Narsistin sanotaan kopioivan, esimerkiksi tunteita. Tai jäljittelevän.
Mitä on kopioiminen? Onko se sama asia kuin halu?
Mitä on kopioiminen? Onko se sama asia kuin halu?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Hän suoraan sanottuna matkii ihmisten kasvojen ilmeitä, eleitä ja ilmeitä. Muistan, kun kerroin erään läheisen kuolemasta, hänelle tuli sellainen saippuaoopperamaisen teatraalinen ilme, liioiteltu, jollaista en koskaan ole nähnyt kenellekään. Hän voi myös kopioida vaikkapa elokuvista, kuinka näyttelijät ilmaisevat tunteita.Narsistin hymy on yleensä aina sellainen leveä irvistys. Harvoin sellaista vienoa hymynkaretta hänen kasvoillaan näinkään. Aina oli joko todella ilmeetön tai sitten jotenkin liioiteltu ilme kasvoilla.
Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, sitä on pakko kehitellä valeminä, valeolemus, valetyyli tullakseen toimeen muiden ihmisten kanssa.
Itselläni on nykyisin tullut jonkunlainen pakkomielle puheestani ja erityisesti äänenpainosta...En saa siihen sellaista spontaania "innostuneisuutta" silloin kun pitäisi, vaan puheeni on yleensä sellaista tasapaksua ja tylsää...Ainakin omasta mielestäni. Sitten, kun jonkun kanssa keskustelen puhun aivan puuta heinää samalla miettien, että sopiikohan tämän hetkinen äänenpainoni varmasti juuri tähän tilanteeseen...Nauroinkohan nyt vähän väärässä kohdassa, vaikka olisi pitänyt esittää surullista, huomasikohan tuo, että teeskentelin ja ettei minua tosiasiassa voisi vähempää kiinnostaa...Mitähän se edes sanoi...en kuunnellut, kun mietin juuri ilmeitäni ja sitä mitä toisen ilme kertoi juuri sanomastani asiasta. Oliko reaktio positiivinen vai negatiivinen? Onko aika lepytellä, vai jatkanko samaan tyyliin...Oliko ilme kenties vihainen? Pitäisikö suuttua? Loukkaantua ehkä?
Sanoilla ei niin koskaan ole mulle ollut suurta merkitystä...Enemmän sillä sanattomalla viestinnällä, mitä käydään siinä keskustelun ohessa.
Totta tuokin. Jos on esimerkiksi suhteessa tai työyhteisössä, jossa ei kelpaa omana itsenään, alkaa helposti vetämään jotain roolia ja se spontaani höpöttäjäminä voi jäädä alle.
Muistan kun seurustelin narsistin kanssa ja lauloin hääbändissä. Esiintymisiäni oli aikaisemmin kehuttu, mutta yhtäkkiä se ei tullut luonnostaan, en osannut esiintyä. Se, mikä on lapsesta saakka ollut luontaista, se katosi. Ihan tuosta vain. Olin jäykkä ja esitin esiintymistä.
"Jos ei kelpaa sellaisena kuin on, sitä on pakko kehitellä valeminä, valeolemus, valetyyli tullakseen toimeen muiden ihmisten kanssa."
Muille kelpaa, sinulle ei.
Minä pidän tunteet kurissa kun puhun riippumatta aiheesta (varmanpäälle). Jos valitan surua jonkun läheisen kuoleman johdosta, niin en juurikaan vaihda äänensävyä, ehkä puhun hieman hiljaisemmin ja liikun rauhalliseti (arvokkaasti). En tarkkaile omaa käytöstäni kovinkaan paljon enkä ajattele mitä joku minusta ajattelee.
Otan tietysti muuten ihmiset huomioon, ja käytän aika paljon tilanne huumoria puheessani..
Jos liikaa kiinnittää tuollaisiin asioihin huomiota, niin ne ottaa vallan, niin sulle on käynyt :/
En ennen koskaan kiinnittänyt huomioa noihin...
Vasta siinä vaiheessa, kun kuulin huomautteluja joistain asioista vuosi toisensa jälkeen ja kun siinä samalla pikkuhiljaa pilasin elämääni ymmärtämättä sitä itse...Nykyisin pelaan varman päälle. Ei sillä, että kiinnostaisi mitä muut minusta ajattelee. :) Pointti oli, että hyödyn näin itse eniten...
Silloin kun en jaksa ajatella sanomisiani yms. saan väistämättä muiden vihat niskaani ja sen myötä asiat menemään päin helvettiä...
"Muille kelpaa..."
Niinkö? Vaikutanko tälläkin palstalla ( jossa mielestäni olen aika lailla, vaikkakaan en täysin, oma itseni ) niin ihanalta ihmiseltä, että minun kanssani olisi helppo tulla toimeen. Mukavaa jos näin. Tosin monet uhrien kirjoittamat palautteet, eivät juurikaan rohkaise olemaan oma itsensä... ;P
Jos ihmiset ovat minusta tuota mieltä niin...
No...Useimmat IRL:ssa tuntevat minusta vain sen toisen puolen.
Teet kummallisia päätelmiä minusta yhden kommentin perusteella, oletan, että tämä sama pätee myös "narskuusi"...
""Tosin monet uhrien kirjoittamat palautteet, eivät juurikaan rohkaise olemaan oma itsensä... ;P"
Ne ovat vain asioita joista muut ovat erimieltä, siis asiat ovat vastakkain, ei henkilöt. Jos joku menee henkilökohtaisuuksiin, niin sekin johtuu asiasta, ei siitä minkälainen todellisuudessa olet.
"
Teet kummallisia päätelmiä minusta yhden kommentin perusteella, oletan, että tämä sama pätee myös "narskuusi"...
Ei ollut enempää kuin yksi kommentti käytössä :) Kirjoitit niin hyvin että saatoin todeta "Jos liikaa kiinnittää tuollaisiin asioihin huomiota, niin ne ottaa vallan, niin sulle on käynyt :/ " Olen tavannut sinunlaisiasi "jännittäjiä" elämän aikan melkoisen määrän, monille jännittäminen tuntuu vievät vähintään puolet koko elämästä.
Tuosta vielä että, narskun kanssa elämää on takana jo yli 10 vuotta, mutta en osannut silti tehdä oikeita päätelmiä. hennan ja muidenkin uhrien kirjoitukset olivat niin suoria aiheesta ja ne oli kirjoitettu aivan kuin olisivat tunteneet narskun paljon paremmin kuin minä.. Niin ne tekikin vaikka eivät olleet koskaan ihmistä nähneet, niinpä minun piti opetella mitä nph todellisuudessa pitää sisällään.
Mitä helvetin jännittäjiä, luitko ollenkaan mitä kirjoitin?
Sulla tuntuu olevan samanlainen tarve tehdä minusta omia "tulkintojasi", kuin muutamalla muulla täällä. Tähän mennessä jokainen arvaus on mennyt suorilta metsään. :)
Voin olla "rennostikin"...oma itseni. Mutta kuten sanoin sillä on seurauksensa, enkä jaksa aina niitä sotkuja alkaa siivoamaan. Parempi pitää vain todelliset ajatuksensa/tunteensa ominaan, nimittäin vihantunteet vievät minut herkästi mennessään...
Suojelen siis itseäni asioiden seurauksilta. Trust me...Olen elämäni elänyt ja tunnen itseni paremmin, kuin sinä ( tai kukaan muu ) koskaan. :)
"Suojelen siis itseäni asioiden seurauksilta. Trust me...Olen elämäni elänyt ja tunnen itseni paremmin, kuin sinä ( tai kukaan muu ) koskaan. :)"
1. Niinhän me kaikki.
2. Et ole elänyt, vielä olet hengissä :)
3. Paremminkuin minä, mutta sinun kirjoituksiin kommenttini perustin.
ihminen joka tarkkailee kokoajan käytöstään, jäännittää yleensä tilanteita. miksi muuten hänen pitää tarkailla käytöstään lakkaamatta. Ainakin minulle käy niin jos alan ajattelemaan tarkoin miten teen, hengitän tai puhun jne..
"Ainakin minulle käy niin jos alan ajattelemaan tarkoin miten teen, hengitän tai puhun jne.. "
Minä en olekaan sinä. :)
Vaikka pidänkin toisinaan ihmisten provosoimisesta/ärsyttämisestä...kuten näköjään sinäkin. Vähän kun vielä harjoittelet, niin kyllä sinusta saattaa jollekin "pikkunarskulle" olla ihan sopivasti haastetta...
En mä ainakaan jännitä kun ns false-minä on käytössä vaan se on vain tarpeellista välillä kun ei muuten hommat oikein pelaa...
Huvittavin esimerkki oli kun perustin firmaa enkä tiennyt oikeasti mistään juuri mitään mutta hallitsemalla sanomisiani sekä ele-ja puhekieltä kykenin antamaan täysin ammattitaitoisen kuvan hommasta ja ottaa asiasta myöhemmin selvää =)
Tuli mieleen esimerkki vaikka kaverisuhteista : mua ei vois vähempää kiinnostaa vaikka jonkun pitkä "se petti minua" - itkukohtaus (koska en käsitä sitä) mutta kohteliaisuudesta koetan sitten olla ihmisiksi. Se ei ole jännittämistä ja on vain yksi esimerkki mutta anyway.
Tavallaan voisi ajatella sen kyllä lähteneen jännityksestä : eli lapsena. Siinä mielessä xcch toteamuksesi siitä että muille kelpaa mutta itsellesi ei on vähän huono yleispäteväksi. Mitä muuta vaihtoehtoa on kuin kehitellä falseminä ?
Ensin ihan pienenä se lähti pelosta, jatkuvasta kävelystä nurkkia pitkin hiipien ja tunteiden, eleiden jne piilottelusta mutta lopulta siitä tuli "automaattisempaa". En mä tiä oliko nyt hyvä esimerkki, oon vielä ihan pihalla heräämisestä eikä kirjoittamisesta tunnu tulevan mitään =)
Sitä jännittää jos jännittää. Kyllä se ainakin minua auttaa, jos keskityn itseeni SILLOIN KUN jännittää. On helpompi sanoa, puhua, esiintyä jännityksestä huolimatta.
Parkinsontautimaisiin kohtauksiin taas en voi ihan hirveästi vaikuttaa keskittymälläkään, vaan hetken joutuu odottamaan, että elimistön tila laukeaa. Usein nälkä ja fyysinen, rankka suoritus yhdessä saattavat laukaista tällaista "holtitonta" jotakin, jonka monet tulkitsevat jännitykseksi ulkoisesta ilmenemisestään minussa johtuen. Ja kuvittelevat hekin olevansa oikeassa arviossaan usein. :)
Kopioi tunteittena ilmeitten lisäksi tietoa, tarkoittaa että esim. työpaikalla käy kyselemässä asintuntijoilta asioita joita sitten esittää omanaan muille ja tietenkin johtajalle. Koko prosessi etenee siten että narsu ovelasti tenttaa asiantuntijaa esim. kyseenaalistamalla jotain aihealuetta, kun ei halua näytää tietämättömyyttään.
Asiantuntija perustelee niin kauan kun narsu lopettaa kyseenalaistamisen, nyt narsu kiitää johtaja tykö ja kertoo kuulemansa ja lisää siihen että ko. "asiantuntija" ei ollut perillä jostain yskityikohdasta joten hänen täytyi antaa neuvoja. Toinen mahdollisuus on että kertoo asiantuntijan tekevän jonkin osion väärin. (ei nimitä henkilöä koskaan asiantuntijaksi) jonka voisi tehdä paremmin.
Narsu kiertelee toisten työhuoneiessa etsimässä materiaaleja ja jos tietokone on auki niin ja henkilö ei ole paikalla niin katsoo koneella auki olevat dokumentit.
Saatta jopa ottaa (varastaa) osaston tulostimessa tai pöydällä olevia paereita.
Kaikki tieto on pintapuolista kopioitua, ilman syvempää ymmärrystä olevaa tietoa ja kaikki narsun toiminta perustuu asiantuntijana olemisen näyttelemiseen, muiden kyseenalaistamiseen, ahneuteen. Omat työt delekoi muille tai jättää hoitamatta, mikään hänen hoitama alue ei ole koskaan kunossa, syy on muiden.
Kiitos kaikkien nimimerkkien havainnoista. Ne ovat arvokkaita.
Käytin itse oikeastaan "narsistin kopioimista" tässä aasinsiltana kopioimiselle laajemminkin. Onko kopioiminen sama asia kuin halu? Onko haluaminen kopioimista? Onko halu kopio?
A olet idiootti.
"Onko kopioiminen sama asia kuin halu? Onko haluaminen kopioimista? Onko halu kopio? "
Ma ei ymmarra, onko rautalankaversiota ;) ?
Luvussa 3.3.2 on havainnollisia esimerkkejä: http://www.teoblogi.fi/category/girardinantropologia/mimeettinen-halu/myotasyntyinen-taipumus
Luvut 3 - 3.3 asiasta laajemminkin.
Vakiintumattomin käsittein kommunikoitaessa kirjallisuusviitteet ovat välttämätön paha. Olen sitä paitsi pannut merkille, että pidät lukemisesta.
Huh huh... paljon mistä en tajunnut mitään mutta osa alkoi avautumaan vähitellen, pitää sulatella vielä hetki.
Menin tonne halujen naamiaisten puolelle jossa homma alkoi käymään entistä mielenkiintoisemmaksi.
Siellähän on aikamoista näkemystä kaltoinkohteleviin suhteisiin (toisaalta onhan tuosta samasta jo tullutkin juteltua mutta ilman termejä sadisti tai masokisti jne) ja esim itseriittoisten ihmisten vetovoimaan (kun luulisi todellakin maalaisjärjellä että olisi toisinpäin=) mm peilisoluteoriaa avaten.
Jees, menee hetki tässä sulatellessa.
Tack.
Aikaa on. Kun väsyttää niin nukut ja sillä aikaa toiset soutaa.
> A olet idiootti.
En ole. Enkä jatka tästä aiheesta keskustelua kanssasi. Hyvää yötä. Kasva paremmaksi ihmiseksi.
Sinä A laitoit taas aikamoisen pähkinän. Mielenkiinnolla odotan mitä olet itse havainnut aloituksestasi.
Mielestäni käyttäytymistä voi jäljitellä tai kopioida, kuten eleitä, ilmeitä, reagointia jne. Tunteita ei voida jäljitellä, ainoastaan verbaliikkaa tunteiden ympärillä, joka visualisoi katsojalle sen (ahaa, tuo reagoi asiaan kuin minäkin jne) käyttäytymisellään.
Jos narsistiminäni haluaisi jäljitellä jotakin, vaikka näytelmässä, pyrkisin sen tekemään ainakin vakuuttavammin kuin alkuperäisesiintyjä, kopiominen ei edes riittäisi minulle; täytyy olla myös parempi/vakuuttavampi.
Mutta kopioiminen ei ole halua. Asioita halutaan jäljitellä (tehdä itsestä samannäköinen) ei siksi että halua tehdä kopion itsensä vuoksi, vaan mitä hyödykettä siitä saa.
Halu on tarvetta; haluan tuon suklaalevyn; syön sen, haluan kahvia en halua teetä, haluan rakastella jne. Halut pitävät meidät myös hengissä. Ja halu ohjaa, eikä sillä ole merkitystä mitä muut haluavat, en halua toisten kopioivan itseäni tai en halua jäljitellä toista hänen halujensa vuoksi.
Kopio: jos haluan olla vaikka Winona Ryder. No en halua olla Winona, mutta haluaisin vaikka näyttää häneltä. En silti haluaisi olla hän, vaan alkuperäinen, itse, en kopio toisesta.
Haluun samaistuminen; silloin tunne astuu taas kuvaan. Empatia voi esimerkiksi saada tämän aikaan.
Kiitos vastauksestasi Kettu.
Minäpä luulen että kopioiminen on halua. Luulen myös että halu ei ole tarvetta.
*Halisuukotus*
Kiitos A ja suukotushali sinulle.
Odotan edelleen mielenkiinnolla mitä kerrot meille.
Ai nin joo, halulla on myös muisti. Kopiolla...hmm...onko muistia?
Ja tärkein unohtui: halun kannalta pääosin juuri se on ratkaisevaa mitä muut haluavat.
(Uskon kaikesta tästä huolimatta, että ihmisen on mahdollista hylätä hylkääminen ja elää elämänsä tuottamatta uhreja. Apinan ei ole.)
Halun muistista en osaa heti sanoa. Pitää ajatella.
Esimerkit olivat vähän huonosti samastuttavissa :) Winona Ryderia en tunne. Rakastella en halua. Enkä kahvia. Suklaalevy tuntuu jotenkin ... liialliselta. Pala vielä menisi.
Joo arvasinkin ettei ne esimerkit oikein sinuun uppoa :) No, keksit tilalle muita...
Halun muisti, oletan: kun söin sitä suklaata, se maistui hyvältä ja aiheutti siis jonkinlaisen mielihyvän tunteenkin. Kun näen joskus myöhemmin juuri sen saman levyn, se aiheuttaa minussa halua ostaa uusi taas. Kun minua satutettiin jollakin tasolla seksuaalen kanssakäymisen aikana, en taatusti tuntenut enää halua sitä satuttanutta henkilöä kohtaan.
