Narsisti on

Kävelevä katastrofi ja todella sairas mieleltään.
45302
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

Tekee pelkkää tuhoa ja aiheuttaa jatkuvaa sekasortoa ympärilleen.

Äänestä

Rakkaus on parisuhteen kantava voima, sitä pitää olla molemilla. Jos se toiselta puuttuu, niin nuo kirjoittamanne uhkakuvat poikkeuksetta realisoituvat.

Ilman sarvi ja hampaita voin vain todeta että, rakkausmielessä nph on zombie :/

Taas se huijas minua, mutta jäi kiinni, ei tosin tiedä sitä, pitää pitää tuota salaista valttikorttia piilosssa seuraavaan hyökkäykseen asti :).

Äänestä
  • Valtapeli on kaunista katsoa

    Äänestä

  • tollanen kirjoitti:

    Valtapeli on kaunista katsoa

    "Valtapeli on kaunista katsoa"

    Ei ole valtapelistä kyse, minun asioiten suhteen valta on tietysti minulla. mutta kun hyökkäys kuitenkin tulee, niin se pitää saada loppumaan. Siihen tarvin kortin pari, jolla se loppuu. Mikään ei ole niin typerää kuin aikuisten ihmisten riitely toisten kiusaaminen suhteessa, itse olen sitä aina inhonnut.

    Elämä on paljon helpompaa ja vapaampaa kun ei joka asiaa ota niin vakavasti.

    Nyt olen saanut olla suhteellisen rauhassa pitkään, nph:n tunne kylmyyden loisteessa eläminen ei ole ollut niitä helpoimpia asioita. Muutamien naapurin rouvien kanssa on paljon lämpimämmät välit kuin kotinarsun, ne kohtelevat minua kuitenkin kuin ihmistä. (nr kanssakäymisiin ei liity mitään epäsiveellistä, heidän miehensä ovat tietysti minun kavereita.)

    Olihan se järkytys kun ymmärsi että toisella ei ole mitään tunteita minua kohtaan :/, toisaalta se vapautti minut turhalta yrittämiseltä. :)

    Äänestä

  • xcch kirjoitti:

    "Olihan se järkytys kun ymmärsi, että toisella ei ole mitään tunteita minua kohtaan, toisaalta se vapautti minut turhalta yrittämiseltä" ( ja hymynaama päälle )

    Mistä tuo tieto sinut vapautti ei yhtään mistään, sama tulee jatkumaan ellet sitä vielä ymmärrä.

    > Mikään ei ole niin typerää kuin aikuisten ihmisten riitely toisten kiusaaminen suhteessa, itse olen sitä aina inhonnut.

    Elämä on paljon helpompaa ja vapaampaa kun ei joka asiaa ota niin vakavasti. [...] Olihan se järkytys kun ymmärsi että toisella ei ole mitään tunteita minua kohtaan :/, toisaalta se vapautti minut turhalta yrittämiseltä. :)

    - Valtapeli on väkivallan kierteen jatkamista. Välinpitämättömyys valtapeliä kohtaan on aina merkki narsistisesta tasapainosta ja kiinnostus valtapeliä kohtaan on usein merkki narsistisesta epätasapainosta (suuntaan tai toiseen).

    Tuo että osaa olla ottamatta vakavasti on voimaannuttavaa. Se vapauttaa henkilökohtaiset voimavarasi riippumattomaan omalakiseen käyttäytymiseen. Sinä pelkkänä yksilönä et tällöin ole sidottu kärsimään etkä vihaamaan :)

    Olet reipas :)

    Äänestä

  • oivoieivois kirjoitti:

    "Olihan se järkytys kun ymmärsi, että toisella ei ole mitään tunteita minua kohtaan, toisaalta se vapautti minut turhalta yrittämiseltä" ( ja hymynaama päälle )

    Mistä tuo tieto sinut vapautti ei yhtään mistään, sama tulee jatkumaan ellet sitä vielä ymmärrä.

    "Mistä tuo tieto sinut vapautti ei yhtään mistään, sama tulee jatkumaan ellet sitä vielä ymmärrä."

    Kiitos kommentista, noin se vois olla, mutta nyt ei ole..

    Narsun kannalta tietysti sama jatkuu jopa hautaan asti, mutta jos olet lukenut palstan kirjoituksia pitemmältä ajalta, niin todellista vapautta on edeltänyt itsenäistyminen jo suhteen aikana, jonka on saanut aikaan "nph::n todellinen ymmärtäminen.

    Läheinen yrittää pitää liittoa toimivana ja yrittää myös onnellistaa sitä kaikin tavoin. Tämän kaiken tekee tietämättä nph:n todellista luonnetta, se on yhtä toivotonta ja epäonnistumaan tuomittua kuin sellaisen tukkilautan pitäminen kasassa virtaavassa joessa, jossa tukkeja ei ole sidottu millään tavalla toisiinsa.

    Minä yritin vuosia, viime vuosi oli yrittämisen kannalta kaikista suurin ja juuri silloin narsu veti maton liiton alta, eli petti häikäilemättömästi ja harkitusti ja pitkään. Ei pettänyt fyysien moraalin alueella, jos olisi niin ero olisi selviö.

    Kaikenlainen ylimääräinen normaaliin liittoon kuuluva, halailu, yritykset keskustella, istua vierellä, olla ystävällien mutta hienovarainen: Tätä tavallinen nainen kaipaa mieheltään mutta ei narsu, se tekee narsusta vain ärsyyntyneen. Niinpä narsu alkaa punomaan juonia siitä miten käyttäisi (kuten tulkitsee) puolison heikkouden tilannetta hyväksi.

    Tämän uuden tiedon pohjalta ymmärrän että narsu piti minunkin tekoja henkilökohtaisena heikkoutena, jota käytti häikäilemättä hyväksi.
    Erehtyi kyllä siinä aika pahasti, mutta se hyöty oli että aloin tukia nph:a ilmiönä.

    Aiemmin minulla oli se käsitys että nph-ihmiset ovat ilkeitä ja niillä on vaikea kohdella toisia kunnioittavasti ja toiminta on inpullsiivista. Se mitä tutkiessa paljastui "järkytti" , toiminta onkin häikäilemätöntä, laskelmoitua, erittäin harkittua, (narsu antaa mielellään ymmärtää että väärinteot ovat tapahtuneet äkillisesti hetken mielijohteesta ja siihenkin on joku muu vaikuttanut)

    Mutta nph:t juonivat, suunnitelevat, petaavat tekojaan jopa kuukausia. Havaitsin se myös että eivät tee toisten yllytyksestä mitään, vaikka oli niin luullut. He ovat hyvin harkitsevaisia siitä mitä tekevät, kaikki täytyy jollakin tavalla hyödyttää heidän narsimiaan. Kun alkavat suunnitelemaan (juonimaan) jotain niin tekevät pitkäjänniteisesti työtä tämän asian eteen.
    Narsu ei menen hetken mielijohteesta esim. vieraisiin, se kaikki on suunniteltua ja harkittua, eli se on heillä päässä valmiina kun tilaisuus tulee niin se ralisoi heidän suunnitelmat. Tämä elämäntyyli on heille NORMAALI elämäntapa, kuten juopoille on juominen elämäntapa.

    Tästä toivottomasta työstä liiton eteen olen vapautunut, en odota enää narsulta mitään, tietämättömänä narsu elää wanhaa elämää. En kerro uusista havainoista enkä mistään muustakaan mitään. Kaikki on päällisin puolin kuin ennen, vaikka todellisuudessa ei ole.

    Siinäpä vähän perusteluja ja iso hymynaama päälle :D

    Hmm, nytkö sen sinun narskus on jo psykopaatiksi muuttunut... :)
    Omituinen kameleontti kyllä, vai sinunko käsityksesi hänestä tässä vaihteleekin?

    Äänestä

  • UPDATE_9721742 kirjoitti:

    "Omituinen kameleontti kyllä, vai sinunko käsityksesi hänestä tässä vaihteleekin?"

    Kertomus etenee, mutta en ole vielä käyttänyt psykopaatti nimitystä, minusta ei täytä niitä kriteereitä. Olet lukenut rivien välistä :o..

    Tai täyttää. Oululaisen psykiatrin mukaan joka sanoo, että nph ihminen ei osaa osoittaa empatiaa, mutta kaipaa sitä, mutta psykopaatti ei osaa osoittaa empatiaa eikä kaipaa sitä.

    Kotinarsu kyllä kuuluu tähän viimeksi mainittuun ryhmään. Mutta pidän tuota Oululaisen psykiatrin lausuntoa humpuukina, heillä on asiantuntemus vielä hakusessa. Tuota määritelmää kun en ole löytänyt muualta asiantuntijoilta.

    Joten kotinarsu on puhdas nph, kyllä siinäkin on kestämistä jo tarpeeksi, snif :).

    Miksi sun kirjoitustaito vaihtelee niin paljon? Alussa osasit kirjoittaa, nyt sulla on ihan omituisia kirjoitusvirheitä?

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    "Miksi sun kirjoitustaito vaihtelee niin paljon? Alussa osasit kirjoittaa, nyt sulla on ihan omituisia kirjoitusvirheitä?"

    Eihäntuossaylhäälläolekirjoitusvirheitä,? :)

    Kiitos huomautuksesta M.B, vaikutat suorastaan hellyttävän huolestuneelta, annan sinulle :n tästä huomiosta :)

    Ei hätää minulla on kaikki kunnossa, yritän parantaa kirjoitustani.
    Kiire tekee, olen kommentoinut ahkerasti viime aikoina. Kirjoitus nopeus on 600-800 lyöntiä minuutissa, pitäs vähän hidastaa, kun aikaa menee virheitten korjaamiseen ja silti niitä on vielä kirjoituksissa.

    Tekee ne muutkin virheitä vai myykö ne tosiaan pasistisuikaleita? :)

    http://cms.lindholm-fi.net/media/01_publicweb/Teemat/pasistisuikaleita_1.jpg

    Tuossa ilmoituksessa on f:n tilalla vahingossa p.

    Äänestä

  • xcch kirjoitti:

    "Omituinen kameleontti kyllä, vai sinunko käsityksesi hänestä tässä vaihteleekin?"

    Kertomus etenee, mutta en ole vielä käyttänyt psykopaatti nimitystä, minusta ei täytä niitä kriteereitä. Olet lukenut rivien välistä :o..

    Tai täyttää. Oululaisen psykiatrin mukaan joka sanoo, että nph ihminen ei osaa osoittaa empatiaa, mutta kaipaa sitä, mutta psykopaatti ei osaa osoittaa empatiaa eikä kaipaa sitä.

    Kotinarsu kyllä kuuluu tähän viimeksi mainittuun ryhmään. Mutta pidän tuota Oululaisen psykiatrin lausuntoa humpuukina, heillä on asiantuntemus vielä hakusessa. Tuota määritelmää kun en ole löytänyt muualta asiantuntijoilta.

    Joten kotinarsu on puhdas nph, kyllä siinäkin on kestämistä jo tarpeeksi, snif :).

    psykopatia ei kuulu enää nykypsykiatrian käsitteistöön, vaan yleensä asiantuntijat puhuvat joko sosiopatiasta tai epäsosiaalisesta persoonallisuudesta.

    kommentti revitty täältä:
    http://tieku.fi/kysy-meilta/psykopatian-oireet

    NPH ja epäsosiaalisesta persoonallisuus ovat niin lähellä toisiaan, että varmaan vaikea mennä arviomaan näin maalikkona. Henkisesti sairaita kummatkin on, joten aivan sama.

    Anteeksi, jos nimittelen sinun rakasta kotinarsua henkisesti sairaaksi ;-)

    Äänestä

  • M.B. kirjoitti:

    Miksi sun kirjoitustaito vaihtelee niin paljon? Alussa osasit kirjoittaa, nyt sulla on ihan omituisia kirjoitusvirheitä?

    "Miksi sun kirjoitustaito vaihtelee niin paljon? Alussa osasit kirjoittaa, nyt sulla on ihan omituisia kirjoitusvirheitä?"

    Xcch on alkanut "avata silmiään" ja tästä ei muutamat näytä oikein tykkäävän, taitaa olla sama ilmiö kuin todellisessakin elämässä, kun aletaan keskustella todellisista teoista niin puhe käännetään hyvin vikkelästi puhujan "virheellisiin" sanoihin, ilmeisiin ja vartalon asentoihin :D Tuttu kikka.

    Äänestä

  • syksy tulee kirjoitti:

    "Xcch on alkanut "avata silmiään" ja tästä ei muutamat näytä oikein tykkäävän, taitaa olla sama ilmiö kuin todellisessakin elämässä, kun aletaan keskustella todellisista teoista niin puhe käännetään hyvin vikkelästi puhujan "virheellisiin" sanoihin, ilmeisiin ja vartalon asentoihin :D"

    Samaa mieltä ja hyvä niin!
    Kohtele ihmisiä kuten haluasit sinua kohdeltavan. Jos tulee p*skaa niskaan, niin anna samalla mitalla takaisin. don't get mad get even.

    Äänestä

  • A kirjoitti:

    Tuossa ilmoituksessa on f:n tilalla vahingossa p.

    :DDD joo, p->f

    xcch, juu ei. Kaikkihan täällä kirjoittelee välillä miten sattuu, sulla vaan oli ehkä enemmän sellainen 'terävä' tipahtaminen huonosti kirjoittavien joukkoon. :)

    terävä->niin huomattava, että siihen kiinnitti huomiota ja eräällä tavalla yllättävä.

    Äänestä

  • syksy tulee kirjoitti:

    "Miksi sun kirjoitustaito vaihtelee niin paljon? Alussa osasit kirjoittaa, nyt sulla on ihan omituisia kirjoitusvirheitä?"

    Xcch on alkanut "avata silmiään" ja tästä ei muutamat näytä oikein tykkäävän, taitaa olla sama ilmiö kuin todellisessakin elämässä, kun aletaan keskustella todellisista teoista niin puhe käännetään hyvin vikkelästi puhujan "virheellisiin" sanoihin, ilmeisiin ja vartalon asentoihin :D Tuttu kikka.

    höpö höpö. Kiinnitin asiaan huomiota, koska xcch:n kirjoitustyyli oli alussa niin huliteltua. Mutta olihan omanikin huolitellumpaa alussa kuin esim. nyt.

    Muut oletuksenpoikaset voitte tunkaista suoriltaan jonnekin hautumaan hieman timantinomaisemmiksi.

    Äänestä

  • freestyle2 kirjoitti:

    "Xcch on alkanut "avata silmiään" ja tästä ei muutamat näytä oikein tykkäävän, taitaa olla sama ilmiö kuin todellisessakin elämässä, kun aletaan keskustella todellisista teoista niin puhe käännetään hyvin vikkelästi puhujan "virheellisiin" sanoihin, ilmeisiin ja vartalon asentoihin :D"

    Samaa mieltä ja hyvä niin!
    Kohtele ihmisiä kuten haluasit sinua kohdeltavan. Jos tulee p*skaa niskaan, niin anna samalla mitalla takaisin. don't get mad get even.

    > Jos tulee p*skaa niskaan, niin anna samalla mitalla takaisin. don't get mad get even.

    No ... Miten sen sanoisi. Kilteille ihmisille suosittelen samaa. Rohkaisenkin.

    Osalla meistä on se ongelma, ettei voi lyödä omasta mielestään kunnolla ollenkaan. Tulee liian rumaa jälkeä. Tätä voi voimienhallintaa oppimalla osittain hienosäätää, mutta tunnetasolla se on sitten taas ihan sama tekeekö mitään vai ei. Joten turhaa ajanhukkaa ja parasta kaikille kun ei koske edes hanskoilla. Ja samalla hyvä syy harjoittaa luostarihyveitä ja kotikasvatusta.

    Kiitos monista oikein hyvistä puheenvuoroistasi. Niitä tarvitaan.

    "Kiitos monista oikein hyvistä puheenvuoroistasi. Niitä tarvitaan"

    ole hyvä! Samaa en voi sanoa sinun kommenteistasi.
    Taisit ymmärtää aivan väärin, en todellakaan tarkoittanut fyysistä väkivaltaa

    "Osalla meistä on se ongelma, ettei voi lyödä omasta mielestään kunnolla ollenkaan. Tulee liian rumaa jälkeä."

    Onko henkilokohtaisia kokemuksia?

    Äänestä

  • freestyle2 kirjoitti:

    psykopatia ei kuulu enää nykypsykiatrian käsitteistöön, vaan yleensä asiantuntijat puhuvat joko sosiopatiasta tai epäsosiaalisesta persoonallisuudesta.

    kommentti revitty täältä:
    http://tieku.fi/kysy-meilta/psykopatian-oireet

    NPH ja epäsosiaalisesta persoonallisuus ovat niin lähellä toisiaan, että varmaan vaikea mennä arviomaan näin maalikkona. Henkisesti sairaita kummatkin on, joten aivan sama.

    Anteeksi, jos nimittelen sinun rakasta kotinarsua henkisesti sairaaksi ;-)

    "Anteeksi, jos nimittelen sinun rakasta kotinarsua henkisesti sairaaksi ;-)"

    Hehe, minkäs tosiasioille mahtaa :)

    Kyllä kotinarsu on sairas ja melko pahasti. Luulin aiemmin että on vain hieman änkyrä luonne, mutta narsu onkin elänyt kokoajan aivan omassa salaperäisessä narsumaailmassa haavekuvineen.

    Ompa vaikea tottua ajatukseen, että ei ole todellisuudessa koskaan tuntenut ihmistä jonka kanssa on asunut yli 10 vuotta, hyvin narsut osaa näytellä ja valehdella.

    Narsuissa on eroa, parilla kaverilla on kotinarsut myös, niiden luona ei voi käydä kylässä, yhden luona voi piipahtaa jos on todella tärkeää asiaa. Toisella on miehen kaverien suhteen nolla toleranssi.

    Minun narsu ei osoita hellyyttä juuri koskaan, mutta kaverilla tuossa ensimäisessä tapauksessa narsu on jatkuvasti kimpussa. Hänen narsu tykkää musiikista ja kuuntelee sitä netistä. Kaveri ei voinut ostaa tietokoneeseen langattomia luureja, koska ne päässä ei jätä miestään rauhaan vaan on kimpussa kokoajan, mutta langalliset luurit päässä joutuu istumaan kuuntelemassa koneella.

    Tuttavapiirissä on 5 narsisti perhettä joista 2 on eronnut (naisia) ja toinen heistä hakenut lähestymiskieltoa. Me miehet (kaikkiaan 4) yritetään tulla toimeen toistaiseksi kotinarsujen kanssa.

    Äänestä

  • freestyle2 kirjoitti:

    "Kiitos monista oikein hyvistä puheenvuoroistasi. Niitä tarvitaan"

    ole hyvä! Samaa en voi sanoa sinun kommenteistasi.
    Taisit ymmärtää aivan väärin, en todellakaan tarkoittanut fyysistä väkivaltaa

    "Osalla meistä on se ongelma, ettei voi lyödä omasta mielestään kunnolla ollenkaan. Tulee liian rumaa jälkeä."

    Onko henkilokohtaisia kokemuksia?

    >>> "Kiitos monista oikein hyvistä puheenvuoroistasi. Niitä tarvitaan"

    > ole hyvä! Samaa en voi sanoa sinun kommenteistasi.

    - Lausuinkin jo tuossa edellä epäilyni samalla mitalla vastaamisen ei-yleistettävyydestä kaikkia koskevaksi vuorovaikutukselliseksi periaatteeksi. Pahoittelen että joudun pitämään siitä kiinni.

    Kiitos monista oikein hyvistä puheenvuoroistasi. Niita tarvitaan.

    Äänestä

  • xcch kirjoitti:

    "Anteeksi, jos nimittelen sinun rakasta kotinarsua henkisesti sairaaksi ;-)"

    Hehe, minkäs tosiasioille mahtaa :)

    Kyllä kotinarsu on sairas ja melko pahasti. Luulin aiemmin että on vain hieman änkyrä luonne, mutta narsu onkin elänyt kokoajan aivan omassa salaperäisessä narsumaailmassa haavekuvineen.

    Ompa vaikea tottua ajatukseen, että ei ole todellisuudessa koskaan tuntenut ihmistä jonka kanssa on asunut yli 10 vuotta, hyvin narsut osaa näytellä ja valehdella.

    Narsuissa on eroa, parilla kaverilla on kotinarsut myös, niiden luona ei voi käydä kylässä, yhden luona voi piipahtaa jos on todella tärkeää asiaa. Toisella on miehen kaverien suhteen nolla toleranssi.

    Minun narsu ei osoita hellyyttä juuri koskaan, mutta kaverilla tuossa ensimäisessä tapauksessa narsu on jatkuvasti kimpussa. Hänen narsu tykkää musiikista ja kuuntelee sitä netistä. Kaveri ei voinut ostaa tietokoneeseen langattomia luureja, koska ne päässä ei jätä miestään rauhaan vaan on kimpussa kokoajan, mutta langalliset luurit päässä joutuu istumaan kuuntelemassa koneella.

    Tuttavapiirissä on 5 narsisti perhettä joista 2 on eronnut (naisia) ja toinen heistä hakenut lähestymiskieltoa. Me miehet (kaikkiaan 4) yritetään tulla toimeen toistaiseksi kotinarsujen kanssa.

    "Tuttavapiirissä on 5 narsisti perhettä joista 2 on eronnut (naisia) ja toinen heistä hakenut lähestymiskieltoa. Me miehet (kaikkiaan 4) yritetään tulla toimeen toistaiseksi kotinarsujen kanssa. "

    Hohohohoo hehehehee! :D
    Toisinsanoen kaikki naiset ovat mielestäsi narsisteja.
    Ettei vain olisi kyseessä miesnarsissien oma pikku "salaseura", missä "hankalat" vaimot leimataan narsisteiksi. ;)

    ""hankalat" vaimot leimataan narsisteiksi. ;)"

    Eikö hankalat rouvat ole narsuja ? vai onko se "hankaluus" niin tavallista naisten keskuudessa että ne lasketaan normaalien joukkoon kuuluviksi? :o}

    4 naista ja 2 miestä on narsuja, siis kaikki ei ollut naisia. Sorry pitää lisätä vielä yksi nainen, unohdin siis 5 naista joilla on nph. Tämä viimeinen tapaus ei ole niin vakava. vieraanvarainen kyllä, mutta kaipaa kokoajan virikkeitä elämäänsaä tavalla tai toisella. Siis tyhjä sisältä ja miehensä kanssa kroonisia hankaluuksia.

    Uskotko oikeasti näihin juttuihin ?

    ( hmm...NPH:n esiintyvyys väestöstä n. 1-3%...keskinmäärin 2 sadasta ja kun otetaan todennäköisyys, että juuri siinä sadan ihmisen joukossa olisi yksi NPH...Ja se, että sanoakseen jotakuta narsistiksi pitää olla yleensä vuosia, lähes päivittäin kyseisen henkilön kanssa tekemisissä...Se tekee pikaisesti päässä laskettuna... )

    Olet siis keskinmäärin n. 400-500 ihmisen kanssa tekemisissä lähes päivittäin? :)
    Silti siinä välissä ehdit vielä tänne kirjoitella. :D

    Vai valikoidutko yksinomaan narsistien seuraan? Tosin laskelmani mukaan se on hyvin epätodennäköistä, sillä useimmat ihmiset eivät tunnista narsistia kertavilkaisusta. Tietenkin jos itse olisit narsku se voisi muuttaa asiaa...

    Narsisteja on erilaisia. Toisessa ääripäässä on nph:sta eli narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät ja toisessa vain joitain narsistisia käyttäytymismalleja ilmentävät henkilöt.

    "Tuttavapiirissä on 5 narsisti perhettä joista 2 on eronnut (naisia) ja toinen heistä hakenut lähestymiskieltoa. Me miehet (kaikkiaan 4) yritetään tulla toimeen toistaiseksi kotinarsujen kanssa. "

    Kuulosta melkoiselta määrältä.
    Itse tiedän 7 henkilöä joilla on havaittavissa olevia narsistisia käyttäytymismalleja, joista kaksi on aivan varmasti NPH tai toisella saattaa olla epäsosiaalinen persoonallisuus...

    Laskinpa huvikseni. että 10-15 vuoden aikana olen joutunut tavalla tai toisella tekemisiin 3:n ihmisen kanssa, joilla mielestäni on hyvin selkeät nph:n piirteet, 2 hyvin paljon narsistisia piirteitä omaavaa ei ehkä kuitenkaan persoonallisuushäiriöisiä (tuntuisi jonkin verran empatiaakin löytyvän), yksi muuten ihan seko ja omituinen, jolla kyllä myös nph:n sopivia piirteitä.

    Äänestä

Onko niin, että luonnehäiriöt ovat "sukupuoliriippuvaisia"? Harvemmin esimerkiksi miehet ovat huomionhakuisia- tai epävakaitapersoonia, sen sijaan monet naiset ovat?

Äänestä
  • Kyllä exukkoni oli huomionhakuinen. Kun hän astui sisään (minne vain) hänestä loisti kilometrien päähän HUOMATKAA MINUT.

    Äänestä

  • 18+17 kirjoitti:

    Kyllä exukkoni oli huomionhakuinen. Kun hän astui sisään (minne vain) hänestä loisti kilometrien päähän HUOMATKAA MINUT.

    :) Tuli mieleen, että miehillähän tuo useimmiten lasketaan vain itsevarmuudeksi kun taas naisilla huomionhakuisuudeksi..

    Yleisellä 'hyvää päivää'-tasolla.

    Äänestä

  • Jaa, itse olen huomannut miesten olevan huomionkipeitä ja helposti kimpaantuvia, kun taas naiset ovat alistuvampia ja mukautuvampia. Mutta eivät taida siltikään nuo olla sukupuoleen sidottuja käyttäytymistapoja loppujen lopuksi.

    Äänestä

Juu, sitä löytyi sitä itsevarmuutta vaikka muille jakaa. Luuli raukka itsestään vähän liikoja, eipä se nyt kumminkaan ihmistä kummempi ollut. Mutta ne näyttävät sisääntulot, ne jäivät mieleeni. Se oli muuten aika huvittavaa.

Äänestä

Ovesta sisään tulo ei vielä tee kenestäkään huomionhakuista persoonaa vaan huomionhakuisuudella halutaan tehdä itsestä ja kaikista asioista kauheaa draamaa..että semmosta tarkoitin.

Äänestä

Kyllä sitä draamaakin riitti, uskokaa pois. Ei jaksa kuvailla kaikkea.

Äänestä

Hui kamala taas, on ollut ihan dramaattinen ja huomiohakuinen eikä ole teistä pätkääkään sitten välittänyt. NARSISTI!

Äänestä

Aivan nyt päästiin asiaan narsisti ulkoilmassa= kävelevä sonnanlevittäjä ympäristöhaitta siis.

Äänestä

tiedän yhen pariskunnan missä mies on tosi julma. Sanoin sille miehelle kerran suorat sanat että ämmäs taitaa olla vähäjärkinen kun ei tajuu tuota juttua. En muuten nimittänut psykopaatiksi tai nph:ksi mutta muuten kyllä vähän syyttelin.

Oli vaan pakko kommentoida, meni kylmät väreet kun luin sitä että narsut suunnittelevat tekojaan kuukausitolkulla. Niin tääkin teke, tai teki en mä enää tiedä. Suunnitteli esim pettämistä ja sai sen sitten vaikuttamaan hetken mielijohdetta. Kas ku kännissä vaan päädyin naapurintädin sänkyyn, mut ei täs kato mitään ja ei se nyt mitään seksiäkään ollut kun olin niin kännissä.

Jees on tullut oltua narsistin loukussa. Omaltakohdaltani uskoin aikoinaan että he olivat mielensä vallassa ja tekivät asioita ajattelematta ja katuivat. Vaikka kaikki on oikeasti suunnitelmallista tuhoa. Minua on kiusannut myös opiskeluajoilta lähtien narsistiämmä. On muuten ihan selvä NPH.tapaus. Mä en nyt vaan nimittele nää tyypit ovat olleet hoidossa ja suljetuilla osastoilla ties missä nuoruudessaan. Nyt ollaan nelikymppisiä, ja yhteiskuntaa ei enää kiinnosta tän ikäiset perheettömät tunnevammaiset :)

On totta että tää eräs narsisti on tehnyt asioita hetken mielijohteesta esim väkivaltaa koska sumeni. Kyseessä on viha joka on kohdistunut jo kauan esim partneriin tai vanhempaan mutta joka raukkamaisesti puretaan syyttömään. Tyyliin ne jotka lyövät kirveellä päähän metrossa. Jos NPH tekee sellaista sillä on kai jokin toinenkin mielentilahäiriö?

Äänestä

ninnon

Äänestä

"Kyseessä on viha joka on kohdistunut jo kauan esim partneriin tai vanhempaan mutta joka raukkamaisesti puretaan syyttömään. Tyyliin ne jotka lyövät kirveellä päähän metrossa. Jos NPH tekee sellaista sillä on kai jokin toinenkin
mielentilahäiriö?"

Joku sivu juonne siinä on, mutta valmius ja asenne tehdä niin on siihenkin hankittu paljon aikaisemmin. Samoin väkivaltaisuus ei tule kuin salama kirjkkaalta taivaalta, vaan se sisällä valmiina tunkemassa ulos tarvittaessa. Mutta NPH ihmisissä on tuossa eroja, jotkut heistä ei ole väkivaltaisia, suurin osa ei ole sanoisin,

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

9+12 kirjoitti:

Kävelevä katastrofi ja todella sairas mieleltään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu