Aspergerin ja pakko-oireisen persoonallisuushäiriön erot?

Olen epäillyt jo pitkän aikaa itselläni mahdollista aspergeria, koska minulla tuntuu olevan monia samanlaisia "oireita" kuin aspergereilla. Olen myös keskustellut asiasta erään diagnosoidun AS-ihmisen kanssa ja huomasin monia samankaltaisuuksia oireiden kanssa. Viestini tarkoituksena ei siis ole kysellä ihmisiltä, onko minulla se vai ei ole, vaan huomasin myös pakko-oireisen persoonallisuushäiriön oireiden olevan hyvin samankaltaisia aspergerin oireiden kanssa.

1. Mitä eroja noilla kahdella on?

2. Entä onko mahdollista saada väärä diagnoosi oireiden samankaltaisuuden perusteella? (Olen kuullut että esimerkiksi assit ovat ensiksi saaneet dysfasian, jos oikein muistan, diagnoosikseen ja myöhemmin ovatkin sitten paljastuneet aspergereiksi.)

Pelkään vain, että jos saan diagnoosin jommasta kummasta, se olisi väärä. En ole vielä ammattilaisilla selvittänyt asiaa, enkä ole kuitenkaan asiantuntija, joten en voi vielä edes sanoa että varmasti olisin kumpikaan. Mitäs jos olenkin "persoonallisuushäiriöinen" ja saankin diagnoosiksi aspergerin syndrooman tai toisinpäin?

Niin, ja lisään vielä etten ole sellainen itse itselleen diagnooseja antava ihminen, joka löytää itsestään kaiken maailman tauteja. Vaikeuksieni takia minulla on kyllä syytä epäillä jotakin, koska eroan täysin muista sisaruksistani. Perheestänikään ongelmani eivät voi johtua, koska olen aina saanut kokea olevani rakastettu. Aina ovat vanhempani tukeneet ja auttaneet eikä ketään ole ollut "suosikkilapsen asemassa", vaan kaikki me olemme saaneet tasapuolisesti rakkaudenosoituksia. Epäilisin myös, että muilla sisaruksillani olisi edes jotain samoja ongelmia kuin minulla, jos se olisi perheeni syy.

Oireiden kannalta itse epäilen olevani ennemmin AS kuin persoonallisuushäiriöinen, mutta kuten jo aiemmin sanoin, se ei ole edes täysin varmaa että olisin kumpikaan noista. Juu, ja anteeksi ylimääräiset asiat täällä tekstin seassa, varmaan tajusitte idean? Selvennän, jos porukka hämmentyy sekalaisuudesta liikaa.
3154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta taas aspergerilla ja pakko-oireisella häiriöllä ei ole juuri mitään yhteistä ellei sitten intensiivistä kiinnostusta johonkin kapea-alaiseen asiaan lasketa pakko-oireeksi. Se olisi kuitenkin virhe, sillä pakkoajatukset ja -toiminnot ovat aina ahdistavia kun taas aspergeriin liittyvät rutiinit ja kiinnostukset tuottavat sinällään nautintoa. Ne eivät siis ole keinoja hallita ahdistusta kuten pakkoneuroosissa tai pakko-oireisessa häiriössä. Pakko-oireet ovat myös aika tehokkaasti lääkittävissä kuriin, mutta AS-oireet eivät. Yksi suuri ero on siinäkin että A-oireisto on ollut olemassa varhaislapsuudesta asti kun taas pakko-oireet ovat kehittyneet iän myötä.

Äänestä

Kysypä kuollut elavalta. Hän varmasti pientä korvausta vastaan voisi antaa aiheesta haastattelun.

Äänestä

Onko mahdollista olla samaan aikaan assi ja sairastaa samalla pakko-oireista persoonallisuushäiriötä? Minulla on kyllä ollut jo pienestä pitäen omia erikoisia tapojani, joiden tekemisestä olen nauttinut, (tosin en tiedä yhtään ihmistä jolla ei olisi omia, erikoisia tapojaan), ja muutenkin olen ollut vähän "assimainen" (huom, assimainen, sitä ei ole tutkittu että olenko assi vaiko en, joten en nimitä itseäni edes itsediagnosoiduksi assiksi vain ehkä-sanan perusteella) mutta myöhemmin onnistuin myös kehittämään jotain "pakkotoimintoja", joiden tekeminen ahdisti. Pääsin niistä kyllä myöhemmin eroon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ideega kirjoitti:

Olen epäillyt jo pitkän aikaa itselläni mahdollista aspergeria, koska minulla tuntuu olevan monia samanlaisia "oireita" kuin aspergereilla. Olen myös keskustellut asiasta erään diagnosoidun AS-ihmisen kanssa ja huomasin monia samankaltaisuuksia oireiden kanssa. Viestini tarkoituksena ei siis ole kysellä ihmisiltä, onko minulla se vai ei ole, vaan huomasin myös pakko-oireisen persoonallisuushäiriön oireiden olevan hyvin samankaltaisia aspergerin oireiden kanssa.

1. Mitä eroja noilla kahdella on?

2. Entä onko mahdollista saada väärä diagnoosi oireiden samankaltaisuuden perusteella? (Olen kuullut että esimerkiksi assit ovat ensiksi saaneet dysfasian, jos oikein muistan, diagnoosikseen ja myöhemmin ovatkin sitten paljastuneet aspergereiksi.)

Pelkään vain, että jos saan diagnoosin jommasta kummasta, se olisi väärä. En ole vielä ammattilaisilla selvittänyt asiaa, enkä ole kuitenkaan asiantuntija, joten en voi vielä edes sanoa että varmasti olisin kumpikaan. Mitäs jos olenkin "persoonallisuushäiriöinen" ja saankin diagnoosiksi aspergerin syndrooman tai toisinpäin?

Niin, ja lisään vielä etten ole sellainen itse itselleen diagnooseja antava ihminen, joka löytää itsestään kaiken maailman tauteja. Vaikeuksieni takia minulla on kyllä syytä epäillä jotakin, koska eroan täysin muista sisaruksistani. Perheestänikään ongelmani eivät voi johtua, koska olen aina saanut kokea olevani rakastettu. Aina ovat vanhempani tukeneet ja auttaneet eikä ketään ole ollut "suosikkilapsen asemassa", vaan kaikki me olemme saaneet tasapuolisesti rakkaudenosoituksia. Epäilisin myös, että muilla sisaruksillani olisi edes jotain samoja ongelmia kuin minulla, jos se olisi perheeni syy.

Oireiden kannalta itse epäilen olevani ennemmin AS kuin persoonallisuushäiriöinen, mutta kuten jo aiemmin sanoin, se ei ole edes täysin varmaa että olisin kumpikaan noista. Juu, ja anteeksi ylimääräiset asiat täällä tekstin seassa, varmaan tajusitte idean? Selvennän, jos porukka hämmentyy sekalaisuudesta liikaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu