kannattaako luottaa?

no niin. tapasin poikaystäväni n. vuosi sitten. suhde alkoi vähän huonosti: lähdin ystäväni (poika) luokse illaksi ja poikaystäväni luuli, että meillä on jotakin meneillään. näin ei siis kuitenkaan ollut. ikään kuin kostoksi poikaystäväni iski baarista naisen ja petti minua. korostan vielä, että suhde oli silloin erittäin nuori, enkä tiedä voiko sitä suhteeksi kutsuakaan. ehkä juuri siksi annoin anteeksi. tämä hairahdus on kuitenkin kiusannut meitä koko suhteen ajan. tämä ilmenee parhaiten siinä, etten pysty luottamaan. tiedän myös sen, että poikaystäväni on ennen meidän tapaamistamme harrastanut paljon yhden yön juttuja. kuitenkin hän vakuuttaa, että ne ajat ovat ohi.

siis,

1. kannattaako luottaa?

2. voinko päästä mustasukkaisuudesta yli?

mustasukkaisuuteni alkaa jo vähän haitata elämää, kun alan suurinpiirtein itkemään, kun hän on baarissa ilman minua. sairasta.
2751
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mielestäni kannattaa luottaa tietyllä varauksella. Itselleni kävi saman tapainen juttu kun seurusteluni erään entisen poikaystäväni kanssa oli samalla tavalla ihan alkuvaiheessa. Myöhemmin hän kuitenkin rakasti minua hyvin paljon, eikä tietääkseni pettänyt minua, enkä minä häntä.

Siitä, pääseekö mustasukkaisuudesta eroon, en tiedä. Itse en ole päässyt kenenkään tulevienkaan poikaystävien kohdalla, vaikka minua ei ole (jälleen: tietääkseni) kukaan koskaan edes pettänyt!! Itsetunto-ongelmia.

Puhukaa, kommunikoikaa ja toivon mukaan poikaystäväsi saa sinut vakuuttuneeksi että rakastaa sinua eikä pettäisi sua. Hän ei petä jos rakastaa sua tarpeeksi.

Niin, ja niitä yhden yön juttuja jokainen harrastaa enemmän tai vähemmän. Ei sillä oo mitään tekemistä sen kanssa pettääkö tulevaa tyttö-tai poikaystäväänsä. Kun on sinkku, sitä huomiota ja hellyyttä hakee sieltä mistä sitä saa. Kun suhde on kunnossa ja tyydyttävä, ei sitä tarvi hakea tuntemattomilta.

Äänestä

Itse koen, että luottamus on suhteen tärkeimpiä tekijöitä. Suhteessa on paha olla, jos jatkuva mustasukkaisuus ja pelko täyttää mielen. Tuskin sinusta tuntuu hyvältä itkeä ja pelätä aina kun hän on jossain ilman sinua.

Siihen, että kannattaako häneen luottaa en osaa vastata. Onko hän luottamuksesi arvoinen? Pelkäätkö, että hän lähtee vieraisiin heti jos tulee riitaa?

Se, että et pysty luottamaan poikaystävääsi on teidän yhteinen ongelmanne, mikä täytyy myös ratkaista yhdessä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


N18 kirjoitti:

no niin. tapasin poikaystäväni n. vuosi sitten. suhde alkoi vähän huonosti: lähdin ystäväni (poika) luokse illaksi ja poikaystäväni luuli, että meillä on jotakin meneillään. näin ei siis kuitenkaan ollut. ikään kuin kostoksi poikaystäväni iski baarista naisen ja petti minua. korostan vielä, että suhde oli silloin erittäin nuori, enkä tiedä voiko sitä suhteeksi kutsuakaan. ehkä juuri siksi annoin anteeksi. tämä hairahdus on kuitenkin kiusannut meitä koko suhteen ajan. tämä ilmenee parhaiten siinä, etten pysty luottamaan. tiedän myös sen, että poikaystäväni on ennen meidän tapaamistamme harrastanut paljon yhden yön juttuja. kuitenkin hän vakuuttaa, että ne ajat ovat ohi.

siis,

1. kannattaako luottaa?

2. voinko päästä mustasukkaisuudesta yli?

mustasukkaisuuteni alkaa jo vähän haitata elämää, kun alan suurinpiirtein itkemään, kun hän on baarissa ilman minua. sairasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu