skitsofrenia

Käsittääkseni skitsofreniassa ongelmana on se, että henkilö reagoi voimakkaasti ärsykkeisiin ja niistä kumpuaviin mielikuviin. Saman efektin kokee meistä jokainen kun säikähtää vaikkapa äänekästä kolahdusta ja alkaa kuvitella kaikenlaisia mahdollisia syitä sille. Skitsofreenikko kokee sitä vain paljon useammin, pahimpina kausina koko ajan ja paljon vähäisemmistäkin asioista ja kuvitelmat voivat olla paljon lennokkaampia kuin "meillä muilla".
482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Luepa skitsofrenia-palstalta Sinde82:n kirjoituksia , niin saat käytännön havaintoja.

Äänestä

If you talk to God, you are praying;
If God talks to you, you have schizophrenia.
--Thomas S. Szasz

Äänestä

Itseni kohdalta olen ajatellut säikähtelyn ja varautuneisuuden olevan jotenkin aivoilleni ominainen tapa tuntea, ennakoida pahaa ja olla alati varuillaan.

Kun aivoja on riittävästi altistettu pelolle, pelko jää päälle. Kaikki tuntuu vaaralliselta, jokaisessa ihmisessä piilee uhka, jokaisen kulman takana odottaa kuolemanvaara.

Jonnekin aivojen tunnemuistikeskukseen on tullut pysyvä toimintahäiriö. Pelkään, vaikka ei ole mitään syytä pelätä ja tietyt ärsykkeet, kuten perheen kohtaamisen ennakointi, saattaa suistaa aivot pakokauhuiseen vaaran ennakoimiseen, jolloin pienikin kolahdus, vaikkapa ikkunaluukun, säikäyttää pahanpäiväisesti, saa sydämen hakkaamaan ja kädet hikoilemaan.

Olet aloittaja oikeassa, että ärsykkeitä tulkitaan väärin skitsofreniassa. Väärien tulkintojen pohjalla on aivojen toimintahäiriö, jolloin pienetkin ärsykkeet saattavat laukaista hirveän pelkotilan.

Äänestä
  • Tai sitten henkimaailman juttuja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


edghgghn kirjoitti:

Käsittääkseni skitsofreniassa ongelmana on se, että henkilö reagoi voimakkaasti ärsykkeisiin ja niistä kumpuaviin mielikuviin. Saman efektin kokee meistä jokainen kun säikähtää vaikkapa äänekästä kolahdusta ja alkaa kuvitella kaikenlaisia mahdollisia syitä sille. Skitsofreenikko kokee sitä vain paljon useammin, pahimpina kausina koko ajan ja paljon vähäisemmistäkin asioista ja kuvitelmat voivat olla paljon lennokkaampia kuin "meillä muilla".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu