Tarpeellinenko?

En tiedä, onko siskoni narsisti, mutta kovasti hänen elämänsä on ”Minä, minulle, minun oikeus” –keskeistä. Koko hänen maailmansa pyörii hänen napansa ympärillä ja hänen käsityksensä ympärillä olevista ihmisistä on se, että kaikki mitä he tekevät, sanovat tai jättää tekemättä, liittyy häneen. Usein siinä on hyvin negatiivinen sävy. Hänellä on vahva kuva siitä, että ihmiset kadehtivat häntä. Naapureilla ei ole muuta tekemistä, kun vahtia hänen elämäänsä ja kun joku huomauttaa hänelle, vaikka hänen omista lapsista, että ne on heitellyt kiviä toisten ikkunoihin, hän uskoo, että lapset ovat syyttömiä, mutta naapuri on sairas kateudesta. Ikävintä on, että hänen lapsensa oirehtivat rajusti ja syyllistyvät ilkivaltaan vuosi vuodelta enemmän. Syy lienee siinä, että ne ovat hänen pelinappuloita isää ja maailmaa vastaan. Hänellä ei ole aikaa lapsilleen, mutta hän kyllä purkaa lapsiin kaikki kiukkunsa ja murheensa. Myrkyttää niiden mielen. Kertoo, ettei isi rakasta teitä, vaan sitä uutta tyhmää ämmää enemmän ja että tuo ja nuo ihmiset on hirveitä ja tuo on läski ja nämä on alamaailman porukkaa ja äitikin tarvitsee teistä lomaa. Lapset ovat vasta koulunsa alussa. Yksi jo tuplannut luokkansa. Toinen oirehtii rajusti, haistatellen ja syyllistyen pienempien kiusaamiseen. Kaikki kuitenkin on ikään kuin siskolleni hauskaa. Hän kerää lisäpisteitä ihmisiltä kehuessaan, miten minun lapset taas teki sitä ja tätä ja on minulla kestämistä. Kaikki tämä tapahtuu lasten kuullen, joten lapsilla lienee käsitys, että olemalla pahoja, he saavat äitinsä huomion. –”Ensin selkää ja sitten kehuja.”
Siskoni on myös valloittaja. Hänellä pitää olla miehiä. Mielellään useampi samaan aikaan. Hän kertoo miehille uskomattomia tarinoita itsestään. Miten hän on kiltti, herkkä, ei koskaan suutu. Kuinka maailma on kohdellut häntä kaltoin, ex mies ei halunnut häntä seksuaalisesti ja kuinka kauan hän on ollut ilman seksiä jne. Totuus kuitenkin on että hän on ollut aina valmis kun partiolainen ja seksikumppaneita hänellä on ollut ainakin 60. Hän on pettänyt omaa aviomiestään ainakin 40 miehen kanssa 20v. aikana. Hän jopa menee itse miehen kotiin tarjoamaan itseään, jos mies ei huomaa yrittää. Hänelle kelpaa niin ystävän aviomies tai työtön juoppo. Kunhan hän saa seksiä. Usein miehet lankeavat tähän ja uskovat hänen tarinoita, mutta 3kk. kaikki on aina ohi. Mies alkaa ihmetellä hänen tarinoitaan, joissa on valtavasti petollisia ihmisiä ja selkään puukkottamista. Olo on kuin Kierossa saippuaoopperassa.
Viimeaikoina olen pannut merkille, että siskoni kulissit eivät enää ole kovin ehjää laatua. Hänen näppäryytensä rapistuu. Hän ei pysty pysymään valheessaan ja suuttuu nopeammin kuin ennen. Oikeastaan hän alkaa olemaan sekoamispisteessä.
Hän saattaa suuttua minulle jostain asiasta, mutta syyttää minua jostain muusta. En lähde hänen juttuihin mukaan, vaan usein sanon, että kokoonnutaan kaikki osapuolet ja selvitetään epäselvyydet. Sitten hän kääntää asian päälaelleen ja kun ihmettelen, että en nyt osaa vastata kun olen ihan ymmälläni, hän hermostuu ja hyökkää kimppuuni, että : ” mitä vittua sä haastat riitaa? Mun elämä on muutenkin täyttä paskaa !” jne. Ja sitten voi tulla vielä myöhemmin viesti, että: ” ei ole kuule mun vika, että sun elämä on päin helvettiä!”
Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi. Varmaankin. En vaan tiedä mitä tämä on? En vastaa hänen syytöksiin puolustamalla tai syyttelemällä takaisin. annan olla. Sanon vaan, että” sorry, nyt olen ihan pihalla,” niinkuin yleensä olenkin. Usein hän syyttää minua sitten lisää, koska hänestä vaikeneminen on myöntämisen merkki.
Mutta kun minä en jaksa!

jatkuu...
8116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

... jatkuu
On tuntunut jo niin kauan, että minun tehtäväni on ylläpitää hänen mielialaansa. Kun hän on ”kaveri” minun kanssa hän soittaa useita kertoja päivässä (vaikka väittää muille, että minä soitan hänelle ja häiritsen häntä) ja kertoo aivan kaiken, jopa hänen kiihkeät rakastelut likaista yksityiskohtaa myöten. En voi sanoa hänelle, ettei kiinnosta, tai että älä tee noin tai näin. Siitä tulisi valtava riita. Siispä usein pelaan samalla pasianssia tai olen facebookissa ja kuuntelen häntä vain toisella korvalla. Tosin siinäkin on vaaransa. Kerran hän haukkui yhtä miestä ja kysyi, olenko samaa mieltä. Sanoin että joo, vaikka en tiedä, mistä hän puhui. Siskoni oli sitten sanonut tälle miehelle, että minäkin olen sitä mieltä, että tämä mies on hyvin naisellinen.
Tässä piileekin sitten se todellinen vaara. Koska useat vieraammat ihmiset näkee siskoni ihan eri valossa. He yksinkertaisesti jumaloivat häntä ja on tapauksia, että mies on jättänyt 30v. kestäneen avioliiton siskoni takia (kaksi tapausta) Jos varottaisin heitä, he eivät uskoisi minua. Hyvässä lykyssä joku voisi kieliä asiasta siskolleni ja siitä tulisikin valtaisa riita. Mutta kun en sano mitään, minua syytetään jälkeenpäin, kun en varoittanut, tai sitten he pitävät minua samanlaisena hulluna ämmänä.
Parasta olisi kun voisi katkaista välit häneen kokonaan, mutta minä en ole se, joka on hänessä kiinni, vaan hän on minussa.
Kuinka moni ihminen pyytää esim. facebookissa kaveriksi siskonsa kaikki työkaverit, vaikka ei tunne kun muutaman, muita ei ole edes nähnyt ja pyrkii sitten olemaan heidän kanssa erittäin hyviä ystäviä, jopa parhaimpia? Siskoni on siis yli 40 vuotias ja hän tuli reilu vuosi sitten naamakirjaan ja yllätys oli minulle suuri kun koko työpaikkani henkilökunta on hänen kavereissa (kaikki eivät ole edes minulla)
Kai se on jotain hallitsemista? Tiedä häntä. Mutta kovasti hiljaiseksi se on minut tehnyt. Vaikka siskoni painaa mieltäni ja haluaisin niin kertoa murheistani jollekulle, en uskalla, koska en luota ihmisiin… kiitos siskoni. Paras ystäväni meni mukaan siskoni juttuihin ja vaikka se juttu päättyi riitaisasti kahdessa kuukaudessa, ei meidänkään ystävyys enää ollut entisellään.
Itse vältän kaikkia yli ihania ja ystävällisiä ihmisiä. Epäröin heti, että tämä ei ole aitoa. (toki on aitojakin) jos ihminen aloittaa kertomalla omista saavutuksistaan tai omista ongelmistaan jo ennen kun kunnolla tunnetaankaan, on se minusta varoittava merkki. Hänellä saattaa olla joku Minä-juttu? Tarve mainostaa itseään. Kamalinta on kuitenkin tutustua ihmiseen ja tietää, että siskoni vie sen kohta kokonaan.

Äänestä
  • Tilanne on varmasti ahdistava ja paras tietysti jos voisit pistää kaikki yhteydet siskoon poikki. Jos se ei onnistu niin sitten rajoja, rajoja ja rajoja. Siskosi tarvitsee sinua mutta sinä et tarvitse häntä. Oikeasti sinä olet teistä se vahvempi, sisaresi vain yrittää uskotella muuta jotta totuus ei paljastuisi. Sinulle sisaresi seura on pääosin vahingollista. Sisaresi ei päästä irti niin kauan kuin saa sinusta edes jonkin reaktion irti, vaikka edes vihaa ja inhoa. Olet jo oikealla tiellä kun et lähde hänen touhuihin mukaan. Yritä pitää yhteydet häneen mahdollisimman vähissä ja neutraalina. Vastaat puheluihin vain silloin tällöin kun sinulla on oikeasti aikaa ja halua siihen. Lopeta tilitysten kuuntelu vaikka kiireeseen vedoten. Jos sisko kiukuttelee/ilkeilee, ilmoita että jatkat vasta kun käytös on asiallista ja poistu/katkaise puhelu. Tee sisarelle selväksi hän saa huomiotasi vain jos käyttäytyy kunnolla. Huono käytös palkitaan hiljaisuudella, provosointi tai kiristys ei johda mihinkään kanssasi. Älä kerro sisarellesi itsestäsi tai elämästäsi mitään, älä näytä hänelle tunteitasi. Ole teflonia.

    Tärkeintä on että yrität keskittyä siihen kaikkeen muuhun elämässäsi unohtaen sisaresi. Tee kaikkea kivaa, tapaa ihmisiä jne. Muista että ole arvokas ja tärkeä, älä anna edes sisaresi uskotella muuta.

    Aiheesta voi olla vaikea keskustella koska useimmille se on niin vieras että kieltäytyvät edes uskomasta. Jotkut raukkamaisuuttaan pitävät sisaresi puolta kun eivät kehtaa myöntää edes itselleen tulleensa vedätetyksi oikein kunnolla. Keisarin uudet vaatteet -sadussa on vinha viisaus.

    Ehkä täältä löytyy jotakin: http://www.narsistienuhrientuki.info/

    Äänestä

Ongelmia on todella kerrakseen, mutta yksi asia minua ihmetyttää tässä sinun kertomuksessasi; miksi sinä elät siskosi elämää? Miksi sinulla ei ole omaa elämää?

Äänestä

Miten niin ei omaa elämää? En vaan halunut omaa elämääni kaikille kertoa...kun olen oppinut niin hyvin kaiken piilottamaan.

Äänestä

"Miten niin ei omaa elämää? En vaan halunut omaa elämääni kaikille kertoa...kun olen oppinut niin hyvin kaiken piilottamaan."

jep, hyvä kommentti :),

Siskosi on hankala tapaus, varsinkin puhelin yhteyden otoille pitäis tehdä jotain?.. Kerroit että pitää vasta muuten tulee riitaa, miksi? Riitelemiseenhän tarvitaan kaksi eikö? Lopeta riitely, kuuntele mielummin ryöpytys älä puolustele pitkillä selityksillä. Ei sinun tervitse selitellä miksi et vastaa, tai mitään muutakaan, vaikka toinen riehuu puhelimessa, ole lyhyt sanainen vaikka ystävällinen.

Mitä passiivisempi olet sitä vähemmän hän saa sinusta irti, nyt olet hyvä peili jota hän tarvitsee. Ja käyttää häikäilemättä hyväksi.. Muut voi jatkaa :)

Äänestä

"Minä en ole se, joka on kiinni hänessä vaan hän on kiinni minussa".

Minusta asia on juuri niin, että sinä olet nimeomaan kiinni hänessä, tarvitset häntä hänen lähteenä olemiseen. Mieti millä tavalla ruokit häntä ja itseäsi, mikä on se tarve olla hänelle "korvaamaton"...mitä yrität korvata olemalle hänen jatkeensa,...rakkautta, turvallisuutta tms?

Äänestä

Hei sinä "terve mieli" olen nyt miettinyt tuota sanomaasi parin päivän ajan, ja en keksi tähän vastausta.
Välillä siskoni on jostain kiukkuinen minulle muutaman vuodenkin, ja ei se minua paina. Oikeastaan silloin minulla on helpompi olla ja kaikkea kivaa tapahtuu elämässäni. Sitten hän taas tulee siihen, kun mitään ei koskaan olisi ollutkaan. Soittaa useaan kertaan päivässä ja kertoo saavutuksiaan ja haukkuu muita. Jos en vastaa, hän soittaa ja soittaa ja soittaa... tai tulee käymään meillä. Usein vastaan, että vältyn tapaamasta häntä.
En tiedä, ruokinko häntä, koska en kerro hänelle mitään itsestäni. Minä olen hänelle vain loputon kaivo, minne hän huutaa omaa onneaan ja samalla kurjaa elämää. Minä kuuntelen, sen mitä jaksan, mutta en halua kertoa hänelle itsestäni mitään, sillä se voi kääntyä minua vastaan. Yksikin huono päivä voi tarkoittaa, että epäonnistun kaikessa.
Haluanko olla hänelle korvaamaton? EN!
Kerran hän samastui mieheen, jonka silloin halusi valloittaa itselleen. Mies kärsi masennuksesta ja siskonikin ilmoitti kuuluvasti olevansa myös masentunut ja että kukaan ei saa ottaa häneen yhteyttä. Hänellä on vain yksi ihminen, kuka ymmärtää häntä (oli kyseisen miehen ja hänen facebook kaveri, jota ei ollut koskaan tavannut) . se kuukausi oli miulle valtava helpotus, kun ei tarvinnut kokoajan keskeyttää työtään hänen takia.

Olen minä ollut vastaamattakin hänelle ja niistä kerroista koko suku on hälytetty, että mikä mua vaivaa ja jos olen vedonnut kiireeseen, se ei ole mennyt läpi ja kohta on jo huhuja liikkeellä, miten minun lapset on koulussa kiusannut hänen lapsia jne.
Oma elämäni on hyvin tasapainoinen. Miehelläni ja minulla on hyvä suhde. Meillä on lapsia, osa jo täysiikäisiä. Vapaa-aika kuluu lasten harrastuksissa ja itse olen ammatiltani eräänlainen "taiteilija". Viihdyn hyvin omissa oloissa, vaikka olen myös sosiaalinenkin. Jos tahdon, voin hetkessä koota paljon ystäviä ja lähteä heidän kanssa pitämään hauskaa, mutta pääasiassa teen luovaa työtäni niin töissä kun vapaa-aikana ja nautin suunnattomasti omasta elämästäni.
Mutta sukulaisuus taas estää minua katoamasta kokonaan hänen elämästä. Aina on juhlia ja tapahtumia, missä tapaamme. Äiti ehkä osa syynä tilanteeseen, sillä vaikka hän hyvin tietää siskoni ongelman ja siskoni myös varastaa ruuatkin äitimme kaapista, niin toisaalta taas äiti tykkää siskoni tapahtumarikkaasta elämästä; Lapset varastaa, tekee ilkivaltaa ym. ja miehiä juoksee ympärillä ja naapurit haukkuu ja elämä on kuin Kauniissa ja rohkeissa. Äitimme yksinkertaisesti aina anelee, että antaisin anteeksi siskolleni ja etten kääntäisi selkääni hänelle..
... kunhan vaan keksisin keinon, millä pitää sisko riittävän etäällä, kunhan hänellä olisi se oma elämä.

Mieleeni tuli myös se, että kun 4 vuotta sitten siskoni suuttui minulle kun en riittävästi ihaillut häntä ja oli yli vuoden minulle vihoissaan, minuun iski valtava tarve provosoida hänen juttuja. Hän kirjoitti minulle, että olen masentunut ym. ja minä vastasin, että onkin itsemurha ollut tosi lähellä ja silloin hän lisäsi vettä myllyyn ja sanoi tietävänsä, että olen heikko ym. (ihan käsittämättömiä juttuja, missä ei ollut päätä ei häntää) Minua nauratti kaikki hänen väitteensä ja myöntelin ja liioittelin niitä. Nyt taas kun alkoi satelemaan ihme syytöksiä, en edes jaksanut vastata... minulla ei ole enää siihen tarvetta... olen vaan niin väsynyt! Minulla on tyhjä olo.

Äänestä
  • Ois kauhea kiva vastata jollain ihmereseptillä jolla siskosi käytös muuttuisi, sukusi ymmärtäisi tilanteesi eikä epäoikeudenmukaisuus jatkuisi.

    Kerroit että hän ottaa väkisin yhteyttä. Jos näin on , siihenkään ei ole oikeudenmukaista vastausta joka lopettaisi sen. Voit joko tehdä hänelle selväksi että et halua olla tekemisissä, hakea lähestymiskieltoa, muuttaa numerosi salaiseksi ja muuttaa muualle "piiloon" tai jatkaa kuten ennnekin.

    Epäreilua ?
    Kyllä.
    Muttta jos tilanne on tuollainen, ei oikein muuta voi.

    Omien rajojen laittaminen ja esim selkeästi oman rauhan vaatiminen (ettei soittele tai tule ovelle) vaatii aikamoista voimaa, suoraviivaisuutta ja periksiantamattomuutta.
    Kun muut ihmiset sekoitetaan siihen ja juorut lentää, pitäisi vain kulkea välittämättä niistä. Kaikkea ei voi saada jos toinen toimii noin.
    Pitäisi vain uskoa, että pysymällä itse radiohiljaisuudessa ja osallistumatta itse siihen samaan vakuutteluun ja käännyttämiseen asiat aikanaan (joskus kestää kaaaauan) selviytyvät.
    Tuollaisissa tilanteissa oman itsensä puolustelu ja selittely vain pahentaa useimmiten tilannetta.

    Sekin on epäreilua.

    Oma "eksänikin" tekee tuota samaa ja jauhaa kaikille, värvää niitä, jankuttaa jatkuvasti ja levittelee suoranaisia valheitakin mutta olen jo oppinut olemaan niistä välittämättä. Helppoa se ei ole.

    Olen myös joutunut eri syistä mutta perheen kesken erilleen heistä pystymättä oman tai tyttöni hyvinvoinnin vuoksi koskaan enää olemaan heihin (isään, äitiin, siskoon) yhteydessä.

    Se on epäreilua ja ketuttaa mutta ei ollut vaihtoehtoja.
    Siellä ne sitten istuu joulut ja kesät yhdessä ja matkustelee ja jauhavat "perheen mustasta lampaasta" joka ei hyväksynyt perheen sisäistä kaltoinkohtelua.

    Se on persiistä kun joutuu tällaisissa tilanteissa hyväksymään sen, että oman hyvinvoinnin varjeleminen voi tarkoittaa irtiottoa koko perheestä tai ainakin rajoittamaan sen tiettyihin henkilöihin jos mahdollista.

    "Toivon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat joita en voi muuttaa ja rohkeutta muuttaa ne mitkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sanoja syönyt kirjoitti:

En tiedä, onko siskoni narsisti, mutta kovasti hänen elämänsä on ”Minä, minulle, minun oikeus” –keskeistä. Koko hänen maailmansa pyörii hänen napansa ympärillä ja hänen käsityksensä ympärillä olevista ihmisistä on se, että kaikki mitä he tekevät, sanovat tai jättää tekemättä, liittyy häneen. Usein siinä on hyvin negatiivinen sävy. Hänellä on vahva kuva siitä, että ihmiset kadehtivat häntä. Naapureilla ei ole muuta tekemistä, kun vahtia hänen elämäänsä ja kun joku huomauttaa hänelle, vaikka hänen omista lapsista, että ne on heitellyt kiviä toisten ikkunoihin, hän uskoo, että lapset ovat syyttömiä, mutta naapuri on sairas kateudesta. Ikävintä on, että hänen lapsensa oirehtivat rajusti ja syyllistyvät ilkivaltaan vuosi vuodelta enemmän. Syy lienee siinä, että ne ovat hänen pelinappuloita isää ja maailmaa vastaan. Hänellä ei ole aikaa lapsilleen, mutta hän kyllä purkaa lapsiin kaikki kiukkunsa ja murheensa. Myrkyttää niiden mielen. Kertoo, ettei isi rakasta teitä, vaan sitä uutta tyhmää ämmää enemmän ja että tuo ja nuo ihmiset on hirveitä ja tuo on läski ja nämä on alamaailman porukkaa ja äitikin tarvitsee teistä lomaa. Lapset ovat vasta koulunsa alussa. Yksi jo tuplannut luokkansa. Toinen oirehtii rajusti, haistatellen ja syyllistyen pienempien kiusaamiseen. Kaikki kuitenkin on ikään kuin siskolleni hauskaa. Hän kerää lisäpisteitä ihmisiltä kehuessaan, miten minun lapset taas teki sitä ja tätä ja on minulla kestämistä. Kaikki tämä tapahtuu lasten kuullen, joten lapsilla lienee käsitys, että olemalla pahoja, he saavat äitinsä huomion. –”Ensin selkää ja sitten kehuja.”
Siskoni on myös valloittaja. Hänellä pitää olla miehiä. Mielellään useampi samaan aikaan. Hän kertoo miehille uskomattomia tarinoita itsestään. Miten hän on kiltti, herkkä, ei koskaan suutu. Kuinka maailma on kohdellut häntä kaltoin, ex mies ei halunnut häntä seksuaalisesti ja kuinka kauan hän on ollut ilman seksiä jne. Totuus kuitenkin on että hän on ollut aina valmis kun partiolainen ja seksikumppaneita hänellä on ollut ainakin 60. Hän on pettänyt omaa aviomiestään ainakin 40 miehen kanssa 20v. aikana. Hän jopa menee itse miehen kotiin tarjoamaan itseään, jos mies ei huomaa yrittää. Hänelle kelpaa niin ystävän aviomies tai työtön juoppo. Kunhan hän saa seksiä. Usein miehet lankeavat tähän ja uskovat hänen tarinoita, mutta 3kk. kaikki on aina ohi. Mies alkaa ihmetellä hänen tarinoitaan, joissa on valtavasti petollisia ihmisiä ja selkään puukkottamista. Olo on kuin Kierossa saippuaoopperassa.
Viimeaikoina olen pannut merkille, että siskoni kulissit eivät enää ole kovin ehjää laatua. Hänen näppäryytensä rapistuu. Hän ei pysty pysymään valheessaan ja suuttuu nopeammin kuin ennen. Oikeastaan hän alkaa olemaan sekoamispisteessä.
Hän saattaa suuttua minulle jostain asiasta, mutta syyttää minua jostain muusta. En lähde hänen juttuihin mukaan, vaan usein sanon, että kokoonnutaan kaikki osapuolet ja selvitetään epäselvyydet. Sitten hän kääntää asian päälaelleen ja kun ihmettelen, että en nyt osaa vastata kun olen ihan ymmälläni, hän hermostuu ja hyökkää kimppuuni, että : ” mitä vittua sä haastat riitaa? Mun elämä on muutenkin täyttä paskaa !” jne. Ja sitten voi tulla vielä myöhemmin viesti, että: ” ei ole kuule mun vika, että sun elämä on päin helvettiä!”
Sanotaan, että riitaan tarvitaan kaksi. Varmaankin. En vaan tiedä mitä tämä on? En vastaa hänen syytöksiin puolustamalla tai syyttelemällä takaisin. annan olla. Sanon vaan, että” sorry, nyt olen ihan pihalla,” niinkuin yleensä olenkin. Usein hän syyttää minua sitten lisää, koska hänestä vaikeneminen on myöntämisen merkki.
Mutta kun minä en jaksa!

jatkuu...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu