Vau-

Joensuulainen Sonja Manninen (vl) koki vuoden 2009 lopussa elämänsä yllätyksen. Hän sai tietää olevansa raskaana vain viisi minuuttia ennen synnytystä.

Kaikki alkoi, kun Manninen oli alennusostoksilla ystäviensä ja äidin kanssa, kun hän valitti selkäkivuista.

– Kylläpä koskee selkään, ovatkohan menkat alkamassa, Manninen muistelee Päivämiehen haastattelussa.

Hän meni illaksi poikaystävänsä vanhempien luo ja koitti mennä nukkumaan, mutta siitä ei tullut mitään, koska selkäkivut olivat kovat. Hän päätti soittaa lopulta ambulanssimiehille, jotka arvelivat oireiden perusteella, että Mannisella oli kohdunulkoinen raskaus.

Auto lähti pillit soiden kohti Joensuun keskussairaalaa, jossa Mannista oli vastassa lääkäreitä, hoitajia ja kätilö. Epäily kohdunulkoisesta raskaudesta kaatui pian, kun kätilö tutki tilanteen.

– Herranjumala, täältä on vauva tulossa, Manninen muistaa kätilön sanoneen.

Ei kestänyt kauaa viittä minuuttia kauempaa. Tuolloin 17-vuotiaasta opiskelijasta tuli äiti.

Nuori vl-pariskunta päätti pitää vauvan toivuttuaan shokista. Myös lapsi oli terve, 2,3-kiloinen tyttövauva.

Nyt 19-vuotias Sonja Manninen ja hänen miehensä Ilppo Sutinen viettävät normaalia nuoren vl-pariskunnan elämää Joensuussa. Perhe asuu vuoden ja 8 kuukauden ikäisen Aliisan kanssa Joensuussa.
0135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


va tuli! kirjoitti:

Joensuulainen Sonja Manninen (vl) koki vuoden 2009 lopussa elämänsä yllätyksen. Hän sai tietää olevansa raskaana vain viisi minuuttia ennen synnytystä.

Kaikki alkoi, kun Manninen oli alennusostoksilla ystäviensä ja äidin kanssa, kun hän valitti selkäkivuista.

– Kylläpä koskee selkään, ovatkohan menkat alkamassa, Manninen muistelee Päivämiehen haastattelussa.

Hän meni illaksi poikaystävänsä vanhempien luo ja koitti mennä nukkumaan, mutta siitä ei tullut mitään, koska selkäkivut olivat kovat. Hän päätti soittaa lopulta ambulanssimiehille, jotka arvelivat oireiden perusteella, että Mannisella oli kohdunulkoinen raskaus.

Auto lähti pillit soiden kohti Joensuun keskussairaalaa, jossa Mannista oli vastassa lääkäreitä, hoitajia ja kätilö. Epäily kohdunulkoisesta raskaudesta kaatui pian, kun kätilö tutki tilanteen.

– Herranjumala, täältä on vauva tulossa, Manninen muistaa kätilön sanoneen.

Ei kestänyt kauaa viittä minuuttia kauempaa. Tuolloin 17-vuotiaasta opiskelijasta tuli äiti.

Nuori vl-pariskunta päätti pitää vauvan toivuttuaan shokista. Myös lapsi oli terve, 2,3-kiloinen tyttövauva.

Nyt 19-vuotias Sonja Manninen ja hänen miehensä Ilppo Sutinen viettävät normaalia nuoren vl-pariskunnan elämää Joensuussa. Perhe asuu vuoden ja 8 kuukauden ikäisen Aliisan kanssa Joensuussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu