Keskiyölle

Ihmetys..

Eräs vanhempi tuttavanainen, miksi hän niin mielellään aikanaan levitti "juoruja" ja mustamaalasi? Puhui joskus suoraankin todella töykeästi ja vaikutti katkeralta, jos vähänkään onnistuin jossakin. Se ihmetytti. Pönkittikö hän sillä silloin omaa perhettään, etenkin lapsiaan? Oli tunne jo nuorena, että hän jotenkin vihasi minua ja vanhempana sen konkreettisesti huomasin.
Muistan että joskus tervehtiessäni ei vastannut, vaikka oli vuosia vanha "perhe"tuttava, joten lopetin itsekin tervehtimästä. Hän on edelleen muille läheisilleni ystävällinen, ja jää juttelemaan mutta ei minulle.

Kunhan selvitän jotakin vanhaa, joka on jäänyt kummittelemaan. Jos kyseinen nainen tulee vastaan, tuntuu että sama meno jatkuu, kuin yrittäisi etsiä etsimällä minusta vikoja, jotta voi jatkaa käytöstään?

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei
      sinä olet yksinkertaisesti piikki tämän naisen lihassa. sinulla oli jo kauan sitten kaikkea sitä, mitä tältä ihmiseltä puuttui. hän on ollut sinulle aina kateellinen ja katkera.
      voit hyvinkin viitata kintaallasi koko asialle, hymyile hänelle ja kävele ohi seuraavalla kerralla. tai sitten tervehdit äärettömän iloisesti samalla, kun kiristät vauhtiasi!
      näytä hänelle, että hänen musta nuolensa ei osu sinuun.
      ja sekös häntä ärsyttää....

      t: Keskiyö

    • ihmetys..

      Kiitos. Ehkä koitan tehdä sitten jatkossa niin.

      ..Ja sinulle oikein mukavaa viikonloppua, kiitos kun täällä pyyteettömästi ihmisille katselet..!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      60
      1128
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      871
    3. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      641
    4. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      315
      627
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      114
      614
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      598
    7. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      595
    8. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      590
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      554
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      72
      542
    Aihe