Olen 25 -vuotias, asun omistusasunnossa maamme suurimpiin kuuluvan kaupungin keskustassa, olen vakituisessa työsuhteessa ja opintoni korkeakoulussa ovat päättyneet valmistumiseen. Ystäviä, kavereita ja naisiakin on, sukulaissuhteissakaan ei ole ongelmia. Omistan auton, pelaan golfia kesäisin arviolta 40 kierrosta ja nuoruudenajan kuntosalilla käyntikin on jäänyt ihan pysyväksi, eli ihan kaikki elämässäni näyttää tuntemattoman silmään lähes täydelliseltä, mikä muka vois olla huonosti?
Noh, mähän kerron:
kaikki lähti vuosia sitten ystävän tarjottua kannabista, se oli jotain aivan uskottoman hienoa, naurettiin varmaan 4 tuntia putkeen älyttömiä juttuja ja sama ystäväni sai blossea säädettyä jatkossakin, jolloin kannabiksen polttelusta tuli säännöllistä hupia.
Varmaankin noin vuoden verran mentiin ihan pelkällä ganja-linjalla, mutta sitten tuli kokaiini, ekstaasi, LSD ja amfetamiini monissa muodoissaan mukaan kuvioihin, silti tiesin itse kontrolloivani tilannetta ja olin ainoastaan satunnainen viihdekäyttäjä, kannabista tosin poltin lähes päivittäin silloinkin.
En oikein ikinä syttynyt muista huumeista, kun amfetamiinista, sillä LSD oli jopa liiankin pelottavaa ja kokemukset siitä jäi varsin hämäriksi, kokaiini oli ja on edelleen Suomessa laatuunsa nähden tajuttoman kallista, sekä jokseenkin kiven alla ja esso oli mielestäni enemmän nuorempien (16 - 20 -vuotiaiden) juttu, mutta ihan kiva viihdekäyttöön. Eli se amfetamiini toimi ja sitä tuli nuuskattua pahimmillaan n. 12 grammaa viikossa, käyttö oli muutaman vuoden ajan säännöllistä ja vähintään jokainen viikonloppu valvottiin yöt ja otettiin rennosti.
Pirissä oli ainoa huono puoli se, että ne laskut oli aivan uskomattoman hirveät, sillä vaikkapa viikon kestäneen putken jälkeen tuli kahden päivän todella paskaolo, hiki, paino alkoi tippua, masensi ja mikään ei kiinnostanut. Asiasta mitään tietämätön voi miettiä oman elämänsä kamalimman krapulan ja kertoa sen sadalla.
Mutta onneksi laskuja ei tullut, jos oli 24 tuntia 7 päivän ajan vauhti päällä. Rahaahan siinä meni (n. 30-35 euroa / gramma = 360-420 euroa viikossa), mutta kultalusikka sattui syntyessä olemaan suussa ja vanhemmilta sai rahaa sitä pyytäessä, sillä verukkeella, että "opiskelu oli kallista".
Tänäpäivänä blaadaan, poltan kannabista edelleen, sekä olen aikuisten oikeasti tosi pahassa amfetamiinikoukussa ja tahtoisin enemmän kuin mitään, että pystyisin lopettamaan nuuskaamisen. Huumeiden käytöstä ei tiedä kuin lähimmät ystäväni, eli perheelläni ei ole mitään tietoa asiasta, hyvä niin. Nykyään suurinosa ihmisistä, jotka päästän lähelleni ja joiden kanssa olen tekemisissä on huumeriippuvaisia, joka tarkoittaa käytännössä sitä, että heiltä on turha odottaa mitään tukea amfetamiinista irti pääsyyn ja en voi, pysty, enkä kehtaa mennä mihinkään irti huumeista -polille niin mitä mä voin tehdä?
Miten pystyn elää normaalia elämää? Saamaan ehkä viikonloppua pidempikestoisia parisuhteita? Ehkä lapsia joskus? Miten mä pääsen vaan irti tästä paskasta, fyysiset vieroitusoireet ovat aika olemattomat (kädet tärisee, lievät kuulo- ja näköharhat, vainoharhaisuus jne.), mutta henkiset äärettömän kovat. Tosin pisin tauko muutamaan vuoteen vauhdista on ollut muistaakseni viikon.
Pahoittelut, jos jotakuta ärsyttää pitkät viestit, avautumiset tai jokin muu tekstissäni. Ei ole tarkoitus saada mitään sääliä keneltäkään asiaan liittyen, eikä muuta vastavaa. Olkoon tämä esimerkki Suomen nuorisolle päin vittua menneestä elämästä, joka johtuu täysin omista valinnoista, jos tästä ei muuta hyötyä ole. Mikäli tulee kysyttävää tähän vuodatukseen tai vaikka huumeisiin liittyen, niin kysy ihmeessä ja mä koitan vastata as soon as possible. En mä haluu ketään aivopestä, että miten paskoja kaikki huumeet on tai muuta, sillä suurinosa "huumeista" on erittäin jees oikein käytettynä.
Kiitos mahdollisista vastauksista, arvostan suunnattoman paljon jos saan vinkkejä / ideoita normaalin elämän mahdollistamiseksi tai mitä tahansa kehittävää palautetta.
Irti amfetamiinista...
13
2977
Vastaukset
- Perfect Day
Moi.
Ei pahalla, mut mua jaksaa ihmetyttää ihmiset joilla on asiat hyvin ja siti ne alkaa käyttää huumeita... miksi, oi miksi?
No, kai se tärkein tekijä irti pääsemiseen on oma motivaatio.
Mulla on kavereita, jotka on päässy irti huumeista, viinasta, lääkkeistä ja jopa tupakasta, joten mahdollista se kyllä on.
Tosin he taisivat pyytää apua tuolta ylhäältäkin.
Mut sä ainakin tiedät mitä normaali elämä on ja oot ilmeisesti saanut aika hyvät eväät elämääs niin varmaan sä selviät tuosta.
Mun kamut ovat olleet hoitopaikoissa, siellä on ainakin koko ajan apua saatavilla ja voi rauhassa ajatella asioita ja käydä nuita vierotuksia.
Kyllä apua varmasti löytyy jos tarttee ja pyytää.- phiis.
Ehkä siinä on jotain turhautumista tai tylsistymistä siihen "hyvään elämään" ja halu kokeilla uutta, pelottavaa ja jotain vaarallista, en mä tiedä. Rakastuuhan ne naisetkin renttuihin...
Kyllähän noita hoitopaikkoja ois, mutta jotenkin pelkkä ajatuskin olemisesta lukittujen ovien sisällä tuntuu epämiellyttävälle. Ois hienoo omaa niin iso peenis, että pystyis lopettaa kaiken typerän käytön kuin seinään, mutta näillä mennään ;)
02:55 ja en jaksanut puhtaaksilukea kirjoittamiani tekstejä - niiden piikkiin jos on skidisti sekavaa tekstiä.
- Perfect Day
No, ajatteleppa tätä; Sinusta tuntuu nyt epämiellyttävälle ajatus olla lukittujen ovien sisällä...ok.... tuntuuko se epämiellyttävämmältä kuin ajatus elämästä huumekoukussa?!
Mikäli ajattelet nuin et ehkä vielä ole siinä pisteessä että pystyisit ottamaan apua vastaan. Ehkä sun pitää vajota vielä alemmaks ja joku päivä oot tosi onnellinen siitä että pääset hoitoon. Who knows?
Jokatapauksessa hyvä joskus pysähtyä miettimään elämänsä suuntaa, että mihin sitä oikein on menossa.
Mä sain joskus sellasen kortin, jossa luki että "Muista että ainoat rajat ovat ne jotka itse itsellesi asetat, älä ajattele ettet voi, ajattele että voit".
En mä sitä sillon ymmärtänyt, mut nykyään ymmärrän.
Ihmetyttää kyllä vähän, että miten sä voit käydä työssäkin, pitää kämppäs ym. jos käytät niin paljon amfetamiinia... - entinen douppaaja
Kokemuksesta voin sanoa että vaikuttaa siltä että oot pahassa valinta-tilanteessa. Sun pitää valita joko se normaali-tasapaksu-tylsä elämä tai suuria-iloja-ja-tunteita-sisältävä-vuoristorata-eli-huume-elämä.On vain kaksi vaihtoehtoa, ja se on varma ettei molempia voi saada. Olet itsekin huomannut, että olet jäänyt pahasti koukkuun, tarkoittaa siis sitä ettet koskaan pysty olemaan pelkkä viihdekäyttäjä. Eli se on joko huumeet kokonaan tai ei huumeita ollenkaan.
Mitä tekisin sun tilanteessa? Mä menisin oman kaupungin päihdeasemalle päivystys aikaan ja kertoisin millainen on tilanne. Ne ehdottais mulle varmaan ensin avovieroitusta (jokunen bentso helpottamaan oloa päivässä mahdollisesti) ja joitain keskustelukäyntejä päihdeasemalla. Jos en pääsis irti (kuten en päässytkään itse avopuolella), pyytäisin että pääsen vieroitusosastolle vieroitusjaksolle. Siellä saisin varmaan kans muutaman bentson päivälle ja unilääkkeet yöksi jotka sitten tiputettaisiin vähitellen pois. Sit vaan kovasti normaalia elämää ja töitä. Aina kun tuntus vieroitusjakson jälkeen et tekis niin kovasti mieli vetää, soittaisin avopuolen työntekijälle ja menisin käymään juttelemassa. Näin itselläni on mennyt, käyn nykyään kerran-kaks kuukaudessa kertomassa päihdeasemalla omalle työntekijälle miten on mennyt ja jos tulee ongelmia elämässä niin se yrittää neuvoa mua miten ratkaista ne ilman päihteitä. Itse oon ollut yli vuoden kuivilla, mutta aina kun jotain vähänkin ikävempää sattuu on tosi vaikea olla turvautumatta päihteisiin. Kova halu ois unohtaa hetkeksi kaikki, mutta tiedän et jos sen teen niin sitten oon kohta taas täysin koukussa.
Toivottavasti pääset hoitoon ja pääset eroon tuosta huumeongelmasta. Se syö ihmisen kokonaan ja vaikka kuin ois työpaikka ja rahaa, ne menee lopulta kaikki. Mul oli ennen päihteiden käyttöä asunto, työpaikka ja rahaa, ja mitään niistä ei jäänyt. Kun kaikki oli mennyt, vasta sitten hakeuduin hoitoon. Nyt on sitten vaikea yrittää korjata kaikki se mitä on itse omalla käytöllään tuhonnut.- prael
Fiksu viesti. Komppaan tuota ehdotusta mennä kertomaan tilanteesta päihdeasemalle ja lähtemään sinne juurikin asenteella että nyt tämä homma loppui. Pirin kanssa päivästä toiseen ja viikosta kolmanteen risteilemällä aivojesi dopaminerginen järjestelmä on niin pahasti runneltu että ns. normaaleista asioista on ilman sitä perin vaikea löytää mielihyvää. Sinänsä melko salakavala aine kun fyysistä riippuvuuttahan siihen ei oikeastaan synny, mutta liikakäyttö johtaa helposti joko lisäkäyttöön tai pitkään masennukseen. Tuo 12 grammaa viikossa kuulostaa aika hurjalta vaikka täyttä paskaahan sen laatu varmasti oli kuten Suomessa aina (oisko perusjanarin piri käyttäjälle päätyessään jotain 20-25% tuurilla?).
Sinänsä tietty aina arveluttavaa suositella bentsokuureillekin lähtöä mutta jos kerran olet nopeisiin mieltynyt niin tuskinpa hitailla (siis bentsoilla) tasoittelu niihin nipauttaa kunhan et lähde sooloilemaan.
- ÄippäXX
Hienoa, että kerroit oman selviytymistarinasi!
Kuten sanoit, tietoinen päätös joka kerta kun mieliteko iskee, päivä ja asia kerrallaan - ja aikojen saatossa siitä tulee rutiinia.
Älä sure menneitä tapahtumia, äläkä omaisuuksia.
Olet voittanut taisteluista vaikeimman ja omaisuuttakin voit tulevaisuudessa kasvattaa tilanteen ja tarpeen mukaan.
Tärkeintä on, että olet sovussa itsesi kanssa - ja tiedät, että sinulla on tarpeeksi voimia ja sisua selvitä eteenkin päin.
Onnea matkaan ja lämmin halaus:) - Laillinen vaihtiehto
phenylethylamine eli fenyylietyyliamini eli PEA on aivojen biogeenisesti tuottama oma amfetamiimimme. Minulla se nostaa mielialaa 500mg annoksella jopa liikaakin välillä ja on pakko pitää välejä muutaman päivän välein tai kun tuntuu ettei tarvi. Ei kannata nauttia oman terveytensä kannalta MAO-estäjien kanssa tai muidenkaan masennuslääkkeiden tai amfetamiinin kanssa sillä esim. MAO-estäjät nostavat aivojen alhaisia PEA tasoja 1000-kertaisesti ja 3-4 kertaisesti jos konsentraatio aivoissa on korkea. Alkoholi ja thc nostavat fenyylietyyliamini tasoja 4-kertaisesti.
http://en.wikipedia.org/wiki/Phenethylamine
Tuotetta saa edullisesti netistä ainakin rapakon takaa. Ravinnosta sitä saa muun muassa suklaasta ja juustosta.
http://www.google.fi/#hl=fi&cp=19&gs_id=1s&xhr=t&q=fenyylietyyliamiini&pq=fenyylietyyliamiini wiki&pf=p&sclient=psy-ab&source=hp&pbx=1&oq=fenyylietyyliamiini&aq=0&aqi=g1&aql=&gs_sm=&gs_upl=&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.&fp=16a6b8260103245d&biw=1360&bih=570&bs=1 - 18+11
Sullahan menee hyvin! Rahoitus kunnossa ja sillee...
Voisinpa sanoa samaa itsestäni oon ilmeisesti luuseri potenssiin kymmenen suhun verrattuna. Itse käytän aina kun se on vaan mahdollista (yleensä taloudellinen tilanne tai laitos keikka on vastassa). Joten ei mua ainakaan nistiksi voi sanoa, koska ei ole varaa olla sellainen.
Kouluttautuminenkin on jäänyt puolitiehen kun on ilmaantunut noita esteitä (mielisairaalaa, henk. koht. konkurssi, asunnottomuus, etc...). Onneks mut on sentään otettu tähän nykyiseen paikkaan asumaan.
Elät etu oikeutettua elämää! Jos minä olisin sinä unohtaisin sen pirin ja siirtyisin ennemmin opiaatteihin. - jhiivala
näin on
- MANJAANA13
MOIKKA MULLA VÄHÄN SAMOJA KOKEMUKSIA JA OON MIETTINYT PÄÄNI PUHKI MITÄ TEHDÄ KUN NOI HOITOPAIKAT EI OIKEIN ANNA MULLE MITÄÄN MUT TIEDÄN ET AMFETAMIINILLE LÖYTYY KORVAUS HOITO PRFESSORI JARI TIIHOSEN KEKSIMÄ SIINÄ ANNETAAN BUTSII 0.7mg PÄIVÄSSÄ OON HARKINNU ITSEKKIN ZEMPPII...
- Lääkeannoksia
Tarviiko sitä muka oikeasti niin hemmetisti käyttää?
Käyttäisit vaan vähemmän ja oo onnellinen siitä että sulla on sitä.
Syö ja nuku normaalisti ja ota sitä vain silloin kun oikeasti sitä tarviit.
Luulen että olisi hyvä myös palata siihen LSD:hen vaikka pelottaakin,
se voi hyvässä lykyssä antaa inspiraatiota oman elämän hallintaan.
Itse käytin pitkään säännöllisesti A:ta. Toisaalta osasin laskeutua sen kanssa pehmeästi eikä laskut olleet ongelma. Käyttö kuitenkin loppui kuin seinään ku se vaan loppu eikä saanut mistään lisää. Tietty silloin jouduin jo ennenkuin se ihan kokonaan loppui, ruveta jo säännöstelemään sitä ja ottaa vähemmän. Ei se loppujenlopuksi ollut ees niin raskasta se lopettaminen, vaikkei sit jaksanutkaan mitään tehdä enää eikä mikään huvittanut. Nyt oon melkeen pari vuotta ollut ilman ja nykyään sitten ole oikeastaan mitään sosiaalista elämää eikä jaksa yhäkään oikeen olla täysin kiinnostunut mistään. Omat pisimmät parisuhteet oli vauhtipäissä aloitettuja ja ilman on tosi vaikeaa edes ruveta yrittämään. Oikeastaan voisin sanoa että huumettomuus on pilannut elämäni :/
Itselle sopisi parhaiten kultainen keskitie, moderaatio, kohtuullinen lääkekäyttö. - zzz
Onko tää ketju vielä elossa? Haluisin kuulla miten sulla menee nykyään?
- Piri-Turo
Oon koditon, hampaaton ja runkkaan pulsuja parilla eurolla. Et sillee ihan jees..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain647556Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1242979- 1431813
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651669Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1211501Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1711451- 1321182
- 78869
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47812- 53774