Soini

Taas käänsi takkinsa ei tohtinut esittää Halla-Aholle kuukauden tuomiota
2683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

onhan se varma,että verotus kiristyy ja ruoan hinta kallistuu,ruoan hinnan piti laskea eu:n myötä,sehän kallistunut,onko siitä selvyyttä vieläkkää kuka on jarrumiehenä,kun ruoka ei vain halpene,kukas se nyt kehuikaan ja mitä

Äänestä

Jos tälläistä on tapahtunut, että aikaisemmin määrätty 1kk. karenssi on peruttu, niin siihen on lienee syynä keskustelu jossa on ilmennyt Halla-ahon myöntyminen kansalliseen linjaukseemme, joka ei salli sotilasjuntan käyttöä politiikan muodostumisessa. Ja silloin Puheenjohtaja on harkintansa mukaisesti päättänyt luopua 1 kk. karenssista, koska yhteisymmärrys on saavutettu. Salut.

Äänestä

on aina paha juttu. Harkintakyvyttömyydestä se kertoo.

Äänestä

koittakaapass pysyä todellisuudessa, Timo Soini kertoi medialle että "AIKOO" "ESITÄÄ" 1kk.n mittaista karenssia Halla-aholle kuten tarkaavaiset uutistenlukiat hyvin tietää, ei niinkuin kirjoittelette että Soini olisi jo ""ANTANUT"" kyseisen kuukauden tuomion, ja sen jälkeen olisi kääntänyt takkinsa ja muutanut tuomion kahteenviikoon, vaan olenko väärässä?

Äänestä

on soini kääntänyt takkinsa,vai onkohan se joku muu kääntäny soinin takin,se on saattanut toi soinin vaimoki kääntää soinin takin,semmoset puvun takit pestään nurinpäin,huomasin ku kahtelin pesu ohjeita,suosittelen takin kääntöä kaikille,eu se takki muuten kestä.

Äänestä

missä jutussa Soini on takkinsa kääntänyt? tässäkö Halla-ahojutussa vai missä?????

Äänestä

soini ei haapavedelleä asu ,ei vaikuta haapaveden asioihin millään lailla,eikä tule haapavedelle ikinä muuttamaan,ei tiiä missä haapavesi on ,eikä halua tietääkän.miten tämä ylipainoinen ukko liittyy haapaveteen hmmmm

Äänestä
  • No vaikuttaahan se jokaiseen kuntaan täällä Suomenmaassa siinä mielessä kun luisti vastuusta ja ilmeisesti joku luuli ennen vaaleja että se ajaisi myös pienten kuntien ihmisten asiaa.

    Äänestä

  • Koskee se... kirjoitti:

    No vaikuttaahan se jokaiseen kuntaan täällä Suomenmaassa siinä mielessä kun luisti vastuusta ja ilmeisesti joku luuli ennen vaaleja että se ajaisi myös pienten kuntien ihmisten asiaa.

    Soini jäi esityksensä kanssa vähemmistöön ja joutui antaan periksi muuten olis tullut täydellinen tappio Vai mitä Viinala älä kirjoita nimimerkillä:)

    Äänestä

  • hakfhknklsfvnkzs kirjoitti:

    Soini jäi esityksensä kanssa vähemmistöön ja joutui antaan periksi muuten olis tullut täydellinen tappio Vai mitä Viinala älä kirjoita nimimerkillä:)

    Voi teitä takin ja turkin kääntäjiä, vääntäjiä! Eikö teistäkin nuo nimitykset tunnu jo aikansa eläneeltä. Mielestäni olisi tehokkaampaa keksiä jotain muuta.

    Mutta itse asiaan: Oletteko kuulleet sellaisesta kuin DEMOKRATIASTA, DEMOKRAATTISESTA PÄÄTÖKSENTEOSTA!
    Tässä Soinin tapauksessa tapahtui juuri sellainen tapaus. YHDESSÄ edustajat kokoontuivat päättämään mitä tehdään ja päätös tuli.
    Soini on aina teroittanut puolueen sisäistä vapautta ( toisin kuin esim, kepu) tässä tapahtui juuri näin.

    On se vaan ihmeelistä ettei MIKÄÄN tunnu kelpaavan mitä Perussuomalaiset tekevät? Minkälainen itku ja parku siitä olisi tullut jos Soini olisi yksipuolisesti julistanut sen kuuluisan kuukauden karenssin Halla- Aholle? Ei todellakaan tarvitse suurta mielikuvitusta MILTÄ suunalta sitä olisi mölinää riittänyt.

