Turhauttaa!!

Turhautunut nainen

En ole mustasukkainen nainen. Ainakaan ollut. Nyt huomaan itsessäni piirteitä, joista en pidä, kehittelen mielessäni kaikenmaailman skenaarioita, jos miesystävästäni ei kuulu päivään tai kahteen mitään. (Olemme olleet aina tosi tiiviisti yhteydessä ja nähty suht usein)
- Onko hänellä toinen, miksi yhteydenpitomme on viime viikkojen aikana taantunut, enkö ole enää mielenkiintoinen jne.. ?

Viimeisen kahden kuukauden aikana hän on tehnyt ohareita lähes joka kerran, kun meidän olisi pitänyt tavata. Pahinta niissä ohareissa on se, ettei hänestä kuulu yhtään mitään, ei vastaa puheluihin eikä viesteihin. Joskus myöhään illalla saattaa tulla joku viesti, tyyliin "puhutaan myöhemmin, en jaksa nyt" - häh??
- Usein kuitenkin saan kuulla kuinka hän rakastaa ja ikävöi. Nostaa mielialani pilviin, ja sitten tulee ihan puskista tällaisia temppuja. Pahaa mieltä ja epätietoisuutta, usein jään ilman kunnon selitystä.

Minulla on aina ollut ihan hyvä itsetunto. Huomaan itsessäsi nykyään piirteitä, jotka pelottavat minua. Missä on itsetuntoni? Miksi aina minä itku kurkussa päädyn pyytämään anteeksi, vaikka minua on kohdeltu vähemmän hyvin? Miksen minä uskalla suuttua toiselle syystä, miksi ajatus miesystäväni menettämisestä on kamalampi, kuin oman itsetunnon menettäminen? Mitä hittoa :(

En tiedä mitä tällä kirjoituksella haen, purkua omista tuntemuksista vaiko käytännön neuvoja.
- Tiedostan kyllä, ettei tämä ole sellainen ihanne-suhde, mutta kun toista rakastaa..

3

251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kurja tilanne.

      Onko sillä ex ja lapsia? Ehkä se lämmittelee siihen suuntaan.

      Sun vaisto sanoo että jotain on pielessä. Luota siihen. Nosta kissa pöydälle. Vaadi keskustelua. Pettäjät eivät tunnusta, mutta tuleehan varovaisemmaksi. Jos se alkaa sua syyttelemään, voit olla aika varma että omalla tunnolla on jotain.

      Tiedän mistä puhut. Ei halua nähdä todellisuutta, koska haluaa ylläpitää sitä tiettyä hyvää kuvaa itsestään. Jos myöntäisi totuuden, olisi täysin p*aska ihminen. Siksi sitä illuusiota yrittää pitää yllä hinnalla millä hyvänsä.

      Tuntuuko sinusta siltä, että mies manipuloisi sinua?

      Jotenkaan en näe tuosta tilanteesta muuta ulospääsyä kuin ero. Voi johtua siitä, että omalla kohdallani oli samanlainen tilanne eikä siitä mitään tullut vaikka kuinka yritin. Lopulta oli mielenterveyskin mennyt. Kun toista rakastaa - vai onko tuo riippuvuutta? Juuri siitä omasta kuvitelmasta itsestään? Joka sitten murtuisi, kun antaisi totuuden tulla.


      Onko se oikeaa rakkautta, jos toinen jatkuvasti aiheuttaa toiselle pahaa oloa? Ei se ole. Sitä vaan tarttuu niihin hyviin hetkiin, jotka ovat palkitsevia. Sitten jaksaa taas sitä kukkuakin pitkän aikaa, kun on jotain mitä odottaa - sitä hyvää harvinaista hetkeä.

    • 21

      Suhteissa, kuten elämässä yleensäkin, ongelma on se että opimme jo lapsuudesta lähtien ajatuksia mm siitä minkälaisia meidän tulisi olla ja miten meidän tulisi käyttäytyä. Kopioimme siis roolin jota alamme esittämään. Mutta koska se on vain rooli, niin myös suhteista tulee teatteri, eli epäaito, siis valhe. Tavallisesti tämä tapaoppi on tapahtunut jo niin nuoresta lähtien ja niin kauan, että ihminen uskoo olevansa se henkilö, joksi hänet on kasvatettu. Parisuhteissa siis esitellään rakkautta, mutta se ei ole aitoa. Moni aistii tämän ja ovat ehkä siitä syystä epäileväisiä ja mustasukkaisia, ja syystäkin, sillä valhe on valhetta vaikka se olisikin tiedotonta valhetta.

      Suhteet eivät ole ainoa asia mihin ulkoiset ajatukset vaikuttavat, sillä nämä ulkoiset ajatukset alkavat ohjaamaan myös elämän suuntaa, ja vähitellen oma tahto vajoaa tiedottomuuteen.

      Kompastuin sattumalta kirjaan, jonka avulla sain selkeyttä mieleeni, ja ymmärsin miten, niin suhteissa kuin elämässäkin, opitut ajatukset vaikuttavat meihin. Kirja kuvailee ajatusten ja mielen toiminnot todella tarkalla tavalla, ja antaa työkalut joiden avulla tulee tietoiseksi omasta itsestään, sekä omasta alkuperäisestä tahdostaan. Omalla kohdallani olen saanut aitoa toimivuutta elämääni. Se on kyllä vaatinut kovaa työtä itseni kanssa, mutta tuloksena on elämä jota tahdon. Kannattaa lukea! Kirjan nimi on Alkuajatus

    • Tietysti se seikka etta¨toisella on lapsia ja toinen on yksin voi teha suhteesta tuollaisen, koska lastenkin kaa pitaa olla ei voi olla itsekkäästi vain omaa aikaa.Rakkaan kaa vietetään sitten laatuaikaa eli juhtlitaan ja rakastellaan ja pidetään hyvänä toista.Toisaalta suhde voi kärsiä jos toinen joutuu aina odottelemaan ,mutta toisaalta se voi tuoda kiihkeyttä myös suhteeseen.Mutta toista ei voi omistaa koskaan ..molemmilla täytyy olla omiakin menoja ja ystäviä aj luottamusta pitäa olla. Mutta naisen vaisto itsellakin sanoo että jotain on tekeillä kun pitäa deittipalstoilla hyppiä miehen ja mahdollista myös naisten tapaamine kún samalta paikkakunnalta hakee....Ja lisäksi kiinostus kuvien ottamiseen ja tietysti mihinpä muualle ne laitetaan kuin omalla prof sivulle..eihän kukaan niin tyhmä ole ettei tuota tajuaisi..Eli jos on hakemassa uutta niin siitä vaan , mutta sivistynyttä olisi kyllä ilmoittaa nykyiselle naisystä¨välle koska hän on sen ansainnut!!! Elämässa on muutenkin ollut murheita ihan tarpeeksi, ettei toista voi heittäa pois kuin roskaa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3585
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      69
      1896
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1578
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1204
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      62
      1014
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      968
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      843
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      834
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe