20v tuleva isä

Oon siis tulossa isäksi eletään tällä hetkellä rv 12 ja lapsi oli toivottu mutta ehkä se tuli hieman väärään aikaan, mikään ei kuitenkaan ole esteenä ettemmekö pystyisi huolehtimaan lapsesta. Tyttöystäväni on 18v ja me molemmat rakastetaan lapsia yli kaiken, oon niin onnellinen että monen haaveilu vuoden jälkeen saan itse olla omalle lapselleni isä. Tiedän että se ei ole mitään ruusuilla tanssimista ja raskauden alussa olin luovuttamassa mutta kuitenkin tämä asia potkasi takamukselle niin kovaa että se laittoi minut järjestämään oman elämäni koulut ja muut hommat. Olen niin iloinen tästä asiasta, eilen oli ensimmäinen ultra ja sekin sai ajattelemaan asiaa vielä positiivisemmin kun sai nähdä omin silmin todistuksen että sielä vatsassa on todellakin joku mölliäinen. Tunteiden vaihtelua on ollut meillä molemmilla koko ajan raskauden aikana nollasta sataan. Tällä hetkellä tyttöystävällä ei ole suurempia mielialan vaihteluita jos ei ota pahaa oloa mukaan. Paha olo tarkoittaa kuitenkin vain sitä että lapsella on kaikki hyvin.

Raskauden aikana stressasin paljon turhasta, missä asutaan, miten pärjätään, miten parisuhde kestää, tuleeko ero. Tänä päivänä annan vain asioiden hoitua niin kun hoituu. En jaksa suurempaa taakkaa ottaa asioista jotka ei ole ajankohtaisia, haluan ja kannattaa elää tässä päivässä ja hoitaa tämän päivän asiat kuntoon asunnot ja muut valtion tuki hommat hoituu sitten kun niiden aika on. Emme ole kihloissa tyttöystäväni kanssa mutta sekin on asia josta en jaksa ottaa suurempaa murhetta.

Vielä ei tiedetä tuleeko meille tyttö vai poika, olemme toivoneet tyttöä. Meillä on myös molemmille sukupuolille nimet keksittynä johon ei tosiaan kestänyt kolmea päivää enempää.

Haaveissani olen tässä ollut ja totutellut mielessäni että kohta se jälkeläinen on tuossa vieressä, saan leikkiä ja olla hänelle rakastava isä. Rakastan lapsia todella paljon, olen hoitanut ja ollut lasten leireillä ohjaajana. Se ei ole kuitenkaan ollut niin antoisaa, olen jo monta vuotta halunnut isäksi ja olen myös monta vuotta ajatuksissani ajatellut että vierelläni kulkee iloinen pikku lapsi jolle olisin isä. Nyt kun se on totta että minusta tulee isä niin en voi muuta kun olla onnellinen.

En polta enkä juo lainkaan alkoholia ei myöskään tyttöystäväni. Ollaan molemmat uskovaisia ja tehty monta virhettä uskonnollisesti mutta onneksi kaikki on järjestynyt parhaimmalla tavalla, uskon että tuleva lapsemme saa meistä rakastavat vanhemmat ja rauhallisen kasvu ympäristön.

Myönnän että suunnitelmissa oli vuosi sitten jotain aivan muuta kun isäksi tulo mutta elämä muuttuu ja onneksi kaikki on hyvin.

Kertokaa tekin omia kokemuksia :)
1293
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Onnea teille ja tsemppiä lapsen kanssa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Anttijuhanirautavaar kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu