Olin unessa erään tunnetun mieslaulajan kanssa suuressa salissa.
Hänellä oli esitys alkamassa jonkin ajan kuluttua. Yleisöä ei vielä ollut
kuin minä ja muutama muu, naisia muutkin mielestäni.
Laulaja ja minä istuimme vierekkäin ja tulimme koko ajan läheisimmiksi.
Olin vähän yllättynyt mutta tosi iloinen kun hän piti minusta niin. Lähentyminen
oli enemmänkin henkistä yhteyttä. Yhteys tuntui voimakkaalta.
Toisessa unessa tapasin entisen poikaystäväni ulkona puistomaisessa luonnossa. Ulkona oli myös veljeni ja muutama muu, tuntematon.
Poikaystävä hakeutui lähelleni, kaatoi punaviiniä kaula-aukostani sisään
ja jotakin siinä juteltiin!
Tulisiko kellään mitään tulkintaa mieleen kummastakaan unesta? Kiitollinen olisin pienestäkin vinkistä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.