Mihin merkkeihin olette..

..rakastuneet?

Hei kaikille!

Olen itse rapunainen ja jäin miettimään tätä kysymystä.
Kiinnostaisi tietää muiden kokemuksista, itse olen menevä rapu...

Viihdyn kyllä kotona, rakkaani kanssa tai omissa oloissa mutta rakastan myös lähteä ystävien kanssa "seikkailuihin" eli reissuun vailla kummempaa päämäärää, kunhan seura on hyvää.

Olen seurustellut muutamia kertoja elämäni aikana.
Pitkiä suhteita on ollut kaksi, ensimmäinen oli kaksosmies johon rakastuin tulisesti ja rakkautta kesti pitkään, lopussa eroksi koitui minun vakiintumisen tarpeeni ja hänen kammonsa "ikuista pysyvää rakkautta" kohtaan.

Toinen oli neitsytmies, jonka kanssa olimme vuosia yhdessä onnellisia ja saimme myös yhteisen lapsen. Neitsytmieheni eteen olisin tehnyt aivan mitä vain, valitettavasti vastuu hänelle perheestä, arkielämästä, raha- asioista eli ns. normaalista elämästä oli liikaa ja suhteemme ei kestänyt. Tänä päivänä olemme todella hyviä sydänystäviä, asumme eri osotteissa, emme enää seurustele eikä hän koe enää olevansa minusta "vastuussa" joten ystävyys toimii taas, surullista vähän mutta olen onnellinen tilanteeseen näin.

Nyt olen hetki sitten tutustunut mieheen jonka arvaan jo olevan neitsyt.
Hänessä vain on "sitä jotain" mikä vetää minua puoleensa ja saman olen huomannut, nähdessäni kiinnostavan miehen he ovat lähes poikkeuksetta olleet kaksosia, tai neitsyitä. Kaksosiin en koske enää pitkällä tikullakaan.

Mutta kertokaa kokemuksia? Mitkä merkit olette huomanneet olevan yleisiä elämässänne? Kiinnostaa =)

16

480

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • skopunaikkonen

      neisyet ,skoput on ravuile parhaat.ei kaksoset koskaan muutako ystävinä menettelee.tiedän kun monen ravun ystävä olen.

      • rabumä

        Aikas hyvin skorpionilta ! Jep tosi et kaksoset ei kumppaneiksi sovi meil ravuil mut ystävinä mainioit, sit oinaat täys turn off, keuhkoovat liikaa :).


    • Kaurismiesparas

      Kuullosta tutulta . Minulla melkein noin, paitsi lapsia ei kummankaan kanssa syntynyt. Nykyisin viihdyn kauris miehen kanssa ja nyt tuntuu että oikean olen kohdannut.

    • rapunainen..........

      itse olen rapunainen. Kaksi pidempää suhdetta takana, toinen oli härkä miehen kanssa ja toinen neitsyen.
      Koen molemmat merkit itselleni sopiviksi, koska miehillä oli luonteenlujuutta ja kärsivällisyyttä riittävästi kestääkseen mun rapumaiset oikuttelut.

      Hetkellisesti ihastuin kaksosmieheen tossa kesän alussa, mutten edes alkanut haaveilemaan mistään parisuhteesta kun tuntuu ettei kaksonen ehkä olisi riittävän jämäkkä kulkemaan mun rinnalla

    • Elys

      Olen rapunainen ja olen kihloissa rapumiehen kanssa. Voi sitä tunteiden paloa... ;) Molemmat olemme hyvin herkkiä ja rakastavia, mutta niinä harvoina huonoina hetkinä, kun olemme allapäin olemme varsin vaikeita yksilöitä.

    • rapujarapuja

      Seurustelin rapunaisena aikoinaan rapumiehen kanssa..
      tai no, seurustelin ja seurustelin.. se olisi tosiaan voinut toimia ellei mies olisi ollut niin järrrrkyttävän mustasukkainen ja omistushaluinen!

      mihinkään ei olisi saanut mennä ilman toista.. eikä mitään tehdä,
      itsekin ihastuneena tykkään viettää aikaa mahdollisimman paljon rakkaudenkohteeni kanssa,mutta jossain sen rajan on mentävä.. ja homman täytyisi lähteä kummastakin..

      "Erosimme" lopullisesti siinä kohtaa kun hän alkoi karjumaan minulle koska en ollut vastannut hänen viesteihinsä yhtenä päivänä,
      liian omistavainen.. huhhuh.

      Skorpioni.. siinä on semmonen mies mikä saa mut aiiiivan sekaisin.
      Jumalattoman hyvä sängyssä, ihanan huomioon ottava ja osaa myös tapella, eli jos riita tulee sitä ei jäädä hautomaan vaan se riidellään ja selvitetään.

    • rapu tyttö

      ite moon rapu ja juttua löytyy skorppari miehen kanssa;)

    • dsakfhsadhfjlkdsa

      Olin vähän aikaa vissiin vaa'an tai sitten sitä seuraavan merkin kanssa yhdessä. Ei se oikein toiminut. Olen aika rauhallinen, ailahtelevainen, positiivinen ja omassa maailmassa elelevä raputyttö. Jätkä oli liian kimpussa roikkuva, huomionhakuinen, masentuneisuuteen taipuva ja lässyttäjä. Tarvitsen niin paljon omaa tilaa, niin alkoi pidemmän päälle käydä raskaaksi kun tämä yks pyöri kimpussa kaiken aikaa. Tämä myös valitti ja masisteli paljon ja se alkoi verottaa mun voimia. Itsellä tarve saada kaikki ihmiset ympärillä hymyilemään ja onnellisiksi, tuota ei millään saanut piristymään ja se TURHAUTTI. Se jätti mut kahen kuukauden jälkeen ihan yllättäen :')

    • rapu-73

      Oon siis rapunainen itse ja oon ollut aiemmin naimisissa rapumiehen kanssa. Ero tuli mutta syyt olivat aivan muualla kuin horoskooppimerkissä!! Nyt seurustelen skorppari miehen kanssa ja kaikki on niin sulosesti sopivaa

    • Juuuuuuupa

      Ihastua voin keneen tahansa, mutta rakastunut olen vain kaloihin ja skorpioneihin. Piikitteleviä neitsyitä en kestä ollenkaan, aina loukkaavat toisia. Oinas on myös kamala, itsekäs otus ja vesimiehet, kaksoset ja vaa'at, nou thanks, liian tunteettomia. Rapumiehet taas liian tunteellisia mammanpoikia. Muista ei ole kokemusta rakkaussuhteessa.

    • Raputytto__

      Härkään minä. :)

    • Cancer-girl

      Itsellä takana pitkä suhde vesimieheen. Alku oli roihuavaa mutta siihen se jäi. Puhuttiin aivan eri kieltä, emmekä oikein ymmärtäneet toisiamme. Aivan liian kylmiä ihmisiä... Oinas on myös turn-off, vaaka, kaksonen. Kavereina menee.

      Kauriit on aina vieneet mun sydämen, hurmaavat täysin! Härät tuntuvat turvallisilta. Neitsyet menee, mutta ovat tosiaan vähän ajattelemattomia siinä suhteen että vahingossa loukkaavat. Skorpparit on myös viehättäviä mystisyydellään, tekee koko ajan mieli tutustua lisää ja lisää, ei ainakaan mielenkiinto lakkaa. Leijonien kanssa salamat räiskii. Liian tulinen. Ääripäätunteet ovat todellakin ääripäätunteita. Kalat ovat perusturvallisia, ehkä minusta liian tylsiä... toiset ravut, liian samanlaisia...

    • g-code

      vesimieheen minä

    • rapurallaa

      Minun elämäni kaksi suurinta rakkautta ovat olleet Neitsyt ja Kaksonen, niinkuin ketjun aloittajankin.

      Neitsyt oli ensirakkauteni, suhteemme oli tulta ja tuppuraa, intohimoa ja riitoja, lopulta päättyi Neitsyt miehen liialliseen sekoiluun alkoholipäissään. Hän kai jotenkin tuolla käytöksellään paikkasi omaa epävarmuutta itseään kohtaan... Vieläkin häntä kaipaan, tapaan hänet unissa useammin kuin usein, enkä voi muistaa pahalla vaikka suhteemme hullu olikin. Siinä oli sitä jotain, myös hyvän tuttuni suuri rakkaus nuoruudessa oli Neitsyt, kylläkin toisinpäin, mies Rapu...

      Mutta nyt olen onnellisessa avoliitossa Kaksosen kanssa ja meillä on pieni tytär. (Joka on muuten Skorppioni, saapa nähdä miten isäKaksonen jaksaa näiden naisten kanssa;)) Kaksoseni kanssa kaikki tapahtui nopeasti ja kuin salaman iskusta. Rakkautta ensisilmäyksellä. On romantiikkaa, mahtavaa seksiä ja tuntikausia kestäviä keskusteluja. Perhe elämä toimii hyvin yhteiset kiinnostuksen kohteet ja päämäärät. Minä olen meistä se joka tykkää enemmän mennä, hän pitää paikallaan. Isoja ja aggressiivisia riitoja ei koskaan ole ollut, toisin kuin entisen Neitsyeni kanssa. Sanaharkkoja tulee arjen ongelmista, rahasta sun muusta, mutta nekin saadaa samantien puhumalla selväksi. Kaikki on siis kaikin puolin loistavaa.

      Miksi siis joskus kaipaan Neitsyttäni? Koska olen Rapu, enkä osaa elää nykyhetkessä nauttien, vaan takerrun aina menneisyyteeni, oli se sitten huono tai hyvä.;)

    • 2xleijona

      Olin naimisissa leijonan kanssa 17 vuotta ja päätin, ettei ikänä enää leijonaa. Kuinka ollakaan nyt 10 vuotta leijonan kanssa avoliitossa ja leijona taitaa olla kohtaloni...

    • 3+17

      se on salaisuus ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe