Meditaatio on.... OSHO(1995)

Ihmiskunta Sinde-82

Harvemmin näkee näin tarkkaa analyysia jostakin asiakirjasta.
"Hän yrittää pyrkiä siihen, että sinulla olisi oikeus harjoittaa uskontoa, josta äsken kiinnoistuit."
- Siis, mitä ihmettä? Sehän on laitonta! En voi koskaan kiinnostua sellaisesta ihmiskunnan takia.
" Tällaisen haasteen vastaanottaminen voi kehittää suuresti ihmisen tietoisuutta. Ihmisellä on kaksi mahdollisuutta; hänestä tulee joko äärimmäisen neuroottinen tai sitten hän sallii tämän paineen muuttaa itsensä. Kaikki riippuu suhtautumistavasta. Varmaa kuitenkin on, että paluuta menneeseen ei ole."
Kaksi mahdollisuutta, yleensä käytetään lausahdusta elää tai kuolla. Miksi ei myös artikkelia. Kaksi mahdollisuutta voisi olla myös mielen myönteistä meditaatiota eli enkelien ääniä ja näkymättömiä henkien ääniä. Olikohan Osho kokenut niitä. Millään tavalla häntä halveksumatta?
- No, sitten hän menee tänne sairaalaan ja kuolee, kuuluu hänen oma innostunut vastauksensa. Analysoin viimeksi sen siten, ettei hän näin ajatellessaan ymmärrä lainkaan, mitä florismi.
Kaksi mahdollisuutta, kuin vaaka tasossa oleva ristinpoikkipuu.
Kaksi mahdollisuutta, kuin pystytasossa oleva ristin horisontaali tukipylväs.
- En ottanut huomioon näissä deja vu:ta.
Siinäpä vasta haaste. Kaikki lupaukset fiktiosta ja fokusaatiosta... Vain pelkkiä turhautuma-pelkoja.

" Kun ei tiedä kuka kukin on, kun ei tiedä, missä kaikki on. Kun ei tiedä kuka kukin on, kun ei tiedä, missä kaikki on. Kun ei tarvi tietää, niin lapsi voi leikkiä muistipeliä liian vaikeaa, vaikkei tarvii tietää. Virikkeenä elämään, vain keho lapsen erikoisen. Tuonpuoleisen tumpeloisen, tuomari nurmio luo, elämään kevään, vihreyden tuo." Seksuaalityön teetättäminen vapaanseksin merkeissä. Eikö buddhismi äskettäin yhdistettykkin kansamme mielissä sellaiseksi, kun DDR:n urheilijat vaihtoivat sukupuoltaan? Minun mielestäni kysymys oli fiktiosta, koska nuori mieleni ei tavoittanut nyt toisenlaista käsitystä ja löytyihän siihen raamatun kohtakin efesolaiskirjeestä. Se riisti mediassa huomiota todellisuudelta. Turhautuma-pelkoja sosiaaliala täydellisyydelle, mikä ihmiskäsitys tai Jumalkäsitys se on kansakunnalle? Mutta vain tämä sukupuolenvaihdosko olisi kansakunnalle tärkeä ihanteellinen aate? Meditaatio ja turhautumispelko kuolemasta, voiko se olla terveydelle vaarallista, koska kuolemahan on väärin. Se on väärä ratkaisu ja kristinuskossa joskus vääristelty turvallisuus.

1

132

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pannaanko "tjong" hänen kohdalleen tiedustelin minä.

      - Erkki-Mikael Salmi teoksessa "Tuplavahingosta viisastuu"

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      80
      1542
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      14
      1014
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      912
    4. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      95
      912
    5. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      724
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      140
      680
    7. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      664
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      48
      651
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      641
    10. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      76
      639
    Aihe