ei ole sitten radiosoittoon asti päätyneet.

      • Annu. kirjoitti:

        Hahhaa, ja mitähän "vaikeaa" tuossa sun pikku aivoillasi ajateltuna oli... vaikeaa tässä ei ole muu kuin se että sun älysi ei riitä kuin vastaamaan ääliömäisä sepustuksiasi joka ainoaan viestiin jossa Tapsukasta kirjoitetaan muuta kuin ylistystä. Olen herännyt kello kuusi aamulla ja aivosoluni jo sitä ennen koska olen erittäin aamuvirkku joten ei osu piikkisi. Enkä itsesi kannattaisi pysyä pois täältä iltapäivään kyttäämästä mihin voisi vastata kiukkuisesti, koska ilmiselvästi olet aamuäreä tyyppi. Tai no... äreä olet mihin aikaan päivästä tahansa...
        Sinun tajuntaasi ei mene että tuossa kyselen sen perään että mitä ALOITTAJA tarkoittaa kirjoituksellaan. Tai ehkä sinä sitten oletkin se aloittaja "oukkidoukki"(mikä idioottimainen nikki).
        Toki on niin että työ tekijäänsä kehittää mutta olen kuullut sen kyllä niin että työ tekijäänsä kiittää... laaja-alaisesti :D eli kun räpeltää kaikkea niin se on mielestäsi hyvä vaikka tulos olisi jotain surkuhupaisasta ja säälittävään. Mutta mitä siitä, kunhan tehdään asioita "laajalla perspektiivillä" :DDD
        Ja sanotaan muuten että kaikki julkisuus on hyvä kunhan pysyy lööpeissä eikä pääse unohtumaan ja idolisi on varmaan ymmärtänyt tämän kirjaimellisesti.

        Mä en ole mikään äreä mutta ärsyttää vaan tollaset tyypit jotka luulee aina olevansa oikessa ja tietävänsä kaikesta kaiken.
        Tapsa ei oo mikään räpeltäjä vaan perehtyy huolella siihen mitä tekee ja tekee hommansa hyvin oli kyseessä sitten mikä musiikintyylilaji tahansa.

      • Sepitini

      • puumainen
        ******************** kirjoitti:

        Kyllähän minäkin tykkään noista mainitsemistasi Matin ja Tepon KAUNIISTA lauluista, mutta tarkoitinkin sitä että nykyisin heidän kaikki uudet laulunsa tuppaavat olemaan sellaista kapakkamusaa. Ainakaan radiosoitossa en ole kuullut heiltä yhtäkään UUTTA kaunista, hempeää ja herkkää laulua tai mitään uutta valssiakaan vaan ne kaikki ovat olleet sellaisia renkutuksia. Ehkä heidän uusilla levyillään on kauniitakin lauluja. En tiedä kun en ole niitä levyjä ostanut enkä kuunnellut, mutta ainakaan ne ei ole sitten radiosoittoon asti päätyneet.

        He tekevät tanssittavaa musiikkia mutta sitten välillä myös muuta. Itse nautin heidän "Toivon ja hiljaisuuden lauluistaan", niitä on 3 levyllistä. Enpä sanoisi niitäkään renkutuksiksi.
        Radiosoittoon ne eivät varmaankaan ole kovin paljoa päässeet mutta eihän artisteja kai? pelkän radiosoiton perusteella arvioida.

      • oukkidoukki'

        Tarkoitin "poluilta poikkeamisella" sitä, että esim. että juurikaan kukaan noista mainitsemistani artisteista siis Tapsaa lukuunottamatta ei ole kokeillut siipiään muun tyylisessä musiikissa kuin siinä samassa mitä ovat vuodesta toiseen laulaneet.
        En nyt jaksa tapella asiasta enempää, koska et ymmärrä tai et halua ymmärtää mitä tarkoitan. Minä arvostan laulajassa sitä myös ,että hän ei ole ns. " vain yhden torven toitottaja".

    • Oon kerran ollut Markku Aron keikalla eikä sillä silloin ainakaan ollut minkäänlaista kommunikointia eikä kontaktin luomista lavan edessä olevaan yleisöön nähtävissä ( eipä siinä tosin montaa kuuntelijaa ollutkaan. Ehkä neljä tai kolme.) Laulaa luritti vaan kiiruusti ne iänikuiset biisinsä ja se oli siinä. Ihan mitäänsanomaton vaikutelma jäi siitä keikasta.

      >Hän ottaa illan aikana huomioon yleisönsä mielipiteet ja toiveet ja myös toteuttaa niitä niin paljon kuin ajan puitteissa on mahdollista. <

      just joo... eli ts. nuoleskelee seeprakenkien ja muiden himotanssijoiden (jotka luulee omistavansa koko lavan) perseitä kieli ruskeena minkä ehtii.

      • ykskakskol..

        Oi!!! Kylläpä justiina taas kerran näytti kuinka rikas kieli hänellä on. Totta se on, että millainen artisti, sellaiset fanit... ja päinvastoin.

        Justiina, TANSSIlavoille mennään tanssimaan ja jos tanssijat jättäisivät lavat, eipä teille pökkelöille jäisi muuta kuin konsertit.

      • (fanitar)
        ykskakskol.. kirjoitti:

        Oi!!! Kylläpä justiina taas kerran näytti kuinka rikas kieli hänellä on. Totta se on, että millainen artisti, sellaiset fanit... ja päinvastoin.

        Justiina, TANSSIlavoille mennään tanssimaan ja jos tanssijat jättäisivät lavat, eipä teille pökkelöille jäisi muuta kuin konsertit.

        Tanssijoiden pitää osata antaa arvoa ja tilaa myös heille jotka ovat tulleet tanssilavalle kuuntelemaan musiikkia. Tanssijat tunkevat surutta päälle kovalla vauhdilla vaikka miten sivussa lavan edessä yrittäisi olla. Kun ei ole silmiä selässä niin ei pysty koko ajan heitä väistelemäänkään .
        Lavanedus-fanit nostavat laulajankin/orkesterinkin tunnelmaa . Kyllä luulen ,että monestakin laulajasta tuntuu mukavalta laulaa kun huomaavat että heitä kuunnellaan. Me olemme sitäpaitsi maksaneet aivan saman hinnan lipustamme kuin tanssijatkin, joten meille kuuluu oikeus saada nauttia illasta omalla tavallamme.

      • ykskakskol..
        (fanitar) kirjoitti:

        Ja käänteisesti, tanssitaidottomien pitää osata antaa arvoa myös tanssijoille. Tanssilavoilla on selkeät käyttäytymissäännöt. Lavaa kierretään vastapäivään, vauhdikkaimmin tanssivat ns. ulkopiirissä, hitaammat keskellä salia.

        Kun esiintymislava usein tulee vähän ulos seinästä, muodostuu siihen kohtaan kapeikko. Kun tähän kapeikkoon änkeää lauma seisoskelemaan, kapeutuu kohta edelleen...kuitenkin sama määrä tanssijoita on siinäkin kohtaa menossa.
        Ja koska vauhdikkaimmat menevät laidoilla, väkisinkin tulee tilanteita, ettei pysty väistämään. Tanssijat kyllä väistelevät ja kun kaikki ovat liikkeessä se onnistuukin aika hyvin, mutta sitten kun vastassa onkin paikallaan oleva, tapahtuu törmäyksiä vääjäämättömästi.

        Olisikin todella toivottavaa, että seisoskelijat ottaisivat paikkansa hieman sivummalta niin silloin kaikilla olisi hauskempaa.
        Totta on, että olette maksaneet saman hinnan kuin tanssijatkin. Tarkoitinkin tuolla sanomallani sitä, että teitä seisojia on kuitenkin niin vähän, että yksikään tanssilava ei pysyisi pystyssä teiltä saatavilla lipputuloilla.

        Ja sitäpaitsi, lavoilla ei myydä paikkalippuja, miksi siis oletatte, että lavanedus olisi vain teille rauhoitettu paikka?!

        Edelleenkin, jos haluaa seisoskella TANSSIlavalla, pitää se tehdä tanssijoita häiritsemättä.

        Enkä sitäpaitsi usko, että kukaan "tunkee surutta päälle". Itse tanssin toki ulkoringissä partnerini kanssa mutta tahallani en todellakaan naistani "työnnä" ketään päin sillä hän on minulle todella rakas. Joskus käännyn "kapeikossa" siten, että menen itse selkä edellä, koska en halua, että naiseni joutuu ottamaan niitä teidän kyynerpäitä vastaan joita te surutta tarjoatte.

        Eli mitäpä jos miettisitte omaa käytöstänne myös, ettekä vaan kailottaisi oikeuksia. Oikeuksien lisäksi kun on myös velvollisuudet.

    • Ou yeah

      Arvostan laulajia jotka ovat rehellisiä, tyylilleen ja itselleen uskollisia. Jotka arvostavat kanssaihmisiä ja fänejä ja ennenkaikkea osaavat laulaa ja esiintyä ja joiden esiintymistä voi seurata ilman myötähäpeän tunnetta. Eli arvostan kaikkea sitä mitä Tapsuliini Kansa EI ole eikä tule koskaan olemaan. Piste.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      330
      8014
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2490
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      67
      2230
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1896
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      174
      1264
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1127
    Aihe