Laitan tämän tekstin Jampe9, kun on tuolla (Lestaadiolaisuus "hengellinne yhteys")antanut väärää tietoa lukijoille.
Niin luterilaisuus on mielestäni sekaoppinen seurakunta. Sley on hajalla ja kaikki ovat erillään, ja eikun riitelevät. STLK, vain kutistuu, kun ei mallikkojakaan (evankelistoja) hyväksytä, ja ollaan yksin koko maailmassa, ainut oikeaopppinen seurakunta. Olen kyllääntynyt eriseuraisuuteen ja silloin Jumalan siunaukset puuttuvat. Paikalliseurakuntia ei hyväksytä käytännössä STLK:ssa. Kun erosin Luterilaisuudesta, minulla oli painavat syyt siihen. Ei se ollut mikään kevyt päätös, vaikka mollaat kirjoitustani ja väität sitä jonkun muun tekemäksi. Muisteles kahdeksatta käskyä.
Olen jättänyt (Ex-operate) kasteen ja vierastan epäselviä termejä mm. "kasteen armo". Laveata tietä useimmat kastetut taitavat mennä turmioon.
Puhun mielusti selkeästi rakkaasta Jeesuksesta ja parannuksen armosta. V-Lestadiolaisuus on luterilaisuutta, ja enempi kuin Ns. luterilaiset. En kirjoita vastoin Raamattua ja VL-oppia. Jos niin käy, veljet varmaan korjaavat.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen joutunut tekemään:
http://www.netikka.net/hannuwegelius/
Ei kyllä meidän ymmärrys asioista kulje ihan käsi kädessä joka asiassa.
Näytä se raamatusta;)
On yksimielinen, Jumalan valtakunnan opetuksen kanssaja näin VL-pappien kanssa.
Joo kaikkea, en ole vielä tarkentanut...
Oisin kuitenkin odottanut pientä kommanttia;)
Maltahan, korjauksia. Kuuluin aiemmin "Luterilaisuuteen".