Lapsiperheet!

S aako lapsenne Huittisissa hoitopaikan riittävän nopeasti? Onko päiväkoteja riitvästi tämä Huvikumpu on vuokratalo.
6467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

En tiedä, mutta mummut lykätään vauhdikkaasti palveluasuntoihin ja vanhainkotiin pois asioihin sekaantumasta.

Äänestä

Mites mummu ymmärtää tuon, että Huvikumpu on vuokratalo???

Äänestä

juu kyllä hoitopaikka löytyy aina joskus tietää vasta illalla 18-21 v'älillä tekstiviestinä mihin aamulla lapsen vie hoitoon ja mahdollisesti vielä ihan uusi paikkakin. mutta kyllähän lapsi sopeutuu hyvin uuteen perhepäivähoito paikkaan ja onhan se lapsen edunmukaistakin näin HÄN kaupungintalolla kertoi kun kyselin asiaa miten lapsen voi viedä täysin uuteen paikkaan hoitoon ja miks asiaa ei voida aikaisemmin ilmoittaa mihin viedä aamulla. Olen kyllä vahvasti sitä mieltä että kaukana on lapsen edunmukaisuus tässä hoitopaikka järjestelyssä, jäis jo eläkkeelle koko ihminen tai antais enemmän vastuuta tällä toiselle ihmiselle.

Äänestä
  • Huolestunut mummu.Jos aikusetki aamulla saavat tiedon mihin työpaikkaan voisi tänä aamuna mennä kyllä varmaan sairaslomat lisääntyy.

    Äänestä

Hoito politiikka huittisissa on järjestetty päin honkia! Hoitopaikoista on pulaa mutta ei niitä voida ostaa yksityisiltä... Miksei? ei todellakaan olisi kalliimpaa kunnalle.. mutta kun ei vaan voida.. heitellään lapsia paikasta toiseen vaan.. se politiikka tuntuu huittisissa jylläävän.. yksityiset hoitajat joutuvat ahdinkoon tai nostamaan hintoja koska lapsia ei saada hoitoon. luvataan kyllä kaupungin puolesta että palataan asiaan mutta sitten ei palatakkaan.. ja vanhemmille suolletaan ettei hoitopaikkoja ole.. puppua täysin!!!!!

Äänestä
  • Onko tietoa milloin HÄN jää eläkkeelle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoestunt mummu kirjoitti:

S aako lapsenne Huittisissa hoitopaikan riittävän nopeasti? Onko päiväkoteja riitvästi tämä Huvikumpu on vuokratalo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu