Paritalopainajainen

mummonmökki-66

74-v äitini on asunut 15v. paritalossa, kymmenen ensimmäistä vuotta sopusoinnussa toisen mummelin kanssa. Painajainen alkoi, kun toisen puolikkaan osti kolmekymppinen perhe.
He päättivät heti, että koko talossa tehdään ikkuna- ja kattoremontti ja piha-alue tehdään kokonaan uusiksi.
Mistäs eläkeläinen moisiin remontteihin rahat saa varsinkaan, kun remontille ei ollut varsinaista tarvetta.
N. viisi vuotta on mennyt riidellessä ja mummelin pelätessä naapureita. Naapuri kun käy vähän väliä heristelemässä nyrkkiä mummon naaman edessä ja huutamassa kirosanoja.
Nyt ollaan siinä tilanteessa, että naapurit eivät ole maksaneet omaa osuuttaan öljylaskusta, kun viimeksi huhtikuussa. Öljylaskut tulivat Justitialta ja öljyä ei voi tilata. 600e:n edestä on rästejä eikä äitini tietenkään uskalla tilata öljyä, kun joutuu kuitenkin yksin kaikki maksamaan. Pahinta on, että mitään sopimiksia ei ole paperilla.
Kuka voisi auttaa eläkeläistä tälläisessa tilanteessa. Välit naapureihin on solmussa eikä keskusteluyhteyttä ole.
Lisäksi naapurin rouva on poliisitutkinnassa epäiltynä törkeästä petoksesa.

10

868

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • läj äljnm älnjm njml

      Ei kai

      Ei kai kukaan eläkeläinen voi olla niin tyhmä, että ostaa paritalon eläkepäivikseen.?

      Eukolla ei ole enää varaa asua siinä, muuttakoon muualle.

      Se on monessa taloyhtiössä vittumainen riesa, kun perseaukiset eläkeläiset on aina vastustamassa pakollisia remontteja ja kuluja. Hitto, nuoremmilla kakarat alla ja elämä edessä. JA rahaa maksaa asumisestaan.

      • mummonmökki66

        Se siinä onkin, kun mummolla on rahaa, mutta naapureilla ei.
        Naapuri siis poliisitutkinnassa törkeästä petoksesta...


    • kkkppp

      Tästä nyt ei oikein käy ilmi että kuinka vanha talo on ja onko remontit siis oikeasti aiheellisia. Tuskimpa uudet naapurit huvikseen rupeavat remontoimaan kattoa ja ikkunoita, jollei ne ole huonossa kunnossa. Meneehän niihin rahaa,joten ei tuollaisia remontteja tehdä ellei ole tarvetta.
      Voisiko taloon ottaa esim. kuntotarkistajan,joka arvio ikkuna ja kattoremontin tarpeellisuuden?
      Kyllä se vaan niin on että kiinteistön ylläpitoon menee rahaa,ja kaikkia korjauksia ei voi ikuisesti lykätä.
      Ja jos on viisi vuotta jo mennyt,niin onko näitä remontteja tehty sinä aikana?
      Onko paritalo osakeyhtömuotoinen,vai onko hallinnanjako sopimus? Jos on hallinanjakosopimus,niin silloihan kannattaa perehtyä mitä sopimuksessa lukee.

      Etkö voisi itse toimia äitisi apuna sovittelijana,vaikka tuossa öljylasku asiassa? Sopikaa vaikka että maksavat erissä,jos raha on tiukalla ja sanokaa että uutta öljyä ei voi tilata ennen kuin vanhat maksettu.Jos öljy loppuu talveksi niin molemmathan siitä joutuu kärsimään.

      Mutta tässä jutussa on varmaan paljon sellaista mitä tässä nyt ei kerrota,jotan en sen enempää voi kommentoida.

      • mummonmökki66

        Juu, siis remontteja on tehty vuosien varrella, mutta kyse olikin siitä, että naapurit päättivät yksin remontiesta yms. ja jyräsivät äitini täysin.

        Nyt, kun heillä onkin asiat huonosti niin jätetään yhteiset laskut maksamatta ja mummo maksumieheksi.

        Olisin vain halunnut tämän palstan kautta tietää onko jotain tahoa, joka voisi auttaa pattitilanteessa.
        Naapureilla ei ole aikomustakaan maksaa rästejä eikä osallistua jatkossakaan öljyn maksamiseen. Sanovat että pärjäävät, kun heillä on takka...? Miten talvella käy patterien vesikierron yms.

        Itse asun eri kaupungissa kuin äitini. Olen yrittänyt, mutta naapureihin ei saa mitään keskusteluyhteyttä. Onko poliisi tai juristi ainoa vaihtoehto?


      • viran kautta
        mummonmökki66 kirjoitti:

        Juu, siis remontteja on tehty vuosien varrella, mutta kyse olikin siitä, että naapurit päättivät yksin remontiesta yms. ja jyräsivät äitini täysin.

        Nyt, kun heillä onkin asiat huonosti niin jätetään yhteiset laskut maksamatta ja mummo maksumieheksi.

        Olisin vain halunnut tämän palstan kautta tietää onko jotain tahoa, joka voisi auttaa pattitilanteessa.
        Naapureilla ei ole aikomustakaan maksaa rästejä eikä osallistua jatkossakaan öljyn maksamiseen. Sanovat että pärjäävät, kun heillä on takka...? Miten talvella käy patterien vesikierron yms.

        Itse asun eri kaupungissa kuin äitini. Olen yrittänyt, mutta naapureihin ei saa mitään keskusteluyhteyttä. Onko poliisi tai juristi ainoa vaihtoehto?

        On. Älä vetkuta.


    • ookkhhcc

      Niin kuin jo aiemmin sait vastauksen olisi hyvä sekin tietää onko kyseessä hallinanjakosopimus vai osakeyhtiö? Niissä on omanlaisensa pykäläviidakko ja lakimies on näin hankalassa tilanteessa ainoa vaihtoehto.

      Tosin äitisi suotta pelkää ja hätääntyy, koska pelkällä uhkailulla ja huonotapaisuudella ei mikään asia edisty etenkin jos mitään tarvetta ei korjaustöihin ole ollut. Tietysti poliisin kanssa voi asiasta keskustella, sillä heiltähän saa apua ja neuvoa häirikkönaapurin suhteen. Pääasia kuitenkin, ettei äitisi henkeä ole uhkailtu. Siinä vaiheessa juttu todellakin kuuluisi jo poliisille.

      Valitettavasti yhteiset lämmitysratkaisut ovat aina riski. Vastaavia on muuallakin ja siinä on tosiaan onnenpeliä, millaisen naapurin saa. Rahojaan äitisi tuskin koskaan tulee saamaan takaisin, joten hänellä on todella hankala tilanne. Ottakaa asiantuntijayrityksiin yhteyttä ja kyseltää onko mitään keinoa ratkaista äitisi tilannetta. Uuden lämmitysjärjestelmän rakennuttaminen on tietysti kallista, mutta jos se takaa mielenrauhan on se pieni raha sijoittaa ja helpottaa huoneiston myymistäkin. Tosin näyttäisi, että naapurilla on pian ajolähtö. Tuskin heillä rahat riittävät muuhunkaan ja miten lie asuntolainan?

    • helppiä mummolle

      Kysellen asia selviää, oikeusaputstostakin voi selvitä. Itse laitattaisin asuntokohtaisen lämmityksen, öljyt pois. Niitä on sähköllä veden lämmittäviä, joten pattereita ei tarvi vaihtaa. Osaava putkimies tekee päivässä muutoksen.
      Myös veden kulutukseen on huoneistokohtaiset mittarit saatavana.

      • mcmcmcmcmc

        bandidos mc. sieltä apua. selvittelevät tällaisia asioita varmasti pientä korvausta vastaan eli suostuttelevat naapurit yhteistyöhön.


    • en tiedä auttaako

      Osta äidillesi äänittävä kamera, jolla voi tehdä videota. Kiroilut ja herjanheitot videolle, sisältä käsin.

    • ampuja

      Paskapuhetta koko touhu! 10v rivarissa ja nyt 12v paritalossa. Njet problem.Syksyllä jahdista tullessa marjoja ja riistaa...HYVVÄÄ

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      80
      4356
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      24
      2801
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2768
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2484
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2479
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      635
      2044
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1975
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      34
      1908
    Aihe