Kiinnostaisi kuulla kokemuksia, että kauan kyseisen lääkkeen vaikutus on teillä kestänyt?
Otin ensimmäisä kertaa elämässäni kyseisen lääkkeen. Tämä määrättiin minulla ahdistukseen.
Ja siis olo on ihan loistava! Ikävä kyllä... Nyt pohdin, että ei kai tämän vaikutus kestä vain muutamaa tuntia... Olen todella lääkevastainen ja en esim. suostu syömään mielenterveyslääkkeitä. Olo on kuitenkin nyt muutaman päivän ollut sellainen, että ennemmin otan lääkkeen, kun teen itsemurhan. Surullisinta on kyllä se, että tämä lääke oikeasti toimi! Minulla ei ole ollut viimeisen 2 vuoden aikana koskaan näin hyvä olla. Ensimmäistä kertaa vuosiin tuntuu, että olen oma itseni... En siis enää ihmettele kun ihmiset tähän lääkkeeseen addiktoituvat... En kuitenkaan todellakaan aio alkaa näitä napsimaan ja olen päättänyt, että maksimissaan 1 pilleri kerran kuussa, eli vain niihin hetkiin kun alkaa elämän lopettaminen kuulostamaan paremmalta vaihtoehdolta kuin itse eläminen.
Haluasin siis myös kuulla, että tuleeko jostakin mielialalääkkeestä samantyylinen olo? Minulle määrättiin ssri-lääke ja olen pohtinut nyt kuukauden, että aloitanko ne... Nyt nämä diapamit saivat minut kyllä pohtimaan, että josko ne aloittaisikin... Että onko jollakin kokemuksia niistä, tuleeko samantyylinen olo pitkällä käytöllä kuin rauhottavista?
Oloni on siis niin autuas, onnellinen ja kevyt.. Äksen kyllä itkin, että ei sillä tavalla turta olo, mutta enemminkin normaali. Sellainen olo, kuin mitä normaaleille ihmisillä on kun he voivat pahoin, eikä sellainen hysteerinen" nyt kuolen" -olo, mitä masentuneena ja ahdistuneena usein tunee, kun tulee vastoinkäymisiä.
Voi kun tämä olisi jokin luonnontuote, joka ei addiktoi :D Ja tosiaan tätähän ei kannata syödä, jos tietää että on helposti riippuuntuva. Alkkaa addiktoimaan jo muutaman viikon käytössä. Itse vaan olen niin lääkekammoinen, että tiedän, että en uskaltaisi edes ottaa tänään toista, vaikka lääkäri sanoi, että kolmekin voi ottaa päivässä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Heh,mulla ei 5mg vaikuta mitenkään,10mg rauhottaa sen verran etten tee mitään tyhmää mutta olo on edelleen hemmetin kamala.Enpähän ainakaan jää koukkuun mihinkään hyvän olon tunteeseen kun sellasta ei tule.Jatkuva lääkitys mulla on,sertralin,risperidon ja mirtatsapiini ja diapamin otan harvoin.Mirtatsapiini aloitettiin viikko sitten,ei vielä auta mutta sertralin on mennyt melkeen kolme vuotta eikä auta yhtään.Jotkut vaan reagoi lääkkeisiin voimakkaammin kuin toiset.
SSRI-lääke ei tee euforiaa , vaan ennemikin semoosen tasaisen olon , ilman mielenkiintoa mihinkään eli niin itse koen sen. Sivuoireina silmien tarkennus ei oikein onnistu jne.