muka oikein mulle?

Koska järkytyin raiskauksesta niin siksi aloin juomaan, koska en kestänyt olotilaa... muut vaikeudet elämässä ennen raiskausta ja sitten kun raiskaus tapahtui, se oli vikatikki. en tiennyt oliko se minulle muka oikein. raiskaaja itse syytti minua, sanoi itsekin että se oli minu oma vika että minut raiskattiin. kun kerroin kaverilleni siitä, kaverini ei ottanut tosissaan, vaan sanoi vain että en vain osaa sanoa ei. mietin rikosilmoituksen tekoa, mutta en saanut siihen tarpeeksi tukea. juuri kyseinen kaveri sanoi, että joudun itse muka ongelmiin jos menen poliisiasemalle tekemään ilmoituksen jostain mitä ei ole tapahtunut?! ajattelin etteivät poliisitkaan uskoisi minua jos ei oma kaverikaan. :( en tiedä miten saisin kenenkään uskomaan minua, kun en voi sitä mitenkään todistaa enää. paras kaverini uskoo ja mieheni tietysti. muistissa se vaan säilyy kuin eilispäivä. aivan kauheat nöyryyttävät muistot :( haluaisin apua, mutta en vaan kehtaa. ei ollut minun valintani joutua raiskatuksi.. ja nyt joutuisin raiskaajan takia häpeämään menemällä tekemään ilmoituksen tai ammattiauttajalle myöntämään sen, että mulle on tehty niin. hävettää se. en minä nykyään juo kuin joskus vaan, mutta kun lähden niin juon yleensä samalla kunnollla mutta en kahta päivää peräkkäin.

Miksi ei? Miksi sitten aseensa lukitsemattomaan autoon jättänyttä metsästäjää nyt haukutaan huolimattomuudesta ja uhataan syytteellä? Eikös se ole aina ja vain varkaan vika jos ne aseet vie eikä koskaan aseenomistajan, joka ne jättää varastettavaksi? Eihän koskaan kenelläkään ole mitään oikeutta viedä toisen asetta vaikka sen jättäisi viikoksi mättäälle!!

Miksi näissä raiskaustapauksissa rikokselle ilmiselvän tilaisuuden tarjonnutta ei voi syyllistää tapauksesta?

Minulle on sanottu tosiaan, että pitäisi pitää itsestään parempaa huolta, esim olla juomatta ainakaan paljon. Olen samaa mieltä, mutta toisaalta haluan joskus juoda vähän enemmän, perkele se ei ole kuitenkaan mikään kutsu, että olen humalassa tulkaa tekemään pahaa! vaan haluan joskus tuntea sen kännisen olon itseni takia. mutta harmittaa että maailma on niin paha että helposti tehdään pahaa toiselle. Ikävä kyllä olin nuorempana liian sinisilmäinen. Nykyään olen alkanut ymmärtämään maailman pahuutta, mutta toisaalta minusta on tullut sen kautta aika onnetonkin ja katkerakin ehkä.
Välillä tuntuisi, että haluaisin vain tekijöille rangaistuksen, jotta eivät pääsisi kuin koira veräjästä ja itse eivät eläisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siksi keräsin voimia rikosilmoitusten tekoon, ja olin varma että vielä joku päivä pystyn siihen, hakisin myös ammattiauttajan apua rikosilmoituksen teossa, mutta nyt olen taas niin varma en en taaskaan todellakaan pystyisi siihen! Haluaisin kyllä, mutta kun kuvittelen millaista se olisi. Pitäisi kertoa kaikki mitä minulle tehtiin. Nöyryyttävät asiat.Tapahtumien kulut ja kaikki ties kuinka monta kertaa. En todellakaan pysty siihen.
Olen myös miettinyt toisenlaista kostoa, tappaisin tekijät tai kävisin löylyttämässä niitä kunnolla porukalla. Mutta enhän minä oikein mitään pystyisi tekemään ja tuskinpa ketään mua kiinnostaisi puolustaakaan, saati jos kiinnostaisi, tuskin kertoisin edes tapahtuneista.. Luulisin, että kosto helpottaisi oloani ja minulle tulisi sellainen olo että "minullehan ei tehdä mitä tahansa ilman seurauksia jotka tulee muistaa koko ikänsä!"
Kaikista pahimmalta tuntuu juuri se, että asia vaan jää hoitamatta. Itse kuitenkin muistan asian koko loppuelämäni ja ties kuinka kauan kärsin asian takia. Ja tekijät tuskin asiaa pahemmin ajattelevat tai katuvat. Ainakin tuo ensimmäinen raiskaaja oli selvästi sellainen "mielenvikainen alistaja" joka saa nautintoa siitä kun alistaa toista. Hänet tekisi nyt mieli laittaa itkemään vuorostaan. Muistan kun olin silloin niin tyhmä vielä, ajattelin sen jälkeenkin että käy häntä sääliksi kun ei saa ketään kun raiskaamalla vaan, kun on ulkomaalainen. Myöhemmin vasta tutkittuani asioita tajusin, että hän on vaan paha. Ja siis jotenkin tiedän, että syy ei ole minun, Mutta ei raiskattu syyllisyyden tunteesta pääse minnekään. Minä ainakin syytän itseäni niistä asioista mitä sen raiskauksen aikana tapahtui. Esimerkiksi ajattelen että jos olisin tehnyt jotain toisin, olisin päässyt nopeammin pois jne. Tuntuu että ei kukaan kuitenkaan voi ymmärtää millaisessa tilassa siinä olin. Se paniikki, pelko henkensä edestä, vaikka tuskin hän minua olisi tappanut sentään. Se tunne kun ei päässyt pois toisen otteesta vaikka yritti kaikkensa :( Se että hän pystyi tekemään kaiken mitä halusi ja että taistelu ei auta vaan pitkittää vaan .

yhyggfffff kirjoitti:

Minulle on sanottu tosiaan, että pitäisi pitää itsestään parempaa huolta, esim olla juomatta ainakaan paljon. Olen samaa mieltä, mutta toisaalta haluan joskus juoda vähän enemmän, perkele se ei ole kuitenkaan mikään kutsu, että olen humalassa tulkaa tekemään pahaa! vaan haluan joskus tuntea sen kännisen olon itseni takia. mutta harmittaa että maailma on niin paha että helposti tehdään pahaa toiselle. Ikävä kyllä olin nuorempana liian sinisilmäinen. Nykyään olen alkanut ymmärtämään maailman pahuutta, mutta toisaalta minusta on tullut sen kautta aika onnetonkin ja katkerakin ehkä.
Välillä tuntuisi, että haluaisin vain tekijöille rangaistuksen, jotta eivät pääsisi kuin koira veräjästä ja itse eivät eläisi kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siksi keräsin voimia rikosilmoitusten tekoon, ja olin varma että vielä joku päivä pystyn siihen, hakisin myös ammattiauttajan apua rikosilmoituksen teossa, mutta nyt olen taas niin varma en en taaskaan todellakaan pystyisi siihen! Haluaisin kyllä, mutta kun kuvittelen millaista se olisi. Pitäisi kertoa kaikki mitä minulle tehtiin. Nöyryyttävät asiat.Tapahtumien kulut ja kaikki ties kuinka monta kertaa. En todellakaan pysty siihen.
Olen myös miettinyt toisenlaista kostoa, tappaisin tekijät tai kävisin löylyttämässä niitä kunnolla porukalla. Mutta enhän minä oikein mitään pystyisi tekemään ja tuskinpa ketään mua kiinnostaisi puolustaakaan, saati jos kiinnostaisi, tuskin kertoisin edes tapahtuneista.. Luulisin, että kosto helpottaisi oloani ja minulle tulisi sellainen olo että "minullehan ei tehdä mitä tahansa ilman seurauksia jotka tulee muistaa koko ikänsä!"
Kaikista pahimmalta tuntuu juuri se, että asia vaan jää hoitamatta. Itse kuitenkin muistan asian koko loppuelämäni ja ties kuinka kauan kärsin asian takia. Ja tekijät tuskin asiaa pahemmin ajattelevat tai katuvat. Ainakin tuo ensimmäinen raiskaaja oli selvästi sellainen "mielenvikainen alistaja" joka saa nautintoa siitä kun alistaa toista. Hänet tekisi nyt mieli laittaa itkemään vuorostaan. Muistan kun olin silloin niin tyhmä vielä, ajattelin sen jälkeenkin että käy häntä sääliksi kun ei saa ketään kun raiskaamalla vaan, kun on ulkomaalainen. Myöhemmin vasta tutkittuani asioita tajusin, että hän on vaan paha. Ja siis jotenkin tiedän, että syy ei ole minun, Mutta ei raiskattu syyllisyyden tunteesta pääse minnekään. Minä ainakin syytän itseäni niistä asioista mitä sen raiskauksen aikana tapahtui. Esimerkiksi ajattelen että jos olisin tehnyt jotain toisin, olisin päässyt nopeammin pois jne. Tuntuu että ei kukaan kuitenkaan voi ymmärtää millaisessa tilassa siinä olin. Se paniikki, pelko henkensä edestä, vaikka tuskin hän minua olisi tappanut sentään. Se tunne kun ei päässyt pois toisen otteesta vaikka yritti kaikkensa :( Se että hän pystyi tekemään kaiken mitä halusi ja että taistelu ei auta vaan pitkittää vaan .

Humalahakuinen juominen on aina pakoa jostakin. Alkolla voidaan paeta hetkeksi esimerkiksi raskasta työpäivää. Mitä sinä pakenet, muistojako? Nuo ajatuksesi ja tunteesi ovat tyypillisiä seksuaalista väkivaltaa kokeneelle, tuttuja siis minullekin. Kamala häpeä siitä, kun ei pystynyt laittamaan enempää vastaan tekijälle. Aivan kuin olisin hyväksynyt sen, mitä minulle tehtiin. Pääsin eroon tunteista, kun ymmärsin, ettei mikään tekemäni ollut oikeutus raiskaamiseen. (olin selvinpäin, kun se tehtiin) Sen ymmärryksen jälkeen oikeastaan kosto ja muu menetti terävimmän teränsä.
On hyvä pyrkiä erottamaan normaalit ohimenevät tunteet ja ajatukset raiskauksen aiheuttamasta traumasta. Olet selvästi traumatisoitunut ja tarvitsisit ammattiapua, apua myös juomiseesi.
"minullehan ei tehdä mitä tahansa ilman seurauksia jotka tulee muistaa koko ikänsä!" Rikosilmoitus ei ole nyt tärkein asia vaan se, että saisit apua itsellesi. Se on loppujen lopuksi paras rangaistus tekijälle, että pääset jaloillesi ja jatkat elämääsi.