Mua on alkanut huolestuttaa, kun olen kuin tuuliviiri; hetken olen onnellinen ja asiat on hyvin, tahdon olla poikaystäväni kanssa, mutta muutaman minuutin päästä saatan ajatella aivan päinvastaista. Saatan masentua ja itkeä, vaikken tiedä aina syytäkään... Ja tahdon olla yksin. Voiko stressi aiheuttaa tällaista vai onko mielenterveydessäni vikaa? Miksi olen tällainen? En halua elää näin. Olen jo 20 wee, joten murrosikäkään ei ole kyseessä. Joskus havahdun myös siihen, että tavallaan huomaan tarkkailevani itseäni kuin ulkoapäin. Esimerkkinä tästä; riitelimme äitini ja poikaystäväni kanssa jostain asiasta, ja yritin selittää heille jotain huutamalla. Yhtäkkiä huomasin, että ääneni kuului jotenkin kaukaa ja ihmettelin, että kehoni huutaa ja aivan kuin olisin itse katsonut sitä vähän sivummalta. Säikäytti. Minulla on ollut tällaisia kokemuksia melko usein viime aikoina. Pls , auttakaa joku! MIKÄ ON? Pelottaa, lähinnä siinä mielessä, että muilla on varmasti hirmu hankalaa elää mun kanssa, kun olen tällainen.
Mikä on?
hani
3275
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olet vielä nuori aikuinen, mielentilan vaihtelut ovat aivan normaaleja, haluaa olla poikaystävän kanssa ja jostain hiipii pelko ja itku, aivan normaalia kasvamista, mikä todistaa, että olet ajatteleva ihminen. Stressi aiheuttaa kyllä em. ongelmia, mutta mielenterveydestä ei ole kyse, voin sanoa, että et ole "hullu" (anteeksi). Huutaminen riitelyn yhteydessä voi tosiaan antaa mitä ihmeellisimpiä olotiloja, sekin on kasvamista, että osaa riidellä rakentavasti. Helppo sanoa, mutta tämä on sitä aikuiseksi kasvamista ihan oikeasti, murrosikä on vain lievää itsenäistymistä. Tsemppiä, pärjäät kyllä.
Teit vain havainnon itsestäsi (Joskus havahdun myös siihen, että tavallaan huomaan tarkkailevani itseäni kuin ulkoapäin).
Olet henkinen olento niin kuin me kaikki ihmiset. Olet tehnyt siis havainnon itsestäsi, siitä osasta, joka on sinussa tietoinen olemassaolostaan. Suurin osa meistähän on aina ja poikkeuksetta niin kiinni kehossaan ettei edes tiedä olevansa jotain muuta kuin kehonsa. Eipä siinä kuule sen kummoisempaa.
Toinen asia, mielesi. Onko jotain erityistä joka saa mielesi matalaksi? Onko ympäristössäsi jotain jonka havaitset aiheuttavan mielen vaihteluita? Seuraile minkälaisissa olosuhteissa mielentilasi alkaa käyttäytymään tuuliviirin lailla. Asioille voidaan ystäväiseni tehdä aina jotain. Palaile asiaan niin tsekataan lisää.
...ottaen mieli vaihtuu tosi usein. Esimerkiksi jos lähden kaverini kanssa jonnekkin vaikka kaupungille tai baariin tai jutellaan johonkin lähtemisestä, itsenäisyyden tunne vahvistuu. Haluan vain olla ja mennä niin kuin itse haluan.
En petä poikaystävääni missään nimessä, mutta olen jotenkin flirttiriippuvainen... tai sillai, et tarvitsen muidenkin huomiota kuin vain hänen. Sitten kuitenkin kun olen hänen kanssaan haluan olla niin iäisyyden, enkä lähteä mihinkään. Joskus riidellessä tietenkin olen vihainen ja tekee mieli kävellä ovesta ulos, mutta hetken päästä katuisin sitä kuitenkin, joten en niin tee. En tiedä lieneekö sillä vaikutusta, että olen tuntenut kaverini melkein koko pienen ikäni ja poikaystäväni vasta pari vuotta, mutta joskus ottaa päähän niin hemmetisti. Itse pidän bailaamisesta kohtuuden rajoissa, mutta poikaystäväni ei juo eikä pidä samanlaisesta menosta. Elän tavallaan kahdenlaista elämää; toista kavereiden ja toista poikaystäväni kanssa. Joskus tuntuu, ettei jaksa. Kerran olen tehnyt sen virheen, että kaverit jäivät joksikin aikaa ex-poikaystävän takia, mutta niin en enää tee, joten pakko kai jatkaa näin...
Joskus tosin ei tarvitse olla oikein mitään erityistä tilannettakaan tai muuta kun yhtäkkiä muutun mukavasta kärttyisäksi. Tiuskin kaikille, jotka sattuvat tielleni tai sanovat yhdenkään sanan väärin (mun mielestäni väärin) ja saatan loukkaantua tosi pienestä ja tarttua joka ikiseen yksityiskohtaan haastaen siitä riitaa. Ennen käyttäydyin noin lähinnä lähimpiä sukulaisiani kohtaan (isä, äiti, veljet), mutta nykyään poikaystävänikin saa kokea saman kohtalon. Onkohan mulla jotain ihme ahdistusta jostain vai mikähän lie. Tottakai paineiden alla ja kerran kuukaudessa olen tavallista kärttyisämpi, mutta että muulloinkin, se menee jo yli hilseen...