Taustaltani syntyperäisenä pohjoiskarjalaisena tulee seurailtua maakunnan ja sen paikkakuntien tapahtumia, vaikka elämisen tukikohtani sijaitseekin nykyään Kaakkois-Suomessa. Huomiota kiinnitti mm. Karjalaisen uutinen, jonka mukaan Enon ja Pysäselän lukioita kaavaillaan lakkautettaviksi lähivuosina. Niinhän se tapausten kulku on tosiaan mennyt muuallakin Suomessa, että kuntien yhteenliittymisen jälkeen mm. lukiovalikoimaa on karsittu. Joensuussa ollaan nähtävästi "etenemässä" saman kaavan mukaan.
Mahtaisiko tuottaa tulosta pitkän päälle, jos valittaisiin toisenlainen näkökulma? Vaihtoehtoiseksi tulevaisuuden visioksi olisi harkittavissa paikallisten yhteisöjen vahvistaminen palvelujen karsimisen sijaan. Rohkenen pitää täysin mahdollisena horisonttihahmotelmaa, jonka mukaan Niin Hammaslahden kuin Kaltimonkin sekä Uimaharjun taajamat saattaisivat vahvistua ehtymisen asemasta. Joensuun kaupungin olisi siinä tapauksessa tehtävä satsauksia entisiin Pyhäselän ja Enon kuntiin. Palvelujen karsimiskaavailut voitaisiin siirtää arkistoon.
Kun Joensuu on nykyään maantieteellisesti varsin laaja, niin saattaisi olla tarkoituksenmukaista hyödyntää koko kunnallisen alueen voimavaroja sekä niitä vahvistaa. Kaupungin alueella sijaitsevia erilaisia yhdyskuntia olisi pyrittävä voimistamaan. Maantieteellisesti laaja Joensuu sisältää uusia mahdollisuuksia, joita entisellä, alueeltaan suppeammalla Joensuulla ei ollut. Ymmärtääkseni koko Joensuun etujen mukaista olisi, jos mm. Hammaslahti ja Kaltimo sekä Uimaharju voimistuisivat taajamina. Siihen prosessiin pystyisi vaikuttamaan myös Joensuun kaupunki.
Vahvistumiseen satsaaminen
2
102
Vastaukset
- turha toive
Paikkakunta on muuttunut. Täällä kaikki tehdään tuon KMS-porukan etujen vuoksi. johtuu siitä korruptiosta jota on harrastettu. Ei täälläkään mitään välitetä tulevaisuudesta eikä asukkaista. Vain asukkaiden rahat kiinnostaa hallitsijoita ja heidän rahoittajiaan.
Tosiaan ainakin kunnallisen maantieteen jaotus on muuttunut kaupungin alueen laajentumisen mukana. Varmaan koko nykyisen Joensuun alueella on hyvin tiedostettu myös laajentumisen mahdolliset edut. Yli 72.000 asukkaan kaupungin voimavarat ovat merkittävästi suuremmat kuin aikaisemman pienemmän Joensuun resurssit. Vastaavasti esim. Hammaslahden, Kaltimon ja Uimaharjun kannalta katsottuna on täysin realistista, että noitten taajamien vahvistumiseen entistä leveäharteisempi Joensuu (myös noitten taajamien omana hallintona) suuntaisi uusia voimavaroja, jollaiseen satsaukseen pienemmät Pyhäselän ja Enon kunnat eivät olisi pystyneet. Sama pätee luonnollisesti myös Kiihtelysvaaraan ja Tuupovaaraan. Ymmärtääkseni "yhdistymiskunta-alueitten" vahvistuminen on myös koko Joensuun etu. Asetelmaan liittyy edelleen se, että sekä Kontiolahti että Liperi seuraavat tarkalla silmällä, mitä Joensuun kanssa kimppaan lähteneitten kuntien alueilla tapahtuu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591154Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11840Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75785- 53624
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83603Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45532Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33517Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487