    Mutta koirat haukkuvat ja karavaani se vain kulkee, toiset menee ylöspäin toiset alaspäin.

    Äänestä

  • Nalle. kirjoitti:

    Ihime porukkaa noi persut, nyt ei Soininkaan lupaukset enään pidä!

    Äänestä

viinalan tyttö on komia,kyllähän se on varma,vaan eipä tuota oo näkyny.

Äänestä
  • ONKO TYTÖSTÄ TULLUT ISSÄÄNSÄ VAI ÄITIINSÄ ? ÄITIINSÄ VARMAANNI.

    Äänestä

  • öhöm..tuotanoin kirjoitti:

    ONKO TYTÖSTÄ TULLUT ISSÄÄNSÄ VAI ÄITIINSÄ ? ÄITIINSÄ VARMAANNI.

    Tuntuu oudolta kun naisesta sanotaan komia eikö yleensä ole kaunis tai sitten ei.Mut jutussa tuntuu hiukan kiihtyvän kun selittelee soinin tappiolle jääntiä.

    Äänestä

  • jussuuuuuu kirjoitti:

    Tuntuu oudolta kun naisesta sanotaan komia eikö yleensä ole kaunis tai sitten ei.Mut jutussa tuntuu hiukan kiihtyvän kun selittelee soinin tappiolle jääntiä.

    ei persuja saa moittia, vaikka kuin ne sekoilee!

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    ei persuja saa moittia, vaikka kuin ne sekoilee!

    jahas täältäkin löytyi nikki varas, eikö keput ja muutpuolueet siedä perussuomalaisten menestystä, vaan siitä syystä rupeavat kirjoittelemaan toisten nimimerkkiä käyttämällä, tekstiä mollatakseen perusuomalaisia ja herjata oikean nikin käyttäjää.

    kyllä lipponenkin moitti soinin puoletta tuossa sotilasjuntta asiassa, lipponen omasta mielestä saa puhua vaikka kiinan keisarille.

    Äänestä

tällaista se näytää olevan kun perussuomalaiset porskutaa kaikessa aina ykkösenä, siitä johtue suomi 24 palstan pahin häirikkö rupeaa käyttämään toisen käyttämää nikkiä,ja sen turvin solvaa perussuomalaisia, ja on siinä uskossa että on se oikea kyssäri kirjoittaja, palstan lukiat tietävät kylläkin minun (?) ajatus maailman asiassa kuin asiassa, eikä kukaan osaa sopotaa yhtä huonolla äidinkielellä, että turhaan koitat sensuroida palstalla olleita kirjoittajia.

Äänestä
  • Kumman puolellä sää oot tossa Soinin ja Halla-ahon taistelussa? Lipponen ei ainakaan hyväksy!

    Äänestä

en ainaskaan Lipposen, enkä misäänimessä hallituksessa olevien puolella.

Äänestä
  • Eihän persut etes ole hallituksessa, vastaa vain kysymyksiin, älä kieroile!

    Äänestä

  • mamis ei osaa kirjoitti:

    Eihän persut etes ole hallituksessa, vastaa vain kysymyksiin, älä kieroile!

    huono tuohon on mitää vastata, ku kaikki on niin sekasi.

    Äänestä

Hienoa, että puolueessa on vapaata ajattelua, vaikkakin joskus hieman särmikästä.

Täällä Haapavedellä on niitä ensimmäisen kiven nakkaajia ja nuhteetomia
niin paljon, että pyhymyksiähän täällä ollaa. Hoh hoijakkaa.

Mitens Kepulla. Voi pj raukkaa, kun höpön höpö ei saa mitään aikaiseksi.
Persuille on hyvä lukema jo Kepujen nykyinen kannatuskin. Näyttää vain
olevan jonkin verran enemmän.

Hyvä Soini

"Kumman puolellä sää oot tossa Soinin ja Halla-ahon taistelussa? Lipponen ei ainakaan hyväksy! "
SEHÄN ON YKS JA SAMA, MITÄ PAAVO HYVÄKSYY.

Äänestä

lipposen paavo on pressa ehdokas hän voi puhua vaikka kiinan keisarille, on siinä meillä persuilla kestämistä.

Äänestä

? ei riitä äo antamaan vatauksia älkää rasittako häntä sellaisella hyvä et selviää normaalista jokapäiväisestä elämisestään.

Äänestä

kukaan ei kiellä kenellekään puhumasta, eri asia mitäpuhutaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

djgfisalöuivbhzjkdl kirjoitti:

Taas käänsi takkinsa ei tohtinut esittää Halla-Aholle kuukauden tuomiota

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu