Hei ystävät ja kylän asukkaat!
Sydämessäni on painanut koko kesän raskas taakka. Olen suhteellisen läheltä joutunut seuraammaan kolmea eri tapausta, jossa vanhoillislestadiolaiset syrjivät ei "uskovaista" sukulaistaan. Kyseessä on sekä lapsi-vanhempi että sisarussuhteita. Vanhemmat ovat kykeneviä katkaisemmaan jopa välinsä aikuiseen lapseensa, vain siksi, että tämä ei jaksa enää olla "uskomassa".
Ei liene sattumaa, että kerralla kolme tapausta. Vai onko? Onko tällaista ilmapiiriä laajemmaltikin?
Sydämessäni on painanut koko kesän raskas taakka. Olen suhteellisen läheltä joutunut seuraammaan kolmea eri tapausta, jossa vanhoillislestadiolaiset syrjivät ei "uskovaista" sukulaistaan. Kyseessä on sekä lapsi-vanhempi että sisarussuhteita. Vanhemmat ovat kykeneviä katkaisemmaan jopa välinsä aikuiseen lapseensa, vain siksi, että tämä ei jaksa enää olla "uskomassa".
Ei liene sattumaa, että kerralla kolme tapausta. Vai onko? Onko tällaista ilmapiiriä laajemmaltikin?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Suhteellisen yleinen käytäntö ko. yhteisössä ainakin oman kokemukseni mukaan. Poikkeuksiakin toki on.
Tuohan on normaalia vl-teologiaa.
Tuolla menettelyllä maailman ainoat oikeat ja Jumalalle kelpaavat uskovaiset osoittavat rakkautta kaikkein lähimmille omaisilleen.
Ite olen miettinyt ovatko vanhempani edes uskovaisia vaikka esittävät, käyvät seuroissa, mutta käyttävät ehkäisyvälineitä ja katsovat tietokoneelta televisio ohjelmia. Ei ihmeempää uskosta puhuta kotona.
Ei TV:n katsominen tai ehkäisy ole mitään uskovaisuuden mittareita. Ne ovat toki vanhoillislestadiolaisuuden mittareita.
Uskon mittari löytyy ihmisen sydämestä ja sen näkee vain Jumala.
Kun ilmoitin vanhemmilleni, että en enää ole vanhoillislestadiolainen, suhteemme muuttui puoleksi vuodeksi helvetilliseksi. Aina, kun kävin kotona, vanhempani syyllistivät ja ahdistelivat minua vanhoillislestadiolaisten aatteilla. Pienet, alaikäiset sisarukseni sanoivat minua "epäjumalan kuvaksi". Olivat kuulleet tämän vanhemmiltani. Lähdin monesti itkien kotiin ja lopulta päätin, että en enää mene siellä käymään.
Tämä aiheutti valtavaa masennusta ja ahdistusta. Lopulta yksi ulkopuolinen ystäväni puuttui asiaan ja soitti vanhemmilleni. Tämän jälkeen he ymmärsivät toimineensa väärin: siihen tarvittiin ulkopuolisen herätys.
Itse erosin vl-yhteisöstä 80-luvulla ja siitä seurasi täydellinen eristäminen. Lapsuudesta saakka tuntemani ihmiset eivät enää "tunteneet", vaikka tulin lähikaupan hyllyjen välissä vastaan ja yritin moikata. Tuli hieman orpo olo kun yhtäkkiä muutuinkin entisten ystävien (siis luulin heitä ystävikseni) ja perhetuttujen silmissä näkymättömäksi.
Koko paikkakunnalla oli yksi ainoa vl-mies, joka suhtautui minuun aina kuin ennenkin ja kunnioitan häntä erittäin paljon juuri siksi, ettei hän lähtenyt mukaan yhteisönsä vihaboikottiin!
Sosiaalinen eristäminen on yksilölle hyvin ankara kokemus psyykkisesti.
http://freepathways.wordpress.com/2011/09/06/julmin-muoto/
Mutta tässä tuli myöhemmin vl-mammonanpalvonta mukaan kuvioihin. VL:ien hyljeksimä luopiopoika menestyikin liike-elämässä -ja yhtäkkiä kaikki vl:t halusivatkin olla "menestyjän" tuttuja... Kyllä vl silloin tulee tietenkin juttelemaan kun seisot loistoauton vieressä kaupan parkkipaikalla. Tottakai!
Täytyyhän siinä hyväkäytöksisen ihmisen toki kohteliaasti keskustella minimiaika, mutta huvittaa koko touhu.
Kun jätin liikeen niin kyllä ovat silmäni avautuneet siinä mielessä, että näen nyt vl-opin yhtenä pakkopaitana. Yhtenä monista. Onhan noita muitakin mielestäni, mm. jehovalaiset, helluntailaiset ja adventistit. Kartan noitakin oppeja kuin ruttoa nykyään ja ihmettelen, mikä saa ihmiset vetämään tuonkaltaiset pakkopaidat ylleen.
Uskonnonvapauslaki kieltää Uskontoon pakottamisen. Edellä olevat kertomukset osoittavat ettei Jumala ole mukana VL:liikkeessä,sen todista a heidän tuottamat Hedelmät jotka ovat rakkaudettomia.
Ev,lut,kirrko ei huolehdi jäsenyhteisöidensä lainkuuliasuudesta.