Mistä tämä johtuu?

neuvoja kaipaava

Haluaisin teidän mielipiteitä tästä asiasta.

Olen ollut aina mustasukkainen tai lähinnä ainakin nykyisessä suhteessani. Olemme seurustelleen vuoden ja mustasukkaisuus tulee ajoittain esiin. Joskus mustasukkaisuus tuntuu järjenvastaiselta mutta tunne tulee silti ja ahdistaa. Esimerkkinä voisin sanoa että minua ärsyttää jos miehelleni kirjoittaa facebookissa hänen naispuoleinen kaverinsa, vaikkeivat he kyllä ole edes muuten tekemisissä. Tai jos mieheni halaa jotain naista..¨
Meillä ei ole ollut koskaan luottamusongelmia, lukuun ottamatta yhtä kertaa kun mieheni ei kertonut minulle, että hänen naispuoleinen kaverinsa oli soittanut. Puolustuksena oli se, että olisin suuttunut asiasta, koska en tunne kyseisestä naispuoleista kaveria. Aiemmissa suhteissa olen tullut aina petetyksi, en kylläkään jätetyksi mutta luottamus on aina mennyt, eikä kukaan entisistä miehistäni ole ollut luottamuksen arvoinen ja on ollut aina jotain pettämisjuttuja..
En tiedä tuleeko tämä entisistä suhteista, mutta tämä on todella raastavaa, koska itse järjellä ajatellen ei tarvitsisi olla mustasukkainen/suuttua niin pienistä asioista, koska tiedän että mieheni on uskollinen, mutta tunteet tulevat silti ja viha myös.
Kertokaa jos osaatte jotakin sanoa ja mikä avuksi.. :/

2

338

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kosh

      Tiedän mitä tunnet ja käyt läpi, et haluaisi olla mustasukkainen mutta et voi sille mitään. Kyllä sinä voit, hyväksy sisimmässäsi, tunnusta miehellesi että olet mustasukkainen ja puhu asiasta. Älä jää hautomaan asioita.

      Mitä pikemmin otat asian esiin ja tunnustat myös itsellesi että olet mustasukkainen, voit elää asian kanssa. Tunteet ja ajatukset palaavat välillä, huomaa ne ja tarkkaile ajatuksiasi ja tunteitasi sillä hetkellä, pysähdy katsomaan, hengitä rauhallisesti.

      Yksi tapa on myös päästää irti, vain ajatuksena että miehesi voi joku päivä mennä, ja mitä sinä asialle voit, tunnusta ettet yhtään mitään. Silloin kun se on jo tapahtunut on jo liian myöhäistä olla mustasukkainen, eikö? Syvenny tähän ja ajattele tilanne tapahtuvaksi sisimmässäsi, näin minäkin tein ja päästin irti mutta vain tietysti ajatuksissani koska en minä mahda asialle mitään joten annan sen olla.

      Toivon sydämessäni että löydät tähän asiaan rauhan.

    • rento.regina..

      sulla on itsetunto-ongelma, eikä siihen ole mitään lääkettä, koska olet sellaiseksi syntynyt. se, joka enemmän rakastaa on mustis ja omistushaluinen. taidat olla aika tiukkapipoinenkin,,höllää vähän, äläkä vaan rupee vahtimaan miestäs, tai sekoot ihan kokonaan

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      119
      2440
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      40
      1582
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      644
      1028
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      993
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      98
      916
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      875
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      720
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      706
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      706
    Aihe