Persuteatteri esittää 26.09.2011 valtuustosalissa kappaleen: Paskaaks putkessa, mutta erimieltä ollaan.
Esitys tullaan taltioimaan myöhempää nettilevitystä varten.
Esitys tullaan taltioimaan myöhempää nettilevitystä varten.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Hyvä, että teet vaalityötä persujen puolesta. Kannatus vain kasvaa kun levität esitystä netissä.
Tämä tiedonanto tulee valtuutettulta, joka tavataan jäähalleissa ;)
kuka ?
JES. Odotetaan innolla ja pidetään persujen puolta.
Voisitko hiukan avata tuota. En ihan ymmärrä, mikä tuon juoni on...
Valtuustossa käsitellään Vesilaitoksen yhtiöittämistä. Ennustan että Lahjaton ja loikkarit vastusta hanketta ja järjestää siitä näytelmän. Jota sitten heidän kuvausryhmänsä kuvaa ja levittää meidän iloksemme tänne keskustelupalstalle. Ei ymmärtäminen ole välttämätöntä. Ei puhujatkaan kaikkea ymmärrä. Ainoastaan vastustaa. Se on juuri perin suomalainen tapa.
Mitkä ovat syyt vastustamiselle?
http://www.varkaudenseudunps.net/
Täältä, kun lukee tulee ihan muu käsitys kuin nimimerkin taakse piiloutunut Timo antaa.
Laitappas arvaukseesi koko almanakka. Ei osu kohdalle.
Parempi kun keskityt teatterin pyörittämiseen . Saadaan nauraa. Ps. Älä syö liikaa hormooneja, sillä ne tekee vihaiseksi.
siis aina vihjaatte jostain Timosta ? What?Enpä usko että kyseessä on ollut tämä nuorempi työväenpuolueen edustaja noissa mitä vihjaatte..itseasiassa olen varma !
Tulos ennustukselle julkaistiin jo 24.09.11 WL: mielipidepalstalla. Olin parempi ennustaja kuin Peku Torilta.
syy : halu vastustaa vastustamistakin ;-)
Huomasit kai että kysymyksessä oli ennustus. Pohjautuen entisiin kokouskäyttäytymisiin. Näytelmä kuvauksineen on jokatapauksessa tulossa. Jos ei ole vastuussa voi vastustaa kaikkea.
Eihän, hyvä ennustus.
Ennustus joka osui!
On olemessa likasankko journalismia ja likasankko politiikkaa. Varkaudessa PerSut ovat sen yhdistäneet ja tuloksia näemme linkkeinä keskustelupalstalla. On mielenkiintoista seurata ennustuksen kehittymistä.
Muistakaa! Maanantai! Saa nauraa
Rauhoitu pötymerkki koska sut tietää moni!!
Vielä useampi tulee vielä tietämään. Arvauksia, arvauksia.
http://www.varkaudenseudunps.net/aloite_230509.php
Aika vanhan uutisen linkitit. Siitä roposet PerusSuomalaisten haaviin. Ihan tälleen puolueettomaltakin. Voi minua...
Muuten, toimiikohan Suomen Sisu varkaudessa, sillä on aika hyviä mielipiteitä monestakin asiasta, puoluekannasta riippumatta? Monella PS:laisella kytkyjä sinnesuuntaan, mutta ilmoittaa olevansa puolueeton organisaatio. Edustajansa esiintyi TV2:n Viha-illassa alkuviikosta ja Guukletin em. järjestön. Aika jännä...
Mutta vähän off-topicia:
Ko. olevan ohjelman katsoneena huomioni kiinnittyi erääseen puheenvuoroon; En-muista-kuka vertasi Suomeen syystä tai toisesta Euroopasta tulevien tilannetta ammoiseen Amerikan tilanteeseen, jossa Eurooppalaiset saapuivat Amerikkaan (siis ihan ekana!). Sikälikin ontuva vertaus kun mietti kuinka Amerikan alkuperäiskansoille ("Intiaaneille") kävi siinä savotassa. Menee vähän off-topic, mutta saanee tätäkin kommentoida jos on jotain sanomista asiaan?
On hienoa että jotakin yritetään tämän kylän puolesta! Eikä aina vastusteta. Nämä PöljäPersut Triot järjestää vielä monta hauskaa näytelmää! Maanantaina sitten taas vastustetaan ja pöllöillään pöntössä kuvattavana.
