Että narsistilta saa / saanut harvoin tukea mihinkään asiaan, vaikka hän tekis asioita ja joistakin jutuista voi olla hytötyä myös puolisolle, niin hän tekee kaiken tavallaan irrallaan puolisosta. Vaikka yhdessä tekee asioita, niin todellinen yhteishenki loistaa poissaolollaan. Ei katso silmiin, on kylmä, touhuaa omiaan, jne.
Huomasitteko ?
xcch
43155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kerrassaan loistava huomio, kyllä! Nyt "normaalin" kanssa suhteessa kaikki on toisenlaista, niin läheistä, yhteistä ja lämminhenkistä. Koko ihminen silmineen, kaikkineen, kosketuksineen, sieluineen on kuin yhtä kanssani....taivaallista!
Tämä oli oivaltava huomio, jossa eron narsistin ja terveen välillä voi huomata. Kiitti.
Huomasin.
"Tämä oli oivaltava huomio, jossa eron narsistin ja terveen välillä voi huomata. Kiitti."
Onnittelen lämpimästi uudesta suhteesta, hienoa että kirjoitit tuosta.
Kirjoituksesi vahvisti nämä havaintoni naristista tosiksi, ne oli aina olemassa, mutta muutti minulle näkyväksi viime talvena kun aloin tutkia ongelmaa.'
Tämän havainnon jälkeen minulla on ollut yksinäisyys ja jonkilainen ahditus päällä. Joku voi ihmetellä, että miksi en eroa, no asia on vielä kuitenkin niin uusi että pitää sulatella ja eihän sitä koskaan tiedä mitä tässä tapahtuu :))
Mitäs sanoo uhrien syylistäjät siitä että asiat lähtivät rullaamaan oikeaan suuntaan tästä onnellisesta taphtumasta kun narsu sai kenkää ja normaali ihminen tuli tilalle ja asiat alkoivat menemään hyvin? :)
Määrittelisitkö ensin ne uhrien syyllistäjät, jotta oikeat henkilöt voisivat vastata?
Niin ja vastauksena kysymykseen, niin itse puhuin suhteessani ME-hengen puuttumisesta. Jäin siihen käsitykseen, että toinen ei joko kärsinyt asiasta samalla tavalla, ei arvostanut asiaa samalla tavalla, ei käsittänyt ollenkaan mitä tarkoitin tai hän oli täydellisen tyytyväinen siihen yksityiselämäänsä, jonka rinnalla minua ikäänkuin "piti" jonkinlaisena yleishyödykkeenä.. Mutta en voi tietenkään toisen puolesta sanoa. Itse siis koin ME-hengen puuttuvan täysin, tai sen kukoistavan hetkellisesti hänen määritelmänsä mukaisesti: Yhteisen vihollisen edessä.... *whaat* lynetteä lainatakseni.. (asioitten käsitteellistäminen oli hieman kaukana omasta todellisuudestani silloin ja mikäli ei ole muuttunut, lienee edelleen)
Puhu sinä me-hengen puuttumisesta, muut täällä puhuu suhteesta nph:n kanssa.
Ja aloituksessa kysyttiin mitä?? Kuinka edelleenkään narsisti on yhtä kuin täyspsykonph, vai saako vastata aloituksen kysymykseen, jos on ollut suhteessa ihmisen kanssa, jonka toimintatavat on havainnut itseään kohtaan tuhoisiksi, juurikin vaikkapa HENNAN määrittelemällä tavalla? :)
Ja ei, en aio edelleenkään sanoa tuota ihmistä nph:ksi, enkä kyllä narsistiksikaan. Ja kyllä, puhun ME-hengen puuttumisen kokemisesta suhteessani siihen ihmiseen.
Sinä saat jauhaa vaikka purkkaa, jos siltä tuntuu :)
"Määrittelisitkö ensin ne uhrien syyllistäjät, jotta oikeat henkilöt voisivat vastata?"
Nooo, ne esim, joiden mielestä uhrin pitää tutkia itseään ongelman ratkaisuksi, tai sitten heitä suoraan joku on kutsunut "ruikuttaviksi ämmiksi" (tai joku vastaava synonyymi pilkkanimi käy myös), näillä pääsee alkuun, mutta kaikki kelpaa joilla on jotain vastaavia fiiliksiä..
M.B.
Noin puolet liitoista päättyy eroon, varmaan monta narsu / juoppo / huume /sairaaloista mustasukkaisuutta/ materialistia jne. liittoa on näissä eroavissa ja varmaan kaikissa on ME-hengen puutetta tai sitä osoitetaan väärille henkilöille mutta ei välttämättä omalle puolisolle.
Narsu liitoissa ME henki puuttuu poikkeuksetta aina, vaikka toinen sitä yrittäisi miten saada aikaan. Kyllä minäkin olen tosissani yrittänyt, mutta kaikki ystävälliset teot narsu tulkitsee heikkoudeksi ja käyttää häikäilemättä hyväksi.
Tällaisissa tapauksessa, kyseessä on aina nph ihminen, jolla ei ole mitään tunnetta annettavaksi liittoon joka olisi onnelliselle liitolle ehdoton edellytys.
Voi olla että jotkut tekevät nph diaknoosin henkilöstä joka ei sitä ole ja eron jälkeen huomaavat oman suuren roolinsa parisuhteen karikoitumiseen..
Ja voivat tällä palstalla esittää jotain sen tyylistä myös muille, että ei kyse ole välttämättä nph ihmisestä, sinun täytyy tukia itseäsi niin huomaat sen jne.
Mutta ne jotka ovat todella olleet tai ovat oikean nph ihmisen puolisoja, niin tietävät taatusti mistä puhuvat kun kertovat nph:sta.
kirjoitusvirheitä.. siis tutkia itseäsi...
Itse olisin varmasti SILLOIN hyvinkin voimakkaasti kokenut sen itseni syyllistämisenä ja vastuun kaatamisena vain ja ainoastaan minun niskaani, jos kertoessani tapahtumista ja niiden herättämistä ahdistuksen tunteista, toinen olisi sanonut, että minun pitää tutkia itseäni ongelman ratkaisuksi.
Mutta toisaalta, ongelmahan ratkaistui nimenomaan tutkimalla itseäni. --Tätäkö haluan, missä olen 10 vuoden päästä, muuttuvatko asiat koskaan, toinen puhuu mutta teot loistavat poissaolollaan ja suhteen toinen osapuoli on hyvin yksinkertaisen lakonisen latteasti vain sitä mieltä, että kaikki mitä olen häneltä saanut, on ollut jotakin mitä olen tilannut...--
NYT en ole enää sitä mieltä, että uhreille syy ja seuraussuhteiden penkominen itsestään ratkaisuksi olisi mitenkään syyllistävää. Mutta ymmärrän tunteen, miltä sellainen turhautumista ja ehkä vihaakin herättävä asia tuo: "uhrien syyllistäminen" on.
Jos jotakin, uhrit syyllistyvät ehkä eniten oman elämänsä arvottomaksi toteamiseen sitä kautta, ettää jäävät suhteeseen, jossa tulevat tavalla tai toisella kaltoinkohdelluiksi. Ehkä tuossa kohtaa sillä muodollakaan, että millä tavoin tulee kaltoinkohdelluksi, ole niin väliä. Väliä lienee vain sillä, että kokeeko suhteessaan siihen toiseen tulevansa kuulluksi ja nähdyksi sinä ihmisenä mikä oikeasti on. Tämä taas on vahvasti sidoksissa siihen, että onko uhrin oma käsitys itsestään alunperinkään kunnossa, vai onko mahdollista, että taustalla on tapahtumia (elämästä yleensä) ja käsittelemättömiä tunteita, jotka mahdollisesti vääristävät henkilön omaa kuvaa itsestään itselleen...
Vaikea selittää. Kun säilyttää uskon siihen, että asiat korjaantuvat kyllä, kannattaa erottaa se siitä uskosta, että uskooko puhtaasti pelkästään siihen, että toinen mahdollisesti vain ikäänkuin korjaantuisi itsestään suhteessa ja ikäänkuin oman elämänsä kustannuksella jää odottamaan sellaista tapahtuvaksi vai uskooko mahdollisesti johonkin muuhun, joka käy perusteluksi sille, että jää siihen suhteeseen. Jos jää tietämättä, että miksi jää, ei näe niitä omia odotuksiaan ja luultavasti pettyy vain enemmän siihen toiseen, joka ei mahdollisesti ole edes kykeneväinen kehittymään "sillä tavoin", mutta silloin erityisesti se jääminen on kuitenkin lopulta se oma valinta, jonka perimmäiset syyt ovat itsessä.
Tämä kaikki eroaa siitä "uhrien syyllistämisestä", jossa sanotaan, että toisen harjoittama väkivalta on väkivallan kohteen syytä. Näin ei kuitenkaan mielestäni kovinkaan monesti ole kukaan tällä palstalla kommentoinut, vai muistanko ihan väärin? Mutta, siihen sisältyy edelleenkin se oma osuus sen lyönnin mahdollistamisessa. Mikä on se syy, joka sai yrittämään sen yhden kerran liikaa? Sekin syy on siinä ihmisessä, joka valitsi jäädä. Näitten syitten penkominen ei ole mielestäni turhaa työtä, päinvastoin, kun vaivautuu, saattaa löytyä se henkinen kantti, joka laittaa niitä asioita oikeaan järjestykseen. Joka on: Oma elämä ensin. Tämä taas on asia, joka saa monet melkeinpä huutamaan palstanarsistiksi.. Eli ojaan mennään jokatapauksessa. Omista kokemuksista jos sattuu taas joku muu kuin oikealla uhrin tavalla kirjoittava kertomaan, onkin jo itse syypää siihen, jos epäillään kommentin totuusarvoa.
Jos ei muuta, mielenkiintoinen keskustelualusta tämä palsta on ainakin ja avaa varmasti monen silmiä siitä, mitä se kommunikointi on myöskin tuolla oikeassa elämässä :)
*Ei niin pientä, ei niin suurta, etteikö pieni olisi suuressa ja suuri pienessä*
Tunteita annettavaksi-onnellinen liitto.
Monesti puhutaan toisen ihmisen asemaan asettautumisesta. Tai toisen housuihin... Nph:n tunnehousuihin lienee mahdotonta asettautua.
