Pakko puhua jonnekkin, jos tämä vaikka auttaisi. Käyn siis viimeistä vuotta lukiossa ja kirjoitukset on menossa. Mulla on ollut ahdistusta ja masennusta noin vuosi ja nyt tuntuu että asiat on mennyt huonompaan suuntaan. Lääkitystä ei ole (d-vitamiinia, l-karnosiinia ja e-epa kyllä syön, mutta ei niistä tunnu olen kauhea paljon apua vaikka vähän ne auttaa kylläkin) ja terapiassa käyn kerran viikossa.
Tällä hetkellä mikään ei kiinnosta. Välillä on ahdistusta ja tuntuu lähestulkoon että seinät kaatuu päälle. Tuntuu, että elämässä ei ole mitään järkeä ja kaikki tututkin asiat tuntuu vieraalta siis sellainen epätodellinen olo. Siis sellainen olo, että sekoaa ja elää jossain maanpäällisessä helvetissä. Sitten on vielä jonkinlaisia pakko-ja harha ajatuksia, mutta tiedostan ne kyllä itse ja syytän itseäni sen jälkkeen ajatuksistani. Mitään näkö-ja kuuloharhoja ei ole ja pystyn ainakin nukkumaan yöllä eli ei ole univaikeuksia. Tuntuu, että on kaikissa asioissa huono ja eikä pärjää missään. Mitään itsemurhasuunnitelmia tai yrityksiä ei ole ollut, ajatuksia kylläkin (enemmän juuri kun on ahdistusta). Myös keskittymiskyky on huonontunut, sitten pitäisi kuitenkin lukea kirjoituksiin...
Kavereita minulla on joku pari ja tuntuu että olon huonotumisen myötä olen alkanut eristäytyä vain lisää. Koulussa olen kuitenkin just just pystynyt käymään (vaikka ei se olo paljon parempi kotona ole) ja perheessä asiat ovat päällepuolin kunnossa (se ahdistaa vielä lisää, että olosuhteiden puolesta kaikki pitäisi olla kunnossa.)
Mitähän tässä nyt tekisi? Tuntuu, kun olisi vankilassa, siinä omassa pienessä saippuakuplassa ja kun olisi joku toinen ihminen, ei oma itsensä. Onneksi järki on kuitenkin vielä jotenkin tallella. Kauheeta tämä silti on ja tuntuu että apua ei tällaiseen vaivaan saa kovin helposti. Toista se on, kun on vaikkapa jalka poikki.
Pakko kai tässä on yrittää lukea, loppuviikosta on kuitenkin kirjoitukset. Vähän sekava teksti, mutta tulipahan tehtyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.