Kiitos persut kuvauksista johon Pekan aloitteesta huolimatta kaupungilla ei ollut varaa, mutta persuilla on ;)
Ja pidät sitten itseäsi fiksuna vai?! Taidat olla niitä elitistejä... ;) Kirjoituksesi kuvastaa sinun olevan ainakin vihakirjoittaja, kiusaaja yms....
Niin:
Rahat PerSuille tulevat veronmaksajilta! Puoluetuesta. Jota P.Oinonen unohti vastustaa. Kjeh, kjeh!
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Stora Enso rakentaa valtavan sellutehtaan Uruguayhin/1135263134702
ÄLKÄÄ UNOHTAKO SITÄ, ETTÄ DEMARIT MYIVÄT HALLITUKSESSA OLOAIKANAAN STORAENSON ENEMMISTÖN JA NYT OLLAAN KUSESSA RAJAMÄKI:
Jep! Taitaa sama mies tehdä varkautelaisille p-a-s--an tempun kun yksityistää vesilaitoksen.... Vuosien saatossa voi myydä osakekannan ulkomaiselle sijoittajalle; Hyvästi suomalainen vesi! On jo vuosia puhuttu kuinka suomen hallitus haluaa myydä suomalaiset pohjavedet ulkolaisiin omistuksiin....
Repikääpäs siitä te ahneet loiset, jotka olette kupanneet ja imeneet tämän kansantalouden kuiviin. Elitistejä olette.....
Ja muuten, en ole persu...
Höpö Höpö !
Sitähän myydään jo tuota varkautelaisten vettä ulkomaille. Nimittäin Leppävirralle.
Otetaan jätevettä tilalle. Uhkakuviesi maalailu on jo realismia.
no mittee työ kokoajan sotkette tuota Timppa-poikoo näihin juttuloihin. Antakee hänen nyt olla rauhassa.Mikä hätä se PerSuilla hänestä on ?
No se hätä liittyy tähän Persuteetterin uuteen jäseneen. Siihen joka kirjoitti tänäaamuna Wl:lssä On vaan niin kaukana varamieslistalla ettei ole pelkoa että pääsee teatteriin esiintymään. Tämä IKL- mielinen työläisten vihaaja.
Hienoa.
Ennustukseni on jo toteutunut! WL 24.09.11. Jo on äärioikeistolla laskuoppi?
Onneksi työläisvihaaja ei pääse puhumaan. Mielenkiintoista teatteri-iltaa maanantaina. Keskustelua toivotaan ja oma päätös on jo julkaistu lehdessä! Täyttä pelleilyä!
Tässä työläisiä vihaavan uusn..Persun ajatuksia vaaleissa.
13. Jos on pakko valita, määrärahoja on parempi leikata ennemmin terveyskeskuksen palveluista kuin peruskouluilta, sillä yksityistä sairaanhoitoa on tarjolla joka tapauksessa mutta yksityisiä peruskouluja ei käytännössä ole.
täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
Markkanen, Isto:
""Järjetön kysymys". Vastasin, koska joku oli laatinut näin hölmön kysymyksen. Kummastakaan ei leikata enää yhtään. Molempia on leikattu liikaa. Kyllä leikkaus tehdään jostain muusta. Syyllisiä ei tarvitse kaukaa hakea.( Demari ja Vasemmisto)"
Tässä lisää:
19. On tärkeää säilyttää Suomi kaksikielisenä maana. Kunnallisten palvelujen saanti on turvattava sekä suomeksi että ruotsiksi, vaikka se olisi kalliimpaa.
täysin samaa mieltä
jokseenkin samaa mieltä
jokseenkin eri mieltä
täysin eri mieltä
Markkanen, Isto:
"Ei lomauteta opettajia. He opettavat tulevia veronmaksia puhumaan ruotsia."
No onkohan ajatus tässä kohtaa ristiriidassa Peruspekan ajatuksien kanssa??, siitä se pikkuhiljaa lähtee eri raiteille pekankin porukoissa ;-).
Tässä "Järjen valon" ajatuksia.
Keto, Pekka:
"Ei Suomea tarvitse kaksikielisenä säilyttää. Riittää, kun palveluissa on Ruotsin ja Suomen kielen taitoisia tulkkeja. Kaksikielisyydestä luopumisessa vapautuu suunnaton määrä verorahoja koulutuksen, sairaanhoidon, sekä vanhustenhoidon järjestämiseen, niin Varkaudessa, kuin koko suomessakin. Täällä asuvat venäläiset ja virolaiset opetelkoon edes toisen näistä kielistä filippiiniläisistä puhumattakaan."