Liiallinen analysointi ja luottamuksen puute ovat minulle itselleni henkilökohtaisesti sellainen punainen vaate, joka saa minut sulkeutumaan simpukan lailla. Ja aivan varmasti en avaudu ihmiselle, joka on sitä mieltä, että en ole luottamuksen arvoinen ja joka on analysoinut minut niin loppuun, että on jopa luonut minulle mielessään diagnoosin... Ja siinä vaiheessa en todellakaan ole kovinkaan kiinnostunut siitä, miltä toisesta SE käytökseni tuntuu.. joten olen itsekäs ja olen ansainnut kaiken, koska omalla sen hetkisellä käytökselläni osoitan olevani juuri se, miksi toinen minut analysoi..
No niin, ylläoleva ei varsinaisesti liity mihinkään, mutta tuli mieleen sanoista 'tunteita annettavaksi ja onnellinen liitto' liittyen itseeni.
Niin ja siis se pointti oli että kun minäkin olen sen menneen suhteeni "narsisti" ja toinen se "uhri". Tiiä sitten tuota. Olin taipuvainen uskomaan, että oikeasti asia on päinvastoin, nyt uskon siihen, että ihmiset joko sopii toisilleen tai sitten ei sovi. Ja aurinkoisina päivinä, kuten tänään, uskon siihen, että toisinaan joidenkin ihmisten on tarkoitus törmätä toisiinsa ja että sillä 'sielujen sympatialla' on jokin merkitys. Mutta ehkä sellainen liittyy vain oman itseni merkillisyyden tuntemisen kokemiseen :)
X: "...joiden mielestä uhrin pitää tutkia itseään ongelman ratkaisuksi.."
Joo. Jos minä esimerkiksi viittaan juuri noilla sanoi asiaan; tarkoittaa mm :
Tutki itseäsi (suhteessa) = mitä itse haluat ? (N ei tätä tee puolestasi, tai jos tekee, niin auttaako se mitenkään tilanteen edistämiseen?)
Tutki itseäsi (suhteen jälkeen) = miten itse koit tilanteen, mitä opit menneistä? (onko N-hlö edelleenkään oikea henkilö antamaan vastauksia?)
Tutki itseäsi (tietoisesti) = onko tunnemaailmassasi jotain sellaista, mikä saattaisi vastaisuudessa altistaa samantyyppisille kokemuksille tai kopioimaan N;n antamia malleja (tiedostamattomiakin)
Onko tälläinen lähestymistapa mahdollisesti syyllistämistä? Sellaiseksi se ei todellakaan ole tarkoitettu. Toivottavasti kukaan ei sitä sellaisena vastaanota.
Katsomalla itseen tarkoittaa juuri sitä, että itse eli minä on se henkilö, jonka täytyy tietää, mikä on itselle hyvä. Ei kai kukaan sitä saapasjalalta mene kyselemään? Hänenkö ne vastaukset pitäisi esille kaivella?
Tai merkityksellisyyden tunteen kokemiseen omassa elämässäni.. :DD
Ei sillä, ettenkö kokisi itseäni välillä merliiseksikin. siis mer-kil-li-sek-si-kin.
*she said seksi, ö-höhöhöhö*
joo, ala-astehjuumoria..
"Mutta toisaalta, ongelmahan ratkaistui nimenomaan tutkimalla itseäni. --Tätäkö haluan, missä olen 10 vuoden päästä, muuttuvatko asiat koskaan, toinen puhuu mutta teot loistavat poissaolollaan ja suhteen toinen osapuoli on hyvin yksinkertaisen lakonisen latteasti vain sitä mieltä, että kaikki mitä olen häneltä saanut, on ollut jotakin mitä olen tilannut..."
Ei syyllistämisellä tarkoiteta ohjeita itsensä pelastamiseen vaan sitä että annetaan ymmärtää, uhri on syyllinen narsistien tekoihin.
Puhut eri ketjuissa ristiin ja olet kyllä kova selittämään.
"Tämä kaikki eroaa siitä "uhrien syyllistämisestä", jossa sanotaan, että toisen harjoittama väkivalta on väkivallan kohteen syytä. "
Ja minun muistaakseni olet juuri noin kommentoinut useinkin. Sekä kommentoinut tuollaisia kirjoituksia niin että kamutellen olet sanonut olevasi samaa mieltä.
Joo, ei sillä etteikö siinä ympärillä aina olisi niitä, jotka ymmärtää väärinpäin ihan huvikseen, silloin kun heittää natsahtavaa juttua jonkun kamun kanssa :D Mutta eipä siitä enempää. Menee selittelyksi, joka kuitenkin ihan tarkoituksella jonkun ylidramaattisen uhriksi mielummin pysyvästi itsensä määrittelevän toimesta, kaadetaan kökkönä omaan niskaani ;)
*ihan on niin vakavaa toisinaan, erityisesti kun itseensä ottaa*
Siitä ei kyllä moni puhu, että jos jää suhteeseen ajatellen, että se toinen on täyspaska, niin onko mahdollista mitenkään, että se oma asenne sitä toista kohtaan jotenkin löisi niin läpi, että se ei ole vaikuttamatta siihen toiseen tavalla tai toisella.... Vai onko sekin syyllistämistä (aivan sama kenen syyllistämistä)??
" Tämä kaikki eroaa siitä "uhrien syyllistämisestä", jossa sanotaan, että toisen harjoittama väkivalta on väkivallan kohteen syytä. Näin ei kuitenkaan mielestäni kovinkaan monesti ole kukaan tällä palstalla kommentoinut, vai muistanko ihan väärin?"
Mahdollisesti muistat :) Tuossa se ongelma on, ei noilla sanoilla, mutta samansuuntaisella sisällöllä on kirjoituksia ollut jo useita muutaman viikon sisällä.
Ja toinen ongelma on, että itsetutkiskelua on tarjottu keinona ratkaista nph ongelma perheessä. Olen silloin ja monet muutkin sanoneet, että nph ongelma ei muutu miksikään itseään tutkimalla. Se ei ole ratkaisu, nph ei tule muuttumaan eikä tuo keino siinä toimi. Sitä läheiset tekee vaikka kuinka paljon ja yrittävät miellyttää, ohjata nph:a ilman minkäänlaisia positiivisia tuloksia. Kietoutuvat pikemminkin syvemälle ongelmaan..
Olen samaa mieltä silti että itseään pitää tutkia, se on jopa tärkeää, mutta ei olettaa ongelmien ratkeavan tämän kautta, niinkuin uhreja syyttävät antaa ymmärtää. Tyyliin, jos sinä tutkit itseäsi ja teet muutoksia, niin kaikki menee perhe elämässä hyvin.. Eiiii toimi..
Itse tutkiskelusta, kuten teidänkin teksteistä käy ilmi, narsisti on ensin laastava pois ajatuksista ja kysyä itseltä, tätäkö minä haluan? Vastaus on aina EN, silloin pitää tutkia kaikki mahdollinen nph:sta ja ymmärtää että kyse on parantumattomasta puutteesta. Tietopohjalta tottakai osaa myös itsenäistyä suhteeessa ja tuntea itsensä vapaaksi syyllisyydestä, koska ei ole syyllinen perusongelmaan.
"Onko tälläinen lähestymistapa mahdollisesti syyllistämistä? Sellaiseksi se ei todellakaan ole tarkoitettu. Toivottavasti kukaan ei sitä sellaisena vastaanota."
Ei ole, enkä ole sinun kirjoituksiin viitannut mitenkään, nuo on hyviä toipumis ohjeita. Sanat sanat M.B:lle..
"Jos jää tietämättä, että miksi jää, ei näe niitä omia odotuksiaan ja luultavasti pettyy vain enemmän siihen toiseen, joka ei mahdollisesti ole edes kykeneväinen kehittymään "sillä tavoin", mutta silloin erityisesti se jääminen on kuitenkin lopulta se oma valinta, jonka perimmäiset syyt ovat itsessä."
Niin, niin, samaa mieltä, tässä toit hyvin esille että jääminen tai lähteminen on oma valinta.. Ei minun muistin mukaan teidän kummankaan kirjoituksissa ole ollut minun tarkoittamia syyllistämistämisiä.
Totuushan on se että minäkään en voi narsistia muuttaa, mutta itseäni voin ja se vaatii itsetutkiskelua ja itsensä ohjaamista: siitähän minä olen täällä kirjoitellut ja kiitellyt hyviä kirjoituksia joita tekin olette kirjoitelleet.
Itse tutkiminen ei muuta narsua, mutta itse olen vapaa kaikista narsun syytöksistä mitä hän päässään hautoo. Liitosta puuttuu kuitenkin se tärkein eli läheisyys, me-henki kuten M.B sanoit. Henkinen toipuminen ja itsenäistyminen on kuitekin lähtenyt liikkeelle reipasta vauhtia.
Ihminen kaipaa fyysistä ja tunne elämän läheisyyttä, mutta narsistin kanssa se on kuin siilin kanssa, mitä lähemmäksi painaudut sitä enemmän pistelee:/..
Kiitos selventävistä kommenteista. Että sellaista :D
"Siitä ei kyllä moni puhu, että jos jää suhteeseen ajatellen, että se toinen on täyspaska, niin onko mahdollista mitenkään, että se oma asenne sitä toista kohtaan jotenkin löisi niin läpi, että se ei ole vaikuttamatta siihen toiseen tavalla tai toisella..."
Tuotakin asiaa on täällä selitetty sataan kertaan mutta tuntuu olevan lukemisessa siinä kohtaa sellainen sokea kohta ettei tahdo millään mennä jakeluun.
Jos jää suhteeseen täyspaskan kanssa, joka on nph, niin se usein johtuu siitäkin että tämä täyspaska narsisti pitää uhkailemalla ja syyllistämällä ja ruikuttamalla ja manipuloimalla ja kiristämällä suhteessa kiinni, kun sille ei ole väliä mitä se uhri siitä ajattelee, ei ainakaan niin paljon väliä vaikka tietäisikin pidettävän itseään täyspaskana kunhan vaan hän (narsisti) saa pidettyä toisen ruodussa ja piinattavanaan. Ja sitten kun uhri saa rimpuiltua itsensä eroon narsistista, niin narsisti ei välitä vaikka kuulisi olevan täyspaska sen mielestä kuka on eroon taistellut, vaan usein jatkaa piinaamistaan senkin jälkeen, koska kokee kaiken kerran "saavuttamansa" olevan omaisuuttaan ja haluaa että pysyykin hänen piinassaan lopun elämäänsä.... niin miten niin se uhrin asenne sitä narsistia kohtaan lyökään läpi tavalla tai toisella.....?????? mitä ihmettä mahdoinkaan tarkoittaa????
Noo, onhan nuissa narsisteissa ja narsisteissa eroa.. Olen siinä ystävällismielisessä käsityksessä, että esim. nimimerkin xcch puoliso saattaisi olla sellainen rauhallisen varovainen narsisti. Tiiä sitten, että onko se mielikuva nimimerkin oman kirjoitustyylin muovaamaa vaikutelmaa vai mitä.. Mutta että ei esim. ihan nuin kuvailemallasi tavalla käyttäydy. Vai käyttäytyykö, xcch?
Ymmärrän kyllä eron siinä, että jos jää suhteeseen täyspaskan narsistin kanssa ja sen kanssa, että jos jää suhteeseen sellaisen kanssa, jota eritavalla lähestymällä saisi kuorikerrosten alta esille toisenlaisen ihmisen kokonaan mahdollisesti..
Niin miksi pitää aina se esimerkki liittää siihen täyspsykonph:hon ja siihen, että lukee väärin/kokee väärin/ajattelee ja kirjoittaa väärin/ja ei saa mitään miettiä kun ei oo ainakaan nph:n kanssa onnistunut itseään henkisesti telomaan niin pahasti kuin moni muu.. ?? Mikä teistä tekee enemmän oikeutettuja kirjoittaa juuri tällä palstalla verrattuna yhtään kehenkään toiseen oman elämänsä jännityksettömyysnäytelmien haittavaikutuksia pohtivaan??
Joo, on hakattu, uhkailtu, erottu ja ei erottu, tehty selväksi kaikki mahdollinen ja muutama ei mahdollinenkin siinä sivussa, ja silti, ei en aio alkaa. Minulla on omat oikeuteni omiin kokemuksiini ja omiin mietintöihini. Jos tämä on teille uhritarinoiden aatelisille sankareille ja sankarittarille pelkkä kilpailukenttä siinä, että kuka kärsi eniten, niin antaa mennä vaan.
Ketään ei voi ruikuttamalla, manipuloimalla ja kiristämällä, uhkailemalla ja syyllistämällä pitää kiinni suhteessa, jos se toinen, jota vastaan käytetään kyseisiä menetelmiä, ei ole niille menetelmille tavalla tai toisella erityisen otollinen. Ja siinä taas - voitte aloittaa huudon syyllistämisestä. Mutta älkää vaan vahingossakaan kukaan ottako mitään vastuuta siitä, että on jotakin, joka mahdollistaa tapahtuman, ja että se kaikki ei ole yksin siinä narsistissa!!
LUE JA SYYLLISTY, kun ja JOS mieli tekee, niin ihan vapaasti. Minä en aio.
Ja kun laiskottaa, asioista ei kannata ainakaan alkaa tietoiseksi millään tasolla, koska sehän vie vain oikeuden syyttää sitä toista.
*kätevää*
"Noo, onhan nuissa narsisteissa ja narsisteissa eroa.. Olen siinä ystävällismielisessä käsityksessä, että esim. nimimerkin xcch puoliso saattaisi olla sellainen rauhallisen varovainen narsisti. Tiiä sitten, että onko se mielikuva nimimerkin oman kirjoitustyylin muovaamaa vaikutelmaa vai mitä.. Mutta että ei esim. ihan nuin kuvailemallasi tavalla käyttäydy. Vai käyttäytyykö, xcch?"
Kiitos kysymästä :) Valitettavasti avauksen mukainen käytös on arkipäivää. Kirjoitettu siis kokemuksen syvällä rintaäänellä. Ei todellakaan alun jälkeen ole ollut normaalia parisuhteeseen kuuluvaa molemminpuolista hellyyttä juuri nimeksikään ja sitten pahempia jaksoja joissa esiintyy melkoista vihanpitoa.
Ei myönnä virheitään, jos tekee niin peruu kaiken muutaman päivän päästä ja on aivan raivona. Valehtelee, syyttää minua omista väärinteoistaan. Ei pidä koskaan sopimuksia. Ei mitenkään erityisen rauhallinen. Tässä oli pieni pintaraapaisu elämästä. Eli ihan tavallista narsistin kanssa elämisen arkipäivää saa täällä kokea joka päivä :)
Edelleen hatunnoston arvoinen matka :)
Mutta kukin kantokykynsä mukaan.
Väkivaltaa on hyvin monenlaista. Kukaan toinen ei voi tietää, mitä todellisuudessa satutellulle tapahtui, miksi tai millaista väkivalta on. Syyllistämistä siinä yhteydessä en ymmärrä minäkään. Väkivaltaa kohdanneille on tärkeää saada oikeanlaista apua sieltä, missä sitä oikein pystytään antamaan.
Olemme samoilla linjoilla siinä, että ongelmaperheissä tai -suhteissa elämiseen ei hirveästi auta se itsetutkiskelu, millaiseksi miellän sen tarkoittavan. Ainoastaan siten, että pysyy mahdollisuuksien mukaan jotakuinkin tervejärkisenä jos joutuu elämään kaaoksen keskellä.
Jos jää, ei irrouttaudu; monimutkaisempi homma. Omilla kokemuksillani en ainakaan voi auttaa miten häiriöisten kanssa pärjää. Lapsuuden ajan kodissani minun piti vain oppia sietämään asiat sellaisina kuin ne tulivat. Olla kiltti, hyvä, niin näkymätöm ja huomaamaton kuin mahdollista. Olla aiheuttamatta hankaluuksia ja pitää oman pesän asiat sisäpuolella. Vaieta, koska sanomaani ei uskottu tai sain enemmän sanktioita. Olla riittävän vanha, että pääsin viimeisen kerran karkaamaan lopullisesti. Pitää sen jälkeen etäisyyttä, jossa en aina onnistunut. Nuoruuden pahoinpitelijäni taas vaani minua kuukausisotalla suhteen jälkeen. Se loppui kun löysi toisen kiusattavan ja pelkäsi hieman minun läheispiiriäni. Myöhemmin aikuisena opettelin sanomaan ei. Ja sen mitä en hyväksy. Mutta sekin vei turhan paljon aikaa. Saapasjalka-suhteessa jo vanhempana kulutin vain voimiani, enkä nähnyt mitään mahdollisuutta kuin irrottautua, koska olisin tuhoutunut kaiken sen jälkeen, mitä olisi lopulta seurannut. Sen jälkeen olen tehnyt itseni ainoastaan unohdetuksi; huomaamattomaksi ja merkityksettömäksi, mahdollisuuksia ei ole muita.
Joka ikinen kerta, kun olen satutettu; olen ainoastaan pystynyt vain lähtemään. Minä en halua enää satuttamista. Olkoon mitä väkivaltaa tahansa. Puhumalla olen selvinnyt monesta tilanteesta, mutta sitä puhetta kun on pitänyt ensin opetella aikansa ja sitten vaikka oppii puhumaan, sitä ei kuunnella. Tunnen myötätuntoa hankalassa suhteessa eläville, aivan taatusti, mutta voin pahoin siitä tiedosta, jos he todella sen haluavat tehdä.
"Joka ikinen kerta, kun olen satutettu; olen ainoastaan pystynyt vain lähtemään. Minä en halua enää satuttamista. Olkoon mitä väkivaltaa tahansa. Puhumalla olen selvinnyt monesta tilanteesta, mutta sitä puhetta kun on pitänyt ensin opetella aikansa ja sitten vaikka oppii puhumaan, sitä ei kuunnella. "
Moni ihminen ajauduttuaan huonoon parisuhteeseen, ei osaa irtautua sen syyn takia, jonka kuvittelee itsensä ulkopuolelle, toisten ihmisten päihin..
Eli ei erota, koska ajatellaan ensimmäisenä sitä, että mitä muut mahdollisesti asiasta ajattelevat, kuinka huonon kuvan muut saavat siitä, joka eroaa, hävetään omaa valintaansa ja sitä, että on ajautunut huonoon jamaan.
Oma mielikuvitus tekee usein asiasta isomman kuin mitä se oikeasti on.. Monella ihmisellä kuitenkin on ne muutamat ihmiset, jotka eivät tuomitse, jotka tukevat ja kuuntelevat, joitten edessä ei ole hävettävää.. Mutta onko se taas 'heikkouden myöntämistä' jois tukeutuu toiseen..
*Iso hali ketulle*
"Joo, ei sillä etteikö siinä ympärillä aina olisi niitä, jotka ymmärtää väärinpäin ihan huvikseen..."
Jos sinusta tuntuu, että vain muutama kamusi ymmärtää sinua oikein ja muut väärin, niin oletko koskaan mennyt itseesi!! ja miettinyt että mistä on kenties kysymys?
En koskaan mene itseeni, en koskaan ole mennyt itseeni, enkä koskaan aiokaan mennä itseeni, puhumattakaan siitä, että miettisin koskaan, mistä sellainen JATKUVA väärinymmärtämiseni johtuu. ;)
*en koe jatkuvasti tulleeni väärinymmärretyksi, MUTTA kun minulla on kivaa ja viihdyn jonkun toisen seurassa, jonka joku kolmas määrittelee narsistiksi, niin tarkoittaako se sitä, että minä ihannoin narsisteja ja teen työtä narsismin (sen pahan) leviämiseksi? Miksi joitakin juttuja siltä "oikealta puolelta" kirjoittavat voivat suvereenisti käyttää minua vastaan, mutta eivät sitten suurin surminkaan käytä niitä toisia, asiaa sisältäviä juttuja minua myötäisesti* - kysynpähän vaan :) että mistä mah-taa johtua.
"Mitäs sanoo uhrien syylistäjät siitä että asiat lähtivät rullaamaan oikeaan suuntaan tästä onnellisesta taphtumasta kun narsu sai kenkää ja normaali ihminen tuli tilalle ja asiat alkoivat menemään hyvin? :) "
Ainahan nuo näyttävät jotain sanottavaa keksivän, mutta toivottavasti jokainen osaa jättää ne sanomiset omaan arvoonsa.
Itsellä ennen narsistia pitkä nuoruudessa solmittu avioliitto ja yksi seurustelusuhde ja ei todellakaan ollut niissä kysymys samanlaisista ongelmista ja minun mitätöimisestä kysymys kuin narsistin kanssa. Ei voi puhua samana päivänäkään tai verrata näitä ihmissuhteita. Valitettävästi vain ex-aviomieheni taisi yli 10 vuoden avioliiton jälkeen jäädä naisnarsistin koukuttamaksi, josta ei päässyt eroon ja heidän avioliittonsa on ollut...no sellaista kuin se narsistin kanssa on.
Sinulla on henna ollut myös vastoinkäymisiä elämässäsi, toinen liitto minulla, exä:stä tuli juoppo, oli hankala tapaus pahimillaan aika holtiton kuten juopot yleensä. Mutta sitli parhaimpina aikoina paljon lämpimämpi ystävällisempi nainen kuin narsu. Lopulta erosin, ei voinut muuta.
Mutta sitten tulla tupsahti tuo, ja alussa kaikki oli kuin sadussa, samoin jatko, lopulta jouduin suden vatsaan josta ei vielä ole kukaan pelastanut :/.
Sadut päättyvät lopulta onnellisesti ehkä tämäkin. :).
Uhrien syyllistäjät tuskin kirjoittavat tänne, yllä oleva tosielämän kokemus on niin kiistaton. :)
Juu, sadut loppuvat aina onnellisesti... Kenen näkökulmasta katsottuna?? Jos jäät suden vatsaan odottelemaan vapautustasi, niin siellähän olet juuri niin pitkään kuin joku toinen katsoo asiakseen sinut sieltä ulos kirjoittaa, ellet ota sitä kynää siihen kauniiseen käteen ja kirjoita itseäsi sieltä ulos ihan itse, tai jotenkin muuten mahdollista sadullesi onnellista loppua... Ja siinäkin pätee kysymys, onnellista niin kenen näkökulmasta katsottuna... Ja vastaus on aina se, että ensisijaisesti ihminen on itselleen vastuussa omasta elämästään. Se, että minkä tavan päättää valita oman elämänsä muokkaamiseen, niin sehän riippuu aina ihmisestä itsestään. Se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle ja sama toisinpäin. Jos tekee virheitä, oppiipahan paremmin :)
Niin ja edelleen olen sitä mieltä myös, asia jota en ehkä ole painottanut mitenkään erityisesti (en tiedä sitten että miksi enköhän-köh-köh), saa valita myös jäämisen ja toisen hyväksymisen ja rakastamisen. Se sadun loppu voi olla onnellinen myös siellä suden vatsassa. Se nyt lienee keinona erityisen vahvoille ihmisille mahdollinenkin. Kirjoittaa se onnellinen sadun loppu sinne suden vatsaan :)
Itse olen mietiskellyt sellaista, että jos olen suhteessa toisen kanssa. Ja ajattelen siitä toisesta, että se on nph. Niin eikö se minun oma olemiseni muutu sillä hienovireisellä jollakin tavalla, joka mahdollisesti myös aktivoi toisen nph-käytöstä enemmän?? Itse uskon siihen, että ajatukset ovat hyvinkin voimakas väline todellisuuden muokkauksessa myös niin, että ne saattavat vaikuttaa oman itsen ulkopuolella olevaan todellisuuten sen kautta, että miten omat ajatukseni vaikuttavat omaan fyysiseen olemiseeni siinä samassa itseni ulkopuolisessa fyysisessä todellisuudessa suhteessa siihen toiseen...... ---plää. Ja niinku ihan oikeasti. Ei silleen, että -tuo on nyt jotain syyllisyyden värittämää leikkiajattelua- vaan ihan oikeasti, eikö ole ihan varteenotettava vaihtoehto??
Kuule xcch...
"Mutta sitten tulla tupsahti tuo, ja alussa kaikki oli kuin sadussa, samoin jatko, lopulta jouduin suden vatsaan josta ei vielä ole kukaan pelastanut :/.
Sadut päättyvät lopulta onnellisesti ehkä tämäkin. :)."
Usko satuihin. Mutta tee se todellisuuden uskossa.
Toivoa on aina. Mutta toivoonkiin on uskottava todellisuuden valossa.
Tarvitaan myös tahtoa.
*Voimia matkalainen*
Kiitos neuvoista, satu oli vertaus :), se kuvaa hyvin nph suhteissa elävän tilannetta, omin avuin on vaikea irrottautua. Täältä ja muualta netistä olen saanut tiedon ja olen valmis etenemään jos tilanne niin vaatii. Jotenkin se on mennyt perille (vaisto), täällä on nyt paljon rauhallisempaa kuin pitkään aikaan..
Hyvä kun sanoit. Pari kertaa olen meinannut kysyä, mutta en ole kehdannut/uskaltanut/jotakin.. Että miten sinun (niin siis eka ajatus oli että kuulostan siltä hullulta taas:D ) tuo oma jokin, toisen sisäisen maailman tutkiminen omine nokkinesi ilman toisen myötävaikutusta(??), on vaikuttanut teidän todellisuuteen.. koska tuollaisen luulisi toisen vaistoavan hyvinkin herkästi jos on ollut noinkin kauan aikaa naimisissa... tuollaisen jonkin.. tiedollisen seikkailun...
Jos parisuhteen kokee pahanolon suhteeksi, siitä kannattaa kohtuullisen kärsimisen jälkeen lähteä pois.
Ajatella omaa hyvinvointiaan terveen narsistisella tavalla. (ja hyväksyä se tosiasia ettei puoliso priorisoi sinun henkistä ja fyysistä hyvinvointiasi riittävän korkealle, eikä pysty vastavuoroisuuteen)
Aikuisen ihmisen ei kannata rinta rottingilla julistautua 'uhriksi' kovin moneksi vuodeksi, sillä jokaisella omavastuullisella aikuisella on mahdollisuus tehdä ratkaisuja elämänsä suhteen.
Kaltoinkohdellut lapset ovat todellisia uhreja! Heidän on vain sopeuduttava vallitsevaan julmuuteen, mihin eivät voi vaikuttaa. :(
Palstan aikuiset; vastuu on meillä, vaikuttaa siihen, miten käy. :)
"Aikuisen ihmisen ei kannata rinta rottingilla julistautua 'uhriksi' kovin moneksi vuodeksi, sillä jokaisella omavastuullisella aikuisella on mahdollisuus tehdä ratkaisuja elämänsä suhteen."
Vähän samanlainen määritelmä kuin sanoa puolison tai lapsen kuolemaa surevalle että nyt olet surrut jo tarpeeksi, lopeta sureminen ja ole iloinen.
Kovin narsistista ulkopuolisen taholta määritellä mikä on sallittu aika tuntea mm. ahdistusta narsistin vaikutuspiirissä olemisesta. Kovin narsistista myös määritellä, että miten narsistin piinaaman täytyy ajatella narsistista kun on hänestä päässyt eroon ollakseen "hyvä ihminen" ja "uhriudestaan pois päässyt ja itseään tarkastelemalla kehittynyt ihmisenä".
Nämä viime aikaiset kirjoitukset täällä ovat kyllä viimeistään vahvistaneet käsitystäni muutamasta vakikirjoittajasta täällä. Mutta eivät he kai itselleen mitään voi. Säälittävää ja surullista. Ja raivostuttavaakin.
Narsistit eivät ole ulkopuolellamme, he ovat sisällämme..
"Narsistit eivät ole ulkopuolellamme, he ovat sisällämme.. "
Hmmmmmmm...... ? Siihen aikaan kun olin heikoimmillani narsistin kanssa tosiaan tunsin esimerkiksi häpeää NARSISTIN teoista ihan niin kuin olisin itse ne tehnyt...............aloin itsekin uskoa että olin hänen jatkeensa.........................
Joo, mutta onneksi tässä toipuessani olen ymmärtänyt että se narsisti ei ole sisälläni vaan todellakin minun ulkopuolella, ihan erillinen, pahaa tekevä ihminen............jonka teoista en ole mitenkään vastuussa.
"....tunsin esimerkiksi häpeää NARSISTIN teoista "
Tuohon mm auttaa se itsestään huolehtiminen johon liittyy huolehtimista omista tarpeistaan kaikilla saroilla : esim terveys, sosiaalisuus, itsetutkiskelu johon liittyy omien tarpeiden, vaikuttimien ja hyvinvoinnin edellytysten, toiveiden, vaihtoehtojen läpikäymistä jne).
Kun pistää omat tarpeensa listan kärkisijoille, saa paljon enemmän kuin odottamalla muiden tekevän niin. Joskus siihen tarvitaan ulkopuolistakin apua.
Kukaan ei ole vastuussa toisten ihmisten tekemisistä tai tunteista.
Ainoa ihminen johon voi vaikuttaa on itse.
Takki auki:
http://www.youtube.com/watch?v=WbV1pqMkbmA&feature=related
Ollakseen "hyvä ihminen"
"uhriudestaan pois päässyt ja itseään tarkastelemalla kehittynyt ihmisenä"
Ei uhrius ja siitä eteenpäin meneminen ole mikään kilpailu.
Lapsen saanti ole mitenkään puolisoiden yhteinen asia. Miksi olisi, äitihän se on joka lapsen kantaa ja synnyttää. Raskauteen liittyvät vaivat ovat narsistille syy valittaa jatkuvasti ja syy vaatia erityiskohtelua. Raskaus tekee narsistista erityistäkin erityisemmän. Lapsi...no se kai liittyi asiaan jollain tapaa mutta ei varsinaisesti kiinnosta narsistia. Lipsautti jossain vaiheessa että lapsen terveys ei ole niin tärkeä asia kuin hänen hyvinvointinsa. Ja sairasta lasta hän ei huoli. Isä on raskaana olevan vaimon tarpeita varten, hänen ei kuulu ajatella tulevaa lastaan vaan vaimoaan. Piste. Isän ei ole tarve valmistautua lapsen tuloon mitenkään, isän ei tarvitse tietää mitään eikä isän mielipiteitä kysyttty missään lapseen liittyvässä asiassa. Nimen äiti on päättänyt ennen kuin edes tunsi lapsen isää, ei siitä tarvitse keskustella.
Kun lapsi syntyy niin isän tehtävä oli huolehtia lapsesta aina kuin mahdollista. Isän ei tarvitse tietää lastenhoidosta mitään, eikä hänen pidä edes kuvitella tietävänsä mitään. Isän pitää silti lapsi hoitaa, äiti kyllä sitten kertoo kun hän tekee jotakin väärin. Jos lapsi sairastuu, tai tämän kanssa on muita ongelmia, niin se johtuu isästä, tämähän lapsen hoitaa. Narsisti on koko ajan ihan hirveän väsynyt lapsenhoidosta, rankkaahan se on pienen vauvan kanssa eikä isä voi sitä mitenkään tietysti ymmärtää koska on mies. Isä siis voi ihan hyvin valvoa yöt vauvan kanssa koska saa levätä päivällä töissä. Ja jos vauva nukkuu niin isä voi siivota je pestä pyykit, olla edes vähän avuksi. Parempi tietysti jos isä irtisanoo itsensä hoitaakseen lasta 24/7 jotta narsisti jaksaa olla äiti. Tydellinen Äiti.
Kuvasitpa hyvin narsistiäidin. Tunnen erään joka on käyttäytynyt juuri noin. Mies ei kestänyt ja halusi jossain vaiheessa erota. Sen jälkeen naikkonen valjasti oman äitinsä tuohon tehtävään.