Inhoan itseäni. Olen vastenmielinen, sairas ihminen. Ahdistun siitä, että joku pitää minua normaalina, katsoo kuin tavallista ihmistä, vaikka olen kuvottava, viallinen. Pakkoajatukseni eivät jätä minua rauhaan, eivät hetkeksikään. Kuulostaako tutulta?
Minä en ole tehnyt mitään erityisen pahaa, jos asiaa miettii objektiivisesti. Vai olenko sittenkin? Väännän päässäni käymäni keskustelut, lukemani tarinat, uutiset, hyvin mitättömät tekoni joksikin todelliseksi, joksikin, mikä ilmaisee aukottomasti sitä, miten paha olen. Järkeistäminen ei auta, ei alkuunkaan.
Kuvitteleeko kukaan muu, että on oikeasti tehnyt jotain, mitä ei oikeasti ole tehnyt? Tekeekö muistinne tepposet, ja keksitte itse jatkoa tekemillenne kauheuksille? Liioitteletteko osuuttanne, syyllisyyttänne johonkin karmeaan tekoon jonkin muotoseikan vuoksi? Väännättekö tekemänne virheet päässänne näin: "Koska olin kerran valmis toimimaan tavalla X, miksen olisi voinut tehdä tätä (keksimääni) asiaa Y?"?
Kuvitteletko, että kärsit vaikeasta sairaudesta, koska olit varomaton uimahallissa? Olevasi homo? Psykopaatti, koska katsoit kauhuelokuvan (vaikket koskaan satuttaisi ketään) ? Potentiaalinen murhaaja? Pedofiili (vaikket koe minkäänlaista vetoa lapsiin)?
Mikseivät nämä ajatukset vain katoa :-( ??!!!!!
Minä en ole tehnyt mitään erityisen pahaa, jos asiaa miettii objektiivisesti. Vai olenko sittenkin? Väännän päässäni käymäni keskustelut, lukemani tarinat, uutiset, hyvin mitättömät tekoni joksikin todelliseksi, joksikin, mikä ilmaisee aukottomasti sitä, miten paha olen. Järkeistäminen ei auta, ei alkuunkaan.
Kuvitteleeko kukaan muu, että on oikeasti tehnyt jotain, mitä ei oikeasti ole tehnyt? Tekeekö muistinne tepposet, ja keksitte itse jatkoa tekemillenne kauheuksille? Liioitteletteko osuuttanne, syyllisyyttänne johonkin karmeaan tekoon jonkin muotoseikan vuoksi? Väännättekö tekemänne virheet päässänne näin: "Koska olin kerran valmis toimimaan tavalla X, miksen olisi voinut tehdä tätä (keksimääni) asiaa Y?"?
Kuvitteletko, että kärsit vaikeasta sairaudesta, koska olit varomaton uimahallissa? Olevasi homo? Psykopaatti, koska katsoit kauhuelokuvan (vaikket koskaan satuttaisi ketään) ? Potentiaalinen murhaaja? Pedofiili (vaikket koe minkäänlaista vetoa lapsiin)?
Mikseivät nämä ajatukset vain katoa :-( ??!!!!!
Vastaukset 8
Vanhimmat
Heips,
No itselläni alkoi jo pienenä eräänlaiset pakkorituaalit, jotka tähtäsivät jonkin kamalan asian välttämiseen. Nuoruudessa alkoivat pakkoajatukset esim. entäs nyt jos otankin tuon keittiöveitsen pöydältä ja tapan jonkun. Näin ei ikinä kuitenkaan käynyt, mutta tuli haittaavasti mieleen. Sitten tulivat nämä "muistot" eli entäs jos teinkin jotakin, sanoin tyhmästi tai esim. jos oli jokin mysteerinen rikos tapahtunut lähellä paikkaa, jossa asuin aloin i"kuvitella" (tai näin toivon), että olen ehkä saattanut osallistua tai jopa tehnyt koko jutun. Toistaiseksi poliisi ei ole tullut ovelle. Tosin välillä toivoisi, että olisi tullut, niin olisi saanut epäröimiselle edes jonkin lopputuleman. Nämä "entäs jos tein" -jutut ovat kaikista hirveimpiä. Kun ajattelin tulevani oikeasti hulluksi, hankin itselleni ammattiapua ja se on toiminut. Kuten psykiatrini sanoi, näiden asioiden ja niitten tuottaman ahdistuksen ja mahdollisen masennuksen kanssa ei kannata jäädä yksin miettimään, koska muuten tilasta voi tulla krooninen ja sitten ihminen vaan hyväksyy, että elämä on kamalaa.
Eli kannustaisin sinua todella hakemaan apua. Ja tiedän, että alan asiantuntijat kohtaavat "paljon" OCD:tä, ei sitä kannata hävetä, jos epäilee, että sellainen on.
Parempaa syksyä :)
Kiitos vastauksestasi, todella! Tuo "entäs jos tein" on kuin omasta suustani. Itselläni ei ole pakkotoimintoja juurikaan, mutta saatan jonkin tosielämän ohimenevän tilanteen vuoksi alkaa kuvitella tehneeni jotain todella tuomittavaa. Minä myös jollain tavalla pelkään, mutta myös toivon "jääväni kiinni", ihan vain siksi, että kamala epävarmuus loppuisi, enkä enää pelkäisi.
Onko julkiselta puolelta tosiaan saanut apua tällaiseen? Minä olen kuullut monilta masentuneilta, etteivät he ole kokeneet saaneensa apua, ja pakkoajatukset ovat kuitenkin vielä aika paljon masennusta "psykompia" juttuja.
Sinun vastauksesi on helpottanut ahdistustani hirvittävän paljon, kiitos ihana!
Itse kävin yksityisellä, mutta koska OCD on yksi potentiaalisesti lamaannuttavimmista ongelmista, joita mielenterveydessä tavataan, niin miksi siihen ei saisi hoitoa. Kyllä aina kannattaa kysyä.
onko todellakin näin? Esimerkiksi verrattuna masennukseen tms. sairauksiin, joista jäädään "helposti" eläkkeellekin tilan kroonistuessa.
Saanko kysyä, että missä kävit yksityisellä? PKS? Mietin itse juuri tuota, että riittääkö julkisella puolella aika ja tietämys näiden epätavallisempien ongelmien hoitoon? Ei kauheasti huvita avautua syvimmistä peloistaan ja huolistaan, jos ei voi olla varma, että oikeasti saa apua.
Onko lääkityksestä ollut miten merkittävää apua?
Hyvin tuttuja ajatuskuvioita nuo ovat minullekin. Ainoa erotus meillä taitaa olla se että TIEDÄN ja muistan tappaneeni ihmisiä entisissä elämissä. Olin ala-asteella kun muistin näitä ekaa kertaa.
Psykiatrilleni en tietenkään mitään näistä muistoistani ole voinut sanoa, kun ei se heidän markkinatieteensä tunne edes entisiä elämiä...
Mulla oli jo pienenä sellaisia ajatuksia että "mitä jos olen tehnyt jotain itseltäni huomaamatta?". Suurin pelkoni oli, että mitä jos olen nielaissut legopalikan leikkiessäni ja sitten se tukkii kurkkuni.. Samalla kuitenkin ymmärsin, ettei ole mitenkään mahdollista että olisin tehnyt noin, koska kyllähän sellainen mötti kurkussakin tuntuisi. Ajatus ei vaan jättänyt rauhaan..
Myöhemmällä iällä kuvioihin tuli pakkoajatuksia, ja pian sen jälkeen pakkotoimintoja.
Nyt aikuisiällä seurana ovat lähinnä erilaiset pakkotoiminnot. Jonkin verran myös pakkoajatukset, mutta eivät niin pahasti kuin nuorempana.
No siis tuol Järvenpäässä. Tosiaan en ole sillä tavalla asiantuntija, että osaisin vastata tuohon, että kuinka paljon tietämystä heillä on. Varmaan riippuu aika paljon myös itse psykologista tai psykiatrista, mutta psykologi voisi tietää sinänsä enemmän, joskaan hän ei voi määrätä lääkkeitä tai tehdä diagnoosia. Psykologin työhön kuuluu myös lainsäädännössä ylläpitää asiantuntijuuttaan ja toisaalta he myös voivat konsultoida kollegojaan. Toki pakko-oireista häiriötä on hyvin eri tasoista, eli en tarkoittanut, että se on kaikilla yhtä vakavaa, mutta se on kuitenkin vakavasti otettava asia.