En edelleenkään tiedä, oliko exäni narsisti, mutta sen tiedän, että suhde oli huono.
-En ollut oma itseni suhteessa. Olin iloton.
-Esitin iloista kodin ulkopuolella, puhuin paljon siitä, kuinka onnellinen olin mieheni kanssa. Ihan liikaa. Neljän seinän sisällä suhde oli pelkkää työtä. Oli hyväkin hetkiä, mutta niitä oli ehkä 1 sadasta. Loppu oli tyhjää.
-Minä annoin aina periksi- ihan aina ja kaikessa.
-Mielistelin, myötäilin, joustin-liikaa, lahjoin
-Luovuin haaveistani
-En viihtynyt työssäni, jota ennen rakastin. En myöskään halunnut mennä kotiin, koska en viihtynyt sielläkään. Pelkäsin viikonloppuja, joita olin ennen rakastunut, koska sain juhlia, tavata ystäviäni, rentoutua television äärellä
-Minusta tuli masentunut ja äksy
-En pystynyt rakastamaan ihmisiä samalla tavalla kuin ennen.
-Olin koko ajan väsynyt, minulla ei ollut energiaa mihinkään ylimääräiseen
-En kestänyt minkäänlaista meteliä. Meinasi hermot palaa helposti
-Korvasin aineellisilla asioilla sisäistä tyhjyyttä
-Meillä ei ollut exäni kanssa yhtään mitään yhteistä
-En tehnyt mitään enää intohimolla, lähinnä pakolla
-Menetin seksuaalisen kiinnostuksen, vaikka olen ollut ja olen todella seksuaalinen henkilö
Jos Sinun suhteessasi on esimerkiksi seuraavanlaisia piirteitä, jos käytöksesi muuttuu kuvailmellani tavalla, kannattaa todellakin miettiä, onko se sen väärti. Oli se toinen narsisti tai ei. Kyse voi yksinkertaisesti olla kahden täysin sopimattoman ihmisen suhteesta, joka alkaa muistuttaa narsistista suhdetta, koska kumpikin vetää roolia toisen mieliksi ja oma persoona ja sielu jää sivuun. Toki voi yrittää kaikenlaisia terapioita, mutta entä jos ne eivät auta, sillä suhde on alunperin tuhoon tuomittu? Jos minä rakastan tanssimista ja laulamista, eikä toinen nauti niistä lainkaan, niin jätän ne väliin, miellyttääkseni toista. Kenties jossakin on joku, joka aidosti nauttii minulle rakkaista asioista, minulle välttämättömistä asioista- ettei tarvitse niistä luopua, tai toisen esittää mielikseni pitävänsä niistä.
Suhde voi olla helvettiä, vaikka se toinen ei olisikaan narsisti.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Parisuhdepalstalle...
Saatat olla masentunut tms.
Huonon suhteeseen jäävä syyttäköön itseään. Sinä olet oivaltanut että tämä partneri ei ainakaan auta eteenpäin, kannattaa jatkaa matkaa eteenpäin. Tsemppiä.
"Suhde voi olla helvettiä, vaikka se toinen ei olisikaan narsisti."
Jep, puolet avioliitosta päättyy eroon. Narsisteja, juoppoja +muita ongelmallisia on yhteensä alle 20%. Joku muu mättää.
Jotain sairasta tuossa on ollut, "luovuit kaiksesta", mutta ilmeisesti et saanut juuri mitään tilalle. Kun menee avioon, niin joutuu luopumaan monista asioista, mutta saa tilalle asioita. Tämä on tärkeää ja molemmin puolinen viestintä että molemmat tulee huomioitua.
Narsistin kanssa ei mikään onnistu, eikä luopumisen tilalle saa muita kuin ongelmia. Mutta tavallisessa liitossa pitäisi kohtuudella löytää yhteiset "hauskuudet" Teillä on ilmeisesti viestintä tökkinyt tosi pahasti, toinen ei ole tajunnut tai ei ole halunnut huomata sinun ongelmiasi. Ja sinä et ole älynnyt niitä ottaa puheeksi.. Vissiin näin, en tarkkaan tiedä..
Kyllä aloituksessa kysymys on ollut luonnehäiriösestä ihmisestä. Jokainen samanlaisessa suhteessa ollut tunnistaa nuo luonnehäiriöisen narsistin jättämät jäljet ja piirteet itsessään. Luonnehäiriöisen seurassa ihmisestä tulee sieluton sillä suhde ei perustu oikeisiin tunteisiin, jossa osapuolet saavat ja jakavat rakkautta toisilleen.
Kysymys ei ole huomaamisesta vaan välinpitämättömyydestä, jota ei voi korjata millään puhumisella ja keskustelulla, kun siihen tarvittavat työkalut yksinkertaisesti luonnehäiriöiseltä puuttuvat. Ainoa keino on lähteä..kaikenlainen pariterapia tai suhde-elvytys on toivotonta tekohengitystä, kuollut on ja pysyy kuolleena...
Ehkä, minusta rouva on orjaillut miestään jostakin syystä, tyypilliset narsistin piirteet kuitenkin ainakin tuon kirjoituksen perusteella jää uupumaan.
Jos olisi nph ihminen, niin hän olisi alistanut, mitätöinyt, vaatinut, valhtellut, uskotellut, kohdeltu huonosti aiemissa liitoissa, ollut väärinymmärretty, jopa pettänyt, siis käynyt vieraissa. Näistä oireista ei ollut jälkiä kirjoituksessa.
En nyt kirjoita aloittajasta mutta
Olen nähnyt samalaisia tapauksia jossa ei ole ollut kyse nph liitosta,
mutta toinen ei ole siinä viihtynyt syystä tai toisesta ja vaikka arkipäivät onkin olleet kohtuullisia niin jotain on puuttunut. Exällä oli alkoholiongelma ja minä olin este hänen ryyppäämiselle ja romaatiselle kansssa käymiselle muiden miesten kanssa.
Hänellä oli tapana uskoutua jollekin ryyppykaverille ja lista jonka hän esitti muistutti erehdyttävästi ylläolevaa, tietysti minulle kertoi aivan toista. Eron jälkeen soitteli pienessä humalassa yli kymmenen vuoden ajan (soittelee joskus vieläkin) ja kertoo että ei ole löytänyt minunlaista miestä mistään. nyt kesällä ehdotti vielä tapaamista, kun oli täälläpäin käymässä.
Kotinarsu on suuressa itsepetoskohtauksessa myös kertonut vastaavan laista, Ainakin "meillä ei ole mitään yhteistä" on ollut listalla ja tietysti minun sanomiset asiayhteydestä irtiotettuna yli 10 vuoden ajalta.
Puhe on tosin ollut melkopaljon agressiivisempaa sävyltään. Ja hänkin kertoi minulle aivan toista, olin hänen rakas johon hän on oppinut luottamaan petollisten suhteitten jälkeen.. Tuota "rakas" sanaa lukuunottamatta kaikki on totta..
Eli otappa noista sitten selvää..? Ei kannate olle herkkäuskoinen, nph oireet kyllä käyvät selvästi esille jos niitä on.
Kuten avaaja viisaasti itse totesi
" Kyse voi yksinkertaisesti olla kahden täysin sopimattoman ihmisen suhteesta, joka alkaa muistuttaa narsistista suhdetta, koska kumpikin vetää roolia toisen mieliksi ja oma persoona ja sielu jää sivuun. "
Exäni kanssa monet mainitsemasi asiat pitää paikkaansa, vaikka kumpikaan ei ole narsisti. Ei vaan puhuttu asiosta.
Parisuhde meni päin kirkkovenettä ja kumpikin tiedosti sen, mutta ei tehty asian hyväksi mitään.
Kun vihdoin erottii, niin sitten vasta käytiin asiat läpi. Silloin minulle selvisi kuinka onneton naiseni oli ollut.
Suhteemme ei ollut yhtä helvettiä, emme vain sopineet yhteen.
Nykyisen puolisoni kanssa ollaan puhuttu kaikista asiosta ja parisuhde toimii kerrassaan loistavasti. Itselleni edelleen tuottaa vaikeuksia puhua ongelmista samantien, mutta parempi puhua asiosta muutaman päivän päästä, kuin jättää puhumatta.
Olet siis valinnut puolisosi huonosti. Oliko hänen tarkoitus vain täydentää sinun elämääsi ? kerrot ettet itse tehnyt mitään kotona korjataksesi tilannetta vaan otit eron kun tarpeeksi petyit tilanteeseen. "luovuin haaveistani". Hyvässä parisuhteessa haaveet on oltava yhteisiä eikä "mun haaveita".
" Hyvässä parisuhteessa haaveet on oltava yhteisiä eikä "mun haaveita"."
Kiitos, loistavasti kiteytetty ja jos tuo ei täyty niin heikoilla liitto on.