Hienoa huumoria viikonlopun ratoksi. Maanantain Teatteriesitystä odotellessa?
PerSupolitiikkaa parhaimmillaan.
On se kumma kun täällä uhotaan KAUPUNGIN asioita.Hoitakaa ne VALTUUSTOSSA!"OIKEIN"..
Muista!
Persujen "Synkkä yksinpuhelu" valtuustossa maanantaina. Ilmoituksestaan poiketen, rahanen ei pääse puhujapönttöön. Vielä on joku krisu edellä ja tähteellä.
Illan lopuksi äänestäjiä pettäneiden kuoro laulaa " Pettäjän tie".
Suhosen kirjoitus yhtiöittämisestä toivottavasti on vain tietämättömyyttä, jos ei ole sehän on suoranaista valehtelemista Varkautelaisille 10 miljoonan euron tuloineen.
http://www.warkaudenlehti.fi/mielipide/mielipidekirjoitukset/yhtiöittämisen-ihanuus/705507
http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalainen-lehti
Tämä PerSujen kirjoitus on täyttä utopiaa. Korjataan kaksi asiaa. Jos Vesilaitoksen hallitus muodostetaan valtuutetuista ja kaupunki on omistaja, valtuusto päättää pääsuunnista samoin kuin Aluelämpö Oy:ssä. Ainoa vaara jos hallitukseen ja valtuustoon pääsee noita omaa etuaan ajavia loikkarihörhöjä.
Asia kaksi: Isto Markkanen ei ole valtuustossa päättämässä! Toivottavasti ei koskaan tulekkaan päättäjää. Katso vesilaitososio.
Niin, huomenna!
Olemme Vietnamissa! Peku kertoi että Hanoista loppuu vesi!
Tänään valtuustossa PerSujen vesifarssi!
Hellan lettas! Ei saa pelsurlaukkoja kiusata! Kertoovat Timolle ja Timo rupee perstentiksi! Eikä ota teitä leikkiin. Niin ja rlupee peukuttaan!
Vesifarssin synkkä yksinpuhelu!
http://www.youtube.com/watch?v=PDJM0x0fO3w
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/vesilaitoksesta-yhtiö-tiukan-väännön-jälkeen/706087
Pekuhan veti oman esityksensä pois ja taitavana ryhmyrinä sai joukkonsa Matti Semin taakse. Tämän huomioi myös lehdistö näyttävästi ;)
http://www.youtube.com/watch?v=RDDCYhW5krA&feature=mfu_in_order&list=UL
Mies täysi pelle!
on kuitenkin suosittu pelle toisin kun nimimerkki Onni klovni ;) nimestään huolimatta.
Ei kun "LISSEE".Kyllä se siitä.Olemmehan pellejä kaikki!
http://www.youtube.com/watch?v=30eq0wfsWWc&feature=related
2012 vesilaskuista persut on ulkona.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/116215-”kylma-totuus-–-suomi-virallisesti-eun-alamainen”
Demarit veivät kannattajansa aikoinaan EU:n ja nyt siis myös liittovaltioon. On hyvä muistaa, että Martti Ahtisaari,Paavo Lipponen ja Eero Heinäluoma ovat kaikki Bilderberg ryhmäläisiä jotka ajavat Eurooppaa liitovaltioksi yrittäen saada Suomesta mm puhtaat pohjavedet ja metsähallituksen maat, sekä kaivokset silmät auki uusi maailmanjärjestys on ovella.
http://nwohavaintoja.blogspot.com/2009/03/uusi-maailmanjarjestys-cnnlla.html
http://www.varkaudenseudunps.net/zzuutis_260911.php
Missä Timo Suhonen?????
Ei näy eikä kuulu.
Hyvä Pasi, Peku ja Ismo
Pasista tulee varkauden seuraava kansanedustaja.
Tänne on avattu oma hommavoorumi Pasille.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10151708
http://www.varkaudenseudunps.net/zzuutis_260911.php
no ei ainakaan Pöllöilemässä pönttöjen kanssa pöntössä
näkyy ja kuuluu edelleen
Niin demari evp.kysyy "HYJYVIN".MISSÄ?