Onko halun kannalta ratkaisevaa mitä muut haluavat? Toiset voivat esimerkillään/toimnnallaan tappaa halun - kyllä - tai lisätä sitä. Niin siinä valossa ainakin. Mutta alkuperäinen, primäärihalu (vai onko se sitten pelkkä tarve?) on kuitenkin subjektiivinen kokema?
Tarpeitamme ovat ainakin ilma, vesi ja leipä, ainakin yhteisönä niiden lisäksi myös kiima. Olenko liian jyrkkä, jos lausun, että kaikki muut kuin nämä ovat yksilön haluja eivätkä tarpeita?
Halun muistia minun pitää edelleen miettiä. Kiitos kaikista esimerkeistäsi.
Ehkä et ole jyrkkä, mutta itse olen taipuvaisempi kallistumaan Maslowiin, mutta en jääräpäisesti, ainoastaan suuntaa antavana.
Ihmisellä on perustarpeiden lisäksi paljon muutakin. Tuo halu sitten...mietin nyt sitä sen valossa onko se siis kopio tarpeesta?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Maslow'n_tarvehierarkia
Niin ja joo; kauniita syyspäivien päiviä sinulle ja muillekin palstalaisille.
*fysiologinen ja itsensä toteuttamisen tarve: pakkaa repun ja eväät*
Muru-kettu, mennäänkö yhdessä metsään? ;-D
Tarve saattaa ilmetä haluna. Halu johon toinen ei vastaa saattaa aiheuttaa päänvaivaa tunnetasolla. Halu jonka voi itse tyydyttää on helpompi.
*Tarvitsen uudet housut, haluan nuo punaiset, ostan ne.*
Tuo on tärkeä havainto. Tarve saattaa ilmetä haluna. Tällöin halun tyydyttäminen ei tyydytä tarvetta ja ihminen jää tyydyttämättömyyden tilaan, vaikka tyydytti halunsa.
Aaaah.... tuossa ylläolevassa kommentissasi tiivistyy suurin osa elämästäni =)
> tiivistyy suurin osa elämästäni =)
Noh ... Optimististeina tulkitsemme, että elämäsi on vasta edessä päin. Toivon että oivalluksesi auttaa sen aloittamisessa. *Harjaa tukan ja letittää saparot*
Aaah, typerysten tunneryhmä.
Valitettavasti, kokeilepa seuraavaksi pohtia sinun omia tunteitasi, äläkä kiinnitä niin paljon huomiota muiden ihmisten älykkyyteen. Kyllä sinä osaat. *Taputus päälaelle*
Saamarin A! Kaksi pannullista kahvia ja buranapillerin olet moraalini mukaan velkaa kun pistit pohtimaan halun ja kopioinnin yhtäläisyyttä. Pohdinnan seurauksena aivot on turvoksissa ;)
Enkä päässyt eksymistä pitemmälle.
Ehkä ihminen jolta puuttuu kokonaan halu ja tunteet, joutuisi kopioimaan kaikki, ts 'näyttelemään', välttyäkseen konfliktilta valtaväestön tai sosiaalisten kanssakäymistensä kanssa? Silloin, siinä mielessä, voisi ajatella, että kopio on yhtäkuin halu, rakkaus, viha, jne...
Aiemmin sanomasi monimerkityksellinen 'halu tappaa' (mitä ihmisen halu voi tappaa?), liittyykö se ajatukseesi kopioinnista?
> Saamarin A! Kaksi pannullista kahvia ja buranapillerin olet moraalini mukaan velkaa kun pistit pohtimaan halun ja kopioinnin yhtäläisyyttä. Pohdinnan seurauksena aivot on turvoksissa ;)
Olet hyvin iloinen siitä, että pohdit asiaa vakavasti. Kahvin ja buranan sijasta rohkenisin kuitenkin suositella sinua kävelyretkeä raikkaassa syysilmassa ainakin viisi kilometriä. Voit vaikka suunnata retkesi lähialueen kahvilaan, niin tuntuu mukavammalta lähteä.
> Ehkä ihminen jolta puuttuu kokonaan halu ja tunteet, joutuisi kopioimaan kaikki, ts 'näyttelemään', välttyäkseen konfliktilta valtaväestön tai sosiaalisten kanssakäymistensä kanssa? Silloin, siinä mielessä, voisi ajatella, että kopio on yhtäkuin halu, rakkaus, viha, jne...
Mahdollisesti. Voin kuvitella että noin voisi olla. Tällainen on kuitenkin harvinaista ja itse keskityin edellä haluun yleensä, ihmisen haluun lajina - oikeastaan kulttuurina eikä lajina, korjaan itseäni.
> Aiemmin sanomasi monimerkityksellinen 'halu tappaa' (mitä ihmisen halu voi tappaa?), liittyykö se ajatukseesi kopioinnista?
Halu tappaa ei ole tarve tappaa, vaan se on haluna ilmentyvä muu tarve. Eri yksilöillä halun takana oleva tarve voi olla vaihtelevasti erilainen.
Lisää miettimistä:
Mieti sitä, miksi jotkut haluavat korjata sukupuolensa. Vertaa sitä siihen, miksi jotkut haluavat korjata seksuaalisuutensa. Mieti edelleen korjaavatko nykyisin vain oikeat ihmiset väärän sukupuolensa ja vain väärät ihmiset oikean seksuaalisuutensa. Ei kai nyt näin sentään voi olla? Eikä olekaan.
Lämmin kiitos vastauksestasi.
Kiitos A! :)
*siirtyy loppuviikoksi netittömään ympäristöön pohtimaan asioita*
"Ehkä ihminen jolta puuttuu kokonaan halu ja tunteet, joutuisi kopioimaan kaikki, ts 'näyttelemään', välttyäkseen konfliktilta valtaväestön tai sosiaalisten kanssakäymistensä kanssa?"
Ton voisin allekirjoittaa jos ei nyt aio erakoitua tai koettaa säilyttää työpaikkansa, joitakin ihmissuhteita jne.
En mä tiedä puuttuuko meikältä esim halu sillä haluan kaikkea mutta toisaalta ei ole hajuakaan mitä sitä oikeasti haluaa =)
Jos on joutunut pienestä pitäen piilottamaan halunsa ja tunteensa niin miten niitä osaisi kovin äkkiseltään käsitellä tai tunnistaa ?
Tai no halut kyllä toteutin jo sitten hyvin nuorena, vaikka väkisin, mutta tunteet jäi matkalle...niitä etsiessä tässä on aikaa ihmetellä =)
En edes ymmärrä miksi tunteista pitäisi puhua ja niitä ajatella...Mitä se hyödyttää ja ketä se hyödyttää? Minun puolestani saavat myllertää vapaasti, tai olla kokonaan olematta...who cares... :)
Mitkä tunteet ;) ?
Ps. tosta tuli mieleeni A:n aloituksessa oleva jutska haluista, eli "tunteeni" ovat lähinnä vain haluja.
Hmm...Mitä eroa?
Eipä juuri mitään tämän teeman kannalta olennaista. Ehkä sentään spektaakkelin uusintamisen aikajanan suhteen. Tunne on arkaaisempi ja halu yhteisöllisempi. Mutta tähän palataan ylemmillä luokilla.
Olennaista tässä vaiheessa on erottaa halut tarpeista. Samankaltainen harjoittelu tehoaa siihenkin, kuin opeteltaessa erottamaan tunteet siitä mitä oikeasti on, teoista/tapahtumista/paikoista.
Kosketelkaa ihoanne.
Tarve, pakko, selviytymiskeino. Kootaan minuutta loputtomasti, poimitaan palasia ympäriltä, otetaan ja hylätään tilanteen mukaan. Tehdään sitä samaa mitä on tehty jo lapsuudessa kun on yritetty rakentaa minäkuvaa saamatta koskaa selkeää vastausta siihen onko valittu palanen nyt hyvä vai ei. Tänään se on hyvä mutta huomenna ei joten viskataan pala pois, otetaan uusi ja jäädään taas odottamaan mikä on reaktio. Kun ei ole koskaan tullut tunnetta että tässä se nyt on, minuus koossa ja sellainen että sen kanssa voi elää niin palojen vaihto "jää päälle", ainoaksi tavaksi elää ja selvitä.
No ... Tuossa tapauksessa puuttuu sidosaine. Hylkäämisen ja läheisriippuvaisuuden välinen alue jäänyt katveeseen. Harjoiteltava monimuotoisuutta. Ymmärrettävä että yksi ei riitä, koska ihminen ei ole yksilö.
Oikein hyvä ja havainnollinen kuva kuitenkin. Ja näiden määrä ei ole kovin pienikään. Kaikkein suurin kiitos sinulle vielä tutkivasta asenteestasi.
(Mutta tarpeesta ei ole kysymys. Tuo aloitussanasi ei ole sinua, vaan ulkoa.)
Kopioiminen on kopioimista, jäljittelemistä. Se ei ole sama kuin halu.
Kyllä on saatu taas pitkä ketju aiheesta "turha". Tarkoituksella manipuloimista, mustan muuttamista valkoiseksi? Olisi kiva keskustella aiheesta, ei huvita lukea tuollaista hölynpölyä.
> Olisi kiva keskustella
> ei huvita lukea
Näinhän se monesti on. Mutta sitten vanhempana kun sinulla on aikaa.
Tuli mieleen tuosta: Kopioiminen on kopioimista - kohdasta, että joskus saattaa olla olemassa ykskaks yllättäin kopio jostakin, ilman että kopiointia on tapahtunut.
Tämä on ilmiö, joka liittyy esimerkiksi asenneilmaston leviämiseen, jossa ilmapiiri tuntuu muuttuvan yleisellä tasolla dramaattisen nopeasti.
Suhteessa narsismiin nykyaikana, ihminen on kautta historian nähnyt itsensä suhteessa Toiseen, nykyaikana tuo Toinen tuntuu yhä useammin olevan narsisti.
Jokaisella aikakaudella on oma Toinen, tai Toiseutensa, jota kautta ja jota välineenä käyttäen pystytään muovaamaan moraalisia arvostuksia yhtenäisemmiksi.
*mjaah, susi tuli mutta oli vilpitön yritys muovailla ajatusta*
Tästä kannattaa jatkaa. Luulen että olet löytämässä jotain mitä muut eivät ole löytäneet.
Olen hieman väsyneellä olotilalla liikenteessä pohtiakseni enempää aktiivisesti, mutta googlettamalla sanan toiseus löytyi mielenkiintoinen yhtymäkohta esim. tälläkin palstalla usein mainittuun projisointiin ja toiseuden merkityksen avautumiseen siinä...
http://herkules.oulu.fi/isbn9514268075/html/x676.html
Saman sivun alalaidassa laitellaan lyhyesti 'normaalin' kriteerit.
Ja näin, kun antaa itselleen luvan olla ajattelematta, heti tulee mieleen kaikenlaista...
....tuo 'kopio'.. Ihmisyyden perustarve nykyihmisessä sosiaalisena olentona on olla jotakin itse. Jotakin, joka on autenttista ja hyvin ainutlaatuista, vain omassa itsessä esiintyvää yksilöllisyyttä. Samalla unohdetaan se tosiasia, että ihminen kun riisutaan vähimmilleen hän on hyvin samankaltainen kuin toinen ihminen.
Ihminen välttelee olemasta kopio ja tehdessään niin unohtaa oman tosiasiallisen kopioluonteensa. Kopioimalla, mallentamalla toisia ihmisiä; samaan yhteisöön, joukkoon ja ryhmään kuuluvia, ihmisestä sukeutuu se omaa yksilöllisyyttään 'sokeasti' tavoitteleva ihmiskopio, jonkalainen välttelee olemasta??
*menikö solmuun* :D
Tässä on hyvä kopio aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle :)
http://www.hs.fi/fingerpori/1135267911601
Väkivaltaa kopioidaan vihaamalla väkivaltaa.
Mmm, eikä tarvitse edes vihata. Omassa vakuuttuneisuudessaan siitä, että on vallattoman väkivallaton, saattaa oma herkkyysaste oman itsen ulkopuolellla olevalle toiselle mennä niin tukkoon, että tulee suorittaneeksi väkivaltaa huomaamattaan. Jolloin on tapahtunut väkivallan kopioituminen kopioimatta.
> saattaa oma herkkyysaste oman itsen ulkopuolellla olevalle toiselle mennä niin tukkoon, että tulee suorittaneeksi väkivaltaa huomaamattaan. Jolloin on tapahtunut väkivallan kopioituminen kopioimatta.
Mitä tarkoitat? Mykkäkouluako? ... Ymmärsinkö aivan väärin?
En olisi mykkäkoulua esimerkiksi ottanut, mutta miettimisen arvoinen asia tuokin ilmiö. Mistä erottaa tarkoituksella vedetyn mykkäkoulun vain vaikenemisesta??
Tarkoitin ehkä enemmän sellaista tilannetta, jossa puhuja puhuu huomioimatta kuulijan mahdollista hitautta vastaanottaa puhujan puhetta tai mahdollista oman näkökannan hienovaraista esiintuomisen yrittämistä, jolloinhan suorittuu tahaton väkivalta toista kohtaan. Eli puhujan herkkyysaste, tai tuntosarvet, sitä toista kohtaan ovat niin tukossa, että ei tule vastaanottaneeksi viestejä siltä toisen suunnalta. Lähettää niitä vain itse. Pahimmillaan tulkitsee toista toiselle itselleen näkemättä sitä, että on kiinnittänyt huomionsa toisessa niihin piirteisiin, jotka itsestään tai itseltään kieltää. Mielestäni väkivallaksi myös luokiteltavissa, ehkä kuitenkin sinne lievemmälle puolelle. Vai pitäisiköhän soveltaa tuossa sitä vamma-astetta määrittävänä asiana siinä, että kuinka tuhoisaa olikaan...
*no, pyörii ja rullaa*
> Mistä erottaa tarkoituksella vedetyn mykkäkoulun vain vaikenemisesta??
Niin hyvä kysymys, että painan vain pääni.
> puhuja puhuu huomioimatta kuulijan mahdollista hitautta vastaanottaa puhujan puhetta tai mahdollista oman näkökannan hienovaraista esiintuomisen yrittämistä, jolloinhan suorittuu tahaton väkivalta toista kohtaan. Eli puhujan herkkyysaste, tai tuntosarvet, sitä toista kohtaan ovat niin tukossa, että ei tule vastaanottaneeksi viestejä siltä toisen suunnalta. Lähettää niitä vain itse.
- Joo. Olen kärsinyt tästä pitkään. Minulla on hyvin usein aivan liikaa tehoja. Innostun ja törmään ja rikon paikkoja aivan sen takia, että innostun. Se on surullista, kun ajattelee mitä se toinen joutuu kärsimään.
> Pahimmillaan tulkitsee toista toiselle itselleen näkemättä sitä, että on kiinnittänyt huomionsa toisessa niihin piirteisiin, jotka itsestään tai itseltään kieltää.
- No niin. Tämänkin olen tunnistanut käytöksessäni jälkeen päin. Mutta tähän olen voinut jo paremmin itse vaikuttaa ihan psykologiaa hiukan lukemalla. On ollut kyse tiedon puutteestakin. Tuo edellisen kohdan innostuksen asteen vähentäminen on vaikeampaa. Miten voi tervehtiä pieniä hentoja siivekkäitä?
> Mielestäni väkivallaksi myös luokiteltavissa, ehkä kuitenkin sinne lievemmälle puolelle. Vai pitäisiköhän soveltaa tuossa sitä vamma-astetta määrittävänä asiana siinä, että kuinka tuhoisaa olikaan...
- En tiedä. Masentaa ajatuskin. Vaikea keskustella järkevästi koko asiasta.
*Hali (25 %)*, *Katse (15 %)*
Minä voin haluta jotain asiaa, vaikkapa jonkun rikkaan miehen aviomiehekseni, että muokkaan ja kopioin käytöstäni vastaamaan hänen mieltymyksiään. Tai minä voin haluta glamour-malliksi, joten kopioin näkemääni.
Tai minä voin haluta, fyysisesti ja henkisesti, jotakin miestä. Tai minä voin haluta glamour-malliksi, se on minussa ikään kuin verissä, minun ei tarvitse kopioida ketään. Olen vain oma itseni.
Toi ensimmäinen perustuu lapsenmieliseen haluun saada jotakin. Toinen perustuu johonkin eläimellisempään, fyysisempään, luontoon.
Jokainen on sitä miksi tekeytyy. Siksi on syytä olla tarkkana miksi tekeytyy.
> Tai minä voin haluta, fyysisesti ja henkisesti, jotakin miestä. Tai minä voin haluta glamour-malliksi, se on minussa ikään kuin verissä, minun ei tarvitse kopioida ketään. Olen vain oma itseni.
Toi ensimmäinen perustuu lapsenmieliseen haluun saada jotakin. Toinen perustuu johonkin eläimellisempään, fyysisempään, luontoon.
Hmmm ... Hmmm ... Oletko varma? Ehkäpä se onkin opittua?