Häirikkö seuranain

Pc:n käyttäjä

Tämä juttu ei ole itsestäni vaan eräästä toisesta henkilöstä. Aikoinani sain erästä chatista perääni jonkun täysin sekopään joka nyt seuraa minua jatkuvasti aina kun olen netissä. Hän on laittanut jonkinlaisen ohjelman jolla näkee missä sivuilla milloinkin olen. Tällainen jatkuva seuraaminen on varmasti oire jostakin vakavasta ja toivon, että kyseinen henkilö hakeutuisi hoitoon koska olen hänelle selvä pakkomielle. Ilmeisesti hän on joku eläkkeellä tms. oleva eihän hänellä muute olisi aikaa aamusta iltaan seurata netti käymisiäni. Itselläni taas on aikaa olla paljonkin netissä koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän varmasti tietää paljonkin jo elämästäni kun on päässyt ronkkimaan tietokoneeni sisältöä ja näkee millä sivuilla liikun, samoin pystyy seuraamaan sähköpostiliikennettänikin ja jopa tekemään jäynää niin halutessaan kuten katkoo nettiyhteyksiäni tai puuttuu sähköpostieni sisältöön sekä vittuilee useisiin netti kirjoituksiini omilla vastauksillaan joiden vastauksista tiedän hänen olevan juuri hän. Olenkin joutunut laittamaan toisen koneen prepaid liittymällä josta hän ei onneksi tietä mitään ja sillä hoidankin tärkeimmät asiat.

En tiedä kenellä tästä voisi ilmoittaa kun en tunne hakkeri ja krakkeri piireistä ketään jotka varmasti osaisivat jäljittää tämän tyypin tai ainakin sen seurantaohjelman jolla hän konettani seurailee. Poliisillekaan en ole vielä sanonut koska ei ole tapahtunut pahempaa.

Toivon kyllä, että tämä ihminen saisi muutakin sisältöä elämäänsä kuin minä ja minun seuraamiseni koska tervettähän tuo ei enää ole. Pelottaa ajatellakin millainen ihminen siellä oikein seurailee, pahimmassa tapauksessa saattaa tehdä minulle tai itselleen jotain vielä jonain päivänä kun tarpeeksi pahaksi menee. Toivon vaan, että jonain päivänä oveni taakse ei ilmesty tämä henkilö koska varmasti tietää jo osoitteenikin, helposti se on selvinnyt pelkästään pääsemällä koneeni tietoihin tai seuraamalla nettisivuja joilla käyn.

11

311

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jeppe////

      Mä oon kuullut tuosta sovelluksesta jonka avulla pystyy seuraamaan millä sivuilla henkilö/henkilöt käy, se on wlan.

      • Pc:n käyttäjä

        Miten sen löytää koneelta ja miten poistaa?


      • toppi843
        Pc:n käyttäjä kirjoitti:

        Miten sen löytää koneelta ja miten poistaa?

        vaihda kone macciiin :D ei tu enää mitääään


    • jj

      heitä hänet pois

    • ei hyvä

      samanlainen tunne.Ei kiva!

    • 234832

      Skitsofrenia oireisiin tuo tosiaan viittaa, tarkista lääkitys.

    • ....................

      Just. Niillä on motiivina ihan puhdas raha, se lasketaan nelilaskimella tuotto, joka syntyy esim leffan filmaamisesta tai opetusmateriaalin kuvaamisesta kotona! Raha on se mikä ratkaisee, olemme raaka-ainetta tuotantoa varten. Sama juttu puhelimen kanssa. Periaatteessa ei voi omistaa puhelintakaan, kun sekin lyödään rahoiksi jälkiteollisessa yhteiskunnassa.

    • Huolestunut.

      Onhan se sairasta jos jollakulla on tarve jatkuvasti kytätä millä sivuilla joku käy, se on stalkkaamista! Voisiko joku kertoa että miten sen voisi estää, ettei kukaan näe millä sivuilla käyn??

    • joopajoo42

      No älä käytä tietokonetta tai osta uusi. Sulla se skitsofrenia on, lukeehan sen...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      69
      1265
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      911
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      356
      744
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      116
      690
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      53
      673
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      648
    7. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      615
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      602
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      584
    Aihe